Uusimmat artikkelit
Pedersöre vähentää äänestysalueitaan
Useilla alueilla ennakkoäänien määrä on ollut niin vähäinen, että vaalilautakunta katsoo sen vaarantavan vaalisalaisuuden.
Seinäjokelaiset haluavat kehittää ulkoliikuntapaikkoja, lisätä nuorten päihdekasvatusta ja defibrillaattoreita
Asukkaat saivat ideoida kehittämiskohteita, joihin käytetään yhteensä 200 000 euroa. 1515 kaupunkilaista käytti ääntään ja kohteet on nyt valittu.
20-vuotias Aleksi Kurki johtaa kunnanhallitusta Pyhtäällä: ”Päädyin politiikkaan vähän vahingossa”
Pyhtääläinen Aleksi Kurki on tiettävästi Suomen nuorin kunnanhallituksen puheenjohtaja. Hän innostui politiikasta 15-vuotiaana TET-harjoittelussa kansanedustajan avustajana.
Kansanedustajan paikka maksoi eduskuntavaaleissa yli 32 000 euroa, ja se ei tutkijan mukaan ole demokratian ihanteiden mukaista
Ylen vaalikoneen taustakysymyksistä selviää, että kansanedustajaksi valitut käyttivät keskimäärin yli 32 000 euroa kampanjakuluihin. Kulut vaihtelivat muutamasta tuhannesta lähes 200 000 euroon.
Ulkokuntoilupaikka vai toimintaa lähikirjastoihin? – Seinäjoen kaupungin asukasbudjetista voi nyt äänestää
Äänensä saa antaa mille tahansa alueelle. Budjettia ei saa kuitenkaan ylittää.
Nuorten huippualoitteille varatulla määrärahalla järjestetään ysiluokkalaisille päiväristeily
Päätös risteilyn järjestämisestä syntyi nuorten huippukokouksessa yksimielisesti.
Lasten tapahtuman pääesiintyjä valittiin Hausjärvellä huimalla äänivyöryllä
Vaihtoehtoja pääesiintyjäksi oli kaikkiaan neljä.
Satakunnan maakuntajohtaja Kristiina Salonen toivoo maakunnan kansanedustajia puolueiden kärkipaikoille
Salonen luottaa maakunnan valittuun kansanedustajajoukkoon. Nyt entinen eduskuntavaalien ääniharava opettelee uutta työrooliaan Satakunnan maakuntajohtajana.
Maanantai 3.4.2023 (tv)
Vaalitulos. Ääniharavat. Hallitusneuvottelut. Sää.
Kainuulaiset äänestivät eduskuntavaaleissa hieman edellisvaaleja vilkkaammin
Kainuun aktiivisimmat äänestäjät olivat Ristijärvellä, missä äänensä antoi 70,5 prosenttia äänioikeutetuista. Heikointa äänestysinto oli Hyrynsalmella, missä äänestysaktiivisuus jäi 61,6 prosenttiin.
Liminkalaiset äänestivä ahkerimmin Pohjois-Pohjanmaalla
Maakunnan äänestysaktiiviisuus myötäili koko Oulun vaalipiirin äänestyaktiivisuutta, joka oli 70 prosenttia.
Kaikki yli 35-vuotiaita, mutta alle 60-vuotiaita – Kaakkois-Suomen vaalipiiristä valittiin eduskuntaan keski-ikäisiä
Kaakkois-Suomen vaalipiirissä kansanedustajien iät eivät ole merkittävän korkeita tai matalia. Vaalipiirin äänestysprosentti jäi valtakunnallisesti vertaillen matalalle.
Nämä vaalien nuorimmat ehdokkaat nousevat eduskuntaan
Yhtä lukuunottamatta kaikki läpimenijät ovat eduskunnan ensikertalaisia.
Ensimmäisissä vaaleissa kamera tallensi jännittyneet hymyt – 117 vuotta myöhemmin suomalaiset kertovat videolla, mitä äänioikeus heille merkitsee
Rauha, tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus. Videolla suomalaiset eri puolilta Suomea kertovat, miksi he äänestävät ja mitä demokratia heille tänä päivänä merkitsee.
Eduskuntavaalien kampanjoinnin loppukiri käynnissä – pohjalaisehdokkaillakin kiirettä on riittänyt ja yöunista on tingitty
Ehdokkaat tekevät edelleen kovasti töitä, jotta äänestäjät laittaisivat heidän numeronsa vaalipäivänä äänestyslipukkeeseen. Mittasimme kampanjan kalkkiviivoilla kolmen ensikertalaisen verenpaineen.
Hausjärvellä voi sunnuntaina äänestää myös lasten vaaleissa
Äänestys tapahtuu varsinaisilla vaalipaikoilla omassa, lasten vaaleille varatussa tilassa.
Keskiviikko 29.3.2023 (tv)
Valtiopäivien päättäjäiset. Kotiäänestys. Talviretkeily. Sää.
Eduskuntavaalit: Suomussalmella vaalipäivän äänestyspaikkoja aiempaa vähemmän
Suomussalmen valtuusto päätti viime kesäkuussa vähentää äänestysalueiden määrää kuudesta kolmeen. Muutoksen taustalla on väestön väheneminen.
Ennakkoäänestys päättyi – tässä Kaakkois-Suomen vaalipiirin ahkerimmat ja laiskimmat äänestäjät
Kaakon vaalipiirin aktiivisimmat ennakkoäänestäjät olivat Etelä-Savon Enonkoskella, jossa uurnilla kävi lähes puolet äänioikeutetuista.
Ennakkoäänestys päättyy tänään – lähes kolmasosa äänioikeutetuista on jo äänestänyt
Viime eduskuntavaaleissa äänestysprosentti oli samoihin aikoihin 28,3 prosenttia.
Ylen vaalikone: EU:n ulkopuolisen työvoiman palkkausta kannattaa yli puolet Oulun vaalipiirin ehdokkaista
Yritykset ovat pitäneet järjestelmää kankeana, ja työvoimapula on rajoittanut yritysten kasvua.
Puolankalaiset ovat äänestäneet eduskuntavaaleissa ennakkoon ahkerimmin Kainuussa, heikointa äänestysinto on ollut Paltamossa
Kainuun äänestysprosentti oli eilen illalla 22,8. Se on hivenen enemmän kuin Oulun vaalipiirissä keskimäärin, mutta jää koko maan äänestysprosentista.

Sunnuntai 26.3.2023 (radio)
Helsingin telakka. Lasten sydänleikkaukset. Kesäaika. Ennakkoäänestys. Selkokielinen vaalikeskustelu. Sää.
Tätä on ehdokkaiden arjen ruma puoli: lumityöt keskeytti pihalle kaartanut vaalihäirikkö, joka alkoi ladella törkeyksiä
Moni ehdokas kohtaa häirintää, useimmiten somessa. Tutkijan mukaan vihapuhe on poliittista väkivaltaa, joka uhkaa jo demokratiaa.
Kainuun liitto kampanjoi totuttua räväkämmin äänestämisen tärkeydestä – taustalla huoli kainuulaisten äänestysaktiivisuudesta
Kampanjan visuaalisen ilmeen toivotaan herättelevän myös passiivisempia äänestäjiä jokaisen äänen ja kainuulaisten kansanedustajien tärkeydestä.
Eteläsavolaisten äänestysaktiivisuudessa suuria eroja ennakkoäänestyksen toisen päivän jälkeen
Enonkoskella on toistaiseksi äänestetty Etelä-Savon alueella kaikista aktiivisimmin. Alhaisin äänestysaktiivisuus on tällä hetkellä Pertunmaalla.
Ennakkoäänestys käynnistyi Kainuussa edellisiä eduskuntavaaleja hieman vilkkaammin, koko vaalipiirissä oltiin samassa tahdissa kuin 2019
Kaikkiaan Kainuussa annettiin ennakkoon 3626 ääntä, kun vuonna 2019 niitä annettiin 3461.
Ennakkoäänestys alkoi – Etelä-Savossa innokkaimmat äänestäjät Hirvensalmelta
Mikkelissä äänestyslaittessa oli teknistä ongelmaa ennakkoäänestyksen alkumetreillä. Ongelma saatiin korjattua nopeasti.
”Minä haluan omien arvojeni mukaista hallintoa”, sanoo äänestäjä – ennakkoäänestys alkoi kymmenissä ennakkoäänestyspaikoissa Keski-Suomessa ja Etelä-Savossa
Eduskuntavaalien ennakkoäänestys alkoi tänään ja jatkuu ensi viikon tiistaihin saakka.

Keskiviikko 22.3.2023 (tv)
Ennakkoäänestys. Vieraskieliset vaaliohjelmat. Sää.
Eduskuntavaalien ennakkoäänestys alkoi Kajaanissa vilkkaana
Esimerkiksi Kajaanin Prisman ennakkoäänestyspaikalla on ollut päivän aikana äänestäjiä välillä jopa sumaksi asti. Ennakkoäänestys päättyy tiistaina 28. maaliskuuta.
Eniten ääniä saanut ehdokas ei välttämättä ole vaalipiirinsä ykkönen – näin toimii Suomen vaalijärjestelmä
Toimittaja Antti Kurra kertoo lyhyellä videolla, miksi puolueella on väliä äänestyspäätöstä miettiessäsi.
Johanna Vuorelman kolumni: Äänestäjä, kysy itseltäsi nämä neljä kysymystä, ennen kuin päätät, kenelle äänesi menee
Media pursuaa nyt vaalikoneita äänestäjän avuksi, mutta ehdokasta valitessaan äänestäjän täytyy lopulta tajuta vain kolme asiaa itsestään ja yksi iso asia ehdokkaasta.
Eduskuntavaalien ennakkoäänestys alkaa tänään: Kainuussa äänen voi antaa vaikka matkailuautossa
Ennakkoon voi äänestää missä tahansa yleisessä ennakkoäänestyspaikassa kotimaassa tai ulkomailla.
Ennakkoäänestys alkoi – äänensä voi antaa missä tahansa äänestyspaikassa, Alavudella jonotettiin aamulla ovien aukeamista
Vaasassa äänestää voi myös toimistokontissa, joka päivystää vuorotellen neljän eri marketin pihassa. Ennakkoon voi äänestää missä tahansa ennakkoäänestyspaikassa kotimaassa tai ulkomailla.
Tuhannet kulkevat vaaliuurnille protestoimaan – hylätyt äänet voi lajitella kolmeen kategoriaan, mutta yksi numero on ikisuosikki
Hylätyt äänet voidaan jakaa kolmeen eri ryhmään. Aku Ankka pitää edelleen pintansa joka vaaleissa.

Perjantai 17.3.2023 (tv)
Turkki. Nuoret ja vaalit. Selkosanomat. Sää.
Maanantai 13.3.2023 (tv)
Yo-kirjoitukset. Sote-kysely. Eduskuntavaalit selkosuomeksi. Sää.
Ylen vaalikone: lihantuotannon tukeminen on myös ikäkysymys Oulun vaalipiirin ehdokkailla
Eduskuntapuoleista nyt-liike ja perussuomalaiset ovat eniten tuen vähentämistä vastaan.
Ylen vaalikone: Oulun vaalipiirin ehdokkaita kiinnostaa uusi suuri ydinvoimala
Kuluvalla vaalikaudella kaatuivat haaveet Fennovoiman ydinvoimalasta Pyhäjoella. Viime vuoden lopussa kerrottiin, että Fennovoiman kariutuneen hankkeen tilalle pohditaan myös pienydinvoimaloita.
Ylen vaalikone: Yli puolet Varsinais-Suomen ehdokkaista lisäisi kansanäänestyksiä
Eniten kannatusta kansanäänestysten lisääminen saa vasemmistolta. RKP:ssä innostutaan vähiten.
Torstai 9.3.2023 (tv)
Vaalikampanjointi. Ruutuaika. Talvinuottaus. Sää.
Mikkelin hiippakunnan piispanvaaleissa neljä ehdokasta
Mikkelin hiippakunnan tuomiokapituli vahvisti tiistaina 7.3.2023 piispanvaalin ehdokasasettelun. Vaali toimitetaan torstaina 25. toukokuuta 2023.
Ylen vaalikone: Saimaannorppien suojelu jakaa Kaakkois-Suomen vaalipiirin ehdokkaiden mielipiteitä
Näkemykset suojelun riittävyydestä jakaa ehdokkaiden mielipiteitä myös puolueiden sisäisesti. Valtaosalla ehdokkaista ei myöskään ole vahvaa kantaa saimaannorpan nykyisestä suojelun tasosta.
"Vanhoja setiä en äänestä" – katso Oona Sjöblomin, 27, ja Tuukka Rajasen, 24, reaktio Ylen vaalikoneeseen
Ylen vaalikonetta käytti viime eduskuntavaaleissa noin kaksi miljoonaa suomalaista. Merkittävä osa käyttäjistä on nuoria. Tämä huomioidaan myös koneen suunnittelussa.
Alakoululaiset ideoivat lapsivaltuustossa sellaista, mitä aikuiset eivät ehkä tule edes ajatelleeksi
Lapsivaltuustoja tai -parlamentteja on eri puolilla Suomea, ja niissä syntyy tuoreita ideoita – ja ehkä myös tulevia aikuisvaikuttajia.
Matti Mörttisen kolumni: Houkuttaako äänestää vaaleissa jotakin vastaan? Se on vastenmielistä taktikointia ja äänioikeuden väärinkäyttöä
Moni asia voi houkuttaa äänestäjää taktikoimaan vaaleissa, mutta se ei ole äänioikeuden tarkoitus. Samasta syystä myös vaaliliitot pitäisi vihdoin poistaa, Matti Mörttinen vaatii.
Minkälaista sumutusta ja riidan lietsontaa somessa on vaalien aikaan? Yle Uutisluokan video ja tehtävät avaavat verkon vaalivaikuttamista
Millaisia valheita ja vihankylväjiä nähtiin Yhdysvaltain presidentinvaaleissa? Miten meihin yritetään vaikuttaa kevään kuntavaaleissa? Yle Uutisluokan uudella videolla perehdytään verkon vaalivaikuttamiseen. Paina vain play ja hyödynnä valmiit tehtävät!
Hämäläiset tarttuivat innokkaasti omaan EU-toimistoon Brysselissä
Reilu vuosi sitten avattu Häme EU Office on järjestänyt kymmeniä tapaamisia erilaisten sidosryhmien kanssa. Pilottina aloittanut toimisto jatkaa ainakin vuoden 2023 loppuun saakka.

Urheilupuiston koulun Gabriel Hirwa oli Mikkelin nuorisovaalien ylivoimainen ykkönen, valtaosa valituista ensikertalaisia
Nuorisovaaleissa äänesti 35,9 prosenttia äänioiketetuista eli kaikista 13–19-vuotiaista kaupungin asukkaista. Ääntenlaskenta valmistui keskiviikkona.