Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Tytti Tuppurainen.

Euroopan unioni suunnittelee uhkarohkeaa askelta, jossa Suomi voi olla iso häviäjä

Yhdysvallat on aloittanut vihreän siirtymän kilpavarustelun. Myös EU-maille suunnitellaan mahdollisuutta käyttää valtiontukia aiempaa avokätisemmin.

Kempowerin toimitusjohtaja Tomi Ristimäki seisoo työhuoneensa seinällä olevan isokokoisen maailmankartan edessä. Kohokarttaan on merkitty lipuilla ne maat, minne Kempower on toimittanut sähköautojen latauslaitteita. Ristimäellä valkoinen paita, harmaa puvuntakki, silmälasit, katsoo kameraan.

Sähköautojen latauslaitteita valmistava Kempower laajentaa – kotipaikka Lahti on vahva ehdokas uudelle tuotantolaitokselle

Pikalatureiden kysyntää kasvattaa erityisesti sähköllä toimivien kuorma-autojen ja rekkojen määrän lisääntyminen.

Inkoon syväsatama ja LNG-alus taustalla 3. tammikuuta 2023.

Inkoon terästehtaan tapaisia projekteja on saatu rahoitettua jo muualla – asiantuntijat: norjalaisten pitäisi kertoa rahoituksestaan varsin pian

Alkuun yhtiölle riittää pienempi rahoitus hankkeen jatkosuunnitteluun. Viimeistään ensi vuonna yhtiö tarvitsee todennäköisesti kuitenkin jo satoja miljoonia euroja.

Tuomiokirkko kerrostalojen ympäröimänä Turun keskustassa.

Turun seutu kaipaa lisää investointeja, myös olemassa olevilta yrityksiltä

Tähtäimessä ovat kansainväliset toimijat, mutta myös alueelle jo sijoittuneet yritykset. Turun Seudun Kehitys Oy:n uusi toimitusjohtaja uskoo yhteistyöhön ja yritysten tahtotilaan.

Tällä alueella oli  Inkoon kunnassa Joddbölen kylässä Fagervikin lahden rannalla sijainnut hiililauhdevoimalaitos.

Jos Inkoon terästehdas toteutuu, sen rakentaisivat pitkälti ulkomaalaiset – norjalainen Blastr aikoo palkata myös vakiväkeä ulkomailta

Vety- ja terästuotantoon sekä tehtaan pystyttämiseen tarvitaan tuhansia työntekijöitä. Teräsalan analyytikon mukaan hankkeessa on epävarmuuksia.

Inkoon syväsatama ja LNG-alus taustalla 3. tammikuuta 2023. Norjalainen Blastr Green Steel aikoo rakentaa Inkooseen terästehtaan Fortumin entisen kivihiilivoimalan aluelle Inkoon Joddbölessä.

Kuinka uskottava norjalaisfirma Blastr on? Mistä rahat ja työntekijät? Inkoon jättitehtaan ympärillä on vielä paljon kysymysmerkkejä

Blastr-yhtiö aikoo rakentaa jättitehtaan Inkooseen. Suomalaisprofessorin mukaan suurin vaikeus voi tulla sähkön ja vedyn riittävyydestä.

Koskisen Oy:n tehdas Kärkölässä

Puunjalostusyhtiö Koskisen uudistaa vanerintuotantoaan – automatisoitu sorvilinja voi käyttää aiempaa pienempiä tukkeja

Kärkölän Järvelässä sijaitsevaan tehtaaseen investoidaan kaksi miljoonaa euroa.

Ihmisisä kauppakeskuksessa.

Talouden vuosi 2022 oli monin tavoin synkkä, mutta todellisuudessa vuoteen mahtui myös paljon hyviä uutisia – tässä niistä seitsemän

Kuluneesta vuodesta jäivät mieleen kiivas hintojen ja korkojen nousu. Taloutta koskevat tunnelmat ovat tällä hetkellä silti kenties liiankin synkkiä.

Stora Enson lippu liehuu sinistä taivasta vasten. Taustalla osa talon seinää.

Kouvolassa toimiva Fimpec suunnittelee Stora Enson miljardi-investoinnin toteutuksen

Stora Enso ilmoitti lokakuussa investoivansa noin miljardi euroa muuttaakseen Oulussa paperikoneen pakkauskartonkilinjaksi.

Vanha Virpiniemi-kyltti hyppyrimäen päässä.

Onko tässä tulevaisuuden kotimaan matkailun kova nimi? Oulun Virpiniemen hiekkaharjuille halutaan satojatuhansia yöpyjiä

Oulun Virpiniemen alueelle on tehty vuoden 2007 jälkeen nyt kahdeksan erillistä kehittämissuunnitelmaa. Nyt sinne visioidaan yli 50 miljoonan euron majoitusinvestoinnit.

EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen.

Yhdysvallat houkuttelee Euroopalle tärkeitä vihreän teknologian investointeja itselleen – Yle kysyi asiantuntijoilta, onko syytä huoleen

EU:lla ja Yhdysvalloilla on vihreässä siirtymässä erilaiset lähestymistavat. Vahvuuksia ja heikkouksia on kummallakin.

Valokuitukaapelin pää

Kouvolan kuitu saa yksityiseltä sijoittajalta kolmen miljoonan euron investoinnin valokuituverkon laajentamiseen

Kouvolan kuitu kertoo laajentavansa verkkoaan Kouvolassa nopeammin kuin aiemmin oli suunniteltu. Kouvolan kuidun saatavuusalueella on yhtiön mukaan noin 10 000 taloutta, ja niistä suurin osa on tarkoitus liittää kuituverkkoon.

Osuuspankin logo pääkonttorin seinässä.

Sadattuhannet suomalaiset suosivat kalliita ja tappiota tuottavia rahastoja – voisit saada parempaa tuottoa pienentämällä kuluja

Osakkeiden syöksyessä ja korkojen noustessa yhdistelmärahastot eivät voi tehdä tuottoa.

Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen auto.

Pohjois-Karjalan hyvinvointialue investoi ja nostaa asiakasmaksuja

Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen hallitus käsittelee keskiviikkona vuoden 2023 talousarviota ja investointisuunnitelmaa. Esillä ovat myös asiakasmaksut, joihin on tulossa korotuksia.

Paloauto pysäköitynä paloaseman sisälle. Paloauton ovet ovat auki, ja ovesta roikkuu palomiehen takki.

Pirkanmaan paloasemien verkosto kasvaa ja kohenee – uusia asemia tulossa ainakin Tampereen Tesomalle, Urjalaan ja Virroille

Mänttä-Vilppulaan jo aiemmin suunniteltu paloasema on pudotettu pois suunnitelmista. Uuden rakentamisen lisäksi Pirkanmaan nykyiset paloasemat kaipaavat korjauksia.

Pulpetti Leppälän koulussa.

Paimio investoi uimahalliin, päiväkotiin, kouluun ja sisäliikuntahalliin

Ensi vuoden budjettiehdotuksen merkittävin investointi olisi uimahallin peruskorjauksen loppuunsaattaminen 3,3 miljoonalla eurolla.

rikoutunut vesijohtoputki sisältä

Kymenlaaksossa voisi tapahtua samanlainen mittava putkirikko kuin Helsingissä viikonloppuna, sanoo asiantuntija

Kymenlaaksossa saneerataan vuosittain runsaat 30 kilometriä vesi- ja viemäriputkistoja. Varhaisimmat putket ovat 1920- ja 1930-luvulta.

Rovaniemen kaupunginjohtaja Ulla-Kirsikka Vainio kuvattu Kairatien toimitalossa, valtuuston väliaikaisessa kokoustilassa.

Rovaniemen kaupunginjohtajan ensi vuoden talousarvioesitys on ylijäämäinen – investointeihin käytetään 32 miljoonaa euroa

Rovaniemen kaupunginjohtaja Ulla-Kirsikka Vainion talousarvioesityksen mukaan kaupunki tekee ensi vuonna 3,3 miljoonan euron ylijäämän.

Vaasan hallintotalon remontoitu valtuustosali on nykyään vaaleammansävyinen.

Vaasan valtuusto käsittelee tänään ensi vuoden talousarviota – budjetti sisältää 65 miljoonan euron edestä investointeja

Suurimmat investoinnit kohdistuvat Vaasan veden hankkeisiin, Laajametsän teollisuusalueeseen, Vaasan satamaan, rakennusten peruskorjaukseen sekä Sundomin koulun laajennukseen.

Havainnekuva Turun konserttitalosta

Rakentamisen kallistuminen koettelee Turun musiikkitalon toteutusta – kustannusarvio hipoo 90 miljoonaa euroa

Turun tulevan musiikkitalon kustannusarvion paisuminen huolestuttaa osaa poliittisista ryhmistä. Kriitikoiden mielestä Turku valitsi väärän urakkamallin.

Mies esittelee talouslukuja suurelta tv-ruudulta.

Riihimäki investoi ensi vuonna uimahalliin, keskustan ja asemanseudun kehittämiseen sekä puistoihin

Riihimäen kunnallisveroprosentti muuttuu 20,50:stä 7,86:een prosenttiin.

Frihetsstatyn på Vasa torg.

Vaasa investoi ensi vuonna noin 65 miljoonalla eurolla

Kunnallisveroprosentti muuttuu hyvinvointialueiden myötä. Ensi vuoden tulokseksi tavoitellaan 0,8 miljoonaa euroa.

Timo Koivisto ja Lasse Leppä istuvat pöydän takana.

2,2 miljoonaa euroa ylijäämää ja ennätykselliset investoinnit – Jyväskylän kaupungin ensi vuoden talousarviossa on näköharha, joka paljastuu tulevina vuosina

Jyväskylän kaupunginjohtaja Timo Koiviston talousarvioesityksessä investoidaan liikuntaan ja kulttuuriin sekä varaudutaan tulevan alijäämän tilkitsemiseen.

Placeholder-kuvituskuva, jossa on sininen kartta ja teksti: Läheltä.

Talouden näkymät kääntymässä huonommiksi Satakunnassa

Etenkin pk-yritysten investointihalukkuus on selvässä laskussa, kerrotaan syksyn Alueelliset kehitysnäkymät -raportissa.

Smedsby skolcentrum i Korsholm.

Mustasaaren kunnalla pyyhkii nyt hyvin - Rahaa voidaan jemmata myös tulevia investointeja varten

Mustasaaren kunnan talous on talousjohtaja Henrik Sandbackin mukaan hyvällä tolalla.

Alumiiniputkia Mäkelä Alun tehtaalla Alajärvellä.

Alajärveläinen Mäkelä Alu aikoo vähentää hiilidioksidipäästöjään liki 10 miljoonan euron investoinneilla

Työ- ja elinkeinoministeriö myönsi liki 3 miljoonan euron tuen Mäkelä Alulle tuotannon sähköistämiseen ja energiatehokkuuden kehittämiseen.

Vaasa kaupunginjohtaja Tomas Häyry hymyilee kameralle

Vaasan sataman investoinneilla on kiire – kasvavat rahtimäärät edellyttävät leveämpiä ja syvempiä väyliä sekä parempaa tieyhteyttä satamaan

Vaasan satamaan on investoitu viime vuosina 30 miljoonaa euroa. Seuraavat investoinnit maksavat kaupungille 10 miljoonaa lisää. Kaupunginjohtaja Häyryn mukaan investoinnit ovat välttämättömiä.

Joensuun jäähalli

Joensuu velkaantuu nopeasti – investointiohjelman karsiminen valtuutettujen käsissä

Kouluja, liikuntatiloja, satama, katuja ja niin edelleen - mitä tiloja ensi vuonna rakennetaan tai korjataan, mitä siirretään. Se on Joensuun valtuutettujen päätettävä viimeistään joulukuussa.

Hämeen Yrittäjien toimitusjohtaja Juha Haukka.

Kantahämäläisten yrittäjien odotukset paremmasta pistettiin jäihin

Kantahämäläisten pk-yritysten suhdanneodotukset ovat romahtaneet alkuvuoden parempien näkymien jälkeen. Investointeja tehdään merkittävästi vähemmän.

Myyjän käsi ojentaa maksupäätettä, jota vasten asiakas ojentaa kännykkänsä näyttöä.

Pk-yrittäjät ennakoivat suhdannenäkymien laskua Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla

Pienet ja keskisuuret yritykset uskovat, että suhdanteet ovat laskevat seuraavan vuoden aikana.

Skiss över ett möjligt batterifabriksområde på Långskogens industriområde i Vasa.

Akkutehdas tulee, ei tulekaan – akkuteollisuuden takapakit eivät huoleta työ- ja elinkeinoministeriössä: "Pienten asioiden pitää loksahtaa kohdalleen"

Vaasalle on tullut kaksi julkista akkutehdastinvestointeihin liittyvää takaiskua lyhyessä ajassa. Alueella ja koko Suomella on silti vielä mahdollisuus pärjätä kilpailussa, uskotaan ministeriössä.

Finnvera

Investointirahoituksen kysyntä laski selvästi Itä-Suomessa

Finnveran mukaan investointeja viivästyttävät yleinen epävarmuus, komponenttien toimitusvaikeudet sekä pelot hintojen ja korkojen noususta. Investointihankkeiden määrä laski viime vuodesta 37 prosenttia.

HKScanin Forssan tuotantolaitoksella lihanleikkausta.

HKScan suunnittelee Forssaan uutta miljoonainvestointia ja aloittaa 116 työntekijää koskevat muutosneuvottelut

Forssaan suunnitellulla investoinnilla ja siihen liittyvällä toimintamallin uudistamisella HKScan tavoittelee yli kahden miljoonan euron vuotuisia säästöjä Suomessa.

Riihivuoren pohjoisrinteelle rakennetaan uutta hiihtohissiä.

Kymmenkunta uutta hiihtohissiä ja lisää rinteitä – laskettelukeskuksissa on poikkeuksellinen investointien vuosi

Harvinaista tilanteessa on, että nyt investointeja tehdään sekä pienissä että suurissa keskuksissa ja ympäri maata.

Karanaanari Marja-Leena Raatesalmi istuu Baby-amarikan cockerspanielin kanssa matkailuautonsa edustalla olevassa keinussa Juupavaaran camping-alueella Pirkanmaan Juupajoella

"Etelä-Suomen pienessä Lapissa" pusikoituu hiihtohissi ja rapistuu ysäridesign – hiljentynyt lomakohde on Marja-Leena Raatesalmelle rauhan tyyssija

Tuntemattomuuteen painuneiden matkailukohteiden uusi nousu on piinaa, mutta Juupavaara yrittää jälleen sitä. Kätketyn keitaan löytäneille paikka kelpaisi sellaisenaan.

Ounevan pintakäsittelylinjasto.jpg

Ouneva investoi Tuupovaarassa – luvassa myös lisää työpaikkoja

Ouneva uusii Vilvasen ohutlevytehtaallaan konekantaa ja tarvitsee siksi lisää tilaa. Kyseessä on ainoa rakennushanke, jota Joensuun Yrityskiinteistöt toteuttaa kantakaupungin ulkopuolella tällä hetkellä.

Autoja ostoskeskuksen parkkipaikalla

EU:n investointitukea suunnataan aikaisempaa enemmän Virolahdelle ja Miehikkälään

Tukimäärän nousu mahdollistaa kuntien yrityksille aiempaa enemmän rahaa seuraavien vuosien aikana. Muutoksessa huomioitiin rajakunnat.

Havainnekuva kaavoituksesta Lahden Pippo-Kujalan yritysalueella. Sinisiä, punaisia, keltaisia tonttikuvioita merkitty karttaa, jossa moottoritie ja rautatieväylät.

Puitteiden luominen Fazerin makeistehtaalle vaatii Lahden kaupungilta kymmeniä miljoonia euroja

Kaupunginjohtaja Pekka Timosen mukaan päättäjien on jo ensi syksynä laitettava Lahden tulevia investointeja uuteen tärkeysjärjestykseen.

Lapsi nousee pyörälle, autoja tiellä.

Laitila siirtää investointejaan tuleville vuosille – syynä kustannusten nousu

Esimerkiksi pesäpallokentän katsomoinvestointi siirretään vuosille 2023-24. Investointien arvo on runsaat viisi miljoonaa euroa.

Valion Äänekosken tehtaan johtaja Marko Palosaari

Miten tuoda ranskalainen luola Äänekoskelle – pulmaa ratkotaan taas Aura-juustotehtaalla

Valion Äänekosken tehtaalle rakennetaan uutta juustojen kypsytyskellaria. Kellari valmistuu vuoden päästä kesällä ja sen sisällä jäljitellään Roquefortin kuuluisan kalkkikiviluolan olosuhteita.

Auditoria, jossa etualalla ihmisten selkiä. Edessä kasvot kameraan päin puhuu siniseen pukuun ja solmioon pukeutunut mies. Silmälasipäinen mies myös sinisessä puvussa ja solmiossa kuuntelee vieressä oikealla puolella seisten. Etualalla kuvassa Fazerin Sinisiä konvehteja kulhossa.

Fazerin uusi makeistehdas on jättimäinen investointi suomalaiselle elintarviketeollisuudelle

Fazer ei ole koskaan aikaisemmin tehnyt näin suurta investointia, toteaa konsernijohtaja Christoph Vitzthum. Lahden alueelle nousee nyt vahva elintarviketeollisuuden keskittymä.

piikiekko Okmeticin toimistolla.

Satoja miljoonia maksava ja satoja työpaikkoja tuova tehdashanke Vantaalla oli peruuntua sodan takia – Nato-päätös pelasti tilanteen

Venäjän hyökkäyssodan alun ja Suomen Nato-hakemuksen välissä moni kansainvälinen yritys ehti jo pohtia uudestaan Suomi-suunnitelmiaan. Näin kävi piikiekkovalmistaja Okmeticissa.

Kouvolan kaupungintalo ulkopuolelta kuvattuna.

Kouvolan kaupunki saattaa lykätä koulujen rakennusprojekteja hintojen nousun vuoksi

Kouvolan kaupunki tarkastelee investointisuunnitelmiaan erityisen tarkasti, sillä rakentaminen on nyt kallista. Sekä lähivuosien hankkeisiin että tulevien 10 vuoden suunnitelmaan voi tulla esimerkiksi aikataulumuutoksia.

Mondi Kuopion tehtaan toimitusjohtaja Juha Koukka seisoo tulevan laajennusosan edustalla Kuopiossa.

Mondin Kuopion tehtaan suurinvestoinnin peruskivi muurattiin Sorsasalossa – Tuotteilla on suuri kysyntä maailmalla, sanoo toimitusjohtaja

125 miljoonan euron investoinnilla uusitaan muun muassa tehtaan puunkäsittelyä, kuitulinjaa sekä paperikonetta.

Tulliväylän ja Bertel JUngin tien risteys Oulussa.

Pohjois-Pohjanmaan liiton mukaan Väyläviraston investointiohjelma ei tarpeeksi huomioi Pohjois-Suomea

Liiton kannanotossa ollaan huolestuneita Väyläviraston investointisuunnitelmista sekä huoltovarmuudesta.

Eduskunnan täysistuntosali 20. huhtikuuta 2022.

Eduskunnan talousvaliokunnan mielestä Nato-jäsenyys vahvistaisi sijoittajien luottamusta Suomeen

Talousvaliokunta keskittyi lausunnossaan taloudellisen toimintaympäristön, huoltovarmuuden ja energian kysymyksiin.

Kotkamillsin tehdasalue Kotkassa.

Kotkamills investoi 30 miljoonaa euroa Kotkassa – tulossa 30 uutta vakituista työpaikkaa

Suunnittelu ja hankinnat alkavat heti. Ensimmäinen leikkuri on suunnitelmien mukaan toiminnassa vuoden 2023 loppupuolella ja toinen noin kuusi kuukautta myöhemmin.

Läheltä

Lahden seurakuntayhtymä on käyttämässä ensi vuonna yli 7 miljoonaa euroa remontteihin

Työlistalla on muun muassa Siikaniemen kurssikeskuksen peruskorjaus. Yhteinen kirkkoneuvosto päättää talousarviokehyksestä toukokuussa.

Kokemäen kaupunginjohtaja Teemu Nieminen virkahuoneessaan.

Investointipäätös akkumateriaalitehtaasta Kokemäelle on yhä tekemättä – rakennustöiden pitäisi alkaa kesällä

Kokemäki odotti, että amerikkalaisyhtiö Æsir Technologies tekisi lopullisen päätöksen akkumateriaalitehtaan rakentamisesta alkuvuoden aikana. Päätös on kuitenkin lykkääntynyt useista eri syistä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle