Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kaksikko kirjoittaa väkivallan ja lesbosuhteiden kyllästämää fantasiaa, ja keskiössä on yllättävä ryhmä: Neonkaupunki-sarja kertoo suomenvenäläisistä

Susanna Hynysen ja Dess Terentjevan Neonkaupunki-kirjasarja vilisee viiitteitä 1980-luvun musiikkiin ja elokuviin. Kirjojen hahmot ovat kuitenkin erilaisia kuin kasarielokuvissa.

Mikkelin Peitsariin suunnitellaan seinämaalausta – asukkailta pyydetään ideoita

Muraalin on tarkoitus olla valmis juhannukseen mennessä.

Lilith jätti Aatamin ja karkasi bailaamaan demonien kanssa – Mytologian kurittomat naiset raivasivat tietä kaikkien sukupuolten tasa-arvoon

Myytit ja kansantarinat ovat täynnä naisia, jotka kieltäytyivät heille tarjotuista rooleista ja muuttivat maailmaa. Tässä jutussa esittelemme heistä viisi. Tunnetko sinä jo kaikki?

Kuhmo sai oman runon – kaupunki haluaa profiloitua entistä enemmän Kalevalaan

Lisäksi Kuhmo palkitsi nuoria Kalevalan päivänä.

Naiset olivat väkivahvoja kuukautisten aikaan ja jumalattaret hallitsivat puolta Pohjolaa – uusi kirja paljastaa naisten unohdetun voiman

Pohjolan jumalattaret tuo parrasvalohin unohdettuja itämerensuomalaisia jumalattaria ja myyttisiä naispuolisia hahmoja.

Päättömät oliot ja sukuelinten raateluhampaat pelottivat keskiajalla – hirviöt loivat pohjaa nykyajan rasismille, uusi kirja kertoo

Hirviöiden pelko loi pohjaa ennakkoluuloisille ja rasistisille ajatuksille, jotka elävät yhä tämän päivän yhteiskunnassa, kertoo Keskiajan Hirviöt -teos.

Viikinkien matka tarunomaiseen Valhallaan herää valokuvanäyttelyssä henkiin, mutta ei helposti: katso jylhät kuvat

Jone Matilaisen Road to Valhalla -näyttely tuo esille näkymiä viikinkikulttuuriin.

Joulupukki lähti taas matkaan Korvatunturilta – katso Ylen perinteinen jouluvideo

Tänäkin vuonna pukki pakkaa lahjat rekeensä ja lähtee sitten kahden poron voimin lahjanjakokierrokselleen. Hyvää joulua!

Torstai 17.12.2020 (tv)

Tyytyväiset suomalaiset. Sairaanhoitajat. Joulupukki. Sääennuste.

"Päästäkää Kraken irti" – Trumpin kannattajien parissa merimiestarinoiden hirviöstä tuli toivon symboli

Presidentti Trump on jatkanut vaalituloksen kiistämistä mutta lukuisat oikeusjutut eivät ole muuttaneet tulosta.

Joulupukin videopuhelu saa äidit kyyneliin ja lapset nauramaan – Napapiirin videopukki on vastaus korona-ajan matkailuhaasteisiin

Rovaniemen Joulupukin kammari aloitti tänä syksynä joulupukin videopuhelut ympäri maailman.

120-vuotiaassa huvilassa tapahtuu outoja – ihmisiä jäänyt suljettujen ovien taakse: "Harvemmin täällä tulee oltua yksin"

Kummitustarinat pitävät pintansa vuosisadasta toiseen. Jutun lopussa voit kertoa omasi!

Joulupukin luola Rovaniemellä pysyy kiinni talvikaudella - yrittäjä Ilkka Länkinen: "Kotimaisia vieraita ei riitä tarpeeksi"

Santapark on työllistänyt talvikaudella noin sata työntekijää. Kävijöistä neljä viidesosaa on tullut ulkomailta.

Suomalaisessa kansanuskossa vilisee jumalia ja haltijoita, pyhyys löytyy metsästä

Tutustu jumalien, haltijoiden ja myyttisen metsän maailmaan.

Islannissa kissa on joulueläin ja joulupukilla on 13 pahatapaista kollegaa

Islantilaislapsia patistetaan joulun alla kilteiksi tarinalla, joka on saanut uusia käänteitä aikaa myöten. Juuret ovat Islannin varhaisessa kansanuskossa.

Roope Lipastin kolumni: Apua joulupukin valintaan 

Joulupukki on pysynyt liian pitkään samanlaisena. On tullut aika päivittää hänet nykyaikaan, pakinoi kirjailija Roope Lipasti.

Watch: Santa begins Christmas journey from Korvatunturi

Santa has set off on his magical journey from Finland's snowy far north.

Katso joulupukin matkaanlähtö Korvatunturilta – Ylen perinteinen jouluvideo on välitetty ympäri maailmaa yli 30 vuoden ajan

Eurooppalaiset tv-yhtiöt tiedustelevat pukkivideon lähetysajankohtaa joka vuosi hyvissä ajoin ennen joulua.

Exoplanet and star gain names from Finnish mythology

112 nations worldwide named their own new exoplanets and their host stars.

Game of Thronesin paras käsikirjoitus tehdään vasta tuhannen vuoden kuluttua

Säilyykö GoT yhtä kauan kuin islantilaiset saagat?

Ylen aamu tänään: Mitä tehdä, kun toinen uskoo joulupukkiin ja toinen Jeesukseen? Katso lähetys tästä.

Millaisia vaikutuksia Postin tukilakoilla on arkeen? Vieraana myös mentalisti Pete Poskiparta.

Kun Marcello Ganassini tuli Suomeen, hän kutsui äitiä emoksi ja taivasta kirjokanneksi – Italiassa kuplii erikoinen rakkaus Kalevalaan

Kalevala on kiehtonut italialaisia jo pitkään. Kääntäjä Marcello Ganassinista teos teki fennomaanin.

Mytologia heräsi henkiin Ropeconissa: katso, millaiselta näyttävät metsän kuningattaret, mystiset shamaanit ja elämän ja kuoleman rajamailla häilyvät oudot olennot

Euroopan suurin vapaaehtoisvoimin järjestettävä roolipelitapahtuma Ropecon sai viikonloppuna noin 4900 kävijää. Mytologiateema inspiroi vieraita toinen toistaan mielikuvituksellisimpiin asuratkaisuihin.

Tapani Rantalan teos lahjoitettiin Lapin yliopistolle

Teos on sijoitettu Lapin yliopiston pääaulaan.

Verta, irtopäitä, hirviöitä ja pikimustaa pahuutta: Tällaista Kalevalaa ei Suomessa ole aiemmin nähty

Kalevalasta tehty tuore versio tarjoaa Suomen kansalliseepokseen täysin uudenlaisen näkökulman.

Oliko Aino Joukahaisen vai Lemminkäisen sisko? Tuliko Marjatta raskaaksi puolukasta vai mustikasta? Testaa tunnetko Kalevalan

Tänään vietetään Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivää. Nyt voit testata tietojasi Kalevalasta ja ehkä myös sivistää itseäsi.

Mykistetty Medusa saa Saara Turusen näytelmässä oman huoneen: "Naiselle on tarjolla yleensä monsterin tai objektin rooli"

Turusen mielestä on kummallista, että antiikin tarina hirviöksi muutetusta Medusasta on aina kerrottu miesten näkökulmasta.

Kummitteleeko talossasi päätön sotamies vai harmaa rouva? Nämä ovat Helsingin yleisimmät kummitustyypit

Kummitustarinoista voi löytää viisi eri kummitustyyppiä, joista kullakin on omat erityispiirteensä.

Mermaid swimming in Finland: 'Don't judge it until you try it'

A real-life mermaid school brings the Instagram craze to Finland's indoor community pools - and it's not just for kids.

Watch: Finland's Santas for hire - a cherished Christmas tradition

According to established custom, the surrogate Santa rings the doorbell and asks if there are any nice children at home.

Watch: Santa Claus sets off on his journey

Yle was on hand to see Father Christmas begin his worldwide tour, setting off from his cottage in Korvatunturi, Finland for the far reaches of the globe.

Joulupukit marssivat taas lauantaina Nelostiellä

Joulupukin veljet aloittavat marssin Tikkakoskelta puoliltapäivin. Kirriin kulkue saapu muutamaa tuntia myöhemmin.

Joulupukki lähti Korvatunturilta välittämään jouluiloa – katso video

Joulupukki lähti Lapin lumisista maisemista tonttujen pakkaaman reen kyydissä tunturien yli hoitamaan tehtäväänsä.

Even Santa needs to pay taxes in Finland

To the outrage of some, the Tax Administration has issued a reminder to freelance Santa Clauses of their obligation to pay income tax on their earnings.

Katso video: Joulupukki ja Pakkasukko tapasivat itärajalla – Molemmilla hyväntekijöillä on paljon yhtäläisyyksiä, mutta ukkojen juuret ovat erilaiset

Alkujaan pelottavista pakanallisista hahmoista on tullut suuria hyväntekijöitä. Joka vuosi he tapaavat toisensa lämminhenkisessä tilaisuudessa.

Joulupukki ja pakkasukko tapaavat eteläkarjalaisia tänään

Yle lähettää joulupukin ja pakkasukon tapaamisen suorana lähetyksenä Yle Areenassa klo 10:30.

"Bone collector" helps revive Finland's pagan past

Artist Sanni-Maaria Puustinen collects the remains of dead animals and transforms them into art and shamanistic totems.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle