Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Stockmannin hylkimästä kynttilänjalasta alkoi menestystarina, joka houkutteli Posiolle satatuhatta vierasta viime kesänä

Perheyritys Pentikin tarina alkoi 50 vuotta sitten. Keramiikka tehdään yhä Posiolla.

Rovaniemen teatterin Pentik-näytelmä on kertomus vanhemmuuden ja kutsumustyön ristipaineesta

Syksyn pääteos Anu P. saa ensi-iltansa Tieva-näyttämöllä syyskuussa.

Muumimukeja valmistetaan taas Suomessa, mutta näistä kupeista suomalaiset eivät näe vilaustakaan – japanilaiset ihastuivat porvoolaiseen osaamiseen

Keramiikan teollinen valmistus Suomessa on parin yhtiön varassa. Tekijät ovat huolissaan osaamisen katoamisesta.

Kiimingin monitoimitalo avasi ovensa pitkän remontin jälkeen

Monitoimitalosta löytyy muun muassa kaupungin palvelupiste sekä kirjasto.

Anu Pentik suunnitteli oudon keramiikkamöltin ja siitä alkoi huikea menestystarina – nyt 77-vuotiaana hän tuntee olevansa uransa huipulla

Kulttuurivieras, keramiikkataiteilija Anu Pentik valmistelee elämänsä suurinta näyttelyä ja aikoo näyttää mitä todella osaa.

Keramiikkataiteilija Heljä Liukko-Sundström valloittaa Kiinaa ja pohtii kuolemaa: ”Olen ihmeen kaupalla hengissä”

Arabian pitkäaikaisin taiteilija on viime vuosina noussut suosituksi Kiinan ohella myös Japanissa.

Kuluneet hampaat ja saviruukkujen sormenjäljet murtavat käsityksiä miesten ja naisten muinaisesta työnjaosta

Egyptissä papyrusta hampaillaan repinyt käsityöläisnainen saateltiin hautaan poikkeuksellisen arvokkaasti.

Lappiin suunnitteilla taiteilijakylä – "Kohderyhmänä ovat lähinnä kansainväliset, jo läpilyöneet taiteilijat"

Taiteilijat voisivat työskennellä kylässä tilapäisesti tai pidempiä aikoja.

Porvoon Vanhassa kaupungissa katutyöt muuttuivat arkeologisiksi kaivauksiksi – Raatihuoneen torin uudistuminen viivästyy

Löydökset hidastavat töitä ja nostavat kustannuksia, tarkkoja arvioita kestosta ja euroista ei kuitenkaan vielä ole.

Defective ceramic Moomin mug fetches €6,100 at auction

The woman who made the winning bid said she came to the auction prepared to pay 10,000 euros for the unique mug.

1200-luvun kauppalaivan hylky kertoo globaalista kaupasta ennen kuin Euroopasta tuli sen napa

Alukseen oli lastattu arki- ja luksustavaroita ennen muuta Kiinasta mutta myös muualta. 

Selluloosaa ja algoritmeja – Japanilainen design kiehtoo nyt nuoria suomalaisia muotoilijoita: "Maidemme välillä on jotakin erityistä"

Japanilaista ja Japanin inspiroimaa nykymuotoilua on esillä Kansallismuseossa Japanese Design Today 100 -näyttelyssä.

Torstai 5.7.2018 (tv)

SDP on suurin puolue Ylen uudessa kyselyssä. Turun telakka rakentaa ison matkustajalaivan, Costa Smeraldan. Nykyään jopa 75 prosenttia asfaltista on kierrätysasfalttia. Fiskarsin kesänäyttely esittelee tänä vuonna keramiikkataidetta. Säätiedot.

Kansainvälisesti menestynyt suomalaistaiteilija Kim Simonsson valitsi kolme suosikkiaan Fiskarsin kesänäyttelystä – ja mukaan mahtui tietysti söpö eläin

Sammalihmiset-teoksistaan tunnettu kuvanveistäjä Kim Simonsson on yksi Fiskarsin kesänäyttelyn taiteilijoista. Pyysimme häntä poimimaan kolme suosikkia yli neljänkymmenen taiteilijan kansainvälisestä About Clay -näyttelystä.

Arabian tähti Heljä Liukko-Sundström työskentelee yhä, vaikka mittarissa on 80 – tutut kukat ja puput ovat saamassa seurakseen kaloja

Keramiikkataiteilija, professori Heljä Liukko-Sundström työskentelee yhä Arabian yhdeksännessä kerroksessa ja luo uutta.

Taitavat naiset toivat kivikauden Suomeen uuden kulttuurin idästä

Saviastioiden materiaali kertoo laajoista vaihtokauppareiteistä kivikauden Pohjolassa.

Irakilaispakolaisen vetämässä näkövammaisten taidekerhossa ei rajoita sokeus eikä kielimuuri

Irakilaisen taidemaalarin tekemä alastonmaalaus ajoi hänet hengenvaaraan ja lopulta Rovaniemelle.

Tapio Wirkkalan ja Rut Brykin elämäntyö on nyt pysyvästi esillä – EMMA valottaa rakastetun taiteilijaparin teosten lisäksi niiden syntyä

Taiteilijapariskunnan elämäntyön esittely Espoon modernin taiteen museo EMMAssa antaa laajalle kokoelmalle erikoiset puitteet.

Muinainen sormenjälki oli vasta alkua – nyt Haminasta löytyi kivikautinen hylkeenpyytäjien leiri

Haminan arkeologisissa kaivauksissa löytyneet luut ovat paljastuneet suurelta osin hylkeiden luiksi.

Kebabia ja keramiikkaa – Paikalliset ja turvapaikanhakijat yhteiselle aterialle

Posiolla Pentikin keramiikkatehtaalla valmistaudutaan viikonlopun Syödään yhdessä -teemaan tekemällä lauantain juhla-aterialle yksilöllinen astiasto. Tekijöinä on kuusi irakilaista turvapaikanhakijaa ja kuusi posiolaista.

Arabia sen aloitti – suomalainen takapuoli on luottanut kotimaiseen posliiniin jo toistasataa vuotta

Kotimainen wc-istuin on designtuote, jonka valmistuksessa perinteinen materiaali kohtaa uusimman tekniikan.

Yhdysvallat antoi suomalaiselle Maija-Leena Haylle rakkauden ja teki hänestä keraamikon – ”Taiteilijan itu oli siellä jossain”

Jos Maija-Leena Hay olisi jäänyt Suomeen, hän olisi tehnyt uransa todennäköisesti yliopistossa kielitieteilijänä. Muutto Yhdysvaltoihin muutti kaiken.

Posio näyttää, että se on maailman pohjoisin keramiikkapitäjä

Posion kirkonkylälle halutaan uutta ilmettä ja enemmän keramiikkaa näkyville – näkymään muuallakin kuin vain Pentikin mäellä.

Suomi isännöi ensi kertaa keraamikkojen kansainvälisen huipputapahtuman – taiteen tekijät Rovaniemelle

Suomessa pidetään kansainvälinen keraamikkojen huipputapaaminen vuonna 2020. Alan johtava järjestö IAC kokoontuu silloin Rovaniemellä.

Halpisvillasukat saavat käsityöyrittäjät kiristelemään hampaitaan: "Hinta on alta kympin"

Käsitöiden kasvanut arvostus on tuonut valoa käsityöyrittäjien tulevaisuuteen, vaikka yrittäjät joutuvat usein perustelemaan tuotteidensa hintoja.

Arabian vanhasta keramiikkatehtaasta tehdään kaupunginosansa sydäntä

Perinteisen keramiikkatehtaan toiminta päättyi viime keväänä. Jatkossa ovet avautuvat kaikille, jos nyt ratkenneen ideakilpailun ajatukset toteutuvat.

99-vuotias Helena Era on kansalaisopiston mallioppilas – "Jos ei mitään harrasta, taantuu jo nuorena"

Helena Era on sisäistänyt elinikäisen oppimisen ajatuksen. Savi taipuu hänen käsissään joka viikko, eikä hän malta lopettaa millään. "Jaksaisin tehdä sitä vaikka aamusta iltaan".

Menneisyyden etsijät osuivat jälleen "hopea-apajalle"

Kanta-Hämeestä on löytynyt jälleen lisää arvokkaiksi epäiltyjä muinaisia esineitä. Kanta-Hämeen menneisyyden etsijät osuivat metallinpaljastimineen paikkaan, josta paljastui hopeakolikoita, keramiikkaa ja lintuneula. Virallisen varmistuksen löydön arvosta tekevät arkeologian asiantuntijat.

Viikinkihaudasta löytyi aikansa "konekivääri" ja muita mahdin merkkejä

Tanskassa kirveineen ja avaimineen haudattu pariskunta oli epäilemättä merkkiväkeä, sanoo tutkija.

Pystytkö näkemään taidenäyttelyssä venäläisen sielunmaiseman? – "Älä katso maalauksia liian akateemisin silmin"

Suomessa asuvien venäläistaiteilijoiden yhteisnäyttely Savonrannan Piippuhallissa jatkuu elokuun loppupuolelle saakka. Nähtävillä on kaikkiaan 157 työtä taidemaalauksista käsitöihin ja keramiikkaan.

Vanha Arabian keramiikkatehdas uudistuu – tässä neljä loppusuoran ehdotusta tulevaksi

Arabiazza, Frank, La Dolce Vita ja Kilta -nimiset työt jatkavat kilpailua siitä, minkä suunnitelman mukaan historiallista Arabian tehdaskorttelia aletaan rakentaa.

Vuoden nuori yrittäjä on PaaPii Designin Anniina Isokangas – "Luonut pitkään laskussa olleelle alalle kannattavan yrityksen"

Värikkäistä kuoseistaan tutun PaaPii Designin Anniina Isokangas pokkasi Vuoden nuori yrittäjä -palkinnon perjantai-iltana. Toiseksi valtakunnallisessa kilpailussa sijoittui Suomen Saneerauspalvelu Oy:n Sami Takkula ja kolmanneksi Biancaneve Oy:n Elina Loueranta.

Rut Bryk oli hermoherkkä graafikko, josta kasvoi keramiikkataiteen uudistaja

Espoon modernin taiteen museon Emman Taikalaatikko-näyttelyssä on esillä yli 200 Rut Brykin teosta. Taikalaatikko on Rut Brykin 100-vuotisjuhlanäyttely. Esiin piirtyy keramiikkataiteen uudistaja, joka haki töihinsä keinoja ja elementtejä niin grafiikasta, kuvanveistosta kuin arkkitehtuuristakin.

Toisen asteen koulutus vähenee Tammelasta

Forssan ammatti-instituutti lakkauttaa opetuksen Tammelassa Norrintiellä. Jatkossa tekstiili- ja keramiikka-alaa voi opiskella Forssassa Saksankadulla.

Koillissanomat: Pentik peruu lomautuksia ja avaa uuden myymälän Tšekkiin

Pentik peruu keramiikkatehtaan osalta aiemmin Pentikin ilmoittamia lomautuksia kesälomaan saakka. Asiasta kertoo Koillissanomat.

Teehuone on kuin sauna – nautitaan hetkestä eikä puhuta politiikkaa

Japanilaiseen teetaiteeseen nivoutuu itse teen lisäksi monta taidemuotoa. Teehuoneessa näkyy arkkitehtuuri, välineissä ja keramiikassa monet käsityötaidot, taidetta on seinillä, kukka-asetelmissa ja vaatteissa. Kaikki tähtää lopulta vieraan huomioimiseen ja hyvään teehen.

Torstai 24.3.2016 (tv)

Belgian poliisi tutkii Brysselin terrori-iskuja. Työt ovat loppuneet Arabian keramiikkatehtaassa Helsingissä. Suomalaiset syövät perunaa paljon vähemmän kuin ennen. Suomen elokuvateattereihin tulee huomenna uusi lastenelokuva Soppalinnan salaseura. Lännestä leviää Suomeen sateita.

Keskiviikko 23.3.2016 (radio)

Brysselin terrori-iskun tekijöistä on saatu uutta tietoa. Belgialaiset surevat terrori-iskun uhreja. Suomalaiset ostavat nyt vähemmän matkoja suuriin kaupunkeihin kuin ennen terrori-iskujen takia. Työt ovat loppuneet Arabian keramiikkatehtaassa Helsingissä. Kehitysvammaliitto on aloittanut kampanjan, joka kannustaa firmoja ottamaan töihin kehitysvammaisia nuoria. Ammattijärjestö SAK:n uusi neuvontapalvelu maahanmuuttajille on avattu.

Arabian tuotanto siirtyi kuppi kupilta Aasiaan – pääluottamusmies kertoo viimeisestä talvesta tehtaalla

Näinä maaliskuun arkipäivinä eletään poikkeuksellista aikaa Arabian keramiikkatehtaalla Helsingissä. Tehdastyöntekijöiden viimeinen työpäivä oli perjantaina. Tehtaan pitkäaikainen pääluottamusmies Tuula Karivesi kertoi ajatuksistaan suomalaisen käsityötaidon alasajon kynnyksellä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle