Uusimmat artikkelit
Hevonen menehtyi Mikkelin raveissa sunnuntaina
Kuluvan vuoden aikana ravihevonen on kuollut kesken ravitapahtuman esimerkiksi Turussa ja Lappeenrannassa.
Linda, 26, sai unelmapestin groomina
Osaava hevostenhoitaja on kilparatsukolle kullanarvoinen. Linda osasi odottaa suurta työn tai askelten määrää, mutta yksi asia yllätti.
Tulevien Kuninkuusravien järjestäjiä valittu: 2026 vuorossa juhlavuottaan viettävä Teivon ravirata
Vuoden 2027 Kuninkuusravit järjestään Lappeenrannan raviradalla ja 2028 Härmässä.
Vuoden 2027 Kuninkuusravit järjestetään Lappeenrannassa
Hippoksen valtuuskunta päätti tulevien vuosien Kuninkuusravipaikkakunnista tänään tiistaina.
Vuoden 2028 kuninkuusraveja haetaan Kuopioon
Kuopion ravirata hakee kuninkuusravien järjestämistä Suomen Hippokselta. Kuopion kaupunki on varautumassa tukemaan tapahtuman järjestelyjä 100 000 eurolla.
Porin Ravit kiistää Hippoksen väitteen kestämättömästä raviratatoiminnasta
Porissa jouduttiin lauantaina perumaan ravit viime tipassa. Hippos on antanut tapahtumista rangaistuksen ja moittinut, ettei Porin raviradan toiminta ole kestävää.
Porin ravirataa rangaistaan viime lauantain ravikilpailujen äkillisestä peruuttamisesta
Rangaistuksena Porin Ravit menettää paikkansa ensi vuodelle määritellyssä ravirataparissa. Suomen Hippos tiedotti päätöksistään torstai-iltana.
Harvinaisen tapahtumasarjan lopputulos: Tamperelaisella raviradalla on tänään jaossa peräti 148 000 euroa porilaista palkintorahaa
Isojen kilpailujen siirtäminen vain muutaman päivän varoitusajalla on poikkeuksellista. Ratamestari on kiertänyt ravirataa ja murehtinut yöt ja päivät sen olosuhteista.
Porin raviradan suurkilpailut siirretty Tampereelle – lauantain ravit peruttiin viime hetkillä radan huonon kunnon vuoksi
Hippos vaatii Porin raveilta selvityksen peruutuksen syistä ja radanhoidon toimenpiteistä.
Kavioliiga-fanien ei tarvitse huolehtia Etelä-Savossa enää – Mikkelissä järjestetään uudet ravit peruuntuneiden tilalle
Viime viikonlopun Kavioliiga-ravit peruttiin huonokuntoisen radan vuoksi. Korvaavat ravit järjestetään 26. marraskuuta.
Nainen kuoli ratsastusonnettomuudessa Espoossa
Suomen Ratsastajainliitto selvittää onnettomuuden syitä. Tallilla olleille on annettu kriisiapua.
Suomen mestarin piti kisata Helsingissä, hevonen lähtikin Saksaan – tästä syystä kauppa käy kuumana
Suomen mestari Ville Vaurio teki G Starista nimensä mukaisen tähden.
Tällaista työtä vaatii maailmanluokan Helsinki Horse Show – yhtä tunnetta ei lyö mikään
Tallimestari Minna Uronen ja Harjun oppimiskeskuksen opiskelijat huolehtivat Horse Show'n talleista sekä hevosten, hoitajien ja ratsastajien viihtyvyydestä.
Kouvolan raviradan toimitusjohtajasta Suomen Hippoksen uusi raviurheilujohtaja
Raviurheilujohtajan paikkaa haki yhteensä 12 ihmistä.
Mikkeli tuskin järjestää Kuninkuusraveja ennen vuotta 2029 – edelle kiilasi esimerkiksi Lappeenranta
Vuosien 2026–2028 järjestämisoikeuksia haki seitsemän ravirataa. Mikkelin raviradan toimitusjohtaja kertoo Mikkelin jatkavan taistelua vuoden 2028 Kuninkuusravien järjestämisestä.
Juvalainen Jani Ruotsalainen teki ravihistoriaa
Ruotsalaisen nimissä on tältä kesältä kaksi suomenhevosten suuren ikäluokkalähdön voittoa.
Lempeää hevosalaa ajava yrittäjä uskoo, että nuorissa on alan tulevaisuus – hevosten kaltoinkohtelua puolustellaan yhä, mutta muutos kytee jo
Hevosten hyvinvointiin on kiinnitetty entistä enemmän huomiota viime vuosina, kun tutkimustietoa on saatu lisää. Tieto voi muuttaa sen, miten hevosia kohdellaan esimerkiksi ratsastustalleilla.
Poliisi ja eläinlääkärit tekivät valvontaiskun raviradalle Torniossa
Laivakankaan raviradan tapahtuman aikana kirjoitettiin kaksi sakkoa, yksi ajokielto ja yksi liikennevirhemaksu.
Huikea kiri toi jättipotin Turkuun – ohjastaja: ”Ei Suurta Suomalaista Derbyä yleensä kuulu noin kaukaa, viidennen radan takaa voittaa”
Ravikansa kohahti viikonloppuna, kun turkulainen Crepe Match -hevonen ravasi arvostetun Suuren Suomalaisen Derbyn voittoon hurjalla loppukirillä. Se toi orin omistajille 120 000 euron palkintosumman.
Evartin hyytyminen Kuninkuusraveissa kiinnitti yleisön huomion lajin rankkuuteen, ravijohtajan mielestä huoli on turha
Kun ravimaailman kuningas uupui radalle kesken tärkeimmän kisan, osa alkoi pohtia ravien armottomuutta. Eläinlääkärin ja eläintenkouluttajan mukaan sääntöjä olisi syytä päivittää.
Hattulaan nousee suuri kouluratsastuksen valmennuskeskus – rakennustyöt loppusuoralla
Kouluratsastuksen valmennuskeskusta rakentaa yksityinen yrittäjä ja kyseessä on miljoonien eurojen arvoinen investointi.
Silakka-varsan sukupuolen mysteeri ei ratkennut hormonitutkimuksissa – omistajalle iski epäilys, nyt kromosomit analysoidaan Puolassa
Silakka-varsasta on määrä tulla ravihevonen. Sen sukupuolen määrittämiseksi tehdään yhä tutkimuksia.
Kuninkuusraveissa nähtiin harvinainen kolari – seurauksena kolminkertainen ravikuningas Evartti jäi ilman miljoonan euron rajapyykkiä
Evartti ja Vixeli kolaroivat Kouvolan Kuninkuusravien kolmannessa ja viimeisessä lähdössä. Hevoset ovat Evartin valmentajan Antti Ojanperän mukaan kunnossa.
Kuninkuusraveihin enteillään ukkosta, rankkoja sateita ja kuumuutta – näin erilaiset säätilat vaikuttavat hevoseen
Eläinlääkäri Veikko Kotiranta työskentee Kouvolan raviradan hevosklinikalla ja kertoo, miten eri säätyypit vaikuttaa ravihevosiin.
Tällaiset ovat Kuninkuusravit – nämä asiat houkuttelevat seuraamaan raveja
Kuninkuusravit tuovat Kouvolaan viikonlopuksi jopa 50 000 katsojaa.
Kuninkuusravit tuovat Kouvolaan 50 000 ravivierasta – kävijöitä houkutellaan erilaisilla tapahtumilla myös raviradan ulkopuolelle
Suuri tapahtuma ruuhkauttaa Kouvolan seudun liikennettä ennen viikonloppua ja sen aikana.
Eläinlääkäri Jaana Tainio ei ole nähnyt urallaan mitään Silakka-varsan kaltaista – vuoden ikäisen hevosen sukupuoli on vielä mysteeri
Silakka-varsa syntyi Pihtiputaalla jo vuosi sitten, mutta sen sukupuolesta ei ole vieläkään varmuutta. Pääsimme seuraamaan Silakan eläinlääkärikäyntiä.
Kajaanin Kuluntalahden kouluratsastuskilpailuista odotetaan kovatasoisia – isoimmat kisat moneen vuoteen
Tämän vuoden kisoihin osallistuu yli sata ratsukkoa, ja lähtöjä on kolmen päivän aikana yli 200. Mukana on kouluratsastajia ympäri Suomea.
Kuninkuusraveista tippuneen hevosen omistaja on pettynyt: ”Kouvolan kilpailu olisi kiinnostanut, melkein kuin kotirata”
Kuninkuusraveissa on käytössä uudenlainen valintajärjestelmä. Lappeenrantalainen Varoitus tippui kuningatarkisasta, vaikka paikka päälähdöllä olisi voinut olla mahdollinen.
Etelä-Pohjanmaalta lähtee kolme edustajaa Kuninkuusraveihin, lapualainen Lakan Leija tähyää nyt voittoa
Lakan Leija hävisi viime vuonna täpärästi kuningatarkilpailun. Kauhavalainen Tutun Impi on ensikertalainen kilpailussa. Kurikkalainen Enon Vilppi osallistuu kuninkuuskilpailuun kolmatta kertaa.
Pitkä perinne Suomen kesäkaupungissa loppuu: hevoset kurkkivat viimeistä kertaa hankolaisten ikkunoista sisään
Esteratsastustapahtuma SeaHorse Week järjestetään nyt viimeisen kerran. Tapahtuma nousi otsikoihin, kun lähiasukkaat valittivat kaupungille ”ikkunasta sisään tuijottavista hevosista”.
Kouvolassa ravattavien Kuninkuusravien hevoset julkistettu: Viime vuoden kuninkaalliset lähtevät puolustamaan titteleitään
Viime vuoden voittajat Suven Sametti ja Evartti puolustavat kuninkuuksiaan. Ravikuninkaalliset ratkaistaan elokuun alussa.
St. Michel -raveissa rikottiin ennätyksiä
Raviohjastaja Santtu Raitala ohjasti viikonloppuna kolme hevosta Suomen ennätyksiin.
Antidopingkoira Lykke haistaa ravihevosten karsinoista kielletyt lääkeaineet – tauoilla se riehuu metsässä ja palkaksi nauttii nameja
Haistelutyö vaatii koiralta keskittymistä ja motivaatiota koulutukseen. Lykke työskentelee lauantaina ja sunnuntaina ajettavissa Mikkelin St Michel -raveissa ohjaajansa Fia Mårdfeltin kanssa.
Yleisö pääsee aistimaan läheltä, kun maan ratsastushuiput kilpailevat Porin raviradalla
Porin ravirata sai viime kesänä hyviä kokemuksia ensi kertaa järjestetyistä ratsastuskilpailuista. Nyt tapahtuma toteutetaan entistä isompana Pori Horse Show -nimellä.
Suomenhevoset kisaavat työmestaruuden SM-tittelistä viikonloppuna Pietarsaaressa
Valtakunnallinen kilpailu koostuu kolmesta osakokeesta, joita hevoset suorittavat päivän mittaan.
Hevoset Bastionissa työllistää ison joukon talkoolaisia Haminassa: ”Meillä huumori on huonoa, mutta sitä on paljon”
Toista kertaa järjestettävän tapahtuman ohjelmasta valtaosa on maksutonta.
Tauko raviradan talvikauteen toi mahdollisuuden lisätä myyntiä Porissa
Hippos päätti helmikuussa, että Porin ravirata on yksi niistä, joiden ympärivuotinen toiminta vaihtuu talvitaukoon.
Lieksa on myynyt raviratansa alueen pitkäaikaiselle vuokralaiselle
Pielisjärven Hevosystäväinseura on pyörittänyt Lieksassa ravitoimintaa vuokraamallaan alueella jo vuodesta 1964 lähtien. Raveilla on huomattava merkitys muun muassa aluetaloudelle.
Kansalliset kenttäratsastuskisat tuovat Harjun oppimiskeskukseen 80 kilparatsukkoa
Luokkia on seuratasolta aina toiseksi korkeimmalle sarjatasolle saakka.
Lappeenranta hakee Kuninkuusraveja vuodelle 2026
Ravien suurtapahtuma vetää kymmeniätuhansia katsojia.
Ajokiellon aiheuttaneella Kuopion raviradan promillemittarilla oli tehty valtava määrä puhallutuksia
Alkometri näytti huomattavasti liian suuria lukemia. Laitteella oli tehty 17 000 puhallutusta, kun huoltoliike oli nähnyt aiemmin 4 000 kertaa käytettyjä mittareita.
7-vuotias Mountain Makwan on jo tottunut vesikuntoutuksessa kävijä – Kuntoutus näkyy hevosen lihaksistossa ja liikkeissä, sanoo omistaja
Hevosten vesikuntoutuksessa säädetään vastusta laitteen liikkuvan pohjamaton kaltevuutta muuttamalla tai vesimäärän avulla. Tavoitteena on hevosen puhtaiden liikeratojen säilyttäminen.
Esteratsastaja Jone Illi, 15, ja Eolita L tuntevat toisensa läpikotaisin: ”Se on isossa roolissa tässä lajissa”
Esteratsastaja Jone Illi ja Eolita L ovat tottuneet voittamaan. Alunperin Eolitasta, eli Elsasta, kaavailtiin mukavaa harrastehevosta Jonelle. Kaksikon kapasiteetti yllätti.
Jääravit ovat hiljalleen katoavaa kansanperinnettä – Kortesjärvellä on kisattu ensimmäisen kerran yli sata vuotta sitten
Ilman pohjalaisten kökkähenkeä tapahtuma jäisi vuosittain järjestämättä. Voittoa ei tehdä, paikalla ollaan tunnelman takia.
Teivon raviradalle uusi toimitusjohtaja – Lännen raviratojen yhteistyötä tiivistetään
Uusi toimitusjohtaja Elina Hirvonen toimii tällä hetkellä myös Forssan Seudun Hippos ry:n toiminnanjohtajana.
Menettääkö Pilvenmäen ravirata talvikauden kilpailut? Toiminnanjohtaja suunnitelmista: ”Vaikea tässä on hymyyn suuta laittaa”
Raviurheilun keskusjärjestö Suomen Hippos esittää raviratojen määrää supistettavaksi talvikaudella kolmella maakuntaradalla. Yksi niistä olisi Forssan Pilvenmäki.
Ravikilpailujen määrä on vähenemässä Suomessa, näin kommentoi valmentaja: ”Ravireissulle kertyy hintaa”
Suomalaisen raviurheilun keskusjärjestö Hippos linjasi muutoksista ja uusista suuntaviivoista raviurheiluun.
Raviurheilu valmistautuu historialliseen savottaan – ympärivuotisten raviratojen ja kilpailujen määrä vähenee reilusti
Pitkään hahmoteltu suomalaisen raviurheilun uudistaminen tarkoittaa vähemmän kilpailuja ja talviaikaisen kilpailutoiminnan keskittymistä kahdeksalle suurelle raviradalle.
Vuodessa talkoolaisesta raviradan johtoon noussut Roosa Haataja, 21, on Suomen nuorin raviradan toimitusjohtaja
Raviurheilua on pidetty ukkoutuvana alana, mutta alan vastuullisiin tehtäviin on viime vuosina tullut yhä enemmän nuoria naisia.