Uusimmat artikkelit
Miten koota vastuullinen ruokakassi? – Kuluttajan harteille asetetaan suurta taakkaa
Vastuullinen syöminen voi olla monimutkaista.
YleX vuoden kotimainen musiikkimedia – Anne Lainto vuoden toimittaja
Musiikki ja Media 2017 -tapahtumassa jaettiin palkinnot.
Tietoiskut kehottivat hankkimaan kotimaisia joululahjoja
1980-luvun kotimaisuuskampanjointia joulun tietoiskuissa
Seitsemän veljestä valjastettiin kotimaisuuskampanjan kasvoiksi
Työllisyyttä käsittelevä tietoiskujen sarja 1980-luvulta
Tee testi: Oletko fakta- vai fiilisostaja?
Fiksunkin kuluttajan on joskus täysi työ pitää pää kylmänä.
Näkökulma: Opiskelija, kuluta etusi!
Tuleva työpaikka voi olla opiskelijan törsäilyn varassa.
Ilmari Tapiovaaran tuolit kalustivat sodanjälkeisen Suomen
Fanett-pinnatuoli on koko Suomen eniten tuotettuja tuoleja
Näkökulma: Saako olla kotimaista?
Kotimaisen leiman saa myös Kiinassa valmistettuja tuotteita.
Suomalainen tuotanto ponnisti vientiin 1960-luvulla
Rapalan uistimet, Airamin lamput, Finlaysonin kankaat ja muut suomalaiset tuotteet etsivät 1960-luvulla ponnekkaasti paikkaansa maailman markkinoilta. Suomessa uskottiinkin vankasti kotimaiseen muotoiluun ja tuotantoon.
Mistä ravintolaketjujen lihat tulevat?
Kysyimme, onko tilanne muuttunut vuoden 2014 jälkeen.

Matkailijat haluavat yhä useammin paikallisia tuotteita
Paikallisten tuotteiden ostaminen matkamuistoksi on lisääntynyt. Napapiirin Lahja Oy:n toimitusjohtajan Inga Jääskön mukaan matkailijat ostavat yhä useammin paikallisia lahjatavaroita halpatuotteiden sijaan. Napapiirin matkamuistomyymälässä myynnissä olevien paikallisten valmistajien tuotteiden osuus on myös lisääntynyt viime vuosien aikana.
Mistä hampurilaisten raaka-aineet tulevat?
Tarkastelimme kolmea ketjua, joilla on eniten hampurilaisravintoloita ympäri Suomessa. Suurin on Hesburger, jolla on Suomessa jopa 253 hampurilaisravintolaa. Mukana vertailussa on myös toinen kotimainen ketju Scanburger sekä maailman tunnetuin hampurilaisketju McDonald's.
Tietoisku: Suosi suomalaista
Älä ole aasi, vaan suosi suomalaista, valistaa vuonna 1980 valmistunut tietoisku.
Kotimaisuusaste kiinnostaa kunnon kuluttajaa
Tietokymppi selvittää v.1976 kuinka kotimaisia tuotteet ovat
Karmiva totuus suomalaisesta viinasta
Viinapullojen etiketit luovat vahvaa kuvaa suomalaisuudesta. Monen pullon sisältö on kuitenkin tislattu tanskalaisten viljapeltojen antimista.
Muovi on muotia
Muovi oli 1960-luvulla kuuminta muotia kaikissa muodoissa
Leila ja Annukka vappulounaalla
Klara vappen, toivottavat Leila ja Annukka
Neuvonnallinen väri-iltapäivä kehotti vuonna 1970 harkitsemaan tarkoin, hankkiako väri-tv vaiko ei
Opastusta värilähetysten alkamiseen Suomessa 1970.
Tabula Rasa: Uskollinen
Esitys Pop-Liisassa vuonna 1976.
Tabula Rasa: Omantunnon rukous
Maailman, totuuden ja minuuden kaltaiset suuret aiheet ovat esillä Mikko Alatalon sanoittamassa kappaleessa, joka taltioitiin televisiolle joulukuussa 1976.
Suomalais-amerikkalaisia rekordeja
Ensimmäiset amerikansuomalaiset levytykset tehtiin jo 1907.