Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Marko Karvo on kiertänyt vaimonsa Vanessa Karvon kanssa Eurooppaa 18 vuotta,  puna-ara Zora istuu Markon kädellä.

Kun näytös päättyy, jatkuu Karvon perheen asuntovaunuarki – tämä juttu kertoo siitä, mitä sirkuksen yleisö ei näe

Huippuunsa viimeisteltyjen esiintymisvuorojen ulkopuolella eletään arkea osana tiivistä sirkusperhettä. Jos kiertue-elämä on joskus raskasta, on se myös rakasta.

Ohjaaja, koreografi Marco Bjurström istuu Puoli seitsemän -ohjelman pinkillä sohvalla ja hymyilee.

Eri puolilta maailmaa lähetettiin Suomeen tv-juontajia ottamaan oppia Suomen Bumtsibumista – syy oli alun perin hyllytetty Marco Bjurström

Koreografi, ohjaaja ja tanssinopettaja muistetaan erityisesti hänen juontajanroolistaan vuonna 1997 Suomessa alkaneessa Bumtsibum-musiikkiviihdeohjelmassa.

Kun Mikko Parikka kertoi ensikerran tunteistaan vaimolleen, vastaus oli melkoinen: "Se menee ohi"

Juontaja Mikko Parikka eli lapsuuden, jossa isovanhemmat asuivat samassa pihapiirissä ja koko suku kasvatti

Kolmen lapsen isä kiittelee sitä, että samanlainen turvaverkko kuin hänellä oli lapsuudessa on tarjolla myös nyt hänen omille lapsilleen.

Kalevi Tuoninen (Antti Holma) istuu studiossaan jalat leveästi pöydällä tuijottaen kameraan. Kuvaan lisätty teksti: testaa sivistyksesi!

Tunnetko Radio Sodoman kuin omat kolosi? Testaa!

Tunnetko Antti Holman podcastin hahmot ja rivoudet?

Ransu Karvakuono 1980

Onnea 40-vuotias Ransu ja kiitos – opin sinulta, ettei tyhmiä kysymyksiä ole olemassakaan!

Synnyit pentuikää vanhempana ja nuorruit matkan varrella.

Paul Svensson, Camilla Forsén-Ström, Lee Esselström, Jim Björni, Owe Salmela och Elin Skagersten-Ström i gruppbild framför bastun på Strömsö.

Sinustako Strömsön juontaja?

Haussa kaksikielinen juontaja Strömsö-tiimin vahvistukseksi.

Pikku Kakkosen juontajat Jukka Nurminen, Jukka Rautiainen, Sohvi Sirkesalo, Anna-Liisa Kirsi ja Ransu-koira. Postilaatikko, jossa teksti  "Pikku Kakkosen posti, PL 347, 33101 Tampere 10".

Pikku Kakkosen tutut ja turvalliset juontajat

Pikku Kakkosen juontaja on lapsen kaveri.

Prisma Studion uusi juontaja Reetta Rönkä

Kaiken maailman dosentit kunniaan - tiede on tärkeämpää kuin koskaan!

15-vuotias tiedeohjelma Prisma Studio saa uuden juontajan.

Anne Lainto, Pekka Laine, Matti Ylönen, Maaria Seppänen ja Matti Rönkä

Kuka ruutukasvo tai radioääni on sinulle erityisen tärkeä?

Kirjoita tarinasi ja lähetä kuva oheisella lomakkeella.

Lista Top 40 -ohjelmasarjan juontajia ohjelman alkuajoilta.

Suomen virallinen Lista Top 40 — näin musiikkiohjelman juontajat sen muistavat

Miten juontajat muistavat ohjelman 20 vuotta myöhemmin?

Kuva jota käytetään kuvituksena vastineiden yhteydessä

Yle vastaa: Murteet ovat kielen rikkaus

Vesa Kärki kritisoi Kalevassa juontajan murteen käyttöä.

Valtteri Lehtinen

UPplus: Janin kesätyö YleX:llä

Valtteri Lehtinen kertoo työstää YleX:llä

Martti Syrjä Mika Kaurismäen tv-elokuvassa Yötyö (1988).

8.10. Kino Suomi: Yötyö ja Jackpot2

Kaurismäen harvinainen tv-elokuva radio-dj:n kohtalosta.

Ani. Summeri. Kuva: Jukka Lintinen / Yle.

Ani ja noin 10 kiperää kysymystä

Anin ällilajit on uusi sarja.

Yle Areena logo.

Tarva aamukahvitti Suomen ja yllytti sen avustustalkoisiin

Niilo Tarvajärvi oli 1950- ja 1960-luvuilla Yleisradion keskeinen viihdepersoona, aluksi radiossa ja sitten ensi askeleitaan ottavassa televisiossa. Arkiston helmiä -sarjassa muisteltiin vuonna 1993 muun muassa hänen Palapeli- ja Tervetuloa aamukahville -ohjelmiaan.

Yle Areena logo.

Juontajat irti

Mitä tapahtuu, kun Summeri-juontajat näkevät toisensa pitkästä aikaa?

Heikki Paasonen ja Maiju Pellikka kesäisissä tunnelmissa kesällä 2014.

Entinen Summeri-juontaja Heikki Paasonen Putouksen uusi juontaja

Maiju tapasi viime kesänä entisen Summeri-juontajan.

Puoli seitsemän juontaja

Kuusi ja puoli kysymystä Susanna Laineelle

Susanna Laine tiukassa ja paljastavassa tentissä ennen ensimmäistä suoraa lähetystä Puoli seitsemän -ohjelman juontajana.

Tom Nylund, Kylmää ja märkää -sarja

Tom Nylundin Kylmää ja märkää on tekijänsä näköinen seikkailuohjelma

Tom Nylund seikkaili märkänä ja kylmissään, kun Yle Femman uutta seikkailuohjelmaa kuvattiin muun muassa Grönlannissa ja Norjassa. "Ei ollut leppoisaa patikointia," toteaa Nylund.

Yle Areena logo.

Olen erilainen nuorisoidoli – Danny, Lasse Liemola, Cay Karlsson, Antti Einiö ja Frank Robson

Suomirockin sensuroimattomasta arkistosta kaivetaan tällä kertaa esiin Suomen ensimmäisiä nuorisotähtiä: Lasse Liemola, Danny, Cay Karlsson, itsekin levyttänyt promoottori Antti Einiö ja vuonna 1967 kaupungistuvaa Suomea ihmettelemään muuttanut britti Frank Robson. Suurin osa haastatteluuista tehtiin suomirockin varhaisvaiheita käsittelevään Olet paha -sarjaan.

Stradan juontajat 2014: Joonatan Pitkänen ja Marjut Tervola

Stradaan tuli uusi juontaja!

Stand-up-koomikko Joonatan Pitkänen aloittaa kulttuuriohjelma Stradan juontajana.

Summerin kaikki juontajat

Juontajat 2014

Vuonna 2014 Summeria tekivät mm Tume ja Maiju

Ivan

Ivan Puopolo aloittaa Prisma Studion juontajana

Prisma Studiossa syksyllä aloittava juontaja Ivan Puopolo tunnustaa olevansa koukussa tieteeseen. "Ainoa mitä voin tehdä, on koukuttaa myös muut."

Riku Rantala ja Tunna Milonoff 2010.

Maistuuko hyönteinen?

Kan näin hyönteisiä voi valmistaa ruuaksi.

Yle Areena logo.

Lastenohjelmien tekijöiden muistoja Niksulasta Galaxiin

Tv:n lastenohjelmat 50 vuotta vuonna 2014

Kielikorva kuulosteli alati muuttuvaa suomea

Kielikorva-ohjelmat vuosilta 1969–1971.

Yle Areena logo.

Pornotähti Henry Saari kohotti Suomi-kuvaa siniristiuikkareissa

Henry Saaren julkkisura alkoi kauneuskisasta ja seurustelusta juontajamissi Marika Saukkosen kanssa. Kauniskasvoista mallipoikaa eivät kaikki suomalaismiehet arvostaneet, mutta kun Saari paljasti piilevät kykynsä pornoelokuvissa, hänestä tuli monen äijän idoli. Vuonna 1998 häntä kutsuttiin jo "seksiteollisuuden suureksi suomalaiseksi ikoniksi".

Markus Kajon pokka pettää.

Markus Kajon pokka pettää

Vuonna 2000 Ihmisen käsikirja -ohjelmassa koettiin outoja.

Yle Areena logo.

"Me tiedämme missä asut" – vihapuheen monet muodot

Miltä tuntuu löytää itsensä Top 10 Suomen ensimmäisenä tapettavat -listalta? 17 vihapuheen uhria kertoo millaisen vihan kohteeksi julkisuudessa oleva henkilö voi joutua ja mistä se viha oikein pulppuaa.

Kirsti Viironen ja Anu Panula Kaveri ja mä -tv-visailussa.

Kaveri ja mä – tv-visailu täynnä pantomiimia, nuijia ja näyttelijöitä

Kaveri ja mä laittoi näyttelijät kavereineen koetukselle.

Ylen kasvot ja ääni

Juontaja on yleisön ystävä ja luottohenkilö. Hyväksi juontajaksi ei ole yhtä tietä - kiintoisaan ja vaativaan ammattiin voi oppia monin eri tavoin, mutta karisman lisäksi tarvitaan yleissivistystä, itsetuntoa ja sosiaalisia taitoja.

Juontajien pokka pettää.

Aamu-tv — asiaa ja viihdettä aamutuimaan

Aamu-tv juhli 15-vuotista taivaltaan maaliskuussa 2012.

Marja Sannikan ja Nicholas Wancken nauruhepuli Aamu-tv:n iltapäiväkoosteen nauhoituksessa.

Väsyneiden Aamu-tv-juontajien nauruhepuli

Joskus ruutukasvot joutuvat selviytymään vähillä yöunilla.

Duudsonit yllättivät kuuluttaja Anna-Liisa Tiluksen kesken kuulutuksen.

Nenäpäivä yllätti juontajat

Nenäpäivä 2011 näkyi yllätyksinä.

Yle Areena logo.

Miten minusta tuli minä, Teija Sopanen

Miten ujo nuori nainen päätyi missiksi, elokuvanäyttelijäksi ja lopulta koko kansan tv-kasvoksi? Teija Sopasen lisäksi haastatellaan hänen lapsuudenystäväänsä Pirkko Konsalaa sekä ystäviä uran varrelta kuten Jukka Virtasta ja Heikki Värtsiä.

Yle Areena logo.

Teijan tie missistä tv-julkkikseksi

Ruotsissa sotalapsena ollut Teija Sopanen valittiin Suomen kauneimmaksi vuonna 1953. Hänestä tuli Ylen ensimmäinen tv-kuuluttaja ja lehtitoimittaja, joka nousi uudelleen ruutujulkkikseksi vielä eläkeiän kynnyksellä.

Antero Mertaranta

Antero Mertaranta selosti MM-kiekkoa mestaruudesta mestaruuteen

Jääkiekkoselostaja lateli eetteriin kaksi MM-kultaa Ylellä.

Pentti Fagerholm (1964).

Pentti Fagerholmin kuulutuksia

Fagerholmin työpäivään 1973 kuului monenlaista kuulutusta.

Yle Areena logo.

Emman historia

Vuosi vuodelta Emma-gaalasta on tullut yhä suuremman luokan show. Oman mausteensa Emman historiaan tuovat gaaloja isännöineet ja emännöineet kaikille suomalaisille tutut juontajat. Ota Emman historia haltuun reilussa minuutissa.

Yle Areena logo.

Arto Alaspää, Mr. Emma-gaala

Arto Alaspäätä voidaan hyvällä syyllä kutsua Mr. Emma-gaalaksi. Alaspää luotsasi ÄKT ry:tä vuosina 1975-2009. Alaspäällä on itselläänkin vahva musiikkitausta, sillä hän on muusikkona osallistunut yli 1700 levytykseen.

Yle Areena logo.

Emma-gaalojen kootut sattumukset

Vuoden 2007 Emma-gaalaan koottiin katsaus menneiden juhlien erikoisimmista puheenvuoroista ja välikohtauksista - mukana edustava joukko viihde-elämämme kermaa.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle