Uusimmat artikkelit
The Pogues -yhtyeen laulaja Shane MacGowan on kuollut
Laulaja menehtyi pitkän sairauden seurauksena. Hän oli kuollessaan 65-vuotias.
Ibe on vuoden kuunnelluin artisti Suomen Spotifyssa, listoilla jälleen vähän naisia
Suomenkielisen musiikin suosio kasvoi Spotifyssa entisestään.
Nuoret halutaan ideoimaan Pori Jazzeja – tulossa someosaaja ja nuorisoraati
Lapset ja nuoret eivät enää kasva Pori Jazzin festivaalikävijöiksi pääkonserttien kautta, sillä koko konserttiareena on ensi kesänä anniskelualuetta.
Euroviisujen lipunmyynnistä syntyi kaaos
Ruotsin Malmössä toukokuussa järjestettävän laulukilpailun liput tulivat myyntiin tiistaina. Faniklubin varapuheenjohtaja uskoo, että Israel jää pois kisoista.
Nuorten suosima Weekend Festival muuttuu ikärajalliseksi
Jatkossa Weekend Festivalille pääsevät vain yli 18-vuotiaat. Elektronisen musiikin festivaali järjestetään taas Espoon Vermossa.
Yle Radio 1:n illat ja viikonloput uudistuvat – suosittu Muistojen bulevardi myös sunnuntaisin
Vuonna 2024 Yle Radio 1 jatkaa Suomen monipuolisimpana puheohjelmien ja kulttuurisisältöjen kanavana.
Tami Pohjola esiintyy Pekka Kuusiston tilalla RSO:n itsenäisyyspäiväkonsertissa
Pekka Kuusiston tilalla 6.12. esiintyy Tami Pohjola
Suomessa esiintyvä euroviisuvoittaja Loreen: Älkää katsoko Käärijää häviäjänä
Kaksinkertainen viisuvoittaja konsertoi sunnuntaina Helsingissä.
Suuri salaisuus paljastui – kaikki sauvojen suhinat hiihtolähetyksissä eivät olekaan aitoja, vaan äänet soittaa muusikko
Asia on pysynyt salaisuutena suurelle yleisölle 80-luvulta asti. Suomalaiset urheilumuusikot kertovat nyt ensi kertaa kattavasti työstään.
Ugandan yössä tapahtui odottamaton kohtaaminen, ja se sai festariyleisön liekkeihin – katso kuvat
Ylen Afrikan-kirjeenvaihtaja Pasi Toivonen matkusti Afrikan erikoisimmille festareille Ugandaan ja todisti Muovipussi-yhtyeen huikeaa keikkaa.
Jazzvaikuttaja, muusikko Jukka Haavisto on kuollut
Haavisto tunnettiin swingjazzin taitajana ja suomalaisen jazzin historian tuntijana.
Oletko saanut kokea yhteislaulun hyvää tekevän vaikutuksen? Kerro meille paras yhdessälaulamisen kokemuksesi! Maanantaitulet Yle Radio 1:ssä ma 27.11.
Yhteislaulua on monenlaista - kuorolaulusta yhteislaulutilaisuuksiin ja koulujen juhlista ja jalkapallo-ottelun kannattajien yhteislaulusta karaokeen. Kerro kokemuksistasi!
Kevin John Edusei johtaa RSO:a Tugan Sohijevin tilalla 29.-30.11.
Konsertin ohjelma ei muutu.
Näppäreille lastenkulttuurin valtionpalkinto
Taiteen edistämiskeskuksen mukaan Näppärit rohkaisee kaikkia soittamaan ja luomaan elämänmittaisen suhteen musiikkiin.
Kun elektronisen musiikin pioneeri Esa Kotilainen toi Suomeen ensimmäisen Minimoogin, soittimen hinnalla olisi saanut henkilöauton
Esa Kotilainen (1946–2023) oli pelimannihenkinen käsityöläinen, ennakkoluuloton raja-aitojen ylittäjä ja pidetty soittokumppani. Jukka Mikkola muistelee kosmista musiikintekijää.
Koululaiset esiintyvät yhdessä Kansallisoopperan tähtien kanssa Jyväskylässä
Keltinmäen koulussa ja Vaajakummun koulussa oppilaat esiintyvät ammattiesiintyjien rinnalla koululaisopperassa, joka on tehty varta vasten kouluja varten.
Finnish guitarist Mäntysaari joins Megadeth full-time
Teemu Mäntysaari stepped in as a substitute earlier this year, but now his position in the band is permanent.
Pälkäneläinen Teemu Mäntysaari, 36, jatkaa Megadethin kitaristina
Mäntysaari jatkaa yhtyeessä ainakin vuoden 2024 ajan.
Legendaarinen Ämyrock tekee comebackin – juhlii viisikymppisiään ensi kesänä
Suomen vanhin ilmaisfestivaali herää henkiin muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen. Festivaalin selkäranka ovat talkoolaiset, joita ilman tapahtuma jäisi tekemättä.
Kansallisoopperan uusi brittipomo koki yllätyksen Suomeen muutettuaan: suomalaiset ovatkin hauskoja ja lämpimiä
Thomas de Mallet Burgess aloitti Kansallisoopperan taiteellisena johtajana. Edellisessä paikassa hän pisti tuulemaan. Mitä uudistuksia Suomessa nähdään? Ainakin uusia teoksia ajankohtaisista aiheista.
Finnish DJ Darude rocks US college football stadium with Sandstorm
Amid thousands of screaming football fans, Darude said the crowd's enthusiasm about his song made him feel "insane, just insane".
Darude soitti megahittinsä täpötäydelle stadionille Yhdysvalloissa
Elektronisen musiikin tähtiin kuuluva Darude kutsuttiin keikalle amerikkalaisen jalkapallon otteluun Yhdysvaltoihin.
Karvalakkiooppera ei päästä yleisöään helpolla – katsoja pohtii omaa ja yhteiskunnan osuutta luonnon tuhoutumiseen
Kemijokivartisesta kansanliikkeestä tehty oopperasatu todistaa, että vain paikallinen, tärkeäksi koettu ja tarkasti nähty tarina voi kohota yleiselle tasolle.
Käärijä-fanikuvassa on 10 000 hamahelmeä, ja se hehkuu pimeässä – suosikkiartisti saa tänään erikoisen lahjan
Oululainen Kati Rasmus on tehnyt jo viitisentoista hamahelmityötä ihailemistaan julkisuuden henkilöistä. Valokuvamainen työ on päätymässä Käärijän fanikokoelmiin lauantaina Ouluhallilla.
Usva Riihiaho, 9, kimpaantui Pori Jazzin suurkonserttien kieltämisestä lapsilta – lähetti lehteen kipakan kirjoituksen
Nuori musiikinystävä sai kuulla huonon uutisen: Pori Jazzin pääkonserttiin ei pääse enää alaikäisenä. Festivaali päätti, että koko konserttiareena on ensi kesänä anniskelualuetta.
Wanaja Festivalin esiintyjäkaartissa tuttuja artisteja: Kaija Koo, Eput, Portion Boys sekä Ellinoora
Lisää ohjelmaa julkistetaan festivaalijärjestäjän mukaan vielä ennen joulua sekä alkuvuodesta 2024.
Kokoonpanomuutos Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus -yhtyeessä – tiet rumpalin kanssa erkanivat
Yhtye kertoi asiasta Facebookissa. Yle tavoitti Timo Rautiaisen, mutta hän ei halunnut kommentoida asiaa enempää.
Sami Parkkinen: Karvalakkiooppera (libretto)
Sami Parkkinen: Karvalakkiooppera (libretto)
Universumin kaiut soivat Kaija Saariahon musiikissa – Saariaho-kokonaisuus Teemalla vuodenvaihteessa
Säveltäjä Kaija Saariahon elämästä kertova dokumentti Universumin kaiut saa tv-ensiesityksensä jouluna 2023 yhdessä kolmen muun ohjelman kanssa.
Don Huonot palaa keikkalavoille ensi keväänä
Yhtye tekee seitsemän klubikeikan sarjan keväällä 2024. Samana vuonna vietetään yhtyeen 35-vuotisjuhlaa.
20-vuotiaan suomalaisen ääni vakuutti levy-yhtiön pomot heti – nyt hän laulaa ohjelmassa, jota ovat tähdittäneet Madonna ja Miley Cyrus
MTV Unplugged -ohjelmassa on esiintynyt lukuisia tunnettuja naisartisteja kuten Miley Cyrus, Adele, Madonna, Shakira, Mariah Carey ja Britney Spears.
Huippusuosittu Open Orchestra etsii uutta kotia Turussa
Turun filharmonisen orkesterin menestysformaatti on konsertti, jossa soittajat ripotellaan yleisön joukkoon. Esityksen vaatimia erityisjärjestelyjä on vaikea toteuttaa tulevan musiikkitalon salissa.
Nämä kipinät eivät sammu – jos pop on laatikko, Sparks on operoinut sen ulkopuolella jo 50 vuotta
Maailman englantilaisin amerikkalaisbändi. Syntikkaduon prototyyppi. Popmusiikin suurin salaisuus. Monista kuuluisista yhtyeistä on sanottu jo kaikki mahdollinen, mutta Sparksista ei vielä oikeastaan mitään.
William Shatner näyttelee ja laulaa osaamatta oikein kumpaakaan – siitä huolimatta hänestä on tullut legenda
92-vuotias Star Trek -tähti pursuaa ajatuksia hyvästä elämästä uudessa dokumentissa. Mutta kannattaako häntä kuunnella?
Naantali tukee Musiikkijuhlia lisärahalla
Tapahtuma ei päässyt tänä vuonna taloudellisiin tavoitteisiin. Valtuusto hyväksyi maanantaina 54 000 euron lisärahoituksen tapahtumalle.
Syyskuussa Suomen ensi-iltansa saavan suurmusikaalin lapsitähdet julkistettiin Tampereella
School of Rock -suurmusikaaliin valittiin 31 lapsinäyttelijää 440 hakijan joukosta.
Turussa yleisö pääsee kävelemään sinfoniaorkesterin soittajien keskelle
Kävimme testaamassa, millainen on Turun filharmonisen orkesterin poikkeukselliseksi elämykseksi luonnehdittu Open Orchestra. Tanskasta lainattua ideaa ei ole kokeiltu muualla Suomessa.
Nyt voi toivoa! Jazzin Sävel on vapaa Yle Radio 1:ssä la 25.11.
Jazzissa jos missä sävel on vapaa, kauniista balladeista svengaavan perusjazzin kautta vapaaseen improvisointiin. On syyskauden jazzin puhelintoivekonsertin aika!
Maija Vilkkumaalle areenakonsertti Tampereelle
Vilkku-Maa-niminen keikka on artistin tähänastisen uran suurin esiintyminen.
Palkittu kansanmuusikko Maija Kauhanen on ujo, ja siksi hän esiintyy peruukki haarovälissä – häpeä pitää nitistää
Kulttuurivieras, Pohjoismaiden musiikkipalkinnon saanut kansanmuusikko Maija Kauhanen on yhden naisen voimaorkesteri, joka soittaa vaikka hävettäisi ja olisi hyttynen suussa.
”Lapsena askartelin isänpäiväkortin äidille” – sellisti Liu Pöntisen tulkinta koskettaa sekä isiä että ilman isää kasvaneita
Ylen uudella musiikkivideolla soittaa 19-vuotias sellisti Liu Pöntinen. Videolla onnitellaan isiä, mutta siitä voivat nauttia myös ne, jotka eivät vietä isänpäivää.
”Uuden musiikin parhaita puolia on työskentely elävien säveltäjien kanssa”, sanoo pianisti Ville Hautakangas
Parasta Ville Hautakankaan mielestä on saada soittaa upouutta pianomusiikkia, joita kukaan muu ei ole vielä soittanut. Oman tyylin ja äänen etsiminen oli tärkeää opiskeluaikana.
Afrikan erikoisin musiikkifestari alkoi Ugandassa – katso miten Muovipussi-yhtye ja kenialainen metallibändi Chovu improvisoivat
Viime vuonna Ugandan parlamentti yritti kieltää elektroniseen ja vaihtoehtomusiikkiin keskittyvän festivaalin järjestämisen.
George Benjamin: ”Olin aina halunnut säveltää oopperoita, mutta minun oli odotettava kauan, ennen kuin olin valmis"
George Banjamin kertoo oopperastaan Written on Skin.
Lapin taidepalkinto rap-artisti Talonpoika Lallille
Lapin taidetoimikunta on Taiteen edistämiskeskuksen asiantuntijaelin, joka päättää alueensa apurahoista ja taidepalkinnoista.
Maarit antoi kitaristille kenkää, jotta sai bändiin oman ihastuksensa – määrätietoisen taiteilijan ura on kestänyt viisi vuosikymmentä
Maarit Hurmerinta soitti lapsena pianoa niin paljon, että välillä äitikin hermostui. Myöhemmin tinkimätön asenne ja palo tehdä musiikkia on tuottanut monia kotimaisen musiikin ikivihreitä. Musiikkimaailmasta löytyi myös rakkaus.
Iki-ihana Kehtolaulu soi isänpäivää juhlistavalla musiikkivideolla – lähde supersankarin mukana satumaiselle matkalle
19-vuotias Liu Pöntinen soittaa sellolla Armas Järnefeltin Kehtolaulun. Musiikkivideolla seikkailee myös supersankari kultaisessa naamiossa.