Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Ruskeahiuksisen miehen otsaraja jossa verisiä ruhjeita.

Tiiliskiven kokoinen jäälohkare putosi katolta miehen päähän Jyväskylän kävelykadulla – "Välähti vain silmissä"

Lounastauolta työpaikalleen kävellyt mies koki järkytyksen Jyväskylässä torstaina, kun jäälohkare putosi hänen päähänsä kerrostalon katolta.

Markus Kajo: Ajatusten miljoonalaatikko

Kysymyksiä lääkärille, ja liikeideoita

Kysymyksiä ja henkisiä löytöjä esittelee M. Kajo.

Kuvituskuva uimarin heijastus vedessä, saa kääntää oikeinpäin

Pori varoittaa: Vältä uimista meressä, jos ihossa on haavaumia tai vastustuskyky on alentunut – bakteeritartuntojen riski on kasvanut

Vibrio-sukuun kuuluvat bakteerit voivat aiheuttaa muun muassa infektioita, ulkokorvan tulehduksia ja vatsatautia. Myös vakava yleisinfektio on mahdollinen, jos ihmisen puolustuskyky on alentunut. Porin kaupunki kehottaa uimareita varovaisuuteen.

Uutsivahti-sovelluksen Läheltä-toiminnon esittelykuva

Linja-auto ajautui ojaan Närpiössä

Bussissa ei ollut matkustajia.

Huonokuntoinen lohi

Ihohaava yleisin löydös Tornionjoen lohikuolemissa

Näytteissä havaittiin myös kalan rikkoutuneeseen ihoon tarttuva vesihome.

Kuollut Tornionjoen lohi

Ruokavirasto: Tornionjoen lohien haavaumat eivät johdu tiamiinin puutteesta

Terveitä ja haavaisia lohia tutkittaessa niiden tiamiinitasoissa ei havaittu merkittäviä eroja.

Diabeteksen hoidossa käytettäviä välineitä.

Hoitotarvikejakelu laajenee Kainuussa – välineet pitää jatkossa tilata ennakkoon

Hoi­to­tar­vi­ke­ja­ke­luun kuu­lu­vat muun muassa dia­be­tes­tuot­teet, haa­van­hoi­to­tuot­teet ja katetrit.

Hämeenlinnan poliisitalo ilmasta kuvattuna

Poliisikoira puri lumenauraajaa Hämeenlinnan poliisiaseman pihalla – ohjeistusta muutettu

Poliisi on pahoitellut tapahtunutta miehelle, joka sai vakavia vammoja.

Sputnik viihtyy ulkona, mutta joutuu nyt odottamaan sisällä haavojensa paranemista sekä sitä, että infektioriski on ohi.

Robotic lawn mower injures pet in western Finland

Maria Frände's cat Sputnik received several lacerations on his legs after getting caught in a robomower's orbit.

Koira makaa eläinlääkärin hoitopöydällä sidos etujalassa.

Kandit-jakso 2: Alli ja sisarkoira "keskustelevat" edelleen

Koirasisarukset selvittävät joskus välejään liian rajusti.

Ilotulitus

Uusivuosi aiheuttaa karmeita silmävammoja – "Jokainen ilotulite on pommi"

Uusivuosi on yksi HYKSin Silmätautien klinikan kiireisimmistä työrupeamia. Jutun kuvat saattavat järkyttää herkimpiä lukijoita.

Turun puukotusiskussa loukkaantunut Hassan Zubier vieraili tapahtumapaikalla Turun kauppatorilla sunnuntaina 20. elokuuta 2017.

Turun puukotuksista kuukausi – ruotsalaisturisti onnistui pelastamaan puolisonsa, mutta vammautui itse ehkä pysyvästi

Ruotsalaisen Hassan Zubierin elämä muuttui peruuttamattomasti Turun puukotuksissa 18. elokuuta. Yrittäessään pelastaa suomalaisnaisen hengen hän joutui itse puukotetuksi. Pelkona on, että hän on pyörätuolin varassa loppuelämänsä.

Kuvassa diplomi-insinööri Atte Kekonen

Diplomi-insinöörin keksintö helpottaa haavapotilaan hoitoa – paranemista voi seurata haavasidettä poistamatta

Joka vuosi kymmenet tuhannet suomalaiset kärsivät kroonisista haavoista. Ne ovat tavallisia muun muassa diabetes-potilailla.

Mies istuu haavapolilla

Haavasta pitkä hoitokierre ja iso lasku – Painehaava voi saada jopa satojen tuhansien hintalapun

Markku Herralan jalassa on neljä varvasta ja yksi vaikea haava. Painehaavojen osuus terveydenhuollon vuosittaisista kustannuksista on lähes 500 miljoonaa euroa.

Mönlycke Health Care valmistaa Mikkelissä haavanhoitotuotteita.

Ruotsalaisyritys investoi 60 miljoonaa Mikkeliin – "Aiomme olla maailman paras"

Leikkaussaleihin tuotteita valmistava Mölnlycke työllistää Mikkelin yksikössään lähes 500 työntekijää.

Kuollut kala kelluu vedessä.

Piina on alkanut hellittää – Tornionjoen lohikuolemat ovat jääneet vähäisiksi

Viime kesinä Tornion-Muonionjoelta on kantautunut huolestuttavia tietoja lohikuolemista. Näillä näkymin piina on hellittämässä, sillä kalastajilta ei ole tullut edellisten kesien tapaan ilmoituksia lohien joukkokuolemista.

Hätilän ampuma-alue

Varusmies ei ehtinyt heittää harjoituskranaattia

Harjoituskäsikranaatti räjähti varusmiehen kädessä eilen Hätilän harjoitus- ja ampuma-alueella Hämeenlinnassa. Varusmies sai avohaavan käteensä. Hän palaa jo tänään takaisin armeijaan.

Lääkäri määrää iilimatohoidon sekä sen, kuinka montaa matoa hoidossa tarvitaan.

Uhanalainen iilimato auttaa yhä ihmistä paranemaan

Verijuotikas eli iilimato on kuollut Suomessa lähes sukupuuttoon, koska sen luontaiset elinympäristöt ovat käyneet harvinaisiksi. Iilimatoja käytetään kuitenkin edelleen sairaanhoidossa muun muassa haavojen hoitoon.

Haavaan laitetaan laastaria

Näin hoidat haavat kotikonstein: Kesäruhjeille puhdasta vettä ja kuiva sidos

Pienet nirhaumat, pinnalliset ihovauriot ja viiltohaavat voi hoitaa kotioloissa pesemällä niistä lika pois juomakelpoisella vedellä. Haavahoidon ammattilaiset muistuttavat, ettei antiseptisia pesuaineita yleensä tarvita.

Mies pahoinpiteli naisystäväänsä rautaputkella - kolme lasta paikalla

Nainen sai haavan jalkaansa ja toinen silmä muurautui umpeen. Mies on otettu poliisin säilöön.

Tays-logo sairaalan seinässä.

Tays perusti haavakeskuksen – tehokas hoito voi pelastaa amputaatiolta

Tays on ensimmäisenä yliopistosairaalana perustanut erityisen haavakeskuksen. Vaikeista ja kroonisista haavoista kärsivien potilaiden määrä kasvaa, kun väestö vanhenee.

Sairaanhoitaja Sari Salama antaa etänä neuvoja haavanhoitoon.

Haavojen hoito onnistuu kotona – nettiyhteys korvaa terveyskeskuskäynnit

Haavapotilaiden kotihoito onnistuu hyvin ja tehokkaasti videoyhteyden avulla. Samalla säästyy potilaan voimia, kun käynnit terveyskeskuksessa jäävät pois. Alavudella on ollut mahdollista päästä haavahoitajan virtuaalivastaanotolle kesästä lähtien. Tulevaisuudessa sähköisten terveyspalveluiden uskotaan helpottavan kotona asumista etenkin haja-asutusalueilla.

Rovaniemeläisravintolassa tapeltiin astaloilla

Poliisi otti lauantai-iltana kiinni neljä astaloilla riehunutta.

Tuomarit neuvottelevat Venäjän MM-joukkueen kapteenin rangaistuksesta. Markku Puhakainen takana oikealla.

Venäjän kapteenin mailan huitaisusta loukkaantunut toimitsija jäi odottamaan anteeksipyyntöä

Jääkiekon nuorten MM-kisoissa toimitsijana olleen Markku Puhakaisen käteen tuli haava ja lihasruhjeita Venäjän kapteenin mailan huitaisusta. Puhakaisen odottamaa suoraa anteeksipyyntöä ei Venäjältä ole tullut.

Oskari Setänen / Arkistokuva

TPS-molari torjui maskilla - jälki oli rumaa

Turun Palloseuran maalivahti Oskari Setänen joutui sivuun HIFK-ottelun toisessa erässä.

Kuva sairaista siioista.

Kuolan niemimaalta löytynyt sairaita siikoja

Venäläiset kalastajat ovat löytäneet Kuolan joista Luoteis-Venäjältä sairaita siikoja. Asiantuntijat eivät osaa vielä arvioida, mistä on kyse.

Hyttynen sormella

Hyttyset levittävät vaikeaa tautia Suomessa – tuhannet voivat sairastua

Valtaosa Suomen jänisruttotartunnoista saa alkunsa hyttysen pistosta. Uuden väitöstutkimuksen mukaan epidemia voidaan ennustaa myyrävuoden perusteella.

Miehen haavaa hoidetaan

Haavoista satojen miljoonien kulut vuosittain – parempi hoito säästäisi suuria summia

Pelkästään kroonisten haavojen hoitoon kuluu 2-4 prosenttia koko terveydenhuollon budjetista. Turussa on tehostettu haavojen hoitoa, jotta kroonisten haavojen hoitamiseen käytetyt kustannukset saadaan pienenemään.

Anni Hynynen

Kuppari päästää pahat veret pois

Ihminen paranee, kun paha veri lasketaan pois.

Rabiessyöttirokote varvukossa

Raivotautirokotteita alkaa tippua taivaalta itärajalla

Evira aloittaa raivotautirokotteiden lentolevityksen itärajalla tänään. Syöttirokotteet on tarkoitettu eläimille – ihmisten ei niihin pidä koskea.

Johanna Mäkiniemi opastaa opiskelijoita opetuskeittiössä.

Koulutukseen tulossa lisää rahaa – ammattiopiskelijat yrmeinä: "Kuin avohaavaan yritettäisiin laittaa laastaria"

Ammatillisen koulutuksen järjestäjät varautuvat rajuihin leikkauksiin. Hallitus tavoittelee entistä tehokkaampaa ja joustavampaa koulutusjärjestelmää. Hallituksen säästöt herättävät epätietoisuutta esimerkiksi opiskelijoissa.

Hoitaja puhdistaa haavaa potilaan jalkapohjassa.

Luonnonmukaista sairaalahoitoa haavoille: toukkia, hunajaa ja pihkaa

Perinteisiltä tuntuvat hoitokeinot ovat arkipäivää sairaalatyössä. Hunaja ja pihka puhdistavat haavaa ja pitävät sen pehmeänä. Raatokärpäsen toukat aterioivat tarvittaessa kuolleen kudoksen.

Vesihomeen sairastuttama lohi.

Massiiviset lohikuolemat johtivat lohenkalastuksen keskeyttämiseen Kuolassa

Lohen kalastus on keskeytetty useissa Kuolan joissa kesken kauden kalakuolemien takia. Normaalisti lohen kalastus jatkuu lokakuun puoliväliin asti. Muurmanskin alueen kuvernöörin Maria Kotynin määräyksestä kertoi Barents Observer –lehti.

Löi tuopilla päähän kapakassa – Poliisi epäillylle: "Kannattaa ilmoittautua, niin ei tarvitse jännittää"

Välikohtaus tapahtui Vieremällä lauantain vastaisena yönä. Poliisilla on vahva epäily tekijästä.

Israel autoisku keskiviikkona 20.5.2015

Palestiinalainen puukotti kahta israelilaista Jerusalemissa

19-vuotias palestiinalaismies puukotti kahta israelilaisteiniä, jotka olivat matkalla Itkumuurille Jerusalemin vanhassa kaupungissa. Uhrit saivat haavoja selkäänsä.

Pekka Lagerblom.

FC Lahden tähtikaksikko viimein pelikunnossa

FC Lahti on joutunut tulemaan kahdessa ensimmäisessä Veikkausliigaottelussaan toimeen ilman Petri Pasasta ja Pekka Lagerblomia.

Viruksen aiheuttama ihottuma hevosen jalassa

Hevostalleilla riehuu outo virusihottuma – rakkulaiset vuohiset vievät osanottajia raveista

Virus aiheuttaa visvaisia haavaumia ja rakkulaista ihottumaa hevosten jalkoihin.

Samuraimiekalla riehuneelle ehdollista vankeutta

Mies haavoitti toista miestä miekalla viime elokuussa Joensuussa. Miehet olivat riitaantuneet ravintolaillan aikana. Miekalla riehunut sai ehdollista vankeutta.

Maksaa leikataan leikkuulaudalla.

Kotikokin viholliset: Huono kattila ja tylsä veitsi

Ruoka-alan ammattilainen suosittelee hävittämään keittöstä kuperan leikkuulaudan ja puhkipaistetun pannun sekä usuttaa kotikokkaajankin veitsenteroitukseen. Kattilakaan ei ole aina puhdas vaikka siltä näyttäisi.

Vanhuksen käteen asennetaan tippaa.

Eksote perii hoitajakäynneistä maksua

Alussa maksullisia hoitoja ovat suonensisäisten antibioottien antamainen sekä haavahoidot. Myös muita hoitomaksuja harkitaan.

Lääkäri.

Potilaat käyttäytyivät uhkaavasti Turussa – ”Vartijakin ihmetteli kielenkäyttöä”

Osa hoitotarvikejakelun asiakkaista ei tiennyt, että tarvittavat diabetesliuskat ja haavanhoitovälineet saa jatkossa vain ennakkotilauksella.

Iilimato imee verta hevosesta.

Vanha luontaishoito palasi hevostalleille: iilimato imee jumiutuneen selän kuntoon

Vanhat luontaishoidot ovat edelleen käytössä perinteisen eläinlääketieteen ohella muun muassa eläinten lihasvaivoissa. Yksi esimerkki on hirudoterapia, jossa avohaavoja tai kipeytyneitä lihaksia hoidetaan iilimatojen avulla.

Palkittu hoitaja: Työ vaatii minulta sitkeyttä, kunnianhimoa ja hulluja päähänpistojakin

Haavahoitaja ajaa työmatkoja 15 000 kilometrin verran vuodessa ja iloitsee potilaiden välittömästä kiitoksesta.

Haavanhoitojärjestelmä kiinnitettynä jalkaan.

Tutkijat kehittivät sähköön perustuvan haavanhoitotekniikan

Åbo Akademin johtama tutkijaryhmä rakensi järjestelmän, joka sekä hoitaa että valvoo haavaa.

Kyra Kyrklund

Suomalaisurheilija myöntää tehneensä tyhmän riskin olympialaisissa – ”Minun ei olisi pitänyt startata”

Kouluratsastaja Kyra Kyrklundin ja hänen ratsunsa Flyinge Amiralin kisamatka Atlantan olympiakisoissa oli epäonnistunut.

Kuvassa oranssi drinkki baaritiskillä

Laukkumies anasti viinapulloja suoraan baaritiskiltä Jyväskylässä - asiakkaat puuttuivat peliin

Ravintolan alkoholipullot houkuttelivat miestä Jyväskylässä eilen illalla. Mies kahmi pulloja laukkuunsa suoraan baaritiskiltä. Tiskillä istuneet asiakkaat kehottivat häntä palauttamaan pullot, mutta joutuivat miehen kanssa käsirysyyn.

Nyrkki ja tuoli lyömäaseina Pirkanmaan yössä

Poliisi joutui selvittelemään perjantain vastaisena yönä nujakointia Sastamalassa ja Tampereella. Sastamalassa nyrkki heilui ravintolan ulkopuolella ja Tampereella keskustan ravintolassa nyrkkien lisäksi lyötiin tuolilla.

Ransu ja lääkäri Jorma Komulainen Sano AA -sarjassa

Ransulla ja Jormalla on asiaa lääketieteestä

Lastensarjassa tutustutaan sairaalamaailmaan

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle