Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Lastennäytelmä Pekka Töpöhäntä Jyrkän kesäteatterissa. Kuvassa ruutupaitaan ja rusetttiin pukeutunut Pekka katsoo ihailevasti vaaleanpunaisessa tyllimekkoon pukeutunutta Maija Maitopartaa.Maija Maito

Kesäteatterikausi korkataan tänään Etelä-Pohjanmaalla lastennäytelmällä

Jyrkän kesäteatteri Ylistarossa tuo lavalle legendaarisen Pekka Töpöhäntä -hahmon. Ensi-ilta lastennäytelmällä on tänään keskiviikkona.

Johanna Virsunen näyttelee Kemin kaupunginteatterin näytelmässä Ihmeellinen Maalari. Toisessa kädessä on iso maaliämpäri, toinen käsi on levitettynä.

Kemin kaupunginteatterin viimeisen syksyn ensimmäinen ensi-iltanäytelmä on Ihmeellinen maalari

Lakkautettava kaupunginteatteri tuo syksyn alkajaisiksi näyttämölle värikkään tarinan musiikkeineen. Teatteritoiminnan on määrä siirtyä vuodenvaihteessa teatteriyhdistykselle.

Juha Uutela maskeerattavana Upponalle-näytelmää varten.

Teatteriesityksestä poistettiin kohtaus, kun näytöksiin uhattiin tulla pesismailojen kanssa – Rosa Meriläinen: Tällainen on törkeää ja väärin

Kivinokan kesäteatteri päätyi muuttamaan esitystään sen rokotekohtauksen aiheuttaman somekohun ja uhkailuviestien takia. Kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestö KULTA ry:n pääsihteeri Rosa Meriläisen mukaan vastaavat tapaukset ovat alalla yleistyneet.

Kuvassa teatteripäällikkö Otto Löytynoja Bio Rexistä Kokkolasta

Kokoontumisrajoitusten lieveneminen helpottaa –Teatteriin ja elokuviin enemmän katsojia

Aluehallintovirasto on lieventänyt Soiten alueen kokoontumisrajoituksia 3.5.-16.5. välisellä ajalla. Tieto on otettu ilahtuneena vastaan elokuvateatteri BioRexissä Kokkolassa ja Kokkolan kaupunginteatterissa.

Niina Piirainen ja Sami Sainio Generaattorin näyttämöllä Kajaanissa

Kajaanissa saa ensi-iltansa tunteiden tunnistamisesta kertova lastennäytelmä – ohjaaja: vaikein tunnetila on kiukku

Kotiesitysten jälkeen näytelmä lähtee kiertämään ympäri Pohjois-Suomea.

Siiri Partanen nähdään laulajatar Sally Bowlesin roolissa Cabaret-musikaalissa.

Rovaniemen teatteri täytti juhlavuoden katsojatavoitteet

Vuoden katsotuin esitys oli Cabaret-musikaali.

Kemin kaupunginteatteri Näytelmä Farssi Älä pukeudu päivälliselle

Kemin evakkoteatterin kävijämäärä on kasvussa – farssi veti katsojia eniten

Kemin kaupunginteatterissa oli päättyneenä vuonna yli 190 esitystä. Teatteri on toiminut evakkotiloissa jo puolitoista vuotta.

Läheltä

Rimpparemmin suurtuotanto floppasi: Vain 700 katsojaa

Yleisömäärä jäi alle puoleen tavoitteesta.

Poirot ja Hastings teatterin näytelmässä

Teatterin esitykset vetävät katsojia Hämeenlinnassa

Lastennäytelmä ja salapoliisitarina kiinnostavat yleisöä.

Mezzosopraano Essi Luttinen laulaa Carmenin nimiroolin Vaasassa.

Vaasa palaa tammikuussa ooppera-aikaan

Kaupunginteatteri on julkistanut syksyn 2018 ohjelmistonsa ja ensi talven oopperayhteistyönsä.

Lehdistökuva näytelmästä Kylmä murha

Kemin teatterikevät tuo lavalle pitkästä aikaa jännitysnäytelmän

Toivotun trillerin lisäksi teatterin kevään ohjelmisto tarjoaa näytelmiä vauvasta vaariin. Ikärajattoman lastennäytelmän lisäksi tarjontaa on aikuiseen makuun ja nuoriso saa keväällä peräti oman teatterifestivaalin.

Kolme henkilöä kesäteatterin kulisseissa auringossa

Me Rosvolat muistuttaa kuinka tärkeää on perheen yhteinen aika

Siri Kolun kirjoittama Me Rosvolat on nopeasti noussut suosituksi kirjasarjaksi. Siitä tehty lastennäytelmä on tänä kesänä nähtävissä Riihimäen kesäteatterissa.

POP! 60-luvun kultaiset kimulit

Mielensäpahoittaja ja kaksi muuta näytelmää Teatterin Imatran syyskauteen

Teatteri Imatra tarjoaa syyskaudella lastennäytelmän, musikaalin ja kotimaisen komedian.

Jarno Kolehmainen Keisarin uusissa vaatteissa

Keisarin uudet vaatteet on ylistys epäilylle – "Ei kannata ottaa mitään valmiiksi pureskeltuna"

Ikivanha klassikko saa uuden käsittelyn Lappeenrannan kaupunginteatterissa. Tarinan kritiikki uppoaa edelleen.

Karvan verran kuutamolla.

Esitysten perumiset pudottivat Kemin kaupunginteatterin katsojalukuja

Vuoden suosituin esitys Karvan verran kuutamolla veti Kemin teatteriin 3807 katsojaa.

Kaunotar ja Hirviö -baletti

Klassikkosatu Kaunotar ja hirviö nähdään syksyllä Teatteri Imatran lavalla

Teatteri Imatran ensi syksyn näytelmät esitetään Pikku Hiisi -näyttämöllä. Toisena ensi-iltana nähdään imatralaisista kertova kantaesitys.

Mervi Kajava ja Johanna Kallio

Bertat tarjoavat teatterielämyksen vaikka vanhainkodin ruokasalissa

Matkalaukkuteatteri Bertat on uusi torniolainen teatteriyhdistys, jonka ajatuksena on viedä teatteria sinne, missä sitä muuten ei ole tarjolla. Esitykset rakennetaan niin, että tilaa ei tarvita juuri kuin näyttelijöiden verran.

Vielä ehtii-näytelmä.

Kaupunginteatterin kevätkausi veti aiempaa vähemmän väkeä

Kemin kaupunginteatterissa kävi kevätkauden aikana noin tuhat katsojaa vuodentakaista vähemmän. Teatteri pitää silti kiinni koko vuoden tavoitteestaan eli 23 000 katsojasta.

Iso kiltti jätti Rovaniemen teatteri

Iso kiltti jätti puhaltaa onnellisia unia

Rovaniemen teatterissa on lauantaina ensi-illassa Roald Dahlin satuun perustuva koko perheen musiikkinäytelmä Iso kiltti jätti.Tekijät lupaavat, että esityksessä on lasten rakastamaa teatterin taikaa.

Väärinpäinmaan näyttelijät poseeraavat rooliasuissaan.

"Lapsistahan me yritämme kasvattaa järkeviä" – Lastennäytelmä viedään henkilöautolla Viroon

Kajaanilainen teatteriohjaaja Eino Saari on innoissaan Taiteen edistämiskeskuksen ja Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun taidetoimikunnan myöntämästä lastenkulttuurin apurahasta, jolla päiväkoti-ikäisille tehty näytelmä voidaan viedä kiertueelle.

Herrasmieshuijareita ja huijattavia: Lauri Ketonen, Helena Rängman ja Teemu Koskinen.

Rauman teatteri tuo lavalle Broadwayn ja Pikku Kakkosen

Rauman kaupunginteatteri tuo Ylen Pikku Kakkosesta tutut hahmot Maukan ja Väykän ensi syksyn ohjelmistoonsa. Lisäksi teatterissa nähdään Agatha Christien klassikko Hiirenloukku sekä Broadwaylta tuttu Herrasmieshuijarit.

Kari Väänänen Rovaniemen teatterin johtaja

Kolme sisarta Rovaniemen teatteriin

Rovaniemen teatterin ohjelmistossa on ensi keväänä yhteensä 12 näytelmää. Uutuuksia ovat Anton Tšehovin Kolme sisarta, lastennäytelmä Iso kiltti jätti sekä Vänän musiikkibaari kellariteatterissa. Teatterilla on kevään aikana neljä vierailuesitystä ja lisäksi tämän syksyn viisi esitystä jatkavat vuodenvaihteen jälkeen.

Kajaanin kaupunginteatteri

80-luku oli teatterilaiselle haasteellista aikaa – "Elääkö sitä noilla humpuukihommilla?"

Yli 30 vuotta sitten juuri perustetun Kajaanin alueteatterin työntekijät olivat suuren haasteen edessä, sillä paikkakuntalaiset eivät heti hyväksyneet teatteriporukkaa. Mutta vuosikymmenen työ tuotti lopulta tulosta.

Pikavoiton Loretta ja Francis

Pikavoitto-komedia lähtee teatterin Lapin kiertueelle

Komediaa koitohoidosta kierittelevä Pikavoitto saa ensi-iltansa Rovaniemen teatterissa lauantaina. Ensi viikolla Pikavoitto aloittaa myös teatterin Lapin kiertueen Kilpisjärveltä.

Samppalinnan kesäteatterin näytelmä

Sade pilasi monen kesäteatterin kauden – "Katsomme taivaalle ja jännitämme tulevatko palkkarahat"

Katsojamäärät ovat romahtaneet muun muassa porilaisessa Kirjurinluodon kesäteatterissa ja turkulaisessa Samppalinnan kesäteatterissa. Lastennäytelmiä esittävät kesäteatterit ovat sen sijaan pärjänneet mukavasti.

Aploodi areenan katsomo ja näkymä Päijänteelle.

IL: Näyttelijä vaati vauvaperhettä poistumaan kesäteatterista

Muuramen Riihivuoren kesäteatterin Pirunpelto-näytelmä keskeytyi viikonloppuna välikohtaukseen. Iltalehden mukaan useista tv-sarjoista tuttu näyttelijä oli kesken kohtauksen hermostunut yleisössä olleeseen vauvaan.

Kuopion Uusi Kesäteatterin harjoitukset

Leppävirralla näyteltiin jo viimeinen esitys, muualla Pohjois-Savossa kesäteatterikausi vasta alkaa

Kesäteattereissa on urakoitu alkukesän aikana esityksiä yleisölle. Valtaosa kesäteattereista pyörähtää käyntiin heinäkuun alussa.

tt-ford vm. 1924

Parikkalassa lastenteatteria ja Lappeenrannassa autovanhuksia

Tänään lauantaina Etelä-Karjalan tapahtumakalenteri tarjoaa jälleen monipuolista ohjelmaa koko perheelle. Parikkalassa avataan kesäteatterikausi ja Lappeenrannan Rakuunamäellä ihastellaan vanhoja kuorma-autoja.

Joensuun kaupungintalo elokuussa 2014.

Joensuun kaupunginteatterin katsojamäärä romahti entisestään - kevätkaudella puolta vähemmän katsojia viimevuotisesta

Joensuun kaupunginteatterin kevätkauden 2015 katsojaluvut jatkoivat jyrkässä alamäessä. Katsojia teatteri keräsi kevään ohjelmistollaan alle 7 800, mikä on alle puolet edellisvuoden vastaavista katsojaluvuista. Samalla koko näytäntövuoden katsojamäärä romahti aiemmasta, ja lipputulokertymä jäi pienemmäksi kuin kertaakaan 2000-luvulla.

Täydelliset häät.

Kaupunginteatterin yleisömäärä ylitti jälleen Kemin asukasluvun

Kemin kaupunginteatterissa kävi syksyn ja kevään aikana lähes 23 000 katsojaa.

Kuvassa punainen "amerikanrauta", jossa istuu kuljettaja.

Olavi Virta soi Kokkolan kaupungin teatterissa syksyllä

Olavi Virran suosikkikappaleet soivat syksyllä Kokkolan kaupunginteatterin lavalla. Teatteri hupailee talouskasvun hullunmyllyssä ja pohtii, mitä pitkä avioliitto vaatii. Kiertuekelpoinen lastennäytelmä ilahduttaa päiväkoti-ikäisiä. Uutena johtajana aloittaa Juha Vuorinen.

iso kiltti jätti Lappeenrannan kaupunginteatterissa perskurkkana

Lappeenrannan kaupunginteatterin Iso kiltti jättiläinen on juro mutta lämmin

Isossa kiltissä jättiläisessä käsitellään väkivallan uhkaa ja ystävyyttä. Lavalle marssii valtavien nukkejättiläisten lisäksi myös perskurkkana.

Mika Silvennoinen ja Antti Hovilainen Max ja Moritzin julisteessa.

Lastennäytelmässä jonglöörataan kanoilla ja heitellään tavaroita

Kajaanin Kaupunginteatterin uudessa lastennäytelmässä on hyödynnetty ohjaajan sirkustaustaa. Näyttelijät ovat päässeet käyttämään myös mimiikan ja äänikomiikan taitojaan.

Kuopion kaupunginteatterin näytelmä Sound of Music

Kuopion uusitussa kaupunginteatterissa riitti syksyllä kävijöitä: "Määrä on hurja"

Remontoidussa teatteritalossa kävi ensimmäisen toimintasyksyn aikana yli 37 000 katsojaa. Ylivoimaisesti suosituin näytelmä oli ohjelmistossa myös keväällä jatkava musikaali Sound of Music.

Rovaniemen Teatterin näytelmä American Monkey, kuvassa vasemmalta Markku Köngäs, Tomi Turunen ja Satu Lipponen

Teatterin keväässä klassikkoja, musikaali ja tragikomiikkaa Rovaniemellä

Shakespearen rakkausdraama toimii nykyajassakin. Lastenkirjallisuuden klassikko Fedja-setä, kissa ja koira tuodaan näyttämölle huhtikuussa.

Yle Areena logo.

Kalpeat naamat -näytelmän pikkutytöt joutuvat vanhempien poikien kiristämiksi

Ohjaaja Raili Ruston Kalpeat naamat -näytelmän (1978) kaksi tyttöä ajautuvat valehtelun kierteeseen selvitäkseen isompien poikien uhkailusta.

Yle Areena logo.

Ensimmäiset silmälasit huolestuttavat näytelmän koululaista

Koulun terveystarkastuksessa näkötestin E-kirjain ei millään hahmotu. Ylös, alas vai oikealle? Voi kamalaa ― Emmahan tarvitsee rillit!

Näyttelijä Veli-Matti Karén Into Kiemuran hahmossa

Aikuisillekin sopivat lastenlaulut tuovat runoilijan framille

Näyttelijä Veli-Matti Karén eläytyi muun muassa taikuri Into Kiemuraksi lastennäytelmässä. Näytelmäkiertue poiki levyllisen lauluja, jotka Karénin mukaan sopivat myös aikuisille Jukka Itkosen rikkaan runokielen vuoksi.

Eppu Salminen Heiskasena musiikkinäytelmässä Albatrossi ja Heiskanen

Junnu Vainion tarina Lappeenrannan kesäteatterissa ensi kesänä

Albatrossi ja Heiskanen kertoo Junnu Vainion elämästä hänen laulujensa avulla.

Mallaskosken panimo Seinäjoella.

Törnävän kesäteatteri viihdyttää ensi kesänä aikuisia Mallaskoskella

Törnävän kesäteatteri palaa vuoden tauon jälkeen takaisin Seinäjoelle. Ensi vuonna teatteri keskittyy viihdyttämään aikuisia Mallaskoskella.

Jaakko Tohkanen eli Sulevi, Pekka Hulkkonen eli jänis ja Satu Tala eli Sanni

"Korvatonta" ei saa kiusata - eikä ketään muutakaan

Kemin kaupunginteatterissa saa 1. lokakuuta ensi-iltansa teatterin oman näyttelijän Satu Talan käsikirjoittama, erilaisuudesta ja kiusaamisesta kertova lastennäytelmä Korvaton. Esitystä voi tilata lokakuun alusta lähtien kiertueelle maakuntiin kahden kuukauden ajan.

Ville Seivo ohjailee 120 cm korkeaa Muumipeikkoa Taikatalvi-lastennäytelmässä.

Taikatalvi valloittaa Vaasan kaupunginteatterin - "Sinne ei saa laittaa sellaista, mikä ei siihen maailmaan kuulu"

Vaasan kaupunginteatteri juhlistaa Tove Janssonin juhlavuotta Taikatalvi-lastennäytelmällä. Esitys on nukketeatteria, mutta se on toteutettu niin, että myös näyttelijät liikkuvat näkyvästi lavalla hahmojen kanssa. Muumien esittämisestä on laadittu myös tarkkoja rajoituksia esimerkiksi teatterilavalle.

Kokkolan kaupunginteatterin teatterinjohtaja Sini Pesonen.

Kokkolan teatterin jättävä Sini Pesonen: Yhteistyötä ennemmin kuin eristäytymistä

Alkava kausi on teatterinjohtaja Sini Pesoselle viimeinen Kokkolan kaupunginteatterin ruorissa. Hän sanoo, että vuosia ovat leimanneet haasteet ja talouspaineet. Paremman talouden turvin olisi syntynyt esimerkiksi musikaali ja muutenkin enemmän musiikkiteatteria.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle