Uusimmat artikkelit
Laivamatka Tallinnaan kulkee yhä tuhansien miinojen päältä, vaikka sotien jälkeen raivaustyötä tehtiin urakalla
Suomi raivasi Suomenlahdelta sodan jälkeen yli 20 000 miinaa, mutta niitä jäi mereen yli 30 000. Vanhat miinat ovat kuitenkin painuneet pohjaan, joten merenkulku on ollut turvallista yli 70 vuoden ajan.

Venäjän joukot jättävät jälkeensä miinoja ja räjähdeansoja – tällaisia ne ovat
Viisain tapa ansoitusten poistamiseen on niiden räjäyttäminen, sanoo suomalainen räjähdeasiantuntija.
Miinantorjuntakoulutus tuo Naton aluksia Saaristomerelle kahdeksi päiväksi
Alusten henkilöstöt eivät ole koronatilanteen vuoksi tekemisissä toistensa kanssa.
Merivoimat raivaa Ahvenanmaalta marraskuussa löytyneen merimiinan
Urheilusukeltaja löysi miinan sattumalta marraskuun lopussa. Raivausoperaatio on käynnissä 17.–19.12.

Prinssi Harry seurasi äitinsä jälkiä miinakentälle – kampanjoi maamiinoja vastaan 22 vuotta prinsessa Dianan kuuluisan vierailun jälkeen
Prinssi tutustui miinojen raivaamiseen Angolassa.

Forssaan tulee monipuolinen näyttely vedenalaisesta sodankäynnistä
Turusta Forssaan siirtyvässä näyttelyssä on esillä esimerkiksi miinoja ja miinanraivauslaitteita.
Dokumenttiprojekti: Pomminpurkaja – kylmäpäinen eversti raivaa miinoja
Irakissa on työ, jota juuri kukaan ei halua tehdä.

Sotavuosien jälkeen nuoret varusmiehet raivasivat Suomenlahden miinoista – Erkki Leskinen tienasi pukurahat, moni menetti henkensä
Toisen maailmansodan jälkeen Suomenlahti oli täynnä merimiinoja. Miinanraivaajia muistetaan maanantaina Turussa osana Merivoimien 100-vuotisjuhlia.

Friday's papers: Police prep for warm-weather trouble, stolen beer kegs, more speeding fine resistance, and a NATO fleet
Newspapers in Finland this Friday look forward to a balmy weekend and report on an empty beer keg circulation scam. They also explain more about heated opposition to new speeding fine proposals and herald a weekend visit from NATO's mine-clearing ships.

Itä-Ukrainassa raivataan miinoja Suomen tuella – "Tämä on todella tärkeää työtä"
Maamiinat ja räjähtämättömät ammukset ovat suuri ongelma Itä-Ukrainan sota-alueilla. Suomi on lahjoittanut miinanraivaukseen miljoona euroa.

Tutkijat kehittivät miinanraivauspinaatin – Kasvi havaitsee, onko ympäristössä räjähdejäämiä
Nanoteknologialla paranneltu pinaatti "maistaa" vedestä lähellä olevan räjähteen.

Venäläiset söivät sanansa Suursaaren avaamisesta – purjehtija kummeksuu selitystä
Suursaari piti avata matkailijoille kesällä. Lupaus vaihtuikin yllättäen jopa kymmenen vuoden odotukseen.

Ruotsi raivaa räjähdyskuntoisia miinoja Ahvenanmereltä
Pohjassa on vanha venäläinen miinakenttä.

UM: Suomi myöntää 10 miljoonaa euroa Irakille
Puolet tukisummasta on osoitettu miinanraivaukseen Irakissa ja Syyriassa. Apulupaus annetaan tänään Washingtonissa.

YK: Yli 9 000 ihmistä kuollut Itä-Ukrainan sodassa – miinat uusin uhka
YK:n seurantaraportin mukaan rintamalinjan molemmin puolin tarvitaan pikaisesti laajamittaisia miinanraivaustoimia. Kumpikaan konfliktin osapuoli ei tiedä kuinka paljon räjähteitä on maaperässä.

Mosambik sanoo raivanneensa kaikki miinat alueeltaan
Miinanraivausta johtanut kansalaisjärjestö sanoi, että se on nyt tuhonnut viimeisen tiedossa olleen maamiinan. Satojatuhansia miinoja on raivattu ympäri maan sitten sisällissodan päättymisen kaksi vuosikymmentä sitten.
Kroatia lähettää miinanraivaajia rajalle turvaamaan pakolaisten kulkua
Pakolaisten virta on muuttanut kulkureittiään kohti Länsi-Eurooppaa sen jälkeen, kun Unkari tiistaina sulki rajansa kahta rajanylityspaikkaa lukuun ottamatta.
Pudasjärvellä räjäytetty useita sodanaikaisia miinoja
Pudasjärvellä on tällä viikolla löydetty ja räjäytetty jo neljä sodan aikaista telamiinaa. Kuusamontien liikenne on katkaistu räjäytysten ajaksi ja poliisit ovat myös evakuoineet lähitalojen asukkaita. Miinanetsintä- ja raivaustöitä jatketaan edelleen.
Vanhan telamiinan raivaus sulki hetkeksi valtatien
Puolustusvoimat on maanantai-iltapäivällä Pudasjärvellä raivannut maastosta löytyneen sodanaikaisen miinan. Raivaustöiden aikana Oulun ja Kuusamon välinen maantie jouduttiin sulkemaan hetkeksi.
Haapasaari kävi kauppaa merenelävillä ja kivillä
Elämää Haapasaarella vuonna 1964

Sukellusrobotti etsii aseita, ruumiita ja öljyvuotoja
Robotti matkaa pinnan alla esimerkiksi vedenalaisille rikospaikoille tai etsimään uponneista laivoista öljyvuotoja.

Terveydenhuollon asiakasmaksuihin reilu korotus
Valtioneuvoston päätös alentaa kuntien peruspalveluiden valtionosuutta 40 miljoonalla eurolla ensi vuonna, johtaa terveydenhuollon asiakasmaksujen korottamiseen 10 prosentilla.
Taliban surmasi miinanraivaajia Afganistanissa
Isku tehtiin lähellä entistä Britannian tukikohtaa Helmandin maakunnassa.
Minibussi ajoi maamiinaan Guinea-Bissaussa – ainakin 19 kuoli
Armeija epäilee, että kyseessä oli 40 vuoden takaisen itsenäistymissodan aikainen miina.

Finland plans large-scale military exercise on Russian border
Defence forces announced on Saturday that up to 8,000 reservist troops will undergo training in the eastern region of Pielinen Karelia in June 2015.

Stubb: Lonnan kokous loi joukkuehenkeä
Hallitus kokoontui strategiakokoukseen Helsingin edustalla sijaitsevaan entiseen puolustusvoimien miinanraivaussaareen. Koko päivän kestäneessä tilaisuudessa pohdittiin tulevaisuuden haasteita. Päätöksiä hallituksen työkokouksessa ei tehty.

Miinoja raivaavat jättiläisrotat pelastavat henkiä Mosambikissa – video
Miinanraivaukseen on saatu karvaista apua: erikoiskoulutetut savannihamstraajarotat kykenevät haistamaan miinojen räjähteet maaperästä. Herkkänenäiset rotat ovat metallinpaljastimen kanssa kulkevaa ihmistä paljon nopeampia ja kevyinä otuksina ne eivät myöskään räjäytä miinoja vahingossa.

Naton miinantorjunta-aluksissa avoimet ovet viikonloppuna
Naton miinantorjunta-alukset osallistuvat vierailun aikana yhteistoimintaharjoitukseen suomalaisen aluksen kanssa.

70-vuotias Merikarhu oli mukana Normandian maihinnousussa
Legendaarista satamahinaaja Merikarhua kunnostetaan parhaillaan Haminassa. Toisessa maailmansodassa merta kyntänyt vanhus on tarkoitus saada vesille ensi kesänä.

Prinssi Harry seurasi äitinsä jälkiä miinakentälle
Prinssi arvosteleee maita, jotka tuottavat maamiinoja, mutteivät osallistu niiden poistamiseen maastosta.

Yhdysvaltain miinanraivaaja poistettiin koralliriutalta Filippiineillä
Maailmanperintökohteeseen törmännyt laiva pilkottiin osiin. Alus törmäsi riutalle tammikuussa.
Itävalta modernisoi asevoimiaan raskaalla kädellä
Kaksi kolmasosaa nykyisistä panssariajoneuvoista romutetaan ja palvelukseen jäävät peruskorjataan.

USA:n miinanraivaajan haveri uhkaa YK:n maailmanperintökohdetta
Miinanraivaaja on kiinni Filippiinien rannikolla koralliriutalla, joka on eläimistöltään ainutlaatuinen. Alus pyrki riutan yli ilman lupaa, sanovat Filippiinien viranomaiset.

Merivoimien uusin alus kiinnosti yleisöä
Miinantorjunta-alus Katanpää avasi ovensa yleisölle Turussa. Jonoa syntyi ruuhkaksi asti, kun yleisö halusi päästä maailman huippua edustavan aluksen sisälle.
Sudan vapautti YK:n miinanraivaajat
Neljä ulkomaalaista pidätettiin huhtikuun loppupuolella kiistellyllä öljyalueella.
Miinalöydöt jatkuvat Suomussalmella
Puolustusvoimat on etsinyt ja löytänyt sodanaikaisia miinoja Suomussalmen Ruhtinan koulun pihapiiristä tiistaista saakka, tänäänkin on tehty uusia löytöjä. Ensimmäiset miinat löytyivät sattumalta viermärinkaivun yhteydessä. Löytyneissä miinoissa on ainakin osassa ollut sytyttimet paikallaan.
Ruhtinan koululla paluu arkeen miinanraivauksen jälkeen
Suomussalmen Ruhtinan koululla palataan tänään normaalijärjestykseen parin päivän telamiinojen etsinnän jälkeen. Puolustusvoimat löysi koulun läheltä kaikkiaan yhdeksän sodanaikaista telamiinaa. Tapahtumat pääsevät heti mukaan oppilaiden saamaan kotiseutuopetukseen.
Suomussalmen Ruhtinan koulun läheltä löydettiin telamiinoja
Ruhtinan koulu on keskiviikkona suljettuna raivaustöiden vuoksi. Suomussalmen Ruhtinan koulun rannasta löytyi tiistaina kaksi telamiinaa, kun alueella tehtiin kaivaustöitä, kertoo koulunjohtaja Erja Klemetti.

Gaddafi siivottiin pois Libyan opetussuunnitelmista
Libyassa koulujen opetussuunnitelmista on siivottu maan entisen johtajan Muammar Gaddafin poliittista propagandaa. Koulujen historiankirjoista poistettiin muun muassa viittaukset Italian fasistisuuteen, Yhdysvaltojen siionistisuuteen ja koko läntisen maailman paholaismaisuuteen.
Bosnian sodan aikaiset maamiinat tappoivat kaksi
Kaksi ihmistä on kuollut ja kuusi haavoittunut Bosniassa tiistaina kahdessa erillisessä maamiinan räjähdyksessä. Miinat olivat peräisin 1992-95 sodasta.
Somaliassa siepattiin avustustyöntekijöitä
Somalian pohjoisosassa on siepattu kolme tanskalaisen avustusjärjestön työntekijää. Miinanraivauksessa auttava DDG-järjestö kertoo, että siepatut ovat somalialainen ja tanskalainen mies sekä yhdysvaltalainen nainen.

Suomi luopuu jalkaväkimiinoista
Suomi liittyy jalkaväkimiinat kieltävään Ottawan sopimukseen vuonna 2012. Hallitus päätti asiaa koskevasta lakiesityksestä tänään torstaina. Puolustusvoimissa miinojen korvaamiseen on jo varauduttu.
Libyan kapinalliset kertovat merkittävästä voitosta
Kiivaat katutaistelut Libyan Bregassa ovat siirtäneet tärkeän öljykaupungin vallan kapinalliskäsiin Muammar Gaddafin joukoilta. Tilanne Libyassa on jähmettynyt asemasodaksi, joten Bregan herruus olisi kapinallisille merkittävä siirto.

Naton sotilaita kuoli pommi-iskussa Afganistanissa
Kolme Naton sotilasta on kuollut tänään sunnuntaina erillisissä iskuissa Afganistanissa. Kaksi heistä kuoli pommi-iskussa maan eteläosassa ja kolmas iskussa idässä. Lisäksi keskiviikkona siepatun paikallisen miinanraivaajaryhmän jäseniä on löydetty kuolleina.

Ensimmäisen maailmansodan viimeinen taistelija kuollut
Claude Choules, viimeinen ensimmäisessä maailmansodassa taistellut veteraani on kuollut Australiassa 110 vuoden ikäisenä. Choules osallistui sotaan Britannian laivastossa.

Kajaaninjoessa vesi virtaa entiseen tahtiin torstaina
Ämmäkosken voimalaitoksen neulapatojen korjaus on edennyt suunnitellusti. Vesi lasketaan voimalaitosten väliin Kajaaninjoessa torstaiaamuna seitsemältä, ja pinta nousee entiselleen aamun aikana.
Miinaräjähdys tappoi 14 Kambodzhassa
Kambodzhassa 14 ihmistä on kuollut miinaräjähdyksessä. Sisällissodan jäljiltä maahan jäänyt panssarintorjuntamiina räjähti traktorin peräkärryn alla, kun viljelijät olivat palaamassa pellolta kotiin.

Merenkurkun miinavaara epätodennäköinen
Ajatus Merenkurkun pohjassa piilevistä sadoista vanhoista merimiinoista ei saa vahvistusta vaasalaiselta merenpohjantutkijalta. Ruotsalaislehti Västerbottens Kuriren toi viikonloppuna esille väitteen jopa viidestä sadasta ensimmäisen maailmansodan aikaisesta miinasta Uumajan edustalla Merenkurkussa.

Ruotsalaislehti: Merenkurkussa satoja vanhoja miinoja
Ruotsalaisen Västerbottens Kuriren -lehden mukaan Merenkurkussa Uumajan edustalla ja Suomen puolella ulkosaaristossa lymyää vielä jopa satoja vaarallisia vanhoja miinoja.