Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Pepsi-tölkki on maassa rutistettuna.

Juvenes poistaa Pepsit ravintoloidensa ja kahviloidensa myynnistä

Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan omistamalla Juveneksella on yli 50 ravintolaa ja kahvilaa eri puolilla Suomea.

Heimo Hokkanen nojaa puuhun

Pullo tippui lahkeesta, ostaja palotikkailta – pimeän viinan myynti oli Vaasan Palosaarella värikästä, ja ajan hyödyistä nautitaan Suomessa yhä

Pimeän viinan myynti oli Suomessa kuumimmillaan kieltolain aikana, mutta sen jälkeenkin laitonta viinaa myytiin suuria määriä. Vaasan Palosaarella alkoholia sai muun muassa punaisten lyhtyjen kujalta.

Alkoholijomia nostetaan koriin.

Varkaat tulevat reppujen kanssa ja tunkevat ne täyteen lonkeroa – jyväskyläläinen kauppias sai tarpeekseen ja piilotti alkoholit

Kaupan liitosta kerrotaan, että näpistykset ja varkaudet ovat lisääntyneet huomattavasti. Jyväskyläläisestä K-Marketista viedään etenkin lonkeroa, joka on kalliimpaa kuin olut.

Prime-juomia Espoon Suomenojan Budget Sport -liikkeessä.

Prime-juoman suosio laantui ja hinta kaupoissa romahti: ”Ei siitä kukaan enää illalla soittele”

Sosiaalisessa mediassa markkinoitu Prime-juoma nousi nopeasti ilmiöksi, joka houkutteli lapsia hankkimaan kallista ja niukasti saatavilla olevaa tuotetta. Nyt hypessä näkyy jo laantumisen merkkejä.

Petri Halmetoja ojentaa kohti kameraa sekä omenaa että siideripulloa jossa ei ole etikettiä. Hän seisoo ulkona auringon paisteessa omenapuun edessä.

Ylimääräisistä omenoista pääsee eroon juomalla! Suomen ensimmäinen pommelieri hehkuttaa kotimaista omenaa

Siiderin tekeminen kotipuutarhan omenoista on helppoa, sillä omenoissa on oikeastaan kaikki mitä siideriin tarvitaan.

Lehmiä Jungfruskärin niityllä.

Oatly lobbaa tätä jo: EU saattaa alkaa maksaa Suomen koululaisille kauramaidon juomisesta

Suomalaisissa kouluissa juodaan EU:n miljoonilla euroilla tukemaa rasvatonta lehmänmaitoa. Moni suomalainen europarlamentaarikko uskoo, että tulevaisuudessa EU-tuki ulottuu myös kasvijuomiin. Päätös seuraavasta tukikaudesta tehdään tämän vuoden lopussa.

Henkilö juo ananaslonkeroa tuopista.

Kesän juomatilastoissa erikoinen piikki – ananaslonkero on vain yksi syy

Oluen ja siidereiden myynti jatkavat laskuaan samalla, kun lonkerot nostavat suosiotaan. Panimoliiton puheenjohtajan mukaan ihmisten makumieltymyksissä on havaittavissa muutoksia.

Tummia viinirypäleitä viiniköynnöksessä. Ympärillä on vihreitä viinilehtiä. Sää on aurinkoinen.

Suomesta voisi tulla viinimaa vuonna 2028 – status edistäisi viininviljelyä, mutta EU:n byrokratiaan kaikki viranomaiset eivät ole valmiita

Ruotsissa viinimaan status on tehnyt viininviljelystä varteenotettavan elinkeinon. Suomessa viininviljely on vielä pienimuotoista, mutta ei aivan olematonta.

Kuvakollaasi, jossa vasemmalla SOK-markettikaupan myyntipäällikkö Juha Nieminen juomahyllyjen edessä Triplan Prismassa. Oikealla Om'pu baarin työntekijä Jenny Koivukoski laskee olutta hanasta lasiin.

Näin Suomi juo tänä kesänä: alkoholi ei ole itsestäänselvyys eikä lonkero aina harmaata

Uudet suosikit rantautuvat pikkuhiljaa myös kulmakuppilaan, vaikka keskiolut pitääkin pintansa suomalaisten kesäjuomana.

Rytätty juomatölkki nurmikolla

Panttiraha kelpaa vanhalle, mutta nuori ei aina pikkurahasta piittaa – yksittäinen muovipullo on osalle työläs palauttaa

Juomatölkki palautuu lähes takuuvarmasti kierrätykseen. Sen sijaan muovipulloja jää pyörimään kaduille, mutta toisaalta niitä käytetään omassa arjessa uudelleen esimerkiksi vesipulloina.

Kuksa täynnä sahtia.

Sahdin saaminen kauppoihin voi olla monen mutkan takana – sahtiyrittäjä ihmettelee hallituksen kaavailemaa alkoholipitoisuuden rajaa

Sahtitarjonnan lisääminen on vaikeaa, koska sahti täytyy kuljettaa ja säilyttää kylmässä. Myös verotus voi ohjata kuluttajia tarttumaan laimeampaan olueen.

Kaksi henkilöä ravintolan terassilla.

Vierailimme Helsingin keskustan terasseilla ja kysyimme, miltä hintataso tuntuu: ”Kotimaassani drinkin hinta olisi ehkä puolet halvempi”

Moni on huomannut hintojen nousseen, mutta maksaa silti tyytyväisenä juomastaan – ainakin silloin, jos terassilla käyminen on harvinaista herkkua.

Vettä kaadetaan lasiin.

Petäjävedellä pullotetaan vettä ulkomaisiin ravintoloihin – Kuohun lähteen vettä myyvä yritys tähtää kuuluisien vesibrändien rinnalle

Kuohu Artesian Waters -yrityksen tuotantotilat ja automaatiolinjasto valmistuivat maaliskuussa 2023. Yritys on erikoistunut myymään Kuohun lähteen vettä lasipulloissa muun muassa ravintoloille.

Ninni Kola istumassa mökin pihalla.

Ninni Kola, 31, jätti alkoholin ja viettää nyt elämänsä mukavimmat juhannukset

Alkoholittomien juomien suosio ja valikoima ovat kasvaneet. Silti juomattomuus voi aiheuttaa paineita esimerkiksi mökkijuhannuksen viettäjille.

Kemiläiset Laura Toivanen (vas.) ja Sara Huhtaniska ovat lähteneet juhannusostoksille Ruotsin Haaparantaan.

Suomalaiset suuntasivat juhannusostoksille halvan kruunun perässä: Systembolagetiin pääsyä jouduttiin rajoittamaan

Ruotsin Haaparannalla sijaitsevan Systembolagetin myymälän asiakasmäärä kasvoi välillä niin suureksi, että liikkeeseen pääsyä jouduttiin rajoittamaan.

Olutpulloja tehtaan hihnalla pullotuskoneessa

Kahdeksan prosentin alkoholijuomat tulevat kauppoihin – lappilaisisissa pienpanimoissa iloitaan mahdollisuuksista

Hallitusohjelman uudistukset muun muassa alkoholin vähittäismyyntilupiin ja verkkokauppaan saavat kiitosta pienpanimoiden edustajilta.

Vitamiinijuomaa kaadetaan pulloon.

Asiantuntija tyrmää Novellet ja muut kauppojen vitamiinijuomat: “Kuka näitä oikein keksii?”

Tässä jutussa ravitsemusterapian professori arvioi kymmenen yleisesti kaupoissa myytyä vitaminoitua juomaa.

Keittiötasolla on rivissä erilaisia juomia juomalaseissa. Taustalla nainen kaataa punaviiniä lasiin. Kuvassa on myös useita viherkasveja.

Voiko juhlista jääneillä drinkinjämillä kastella huonekasvit? Asiantuntija vastaa ja antaa erikoisen kasteluvinkin

Kysyimme asiantuntijalta, voiko viherkasvin ruukkuun lorauttaa kupin pohjalla olevan kahvitilkan tai juhlien jäljiltä jääneet juomat.

Poliisiauton kylki.

Poliisi toivoo nuorille turvallista päättäjäisviikonloppua ilman päihteitä: Kainuussa partioi useampi auto

Poliisipartiot kiertävät viikonlopun aikana suosittuja kokoontumispaikkoja ja puuttuvat havaitsemiinsa ongelmiin.

"Seuraava asikas" -kassakapula kaupan kassahihnalla.

Kuluttajahintojen nousu hidastui toukokuussa – Kuluttajaliiton pääsihteeri povaa koronnostojen loppua ja valoisaa ensi vuotta

Eniten nousivat elintarvikkeiden ja alkoholittomien juomien hinnat, ilmenee yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin ennakkotiedoista.

Prime-juomia Espoon Suomenojan Budget Sport -liikkeessä.

Asiantuntija antaa karun arvion ökyhintaisen Prime-juoman sisällöstä

Prime-urheilujuomasta on voinut joutua maksamaan yli viisitoista euroa per puolen litran pullo. Ravitsemustieteilijän mukaan juoma ei eroa sisällöllisesti halvemmista vastaavista tuotteista.

Asiakas viinihyllyn luona Alkossa.

Alkoholikaupan etujärjestö: EU ei salli viinejä yksin ruokakauppaan, vaan pakottaisi samalla väkevätkin valikoimiin

Hallitusneuvottelijat ovat pohtineet alkoholikaupan muutostarpeita Säätytalolla ja kuulleet asiantuntijoita. Esillä on ollut viinien myynnin salliminen ruokakaupalle.

Piña Colada mocktailin ainekset baaritiskillä. Kookoskerma, ananasmehu, sokerisiirappi, tuore ananaskuutio, koristeeksi ananas ja ananaksen lehdet.

Piña colada tekee paluuta Käärijän nosteessa – näin valmistat alkoholittoman viisujuoman

Mielenkiintona piña colada ja rata, laulaa Suomea Euroviisuissa edustava Käärijä. Ruokakaupat ovat varautuneet drinkkiainesten kysynnän kasvuun.

Vodka pulloja kaupan hyllyllä Venäjällä.

Juomajätti Pernod Ricard aloitti jälleen viennin Venäjälle, ja Ruotsissa nousi meteli – Alkon mukaan yhteistyötä ei voi lopettaa lain vuoksi

Suomessa ravintolaketju Restel keskeytti yhteistyön Pernod Ricardin kanssa. Alko katsoo, ettei voi alkoholilain vuoksi toimia samoin.

Votkapulloja Alkon hyllyssä.

Ruokakaupat haluavat Alkosta vain viinit, mutta voivat saada tahtomattaan myös väkevät

Miten Alkolle käy, jos sen suurin myyntivaltti avataan kilpailulle? Listasimme seitsemän kysymystä ja vastausta.

Mies ja nainen ovat iloisia oluttuopit kädessään teatterinäyttämöllä.

Yle kävi katsomassa kohutun turkulaisen näytelmän, jossa näyttelijä juo itsensä oikeasti hiprakkaan

Turun Linnateatterin Kiveä kännissä -näytelmä puhutti poikkeuksellisen konseptinsa vuoksi jo ennen ensi-iltaa. Aluksi arvotaan, kuka juo esityksen aikana alkoholia.

Vasemmalla käsi pitelee väritöntä drinnkiä, jossa on sitruuna- tai limelohko. Oikealla on kädessä vihreä drinkki. Molemmissa laseissa on pilli.

Voiko alkoholinkäyttöä edustustehtävissä enää perustella? Suhtautuminen valtaeliitin juomiseen on murroksessa, ja syynä ovat nuoret

Työelämä raitistui, mutta diplomaattien ja virkamiesten edustustehtäviin alkoholi saattaa kuulua erilaisissa juhlatilaisuuksissa. Humaltumista tilaisuuksissa ei kuitenkaan katsota hyvällä.

Nuori tyttö istuu ulkona energiajuoma kädessään.

Energiajuomia hörppivät teinit nukkuvat huonommin, jättävät aamupalan väliin ja tupakoivat enemmän, kertoo tutkimus

Tuoreen tutkimuksen mukaan energiajuomia käyttävillä koululaisilla on epäterveellisiä elämäntapoja. Tutkimuksen perusteella ei silti voida sanoa, että huonot elintavat johtuisivat energiajuomista.

Pilkkijä pitelee kairaa osittain veden alle vajonneena jäiden keskellä.

Tiistai 7.3.2023 (radio)

Kesätyöpaikat.Taksinkuljettajapula. Mielenterveyspalvelut. Energiajuomat. Heikot jäät. Sää.

Linja-auto, jonka linjanäytössä lukee "Ei liikenteessä".

Tiistai 28.2.2023 (tv)

Bussilakko. Alkoholin tuonti. Istumisen haitat. Sää.

Alkon kyltti rakennuksen seinällä.

Alko väläyttää vallankumouksellista ideaa: Alkoholijuomia voitaisiin myydä asiakkaan omiin astioihin

Alkon arvoketjussa juomien valmistuksesta syntyy 53 prosenttia ilmastopäästöistä ja 24 prosenttia juomapakkausten valmistamisesta. Nyt se haluaa vähentää niitä.

Lukas Hradecky sohvalla olutpullo kädessään.

Onko olut oikeasti hyvä palautusjuoma? Näin se vaikuttaa kehoosi ja mieleesi

Alkoholiton olut voi nesteyttää vettäkin paremmin. Jalkapallotähti Lukas Hradeckylle oluen juominen on ”sosiaalista palautumista”.

Väärennetty Koskenkorvapullo.

Poliisi takavarikoi useita satoja pulloja väärennettyä Koskenkorvaa Keski-Suomessa

Poliisi epäilee Koskenkorva-viinan tuoteväärennöstä Keski-Suomessa. Poliisi takavarikoi useita satoja pulloja, joiden sisällön turvallisuudesta ei ole varmuutta.

Alkon kassahenkilö pitää kädessään viinipulloa.

Alkon myynti putosi Kainuussa viime vuonna – laskua oli myös alkoholittomissa juomissa

Litramääräinen myynti laski kaikissa tuoteryhmissä. Kainuussa myös alkoholittomien juomien myynti laski, kun koko maassa niiden myynti oli lähellä edellisen vuoden tasoa.

Finlands och Natos flaggor.

Lauantai 14.1.2023 (radio)

Sähkön saatavuus. Turkki ja Nato. Alkoholiverot. Liikkumattomuus. Kouluruoka. Sää.

Tornion Citymarketin alkoholittomien oluiden hylly.

Alkoholittomat juomat käyvät niin hyvin kaupaksi, että suurpanimo alkaa poistaa alkoholia oluesta Suomessa

Myös päivittäistavarakaupoissa on huomattu alkoholittomien juomien kysynnän kasvu. Sober curious -ajattelu on noussut viime aikoina trendiksi erityisesti nuorten keskuudessa.

Leopard-panssarivaunu.

Keskiviikko 11.1.2023 (radio)

Ukraina. Alkon myynti. Armeijan keskeyttäminen. Kalifornian myrskyt. Suomen sää.

Eduskuntatalo iltapäivällä 10. joulukuuta.

Maanantai 9.1.2023 (tv)

Eduskuntavaalit. Kasvisten ostaminen. Pienpanimot. Sää.

Kaksiosainen kuva. Vasemmalla Alkon tuotteita kylmäkaapissa ja hyllyissä, oikealla toimittaja Antti Kurra.

Alko säästää sähköä sammuttamalla kylmäkaapit – Antti Kurra kertoo, mitä se tarkoittaa pikkujouluasiakkaille

Toimittaja Antti Kurra näyttää videolla näppärän vinkin viilentää itse omat juomat.

Patonki käärittynä Ranskan lippuun.

Keskiviikko 30.11.2022 (radio)

Alkoholilain uudistus lisäksi alkoholikuolemia. Moni kunta-alan eläkeläinen käy myös töissä. Unkari ratifioi Suomen Nato-jäsenyyden helmikuussa. Ranskalainen patonki pääsi Unescon luetteloon. Säätiedot.

Olvin virvoitusjuomapulloja tehtaan tuotantolinjalla.

Olvin liikevoitto laski Suomessa 30 prosenttia – tuotteiden hintoja ei ole saatu nostettua kustannusten kasvun tahdissa

Panimokonserni Olvin myynti ja liikevaihto kasvoivat vuoden kolmannella neljänneksellä. Liikevoitto laski samaan aikaan lähes viidenneksellä.

Eri valmistajien kolmosolutta hyllyssä kaupassa.

Olvi arvioi liikevoittonsa laskevan Suomessa ja Itämeren alueella

Iisalmelaisen Olvin mukaan muun muassa raaka-aine- ja logistiikkakustannukset ovat kasvaneet voimakkaasti. Sitä ei ole saatu vielä kokonaan siirrettyä tuotteiden hintoihin, yhtiö kertoo.

Kaksiosainen kuva. Vasemmalla ihminen selaamassa alkoholituotteita verkkokaupassa, oikealla toimittaja Antti Kurra.

Antti Kurra näyttää, miksi verkkokaupasta tilatun olutlavan hinta voi nousta 14 eurosta 32 euroon

Toimittaja Antti Kurra näyttää mikä muuttuu, kun Verohallinto ja Tulli alkavat tehovalvoa ulkomailta tilatun alkoholin kauppaa.

Nykyisen kaltaisiin lentokoneisiin perustuva vetylentokonehahmotelma, missä vetytankit sijaitsevat koneen peräosassa matkustamon takana.

Tiistai 11.10.2022 (tv)

Työntekijäpula. Vetylentokoneet. Sinebrychoffin näyttely. Sää.

Omenoita vaivaa tänä syksynä muumiotaudin lisäksi moni muukin kasvitauti.

Omenasato on huonompi kuin kymmeneen vuoteen – helteet, pihlajanmarjakoit ja muumiotauti piinasivat

Pieni määrä pihlajanmarjakoita ei haittaa mehustamista, sillä ne siivilöityvät pois prosessissa. Sen sijaan muumiotautisia omenoita mehustamoon ei haluta.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle