Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kaivonkannen ympärillä on iso kalatarra.

Kaivonkansiin ilmestyy kalatarroja, koska monelle muoviroskien suora reitti vesistöihin on yhä yllätys

Kalatarrakampanjalla halutaan muistuttaa, että suuri osa katukaivoista johtaa hulevedet puhdistamatta suoraan lähimpään vesistöön.

Ylhäältäpäin otettu kuva koristellusta kaivonkannesta.

Oulu kampanjoi kalatarroilla roskaamista vastaan tänäkin vuonna

Mahanpuruja muovista -kampanjassa kaivonkansia merkitään kalatarroilla, jotka muistuttavat siitä, että katujen roskat päätyvät suoraan vesistöön.

Matkailuyritys Kakslauttasen jätteiden kuormausalue.

Dokumenttisarjan mukaan jätehuoltoa Sodankylän Kakslauttasessa laiminlyödään edelleen – yrittäjällä vanha tuomio törkeästä ympäristörikoksesta

Yhtiön julkaiseman tiedotteen mukaan alueella sijaitsee rakennusmateriaalivarasto, josta ei aiheudu vaaraa ympäristölle.

Repoveden kansallispuiston sisäänkäynti sekä säilykekäymälän ovi.

Suosittu kansallispuisto pulassa: vessat täyttyvät nuuskapurkeista, eikä puhdistamo suostu enää ottamaan WC-jätettä vastaan

Kansallispuistojen huussit vaihtuvat kuivikekäymälöistä imutyhjennettäviin säiliöhuusseihin. Jätevesipuhdistamot eivät suostu enää ottamaan vastaan Repoveden kiinteää ainesta roskien vuoksi.

Porträttfoto på kvinna i våtdräkt

Vaasan uimarantoja pidetään puhtaina myös pinnan alta – tältä siellä näyttää

Rantavedet ovat siistiytyneet Vaasassa, mutta yhä niistä löytyy jopa pyöriä ja puistonpenkkejä.

Kotkan Jokipuisto droonilla kuvattuna.

Roskien keräämistä ja vieraslajien torjuntaa – Kotka etsii uusia puistokummeja

Kaupunki toivoo lisää uusia puistokummeja pitämään huolta lähiympäristöstä.

Koristeltu kaivonkansi ja taustalla ihmisiä istumassa terassilla Kemin sisäsatamassa.

Tumpit ja muut roskat voivat päätyä katukaivon kautta vesistöön – Kemi on käynnistänyt Mahanpuruja muovista -kampanjan

Kadulle heitetyt roskat voivat päätyä luontoon, sillä suuri osa katukaivoista johtaa hulevedet puhdistamatta lähimpään vesistöön.

Tuza Thusberg poseeraa magneettikalastamiensa metalliroskien vierellä.

Helsinkiläinen magneettikalastaja Tuza Thusberg onkii merestä roskaa – “Sarjapaiskijan voisi todellakin laittaa noukkimaan näitä”

Itämerta on kutsuttu yhdeksi maailman saastuneimmista meristä. Helsinkiläinen Tuza Thusberg käy loputonta taistelua lisääntyvää meriroskaa vastaan.

Hylättyjä mertoja veneen keulassa

Melojat näyttävät, mitä kaikkea suomalaiset heittävät veteen – ”Näitä on vuoden, kaksi ihmetelty”

Melojat keräsivät Valkeakoskella lyhyessä ajassa paljon roskia vedestä. Kajakin etu on, että sillä pääsee keräämään roskat vaikeistakin paikoista, kuten kaislikoista.

Inka Henelius, Olli Haapakangas, Kerttu Kotakorpi, Mikko Peltola ja Anniina Valtonen roskapussien seassa.

Miten kotikuntasi pärjäsi Miljoona roskapussia -kampanjassa?

Katso tästä listaus koko Suomen kunnista ja kerätyistä roskapusseista

Roskapussin sisältö tarkastelussa Miljoonaroskapussia-kampanjan yhteydessä.

Roskapussikampanja paljasti laittomia kaatopaikkoja ja säästi kuntien siivouskustannuksia

Miljoona roskapussia -kampanjassa kerättiin yhteensä yli 210 000 pussillista roskaa. Kiitämme kaikkia kampanjaan osallistuneita!

Erkki Rissanen päivittäisellä roskienkeräyskierroksellaan Apteekinpuistossa Torniossa.

”Pullo-Eki” on siivonnut roskia Tornion kaduilta jo 58 vuoden ajan

Miljoona roskapussia -kampanja päättyy tänään keskiviikkona. Tavoitteena on ollut saada kaikille siistimpi ympäristö.

Metsään jätetty sohva

Autoilijat ihmettelivät vuosia tienvarressa seissyttä sohvaa Noormarkussa: nyt sen sisältä löytyi kullankiiltoinen yllätys

Ylen toimittajat ottivat härkää sarvista ja lastasivat luontoon jätetyn sohvan peräkärryyn. Sen vieminen kaatopaikalle maksoi alle 20 euroa.

Nainen esittelee maasta löytynyttä vanhaa kahvipussia.

Miljoona roskapussia -tapahtumissa löytyi laittomia kaatopaikkoja – Katso kuinka kotikuntasi on pärjännyt koko Suomen siivoustalkoissa

Isoista kaupungeista Jyväskylä on ollut kaikkein ahkerin roskien kerääjä. Vielä on aikaa osallistua Miljoona roskapussia -kampanjaan, joka päättyy keskiviikkona 14. kesäkuuta.

Kuohuviinipulloa poimitaan lammikosta.

Puistotyöntekijät varautuivat jätepeltoon, mutta näky yllätti – kolea sää hillitsi viikonlopun juhlintaa

Helsingin kaupungin puhtaanapito aloitti puistojen siivousoperaation viideltä aamulla. Olimme mukana aamun ensimmäiset tunnit.

Hangon vierasvenesataman pohjasta on nostettu roskia, muun muassa tölkkejä, muoviroskaa ja Suomen lippu.

Törkyinen video paljastaa, mitä kaikkea löytyy merenpohjasta Hangossa

Vapaaehtoinen roskien kerääjä laskee tekevänsä 35 000 kyykkyliikettä vuoden aikana nostellessaan roskia rannoilta ja luodoilta.

Nainen vetää maan sisään juuttunutta roskaa esiin kaksin käsin.

Hanna Möykkynen, 31, löysi laittoman kaatopaikan: “Tuntuu, että roskaaminen vain pahenee koko ajan”

Roskia kerätään nyt ympäri Suomea Ylen järjestämän miljoona roskapussia -kampanjan nimissä. Olimme mukana konkarin järjestämissä talkoissa.

Roskapönttö, jonka vieressä spraymaali-purkkeja, roskia ja vihreä potkulauta.

Yksi työntekijä kerää joka päivä Vaasasta roskia - piiripuutarhuri: “Roskaaminen on iso ongelma”

Tiistai-illalla Ylen Strömsön väki ja Vaasan kaupunki kokoontuvat yhteistuumin puhdistamaan viheralueita Hietalahden kaupunginosassa. Paikalle toivotaan useita vapaaehtoisia.

Bild av Aura å.

Turku jättää jokirannan ja Puolalanpuiston siivoamatta sunnuntaina

Siivoamattomuusäpäivän tarkoituksena on kiinnittää huomiota roskaamisen määrään. Alueet siivotaan taas maanantaina.

Massor med skräp på marken riktigt vid strandbrynet till en sjö.

Turulla menee jo miljoonia euroja katujen puhtaanapitoon – roskaamisongelma pahentunut rivakasti ja myös roska-astioiden ilkivalta lisääntynyt

Turun kaupunki on päättänyt jättää osan keskustasta vuorokauden ajaksi siivoamatta kiinnittääkseen turkulaisten huomion roskaamisongelmaan.

Kaksi poikaa naaraa Aurajoen rantaa. Etualalla mutainen pyörän runko.

Turku ja Tampere ottivat mittaa roskien keruussa – Turku naarasi itsensä voittoon 8.-luokkalaisten nuorten omatekoisilla koukuilla

Tampereella roskia kerättiin Tammerkosken suvannon läheisyydestä kun taas Turussa kiskottiin Aurajoen pohjasta pyörän raatoja omatekoisella koukuilla.

Tinka Vierimaa ja Elli Soininen seisovat vierekkäin.

Vaikka tupakantumpit haisevat, neljäsluokkalainen Elli Soininen kerää roskia myös vapaa-ajalla – ”Kivassa ympäristössä ei ole roskia”

Kaikki Puistokadun päiväkotikoulun oppilaat osallistuivat tiistaina Jyväskylän kaupungin järjestämään talkootapahtumaan, jonka tavoitteena on siistiä ympäristö kesäkuntoon.

Hämeenlinnan sukeltajien Claudia Mariottini (vas.) ja Jussi-Pekka Krankkala seisovat vedessä sukellusvarusteet päällään valmistautumassa sukeltamaan.

Kaupungit putsaavat nyt uimarantojaan – sukeltaja on nostanut pohjamudista kakkosnelosen, poltettuja koulukirjoja ja kerran jopa Ylen droonin

Laki velvoittaa kuntia huolehtimaan uimarantojen turvallisuudesta. Joka kevät ennen uimakauden alkua sukeltajat puhdistavat uimarannan pohjan roskista.

Ylitursuva roska-astia Kaivopuistossa vapun jälkeisenä aamuna.

Kaivopuisto oli vapun jäljiltä roskien peittämä – vapaaehtoiset siivoojat pelkäävät muoviroskan päätyvän mereen

Varhain tiistaiaamuna alkanut siivous oli aamukahdeksan aikaan loppusuoralla.

Yle Areena logo.

ROSKAKISA!! – KUKA KERÄÄ ENITEN ROSKIA 5 MINUUTISSA?!

Mikä on maailman yleisin roska? Ja kuinka monta miljoonaa niitä heitetään maahan joka päivä pelkästään Suomessa?

Ruskea virta -jääputous ja metsää Korouomalla ylhäältä kuvattuna.

Ihminen tuhoaa omalla käytöksellään luonnonkaunista rotkolaaksoa – Posion Korouomalla roskaa ja vaaroja

Komeista jääputouksistaan tunnetun Korouoman kävijämäärä on kasvanut. Seurauksena on muun muassa roskaamista sekä ihmisten jätöksiä käymälän lattialla ja eräkahvilan seinustalla.

Kaisu Paulanto ja Nicke Aldén katsovat hymyillen kameraan. Käsissään vihretä roskapussit täynnä roskaa.

15 000 maskia ja tuhansia tupakantumppeja kuuluu aktiivisen roskajuoksijan elämään

Roskajuoksu on hyväksi sekä terveydelle että luonnolle.

Petäjäveden yläkoululaisia roskapussit käsissään.

Pihoilla ja pientareilla lojuu nuuskapurkkeja ja pulloja – Petäjävedellä koululaiset käyvät joukolla roskien kimppuun

Yläkoululaiset ovat siivonneet koulun pihaa ja Petäjäveden kylänraittia roskista. Ylen roskatempaus kannustaa siivoamaan lähiympäristöä.

Aaltosen perhe äiti Neea-Reeta ja lapset Aappo ja Toini keräävät roskia Ankkurin alueen nurmikoilta, vieressä vielä jäässä oleva Vesijärvi.

Toini, 6, ja Aappo, 9, Aaltonen koettavat pitää asuinalueensa siistinä – roskapihdit kulkevat mukana perheen yhteisillä pyöräretkillä

Lahdessa Ankkurin alueen asukasyhdistys lainaa roskapihtejä myös satunnaisille ohikulkijoille. Idea lainaamoon syntyi englantilaisella uimarannalla.

Inka Henelius, Olli Haapakangas, Kerttu Kotakorpi, Mikko Peltola ja Anniina Valtonen roskapussien seassa.

Kevään aikana Suomen luonnosta kerätään miljoona roskapussia – ensimmäisenä päivänä kasassa yli 10 000 pussia

Torstaina käynnistyi Miljoona roskapussia -kampanja, johon kuka vain voi osallistua. Tavoite on kerätä miljoona pussillista roskia kahden kuukauden aikana.

Simo Koskinen kerää roskia Oulun Mannerheiminpuistossa.

Suomalaiset ovat sokeutuneet roskan määrälle, sanoo oululaismies, joka ei lähde kauppaankaan ilman roskapussia

Yksi Ylen Miljoona roskapussia -kampanjan tavoitteista on vähentää välinpitämättömyyttä ympäristön roskaamista kohtaan. Simo Koskisen mukaan roskasokeutta podetaan myös Suomessa.

Nainen nostaa sinistä roskapussia, johon on pihtien avulla noukkinut roskia kevättalviselta kadulta kaupungilla.

Ylen kampanja kannustaa keräämään roskat pois ympäristöstä – Lappi on mukana kevään siisteyskisassa

Ylen kampanja kannustaa suomalaisia siistimään ympäristöä keräämällä roskia. Kyseessä on myös paikkakuntien välinen leikkimielinen kisa.

Vihreä Miljoona roskapussia -logo

Ylen valtakunnallinen kampanja miljoonan roskapussin keräämiseen alkaa: Kainuun kunnista mukana ovat Kajaani, Sotkamo ja Paltamo

Miljoona roskapussia -kampanjaan voi osallistua jokainen huolimatta siitä, onko oma asuinpaikkakunta kumppanina. Kampanjaan ei tarvitse erikseen ilmoittautua.

Pikaruokaravintolan roskia lumihangella.

Suomalaiset dumppaavat sohvia metsiin ja hajonneita autoja parkkipaikoille – näin roskaaminen näkyy eri puolilla maata

Yle järjestää huhti-kesäkuussa Miljoona roskapussia -kampanjan, jonka tavoitteena on innostaa suomalaiset keräämään ympäristöstä miljoona pussillista roskia.

Inka Henelius, Olli Haapakangas, Kerttu Kotakorpi, Mikko Peltola ja Anniina Valtonen roskapussien seassa.

Poimi roskat reitiltäsi – Ylen Miljoona roskapussia -kampanja alkaa huhtikuussa

Matka kohti miljoonaa roskapussia startataan suorassa lähetyksessä 13.4. klo 20.00 Yle TV1:ssä ja Yle Areenassa. Kampanjan suojelijana toimii tasavallan presidentin puoliso, tohtori Jenni Haukio.

Semmareiden Turkka Saarikoski seisoo syksyisessä rantaheinikossa uimahoususillaan. Kädessään hänellä on heinikosta löytämänsä tölkki ja muovipullo.

Semmarit tempaisevat: siivoavat kiertueellaan keikkakaupunkien rantoja – Tenori Saarikoski käy uimassa ennen ja jälkeen konsertin

Jo 33 vuotta mieskuorokulttuuria uudistanut Seminaarinmäen mieslaulajat lähtee Suomen kiertueelle ja edistää samalla luonnonsuojelua. Lenkkeilevä Semmaripartio lupaa siivota rantoja joka kaupungissa.

Eetu ja Katri Väinämö ruskaretkellä Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa.

Suomen suosituin kansallispuisto on ensi vuoden alusta täysin roskaton – puistonjohtajan mukaan paluuta entiseen ei ole

Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa siirrytään ensi vuoden alusta roskattomaan aikakauteen. Roskattomuus koskee myös Suomen suosituinta vaellusreittiä Hetta-Pallas -välillä.

Sukeltaja likaisessa vedessä valmiina sukeltamaan.

Sukeltajat saivat saalikseen Vaasan edustan merenpohjasta pyöränraatoja ja pulloja – "Kannattaako vesiä käyttää roskiksina?"

Roskat ovat näkyvä osa meren puhtautta, ja roskien keräämisellä voi olla olla hyvinkin iso vaikutus paikallisesti, sanoo WWF:n meriasiantuntija.

Metsähallituksen päivätuvasta Rovaniemellä on rikottu ikkuna.

Metsähallituksen päivätuvalla Rovaniemellä on tehty ilkivaltaa – siivouksessa kestää useita päiviä

Käyrästunturin päivätuvasta Rovaniemellä on esimerkiksi särjetty ikkunoita. Tuvan ulkopuolta on löytynyt hylätty teltta, vaatteita, roskia ja useita rikottuja pulloja sekä kaljatölkkejä.

Ihminen laittaa roskan Rinki-ekopisteeseen.

Hämeenlinnan Roskapartio selvitti: roskaamisesta sakottaminen saa paljon kannatusta – yli kaksi kolmasosaa kannattaa sakkoja osana roskaamisongelman ratkaisua

Eniten roskaamisen sakottamista vastustavat alle 18-vuotiaat tytöt ja eniten sitä kannattavat aikuiset miehet. Roskaryhmä toteutti kyselyn kesä-elokuun aikana Hämeenlinnan Hämeensaaressa.

Tiina Niemi ja Venla Kankainen melovat Itämeri Plogging -hankkeen kajakilla rannoilta roskia keräten

Roskamelojat keränneet Itämerestä taas satoja kiloja jätettä – "Pääsee nauttimaan luonnosta ja kavereiden seurasta, ja samalla saa keräillä roskia"

Itämeri Plogging kannustaa positiivisen tekemisen kautta huomioimaan Itämeren tilaa ja omaa toimintaa.

Maski ja puinen palikka lumenkaatopaikan hiekkaisella pinnalla.

Liejua, lunta ja käytettyjä maskeja – tällainen on aurauslumen vastaanottoalue heinäkuussa

Talvella lumenvastaanottoalue oli tasainen aukio, heinäkuussa alue muistuttaa tulivuoren mustia laavakivikasoja. Aurauslumien sulaessa jäljelle jää hiekoitushiekkaa ja valtavasti roskia, jotka kerätään pois käsityönä.

Avattu sadevesikaivo, jossa näkyy musta suodatuskangas sisällä. Suodattimeen on jäänyt lehtiä.

Lahdessa tutkitaan katukaivoihin päätyviä roskia – kaupunkien roskia päätyy hulevesien mukana runsaasti vesistöön

Hulevesikaivoihin asennetut suodattimet tyhjennetään juhannuksen jälkeen, jolloin saadaan tarkempaa tietoa kaivoihin päätyvän roskan laadusta ja määrästä.

Metsään jätetty punakorkkinen kirkas lasipullo.

Roskienkeräyskampanjassa 800 lappeenrantalaista keräsi kahdeksan kuutiota jätettä – kasvomaskeja löytyi edellisvuosia vähemmän

Esimerkiksi puolen kilometrin pätkältä Taipalsaarentien vartta löytyi tunnin keräilyn aikana kuusi täyttä roskapussillista erilaista roskaa ja jätettä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle