Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Opiskelija Myra Asif ja vapaaehtoistyöntekijä Kyllikki Tikkanen.

Myra Asifin poika sai suomalaisen ”grandmomin” – lähiön varamummu Kyllikki Tikkanen ilahduttaa lapsia, joiden isovanhemmat asuvat kaukana

Lastensuojelujärjestö tuo lapsiperheet ja vapaaehtoiset ikäihmiset yhteiseen kerhoiltaan.

Vartijan jalkoja kävelee kadulla.

Tarja Vuoristo ryöstettiin koirapuistossa silmälaseja myöten – Yle selvitti, millä alueilla on eniten katuväkivaltaa Helsingissä

Ylikomisario Jarmo Heinosen mukaan turvallisuuden tunne on myös tottumuskysymys. Mieli voi järkkyä vähemmästä, jos alueella ei ole totuttu rikoksiin.

Muusikko Kari Härkönen eli Brädi.

Räppäri Brädi muutti perheensä kanssa hänelle rakkaaseen lähiöön Lahdessa – haluaa, että omat lapsetkin antavat ”luovuuden rallattaa”

Mukkulan lähiöllä on maine rauhattomana ja turvattomana alueena. Kari ”Brädi” Härköselle se oli tavallisten ihmisten turvallinen naapurusto, johon oli helppo muuttaa takaisin aikuisiällä oman perheensä kanssa.

Lahden Mukkulan ostoskeskus.

Ostarin siipi paloi tuhopoltossa, nyt karu hiekkapelto puskee nuorta pajua – asukkaat pelkäävät koko kaupunginosan rappioituvan

Lahdessa palaneen ostarin tontille on ollut yllättävän vaikeaa saada uutta toimintaa. Asukkaiden ideoita on kuultu, mutta tontti rehottaa silti kuudetta vuotta hoitamattomana.

Esikouluikäinen tyttö ja poika istuvat oranssilla sohvalle ja näyttävät käsillään sydäntä ja peukkuja.

Tällainen on lähiö, jossa koulutetaan poliisit ja jonka asukkaat rakastavat baarin tolppaa – listasimme 12 kiinnostavaa faktaa Hervannasta

Tampereen suurin ja kuuluisin lähiö juhlii tänä vuonna viisikymppisiään. Yle tutki viikon ajan hervantalaisuutta, ja ainakin näistä asioista lähiö tunnetaan.

70-luvun kerrostalo.

Lähiöiden eriarvoistumisen ehkäiseminen on kuntien vastuulla, sanovat Vaasan vaalipiirin kansanedustajat – valtion puuttumista ei tarvita

Ylen kyselyyn vastasi yksitoista kuudestatoista kansanedustajasta. Valtaosa vastanneista säilyttäisi päätösvallan kunnilla.

Kansanedustajien äänestys siitä, tulisiko valtion ohjata lähiöiden kehittämistä ja rakentamista entistä tiukemmin huono-osaisuuden ja eriytymisen ehkäisemiseksi.

Osa kansanedustajista ei halua valtion tiukentavan otettaan lähiöiden eriytymisestä ja huono-osaisuuden kasautumisesta

Ylen kansanedustajakyselyn perusteella kysymys jakaa kansanedustajia myös puolueiden sisällä. Valtion ohjauskeinot ovat asiantuntijan mukaan rajallisia.

Kuvamanipulaatio missä neljän ihmisen kuvat asetettu vierekkäin.

Käsinoja puiston penkissä jakaa ihmiset ”hyviin ja huonoihin” – vihamielinen arkkitehtuuri pyrkii häätämään jälkimmäiset pois näkyvistä

Turvattomuuden tunnetta koetaan usein kaupungeissa tietyissä paikoissa. Tunteeseen pyritään vaikuttamaan monin keinoin, mutta vaarana on, että keinot ovat syrjiviä.

Jouan Khuristanja Maria Kaddash ravintolaympäristössä. Marialla sylissään vauva, Jouan pitää tuttia vauvan suussa. Molemmat hymyilevät.

Mukkulan ostoskeskuksen tuhopoltto vei viisi vuotta sitten yrittäjiltä kaiken – otimme selvää, mitä heille kuuluu tänään

Raju tulipalo tuhosi ostoskeskuksen idänpuoleisen osan Lahden Mukkulassa viisi vuotta sitten.

Hervannan keskustan punatiilitalot

Arkkitehtipariskunta suunnitteli punatiilisen helmen, joka sai inspiraatiota antiikin kylpylöistä – video näyttää Hervannan 50-vuotiaan ytimen

Ylen lähiöviikolla tutustuimme kokonaisuuteen, joka on palvellut Hervannan olohuoneena vuosikymmeniä. Professorin mukaan rakennukset ovat kestäneet aikaa hyvin, vaikka lähiö ympärillä on muuttunut.

Kemin kaavailtu yläkoulurakennus keskustassa.

Kouluja lakkautetaan nyt muuallakin kuin taantuvissa kunnissa – vanhempia huolettaa lasten hyvinvointi ja lähipalvelujen katoaminen

Vaikka Suomessa on kouluja lakkautettu jo hurja määrä, lukuisissa kunnissa on yhä paineita ja aikeita lopettaa kouluja, koska oppilasmäärä pienenee rajusti.

Tiilirakennus, jossa Itäkeskus-teksti.

Tämä lähiö ei ole vieläkään toipunut 1990-luvun lamasta – tutkijan mukaan vastaavia rakenteellisia kasaumia ei saisi kehittyä

Kaupunginosien eriytyminen aiheuttaa ongelmia esimerkiksi varhaiskasvatuksessa ja kouluissa. Erikoistutkija Jarkko Rasinkangas näkee, että niihin pitäisi puuttua valtakunnallisesti.

Turun Varissuolla asuvat Monire Elyasi ja Karwan Ahmadi seisovat Varissuon liikekeskuksen käytävällä.

Terveysasemien kohtalo herättää kiihkeitä tunteita koko maassa – Turussa kaupunki taistelee Varissuon lähiön terveysaseman puolesta

Oman terveysaseman tarvetta noin 9 000 asukkaalle perustellaan sillä, että monikulttuurisia asukkaita voidaan tukea parhaiten omilla terveyspalveluilla.

Kollaasi Hervannasta.

Opiskelijamielenosoituksia ja imppausluolia – videot näyttävät Tampereen Hervannan värikkäät vaiheet

Hervannan tie olisi voinut olla myös toisenlainen. Teekkarilähiö olisi jäänyt ilman kampusta, jos opiskelijat olisivat saaneet päättää. Nuorten liimanhaistelubuumi taklattiin lähipoliisitoiminnalla.

Mukkulan ostoskeskuksen parkkialue Lahdessa.

Kerro meille, kuka tai mitä pitäisi nostaa esiin Mukkulasta – Yle Lahti muuttaa Mukkulan ytimeen viikoksi

Mukkulasta tulevat muun muassa suorana radioon Yle Radio Suomen lähetykset Hämeeseen 2.–6. lokakuuta.

Jami Faltin muodostaa sormillaan kirjaimet K ja V.

Ruotsalaislähiössä kasvanut räppäri Jami Faltin on nähnyt jengiytymisen ja kokenut syrjintää romanina – ”En ole gangsta vaan jonneäijä”

22-vuotias Jami Faltin kuvailee kappaleissaan rankkaa lähiöelämää. Kulttuurivieras on noussut Suomen Spotifyn listojen kärkeen musiikilla, jossa yhdistyvät räp ja iskelmä.

Rap-artistit Gettomasa, Bentzo, Seksikäs-Suklaa piirrettynä.

Tiedätkö mistä Gettomasa on kotoisin? Testaa Ylen tietovisassa, tunnetko suomirapin lähiöviittaukset

Merkittävä osa suomalaisesta hiphopista on syntynyt lähiöissä. Ylen tietovisassa voit kokeilla, kuinka hyvin sinä tiedät tunnettujen räppäreiden huudit.

mansikkasaaren halli sisäkuvaa

Vaasan Mansikkasaari etsii tulevaa suuntaa, mutta ihan pian se tuskin löytyy – ensin uuden elämän saa telakkahalli

Vaasan Palosaarella sijaitseva Mansikkasaari on puhuttanut kaupunkilaisia vuosikymmeniä. Mitä vanhan teollisuusalueen tilalle oikein pitäisi tulla?

Kolme ihmistä seisoo kadulla.

Mallu täyttää naapuruston Kela-hakemuksia ja Suvista tuli vahingossa luonnonsuojelija – tällaisia ovat kotikortteleidensa arjen aktivistit

Innostus aktivismiin ja kansalaisvaikuttamiseen on kasvussa. Se ei kuitenkaan tapahdu käskystä ja ylhäältäpäin ohjattuna.

Tiilirakennus auringonpaisteessa, K-supermarketin ja kuntosaliketjun logot tiiliseinässä.

Vietämme viikon Turun Varissuolla – mistä meidän pitäisi tehdä juttu?

Yle kiertää syksyn aikana kymmenessä lähiössä eri puolilla Suomea. Lähiöviikkojen loppusuoralla on vuorossa Turun Varissuo.

Malmitalo on Ala-Malmilla sijaitseva kulttuurikeskus.

Malmi nousee parrasvaloihin Ylen lähiöviikolla syyskuun lopulla – teemme viikon ajan suoraa radiolähetystä Malmitalolta

Yle Lähiössä -projekti tarkastelee 10 asuinalueen arkea eri puolilla Suomea. Yle Helsingin toimitus tekee sisältöjä Malmilta, joka oli Helsingin maalaiskunnan keskus ja nyt kehittyvä kaupunginosa.

Fraidun Qeyam ja Nellab Mehri rinnakkain Kuokkalan ostoskeskuksen pihassa ja katsovat kameraan.

Yrittäjäpariskunta uskoo unelmiinsa ja aukaisee pizzerian kolmen muun viereen – vuosien unelmaan ei herunut rahaa tai apua

Palvelut karkaavat lähiöistä, mutta tiettyjä yrityksiä usein riittää. Yrittäjäpariskunta uskoo onnistuvansa kovassa kilpailussa kokemuksensa ansiosta. Vierekkäiset firmat mahdollistavat pariskunnan yhteisen ajan.

Vaasan yliopiston kyltti

Yle rantautuu maanantaina viikoksi yliopistolle Vaasan Palosaarella – kerro meille, mitä aiheita meidän olisi syytä silloin käsitellä

Yle jalkautuu syksyllä lähiöihin, ja ensi viikolla on vuorossa Vaasan Palosaari. Sieltä tehdään uutisia koko viikon ajan verkkoon, radioon ja televisioon.

Terveydenhoitaja Päivi Lappi-Auvinen tutkii Josefina Lohilahden vauvaa Kuokkalan Neuvolassa Jyväskylässä.

Terveysasema, alusvaateliike ja Alko – lähiöasukkaat toivovat uusia palveluja, mutta näköpiirissä on lähinnä säästöjä

Palvelut ovat kaikonneet suomalaislähiöistä, eikä kehitys näytä muuttuvan säästöjen paineissa. Jyväskylän suurimman lähiön asukkaita harmittaa erityisesti terveysaseman sulkeminen.

Kaksi radiojuontajaa hymyilee ja levittelee käsiään syksyisessä puistossa.

Yle pystyttää radiostudion viikoksi Kuopion Petoselle – tule kertomaan kokemuksiasi lähiöelämästä

Yle jalkautuu kattavasti Petosen lähiöön. Ensi viikolla Petoselta tehdään muun muassa suoria radiolähetyksiä maanantaista perjantaihin.

Keskeneräinen liikenneympyrä Ojala-Lamminrahkan lähiössä Pirkanmaalla.

Tiet ovat viimeisen päälle, kulkijat puuttuvat – uusi lähiö rakennetaan oudossa järjestyksessä

Reilun 10 kilometrin päässä Tampereen keskustasta rakennetaan uutta kaupunginosaa. Valmiit kadut kulkevat keskellä metsää, mutta asukkaita vielä odotellaan.

Vaasan yliopiston seinä.

Yle on viikon läsnä yliopistolla Vaasan Palosaarella – kerro meille, mitä meidän kannattaisi silloin käsitellä

Yle Lähiössä -projekti alkoi elokuussa Oulusta, ja ensi viikolla on vuorossa Vaasan Palosaari. Sieltä tehdään uutisia koko viikon ajan verkkoon, radioon ja televisioon. Kysymme yleisöltämme nyt parhaita vinkkejä etukäteen.

Nuoria poikia istumassa Kuokkalan keskustan penkillä.

Pari kulunutta penkkiä, kalliolouhos ja ostari – kaveriporukka vei meidät lempipaikoilleen lähiössä

Seitsemäsluokkalaiset kaverukset viihtyvät kuluneilla penkeillä, vaikka tarjolla olisi liikuntapuisto skeittipaikkoineen ja koripallokenttineen. Pääsimme heidän mukaansa kiertämään Kuokkalaa.

Juoksija Kuokkalan sillalla ja oikealla puolella Kuokkalan kerrostaloja Jyväsjärven rannalla.

Kaupunki rakensi jättisillan, vaikka vastarannalla ei ollut mitään – nyt ”järjettömän hankkeen” päässä asuu yli 17 000 ihmistä

Kuokkalan silta on puoli kilometriä pitkä portti nuoreen lähiöön, jonka väkiluku 17-kertaistui muutamassa kymmenessä vuodessa. Kuokkala on monipuolinen asuinalue, joka on välttänyt ”Ruotsin tien”.

Parturi Feridun Kader leikkaa Tero Jolangin hiuksia Rovaniemellä.

”Ja sitten poltetaan korvakarvat”, sanoo turkkilaismies K-kauppiaalle – näin Feridun Kader päätyi Espoon sijasta parturiksi Lappiin

Turkkilainen parturiyrittäjä Feridun Kader halusi perustaa liikkeensä keskustan sijasta lähiöön. Nyt lähiöparturi on alueella yksi ihmisten kohtaamispaikoista.

Karkkari-graffiti Kotkan Karhuvuoressa.

Toimittajalta: Karhuvuoren leski ja muita tarinoita – tätä on lähiöiden Suomi

Ylen aluetoimitukset tekevät töitä lähiöissä eri puolilla Suomea syyskuun ajan. Tavoite on päästä jutuissa lähelle ihmisten arkea ja alueen puheenaiheita.

Nafisa Yeasmin ja Ismail Khayre. Kuva rajautuu palkilla.

Maahanmuuttajat kertovat, miksi he päätyvät asumaan lähiöihin: jo nimi voi estää asunnon saamisen keskustasta

Lähiö on maahanmuuttajallekin hyvä asuinalue, kunhan tarpeelliset palvelut ja mahdollisuudet löytyvät. Kaupunkisuunnittelulla ja kaavoituksella on myös oma roolinsa.

Kuvakollaasissa Paula Ståhl, Harri Löyttynen ja Joel Atkins

Lähiöiden huono maine ei vastaa todellisuutta, sanovat asukkaat: ”Ne ovat vain puheita”

Mielikuvat lähiöistä voivat syntyä ilman, että ihmisillä on niistä henkilökohtaista kokemusta.

Hervannan keskustan punatiilisiä rakennuksia.

Kerro meille, kuka on hervantalaisin hervantalainen ja mistä aiheesta pitäisi tehdä juttu – Yle Tampere muuttaa viikoksi lähiöön

Syksyn aikana Ylen aluetoimitukset jalkautuvat kymmeneen eri lähiöön. Yle Tampere viettää syyskuun viimeisen viikon viisikymppisiään juhlivassa Hervannassa.

Korkalovaaran 70-luvulla rakennetun ostoskeskuksen pihalla kävelee muutamia ihmisiä.

Rapistuneita lähiöitä on kunnostettu kymmenillä miljoonilla – nyt suursatsausta ei enää tehdä

Hallitus ei rahoita valtakunnallista lähiöohjelmaa, jolla asuinalueiden eriytymistä on yritetty ehkäistä pitkin 2000-lukua. Omin päin kaupungit voivat asiantuntijan mukaan päätyä turhiin satsauksiin.

Nuoret maalaavat seinämaalausta rakennuksen seinään.

Ympäristötaide piristää lähiötä ja nostaa välillisesti asuntojen arvoa – katso kuinka lähiönuoret innostuivat graffitin tekoon

Rovaniemen Korkalovaarasta saa kaksi asuntoa samalla rahalla kuin yhden vastaavan keskustasta.

Kerrostalojen sisäpihaa.

1960-luvun lähiöt olivat harmaita ja yksinkertaisia, mutta näistä syistä siellä oli viihtyisää

1960- ja 70-lukujen aikana suuret ikäluokat muuttivat pois maaseudulta, menivät naimisiin ja perustivat perheitä. Lopputuloksena syntyi lähiöitä.

Ari Kaulio katsoo parvekkeeltaan ulos.

Tästä lähiöstä saisi hyvän kolmion 27 000 eurolla ja kaikki palvelut, mutta ostajia ei kiinnosta

Kotkan Karhuvuoressa kerrostaloasunnon voi saada murto-osalla keskustan asunnon hinnasta. Hintaan vaikuttaa muun muassa asuinalueen maine.

Korkalovaaran kauppakeskus Rovaniemellä kesällä.

Asukkaat toivottavat turistit tervetulleiksi pahamaineiseen lähiöön Lappiin – keväisin kuivalihat roikkuvat parvekkeella

Maailmalla lähiökävelyt ovat suosittuja myös kansainvälisten matkailijoiden parissa. Matkailututkija Minni Haanpään mielestä lähiöillä on syyttä suotta huono maine.

Ravintola Lehtohovin toimitusjohtaja Laura Henriksson.

Laura Henriksson avasi suljetun lähiökuppilan ja huomasi, että sitä oli kaivattu: ”Kanta-asiakkaat halusivat tulla remonttiavuksi”

Uuden ravintolayrittäjän mielestä parasta lähiöbaarissa ovat hyvää tunnelmaa luovat asiakkaat. Oluen lisäksi asiakkaita houkuttelevat ihmisten tapaaminen sekä karaoke ja bingo.

Kuokkalan ostari.

Kerro meille, kuka tai mitä pitäisi nostaa esiin Kuokkalasta – Yle Jyväskylä muuttaa Kuokkalan ytimeen viikoksi

Kuokkalasta tulevat muun muassa suorana radioon Yle Radio Suomen lähetykset Etelä-Savoon ja Keski-Suomeen 11. - 15. syyskuuta.

Kaksi miestä seisoo graffitien edessä.

Jaakko Laitinen julkaisi uuden biisin nuoruuden metsälähiölleen: ”Mie tunsin tiettyä ylpeyttä siitä, että se on niin peljätty”

Korkalovaaran maisemaa hallitsevat metsä, kerrostalot sekä vaaran laella sijaitseva vesitorni. Rovaniemeläinen muusikko Jaakko Laitinen muistelee, että nuoruuden lähiön metsä sopi piilopaikaksi.

Viivin ja Wagnerin piirtäjä Juba Tuomola nojaa seinää vasten.

Lapin suurin lähiö kasvatti kuuluisia kulttuurintekijöitä – Korkalovaaran taide ei ole kädenlämpöistä

Suomirockin outolintu, juopotteleva sarjakuvasika ja murreräppi. Rovaniemen Korkalovaarassa on syntynyt omintakeista kulttuuria ja uusi sukupolvi itää.

Kerrostalo puiden keskellä Kajaanin Otanmäessä.

Legendan mukaan aamujuna sai himot irti kaivoskylässä – nyt siellä asuvat ne, jotka etsivät rauhaa

Otanmäki rakennettiin 1950-luvulla rautakaivoksen työntekijöille. Arki korkeiden talojen lähiössä soljuu edelleen mutta paljon rauhallisempana.

Yle Lapin toimituksen väkeä Korkalovaarassa graffitin edustalla.

Yle Lappi jalkautuu viikoksi Lapin suurimpaan lähiöön Korkalovaaraan, joka on päässyt kirjan kansien väliin ja pian myös omaan lauluun

Syksyn aikana Ylen aluetoimitukset jalkautuvat viikoksi kymmeneen eri lähiöön. Tarkoituksena on purkaa vääriä oletuksia ja näyttää Suomen muuttuvaa kaupunkiympäristöä.

Nuori mies istuu autossaan parkkipaikalla.

”Mitään tarvetta ei ole pois lähteä”, sanoo Lehtikankaalla asuva Tuukka Schroderus – kaikki kajaanilaiset eivät halua pakkautua keskustaan

Kajaanin 36000 asukasta elävät käytännössä kokoelmassa lähiöitä. Keskustaa ympäröi useita lähes samankokoisia kaupunginosia tai lähiöitä. Niistä jokaisesta löytyy lähes kaikki tarvittavat palvelut.

Kesän sauna -lautta kelluu Oulujoessa Tuiran uimarannan edustalla.

Tällainen on Kesän sauna, johon oululaiset jonottavat jopa tuntikausia: hämärillä lauteilla voi puhua kaikesta – tai ei mitään

Oulun rantasaunaseura ry:n haluaa rakentaa oululaisille ympärivuotisen yleisen saunan. Tavoite on nyt lähempänä toteutumista kuin koskaan.

Elina Metsänen seisoo kotitalonsa edustalla Oulussa.

Omistusasuntojen suosio laskee, taustalla korot ja kulttuurin muutos: ”Moni hyvätuloinenkin asuu vuokralla”, sanoo taloustieteilijä

Vuokralla-asuvien osuus kasvaa koko ajan. Ihannetilantessa ihminen löytäisi itselleen sopivan asunnon riippumatta siitä, haluaako hän vuokrata vai omistaa. Oulun Tuirassa tämä toteutuu.

Kollaasi suomalaisista lähiöista, Hervanta, Mukkkula, Varissuo, Tuira ja Kuokkala.

Mikä lähiö olisit? Testimme kertoo, muistutatko Hervantaa, Varissuota, Malmia vai kenties jotain muuta

Ylen aluetoimitukset jalkautuvat syksyllä viikoksi kymmeneen eri lähiöön. Tällä Ylen testillä voit selvittää, mikä lähiö sopisi sinulle parhaiten.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle