Uusimmat artikkelit
Susanna Hastin kolumni: On aika lukea satuttavia kirjoja
Venäjä tuntuu toivottamalta naapurimaalta. Voisiko lukemalla käsitellä epäoikeudenmukaisuutta ja sodan pelkoa, Hast pohtii.
Pasi Ilmari Jääskeläistä verrataan Haruki Murakamiin, mutta silti hän on antanut kirjojaan ilmaiseksi saadakseen lukijoita
Maagisen realismin suuri lupaus Pasi Ilmari Jääskeläinen on odottanut löytämistään kolme vuosikymmentä. Tänä syksynä hän pääsi vihdoin Finlandia-ehdokkaaksi.
Ronja Salmen videokolumni: Päättäjät eivät välitä suomen kielestä ja kirjallisuudesta
Kukoistava kirjallisuus tarvitsee monimuotoista puutarhaa, mutta nykyiset poliitikot haluavat peittää sen asfaltin alle, sanoo Ronja Salmi.
Sulevi Riukulehto lukee enemmän kuin kirjan päivässä – tahti on kovempi kuin Finlandia-palkinnon valintalautakunnilla
Finlandia-kirjallisuuspalkinnon valintalautakunta lukee puolessa vuodessa noin 150 kirjaa. Sulevi Riukulehto on lukenut tänä vuonna 418 kirjaa ja tilastoinut niistä jokaisen.
Löydä kadonnut keskittyminen näillä viidellä harjoituksella
Keskittymiskyky joutuu arjen viriketulvassa valtavalle koetukselle, mutta eipä hätää: myös keskittymiskykyä voi harjoitella!
”Isä on matkoilla”, kertoo äiti lapselle – posti tuo kerran kuussa vankilasta sadun tytölle
Vangit lukevat Helsingin vankilassa lapsilleen satuja videon välityksellä.
Hoitava lukeminen tekee hyvää – Kerro, mitä lukeminen antaa sinulle
Yksinkertaisimmillaan hoitava lukeminen on sellaista, joka tekee lukijalleen hyvää. Ihminen voi itse määritellä, millainen lukeminen lisää hyvinvointia.
Kaverikoiratoiminta sai tunnustuksen Kanta-Hämeen psykologiyhdistykseltä
Kanta-Hämeen psykologiyhdistyksen mukaan eläinten hyvää tekevästä vaikutuksesta on entistä enemmän tietoa.
Miten syntyvät kirjat, joita kaikkien on helppo lukea – tänään vietetään selkeän kielen päivää
Suomessa selkokieltä tarvitsee yhtä moni ihminen kuin Helsingissä on asukkaita. Kun tavallinen teksti on liian vaikeaa, selkokieli auttaa.
Galaxin lukuhaasteet
Tulosta täältä itsellesi Galaxin uusin lukuhaaste ja tartu kirjaan tai kuulokkeisiin.
Tule mukaan Puoli seiskan lukupiiriin! Rosa Meriläinen valitsi joulukuun kirjan
Puoli seitsemän -ohjelman lukupiiriin ovat kaikki tervetulleita. Voit keskustella vinkatuista kirjoista chatissa koko syksyn.
Pohjalaislapset saattavat pian saada neuvolasta mukaansa lukureseptin – yhdessä lukemisen vähentyminen näkyy lasten kielenkehityksessä
Lukureseptistä toivotaan apua lasten kielenkehitykseen. Pohjanmaan hyvinvointialueella lukureseptejä saatetaan alkaa määrätä pienten lasten perheille.
Yksi kirjasarja auttoi 2000-luvun nuoria kestämään kiusaamista – aikuset fanit eivät ole hyljänneet Harry Potteria
Harry Potter -kirjasarjasta kasvoi ilmiö, joka sai lapset ja nuoret lukemaan paksuja kirjoja. Sarjan fanit eivät ole luopuneet rakkaasta tarinasta aikuisenakaan.
Armi Yoki, 10, kirjoitti ensimmäisen satukokoelmansa – ”Ihan sikasiistiä nähdä mun teos”
Hämeenlinnalainen Armi Yoki innostui kirjoittamisesta jo ihan pienenä. Nyt haaveissa on oikea kirjailijan ura. Ensimmäinen kirjanjulkistustilaisuuskin on käsillä.
Roope Lipastin kolumni: Lukeminen ja kuuntelu ovat eri asioita – sitä ei pidä unohtaa
Vanha kirjakaupan mainos väitti aikoinaan: ”lukeminen kannattaa aina.” Mutta mahtaako kannattaa, jos lukemisen sijasta kirja vain kuunnellaan?
Tule mukaan Puoli seiskan lukupiiriin! Ensi maanantaina vinkataan seuraava kirja
Puoli seitsemän -ohjelman lukupiiriin ovat kaikki tervetulleita. Voit keskustella vinkatuista kirjoista chatissa koko syksyn.
Nuorten mielestä lukeminen on vaivalloista, kertoo tutkija: ”Pitää itse kuvitella kaikki”
Moni nuori ei lue kirjoja koskaan. Nuorten lukuhaluista väittelevän kirjallisuuden opettajan mukaan äänikirjat voivat olla matalan kynnyksen houkuttelijoita kirjojen pariin.
Ilmari, 12, lopettaa lukemisen, kun kirjailijalta loppuvat vitsit – näin lukemisesta puhuvat pojat
Huoli lasten luku- ja kirjoitustaidon rapistumisesta kasvaa. Tutkimukset osoittavat, että etenkin poikien joukossa on entistä enemmän heikkoja lukijoita. Perustaitojen tärkeys on nostettu esiin myös hallitusohjelmassa.
Lukuinnostus nousuun mummojen ja vaarien avulla – MLL kouluttaa tukihenkilöitä kouluihin
Mannerheimin lastensuojeluliitto pyrkii kasvattamaan koululaisten kiinnostusta lukemiseen. Avuksi otetaan mummot ja vaarit.
14-vuotias Alma Hurme lukee vain englanniksi – ”Suomeksi samat kirjat saattavat kuulostaa vähän hassuilta”
Nuoret haluavat lukea englanniksi, sillä puhekielisiä ilmauksia ei ole aina helppoa kääntää suomen kielelle. Kirjavinkit löydetään yhä useammin Tiktokista.
Satu Rämö on kesän kirjakuningatar – näihin suosikkikirjoihin on tuhansien varausten jonot
Tämän kesän hittikirjoja ovat Satu Rämön dekkarit. Lue tästä, mitkä kirjat kiinnostavat tänä kesänä.
Antti Röngän kolumni: Lukeminen ei kannata aina, ja juuri siksi kannattaa lukea
Yläasteella ja vielä lukiossakin olin poika, joka ei lukenut. Lukemalla ei näet saanut kesätöitä eikä sosiaalista arvostusta, kirjoittaa Rönkä.
Auli Viitalan kolumni: Rintamanaiset saivat siveysohjeita mutta eivät terveyssiteitä
Lukemani kirja sai minut miettimään mummon rintamavuosia, sillä lapseni ovat nyt saman ikäisiä kuin isoäiti jatkosodassa, kirjoittaa Viitala.
Tiktok nostaa kirjojen myyntiä ja tekee kirjailijoista tähtiä – ”Sellainenkin, joka ei ole vielä lukija voi innostua kirjoista”
Lukuinnostaja Ulla Lehtinen vinkkaa kirjoja Tiktokissa ja toivoo sen nostavan esiin myös suomenkielistä kirjallisuutta.
Salaisen poliisin reaktio Narnia-kirjaan sai Marek Oziewiczin tajuamaan kirjallisuuden voiman – nyt hän tutkii, miten tarinat muuttavat maailmaa
Ilmastonmuutoksen päihittämiseenkin tarvitaan kirjoja ja tarinoita, sanoo Finncon-tapahtuman akateeminen kunniavieras.
Tuija Siltamäen kolumni: Nykyihminen ei pysty lukemaan kirjoja, ottamaan selvää asioista eikä olemaan ajoissa ja syyttää siitä yhteiskuntaa
Kirjojen lukeminen, ajoissa oleminen ja oman ruutuajan rajoittaminen ovat nykyihmiselle liian suuria vaatimuksia, kirjoittaa Siltamäki.
Aleksis Salusjärven kolumni: Suomi on matkalla luokkayhteiskunnaksi
Passiivinen elämä maksaa Suomelle lähes 7 miljardia euroa vuodessa. Heikoimmin pärjäävistä on syntymässä ulkopuolisten yhteiskuntaluokka, pohtii Salusjärvi.
Analyysi: Jos emme kykene keskittyneeseen lukemiseen, empatia ja kriittisyys ovat tuhon omia
Kirja puolustaa keskittymiskykyä ja demokratiaa.
Kännykkä ja some kilpailevat kirjojen kanssa nuorten ajasta – ”Keskivertolukijoita löytyy vähän”, sanoo kirjaston informaatikko
Nuorten lukuharrastus muuttaa muotoaan. Nuorten ajasta yhä suurempi osa kuluu sosiaalisessa mediassa. Kirjallisuuden harrastaminen saa uusia ulottuvuuksia sähköisten kirjojen myötä.
Mitä sanoa vastavalmistuneelle, jonka tulevaisuus on avoin – kirjallisuustoimittaja vinkkaa
Miten onnitella valmistujaisia viettävää? Runoista löytyy hyviä ohjeita tulevaan. Kirjallisuustoimittaja Anna Tulusto kokosi ajatuksia valmistujaispuheita varten.
Roope Lipastin kolumni: Olemme sivistyksen loppulähteillä
Aikuiset järkyttyvät ihan typeristä asioista ja meuhkaavat samaan aikaan, kuinka herkkiä lapset ovat. Lapset kaipaavat seikkailua ja jännitystä eivätkä mene rikki, jos joskus vähän pelottaakin.
Lukemiseen käytetty aika vähenee, mutta toisin oli ennen – 1800-luvulla suomalaisten kasvavalla lukuinnolla oli merkittäviä vaikutuksia
Lukutottumukset ja -käyttäyminen ovat olleet jatkuvassa muutoksessa aikojen saatossa. Siksi kirjastohistorian tutkija ei ole pessimistinen lukuhalun katoamisen suhteen.
Leena Parkkisen lukijoita kiinnosti naisten hedonismi ja näkymätön historia
Leena Parkkinen kertoi, miksi ryhtyi kirjailijaksi.
Suomalaiskaupunki maksoi 50 000 euroa ja sai sillä oman Aku Ankan: ”Pelkästään positiivista palautetta on tullut”
Lohjan kaupunki on julkaissut mainosliitteen Aku Ankassa 700-vuotisjuhlansa kunniaksi. Vastaavaa yhteistyötä ei ole tehty koskaan aiemmin lehden historiassa, ainakaan Suomessa.
Leena Parkkinen kirjoittaa intohimolla parisuhteista, ruoasta ja historiasta – tule mukaan kirjailijatapaamiseen
Nyt pääset keskustelemaan kirjailija Leena Parkkisen kanssa. Lukupiiri Tulusto & Kylmälä Liven kirjailijatapaamisessa on mukana myös muita lukijoita ja lukupiirejä ympäri Suomen. Pääset mukaan chatin kautta!
Susanna Hastin kolumni: Onko kirjallisuus maanpuolustusta?
Kirjallisuudella ei voi puolustaa valtionrajaa vihollista vastaan, mutta sanat voidaan laittaa palvelemaan sotilaallisia tavoitteita, kirjoittaa Hast.
Oletko sinäkin kokeillut näitä lukuhaasteita? 200 kirjaa vuodessa on hurja määrä, mutta yksikin riittää
Lukuhaasteen suorittaja joutuu kiperien ongelmien eteen. Pitäisi äkkiä löytää romaani, jossa kerrotaan viherkasveista tai kirja, joka johdattaa metsän uumeniin.
Viikon Tuukka: Runous on muodoltaan kuin luotu nykyaikaan – se puhuu elämän suurina hetkinä, kun sanoja tarvitaan
Maaliskuun lopulla Kiira Korven esikoisteos nosti runouden otsikoihin. Heikosti myyvä laji on ollut paitsiossa, mutta löytänyt uuden elämän muun muassa somesta. Mitä runoudelle on tapahtumassa?
Kirjastoille tukea kehittämiseen – Kalajoella satsataan kulttuuripalveluun, Tyrnävällä erityisryhmiin ja Oulussa aikuisten lukutaitoon
Kalajoen kirjaston johdolla kehitetään maakuntaan mallia, jossa kirjastoista voitaisiin antaa vinkkejä. Yhteensä maakunnassa tuettiin yhdeksää kirjastoa niiden kehittämishankkeissa.
Mitä kaipaat kirjastolta? Kuhmossa kirjasto kohdentaa palveluja työllisyyspalvelujen asiakkaille
Tarkoituksena on tehdä kirjastopalveluita tutuksi kuhmolaisille työllisyyspalveluiden asiakkaille sekä edistää heidän lukuharrastustaan ja lukutaitojaan.
Oletko Leena Parkkisen kirjojen fani? Tule kohtaamaan kirjailija ja tuo myös lukupiirisi!
Etsimme Leena Parkkisen kirjoista kiinnostuneita lukijoita ja lukupiirejä! Järjestämme 20. huhtikuuta uudenlaisen lukupiirin, jossa pääset tapaamaan kirjailijaa live-lähetykseen chattaillen ja videon välityksellä.
Ronja Salmen kolumni: Luemme aikamme silmin, ja siksi kirjallisuudessa luokka vaikuttaa olevan nyt pinnalla
Ihmiset jotka eivät pidä samaistumisen ja representaation kysymyksiä tärkeinä, ovat tietämättään kävelleet kulttuurin peilitalossa, loputtomien itsensä kaltaisten heijastumien loisteessa, kirjoittaa Salmi.
Minttu-kirjojen tekijä, lastenkirjailija Maikki Harjanne on kuollut
Maikki Harjanne on tunnettu etenkin Minttu-lastenkirjoistaan, joiden tekemisen hän aloitti jo 1970-luvulla.
Kirjatok -ilmiö näkyy myös Kajaanin kirjastossa – suosituimpaa kirjaa jonottaa lähes 30 varaajaa
Tiktok-sovelluksessa leviävät kirja-arvostelut lisäävät nuorten lukuintoa. Tämä näkyy niin kirjastoissa kuin kirjakaupoissa. Kajaanin kirjastossa suosittuja kirjoja nostetaan esille kirjanäyttelyssä.
Lötjösen veljekset Eelis, 14, ja Aulis, 12, rakentavat omaa korsua – kurkista täältä, miltä siellä näyttää
Savonlinnalaiset veljekset ovat rakennelleet kotipihassaan koko pienen ikänsä. Maan alle valmistuva korsu on tehty kuormalavoista, ja kaikki rakennusmateriaali on kierrätettyä.
Haluatko kohdata kirjailijan? Nyt pääset vaikuttamaan, kuka tulee vieraaksi Ylen lukupiiriin
Nyt sinulla on mahdollisuus päästä juttelemaan suosikkikirjailijasi kanssa! Lukupiiri Tulusto & Kylmälä -kirjallisuuspodcast järjestää keväällä uuden verkkolukupiirin, johon voi osallistua kuka vain.
Lauri Kontron kolumni: Kännykkä on koulussa hyvä renki mutta huono isäntä
Koulussa pitää oppia lukemaan, laskemaan ja käyttäytymään ihmisiksi. Kaiken sen voi oppia ilman digilaitteita. Miksi digihuuma ja oppimistulosten lasku osuvat samaan ajankohtaan, Lauri Kontro pohtii.
Nuoret lainaajat ovat kadonneet kirjastoista – Kouvolassa tilanne on toisin
Kansallisella tasolla erityisesti nuoret käyttävät kirjastoa yhä vähemmän. Myös aikuisten lukuharrastus on viime vuosina osoittanut hiipumisen merkkejä.
Shadia Raskin kolumni: Näillä vinkeillä luin enemmän kirjoja
Lasten ja nuorten lukemisesta ollaan aiheellisesti huolissaan, mutta aikuisistakin enemmistö kokee lukevansa liian vähän. Mistä löytää lukuinto ja -aika keskellä ruuhkaista arkea, pohtii Rask.
Yhä harvempi vanhempi lukee lapselleen, joten Pälkäneellä lääkkeeksi keksittiin neuvolassa "määrättävät" lukureseptit
Kirjoja kulutetaan lapsiperheissä yhä vähemmän. Ääneen lukeminen olisi kuitenkin tärkeää esimerkiksi lapsen tunne- ja vuorovaikutustaitojen kehittymiselle.