Uusimmat artikkelit
Hollywoodin käsikirjoittajat palaavat viiden kuukauden lakkoilun jälkeen töihin – näyttelijöiden työtaistelu jatkuu, ja heillä on ässä hihassa
Näyttelijät saattavat laajentaa lakkoa pelialalle.
Työministeri Satonen pitää ay-liikkeen mielenilmauksia tarpeettomina: ”Jos nämä toimet eivät käy, niin pitäisi itse tarjota jotain”
Työministeri Arto Satonen toivoo ammattiliitoilta malttia ja harkintaa ulosmarssien ja työnkeskeytysten kohdalla, sillä niiden vaikutukset kohdistuvat suoraan työnantajaan, eli omaan palkanmaksajaan.
Yhdysvalloissa autoteollisuuden työntekijöiden suurlakko kuumentaa tunteita – nyt paikalle säntäävät myös Biden ja Trump
Yhdysvalloissa presidentinvaalikamppailun keskiöön on nousemassa Michiganin autoteollisuuden työtaistelu.
Kun Kekkonen nousi valtaan, kaikki pysähtyi: lopulta vain pienet lapset, vanhukset ja sairaat saivat maitoa
Ay-liike iskee nyt hallituksen kaavailemia työelämämuutoksia ja sosiaaliturvan leikkauksia vastaan. Tämä juttu kertoo, miten suomalaiset ovat kautta aikain lakkoilleet. Jopa verta on vuotanut.
Säveltäjä Auclair puolustaa teoksessaan työläisten lakko-oikeutta
Säveltäjä Auclair puolustaa työläisiä teoksessaan.
Teollisuusliitto tyrmistynyt hallituksen aikeista, manaa ”rankkaa aikaa” – liittojohtaja pitäisi vastatoimien joukossa jopa yleislakon
Teollisuusliiton nokkamiehen mukaan ammattiliitot saattavat vielä pohtia lähtöä hallituksen perustamista työryhmistä, koska niissä käydään vain ”lumekeskustelua”.
Työmarkkinoilla voi kohta rytistä, jos hallitus saa tahtonsa läpi: tästä on kyse
Ammattiyhdistysliikettä hiertää hallitusohjelmassa muun muassa lakko-oikeuden rajoittaminen ja heikennykset sosiaaliturvaan. Näin ay-liike valmistautuu hallituksen toimiin.
Työministeri Satosen johdolla työmarkkinoita laitetaan uusiksi seuraavan kahden vuoden aikana: ”Toivon, että työrauha säilyy”
Lakko-oikeuden rajoittamisen valmistelu on jo alkanut.
Oraksen työntekijät osoittavat mieltään irtisanomisista viikonlopun yli kestävällä lakolla – toimitusjohtaja: ”Tuli täytenä yllätyksenä”
Luottamusmies Vesa Mikolan mukaan yhtiön ratkaisu oli shokki työntekijöille.
Tukilakot pelastivat Postin pakettilajittelijat neljä vuotta sitten – pääluottamusmiestä hirvittää hallituksen aikeet rajata lakko-oikeutta
Pakettilajittelijoiden pääluottamusmiehen mukaan hallituksen pyrkimys rajoittaa lakko-oikeutta iskisi etenkin matalapalkkaisiin aloihin, jotka tarvitsevat työtaisteluissa toistensa tukea.
Näemmekö näyttelijöistä kohta vain digikopiot tv-sarjoissa? Sitä pelkää Isis King, ja siksi hän lakkoilee työtoveriensa kanssa Hollywoodissa
Näyttelijöiden ja käsikirjoittajien lakko jatkuu.
Israelin parlamentti hyväksyi voimakkaasti vastustetun lakiesityksen – tästä on kyse
Voimakkaasta vastustuksesta huolimatta Israelin parlamentti Knesset hyväksyi osan pääministeri Benjamin Netanjahun oikeusjärjestelmää koskevasta lakiuudistuspaketista.
Kuinka käy Suomessa kuvattavien kansainvälisten tuotantojen nyt, kun Hollywood-näyttelijät aloittivat lakon?
Suomessa on tarkoitus kuvata tänä kesänä ainakin kaksi yhdysvaltalaista elokuvaa. Näyttelijöiden lakon takia tuotantojen tulevaisuus on kuitenkin epävarma.
Hollywood-tähtien lakko voi siirtää odotettujen elokuvien ja sarjojen julkaisua – Gladiator 2 ja The White Lotus vaaravyöhykkeellä
Näyttelijöiden lakon vuoksi moni fani joutuu kärvistelemään, sillä muun muassa odotettujen elokuvien Beetlejuice 2 ja Deadpool 3 ensi-illat uhkaavat siirtyä.
Helsinki-Vantaalle saapuvia ja sieltä lähteviä lentoja on peruttu lentoliikenteen lakkojen vuoksi
Ainakin lauantain lennot Roomasta, Milanosta ja Venetsiasta Helsinki-Vantaalle on peruttu. Peruutuksia on myös toiseen suuntaan.
Näyttelijät aloittavat lakon Yhdysvalloissa – elokuvatuotannot pysähtyvät
Hollywoodin näyttelijöiden ammattiliitto Screen Actors Guild liittyy käsikirjoittajien lakkoon. Edellisestä yhteislakosta on aikaa yli 60 vuotta.
Kilpailu- ja kuluttajavirasto näpäytti Turun, Tampereen ja Lappeenrannan joukkoliikennettä bussilakosta – kausilipulle on annettava alennus
Joukkoliikennetoimijat Turussa, Tampereella ja Lappeenrannassa katsoivat, ettei bussilakon aiheuttamaa palvelukatkoa tarvitse hyvittää kausilipun ostaneille. KKV:n neuvotteluissa päädyttiin korjaamaan käytäntöjä.
Valtakunnansovittelija kritisoi työmarkkinoiden vanhanaikaista neuvottelukulttuuria
Valtakunnansovittelijan pöydälle on tullut viime vuosina aiempaa enemmän työehtoriitoja. Resurssit riittävät vielä, mutta rajat voivat tulla vastaan, jos yrityskohtaiset työehtosopimukset lisääntyvät.
Hollywoodin käsikirjoittajien lakolle osoitetaan tänään tukea pitkin Eurooppaa, myös Suomessa – uhkakuvana on tekoäly
Lakon kiistakapuloita ovat ennen kaikkea tekoälyn rooli elokuva -ja tv-tuotannoissa sekä suoratoistopalveluista saatavat korvaukset. Ongelmat ovat samanlaiset kaikkialla maailmassa.
Ylen tiedot: Ansiosidonnaista ollaan porrastamassa ja leikkaamassa, mutta sen enimmäispituuteen ei olla koskemassa
Hallitusneuvottelijat pyrkivät julkaisemaan ohjelmansa jo tällä viikolla. Suurin osa neuvottelupöydistä on saanut työnsä valmiiksi.
Yksityisen sosiaalipalvelualan työkiistaan löytyi sopu – neuvottelutulos vaatii vielä liittojen hallintojen hyväksyntää
Valtakunnansovittelija kertoo neuvottelutuloksen syntymisestä Twitterissä.
Henkilökohtainen avustaja Helena Rosengren: “Olemme työssäkäyviä köyhiä”
Henkilökohtaisten avustajien ja yksityisten työnantajien työkiistassa ei ole syntynyt sopua. Alalla työskentelevä Helena Rosengren pitää avustajien palkkaa kohtuuttoman pienenä.
Kysely: Enemmistö suomalaisista ei kannata lakkoihin kajoamista – porvaripuolueiden kannattajat ovat toista mieltä
Enemmistö suomalaista suhtautuu kriittisesti lakko-oikeuden rajoittamiseen, selviää Elinkeinoelämän valtuuskunnan tuoreesta kyselystä.
Tulkinta työaikajoustoista hiertää henkilökohtaisten avustajien työriidassa – osapuolet tapaavat torstaina valtakunnansovittelijan johdolla
Viikon kestävän lakon ulkopuolelle on rajattu työ, jonka tekemättä jättäminen voisi vaarantaa avustettavien hengen tai terveyden.
Lakkoon menevien henkilökohtaisten avustajien määrää Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa on vaikeaa arvioida
Viime kuussa pelkästään pääkaupunkiseudun käsittänyt lakko koskee nyt koko maata. Lakon syinä ovat muun muassa heikot työolosuhteet ja palkkaus.
Henkilökohtaisten avustajien valtakunnallinen lakko alkoi – koskee Kanta-Hämeessä noin sataa vammaista henkilöä
Lakon on määrä päättyä viikon kuluttua 12. kesäkuuta, jos sopua työriitaan ei sitä ennen löydy.
Kymmenet henkilökohtaiset avustajat ovat aloittaneet viikon mittaisen lakon pohjalaismaakunnissa
Koko maata koskeva työtaistelu koskee erityisesti palkkausta, johon vaaditaan reilun kymmenen prosentin korotusta.
Henkilökohtaisten avustajien uusi, laajempi lakko alkaa – koskee koko Suomea
Avustajien lakon ulkopuolelle on rajattu tehtävät, joiden tekemättä jättäminen voisi vaarantaa avustettavien hengen tai terveyden.
Neuvottelijat pohtivat lakko-oikeuden rajaamista Säätytalolla, ja siksi riski palkansaajien pillastumisesta on suuri
Hallitusneuvotteluissa on pohdittu, miten ja mitä lakeja pitäisi muuttaa, jotta taloutta kolhiva lakkoherkkyys saataisiin aisoihin.
Oma Häme varautuu henkilökohtaisten avustajien lakkoon
JHL:n työnseisausilmoituksen mukaan lakko koskee palkkaryhmän A tehtävissä työskentelevien työvuoroja.
SAK:n Eloranta: Hallitusneuvotteluissa kaavaillaan veronkorotusta yli miljoonalle suomalaiselle – yleissitovuus yritetään tuhota “villillä paikallisella sopimisella”
SAK:n puheenjohtaja arvostelee, että muiden tulevien hallituspuolueiden tehtävänä on toimia lähinnä kokoomuksen “rätteinä”.
Yksityisten sosiaalipalvelujen työkiista uhkaa laajentua juhannusviikolla – riita palkoista voi sulkea jälleen useita yksiköitä
Yksityisten sosiaalipalvelujen työkiista laajenee. Työntekijäliitot ovat antaneet lakkovaroituksen, joka koskee lastensuojelua, henkilökohtaisia avustajia ja hoivapalveluja eri puolilla maata.
Näin huonokuntoiset vanhukset hoidetaan lakon aikana: Hätiin tulevat keikkatyöntekijät, esihenkilöt ja liittoihin kuulumattomat
Yksityisen sosiaalialan lakot alkoivat 200 päiväkodissa ja 21 lastensuojeluksikössä keskiviikkona. Lakot laajenevat torstaina vanhusten ja vammaisten yksiköihin.
Henkilökohtaiset avustajat menossa viikon mittaiseen lakkoon Päijät-Hämeessä
Lakon mahdollisesti alkaessa asiakkaiden hengen ja terveyden kannalta välttämättömät työtehtävät rajataan työtaistelujen ulkopuolelle.
Private daycare centre workers' strike starts on Wednesday
The labour dispute, chiefly concerning salary issues, will also prompt workers at privately-run elderly care facilities to join the strike.
Lakko alkaa 200 päiväkodissa ja 20 lastensuojeluyksikössä Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla – katso, missä lakkoillaan
Yksityisen sosiaalialan työsopimusneuvotteluissa ei saatu sovintoa. Lakot koskettavat yli 10 000 lasta. Lakot alkavat tiistain ja keskiviikon välisenä yönä.
Yksityisen sosiaalipalvelualan työriidassa ei saatu ratkaisua maanantaina
Osapuolet jatkavat sovittelua tiistaina 30. toukokuuta, valtakunnansovittelijan toimistosta kerrrotaan.
Yksityisen sosiaalipalvelualan lakkoviikko sujui Pirkanmaalla rauhallisesti
Pirkanmaan hoivayksiköissä selvitään lakosta omin voimin. Lakko päättyy lauantaina.
Työkiistaa ei saatu ratkaistua – lakot uhkaavat kymmeniä yksityisiä päiväkoteja ja useita lastensuojeluyksiköitä
Yksityistä sosiaalipalvelualaa koskevan työkiistan sovittelussa ei löydetty tänäänkään sopua.
Hoivayhtiön toimitusjohtaja jalkautui syöttämään ja pesemään vanhuksia – lakkovahdit toivovat, että johtoa näkyisi paikalla muulloinkin
Lakon aikaan hoivatöissä on tuuraajia ja esihenkilöitä. Pihlajalinnan perustaja Mikko Wirén tekee tällä viikolla kaksi hoitajavuoroa. Hän kiistää, että kyseessä olisi pr-tempaus.
”Pahimmillaan vammainen ei pääse töihin” – Lue 5 tärkeää asiaa huomenna alkavasta avustajien lakosta
JHL:n lakko vaikeuttaa monen vammaisen elämää, kun henkilökohtaiset avustajat menevät pääkaupunkiseudulla lakkoon.
Toinen lakkopäivä sujuu rauhallisesti pirkanmaalaisissa hoivayksiköissä – ”Varautuminen on onnistunut”, sanoo hoivayrityksen toimitusjohtaja
Tähän mennessä Pirkanmaan hoivayksiköissä on selvitty omin voimin. Attendolta on pyydetty lisäselvityksiä loppuviikon osalta.
JHL: Henkilökohtaiset avustajat aloittavat lakon pääkaupunkiseudulla
Liitto kertoo edustavansa pääkaupunkiseudulla noin 3 000:ta työnantajamallilla työskentelevää henkilökohtaista avustajaa.
Työnantajat ovat kyselleet päiväkodin työntekijöiltä töihin tulemisesta lakon aikana – työntekijäpuoli pitää tätä yrityksenä murtaa lakko
Luottamusmies Sanna Ängeslevä sanoo, että jos työnantaja kysyisi häneltä työhön tulemisesta lakon aikaan, hän ei vastaisi kysymykseen.
”Lakkoilemme tulevaisuuden puolesta” – Pelimanni ja Tapio työskentelevät yksityisessä päiväkodissa ja haluaisivat saada samaa palkkaa kuin kollegat kunnalla
Lapin Touhula ja Pilke-päiväkodeista vain yksi rovaniemeläispäiväkoti on avoinna yhteiskunnan kannalta kriittisissä tehtävissä olevien vanhempien lapsille.
Lastenhoitaja Terhi Pesola: "Työtä tehdään myös rahan takia, ei vain rakkaudesta lajiin"
Yksityisen sosiaalipalvelualan työkiistan ytimessä on kysymys palkoista. Yksityisellä puolella työskentelevien mukaan palkkaero heikentää työoloja monin tavoin.
Yksityisten päiväkotien lakko käynnistyi iloisissa tunnelmissa Porissa
Tieto lakosta on tavoittanut lasten perheet hyvin, sillä yhtään vanhempaa ei ollut aamulla erehtynyt tuomaan lastaan hoitoon.
Kolmevuotias Fionn jäi kotiin, kun lakko sulki päiväkodin – ero samaa työtä tekevien palkoissa tuntuu erikoiselta, sanoo äiti
Yksityisen sosiaalipalvelualan kaksipäiväinen lakko sulkee päiväkoteja ja aiheuttaa hoitojärjestelyjä monissa perheissä. Jyväskyläläisessä Murphyn perheessä kolmevuotiaan Fionnin kanssa kotiin jäi isä.
Varhaiskasvattaja saa noin satasen vähemmän yksityisellä kuin kunnalla: ”Samasta työstä pitäisi saada sama palkka”
Yksityisten varhaiskasvattajien osalta tiistaina alkavassa lakossa on kyse yksinkertaisesti euroista, eli palkasta.
Lakko sulkee ison osan Oulun seudun yksityisistä päiväkodeista – pelkästään Pilkkeellä lakko vaikuttaa 900 lapseen
Kaksipäiväinen lakko sulkee Pohjois-Pohjanmaalla kaikkien Pilkkeen päiväkotien ovet sekä osan Touhulan päiväkodeista. Sen sijaan Norlandian päiväkodit ovat auki kavennetuilla aukioloajoilla.