Uusimmat artikkelit
Kymen Sanomat: Radio Kaakko lopettaa toimintansa
Runsaat kolme vuotta Kaakkois-Suomen kuuluvuusalueella toiminut paikallisradio Radio Kaakko on ajautunut konkurssiin.
Sanomalehti Karjalainen irtisanoo kaksi ja lomauttaa koko toimituksen
Karjalainen Syke -radiokanavan juontaminen aiotaan jatkossa ulkoistaa.
Radio Vaasan omistava HSS Media pohtii tekstimuotoisten uutisten tekemistä radioaseman nettisivuille: ”Nyt kartoitetaan mahdollisuuksia”
Vaasan alueen uutisointi saattaa lisääntyä, jos Radio Vaasa ryhtyy julkaisemaan radiouutisten lisäksi kirjoitettuja juttuja nettisivuillaan.
Pohjois-Savoon tulossa uusia radiokanavia
Radiobisnekseen palaava Kevyt Kanava ja uusi toimija Tuontirengas on hakenut taajuuksia niin Kuopiosta, Iisalmesta ja Varkaudesta. Lisäksi Radio Helsinki on laajenemassa Kuopioon.
Rovaniemi kiinnostaa kaupallisia radioita – viisi yritystä on hakenut toimilupaa
Kaikkiaan Traficom vastaanotti 27 hakemusta yhteensä 17 yritykseltä elokuun lopussa päättyneellä kaupallisten radioiden täydentävällä toimilupakierroksella.
Yle vastaa: Yle Lappi kertoo koko maakunnan asioista
Yle vastaa Lapin Kansassa julkaistuun mielipidekirjoitukseen
Kalajoella soi yksi Suomen pienimmistä kesäradioista: lähetys tehdään liikuteltavasta saunavaunusta ja biisejä voi toivoa vaikka sen ohi kävellessään
Suomessa perustetaan kesäksi paljon lyhytaikaisia radioita. Lyhimmät luvat ovat vain vuorokauden mittaisia, osa kanavista soi koko kesän.

Radio Kaakko alkaa kuulua Lappeenrannassa marraskuussa
Alueellinen paikallisradio laajentaa samalla toimintaansa Kymenlaaksosta Etelä-Karjalan puolelle.
Kuuntele: Muusikko Jaakko Laitinen kävi läpi Lapin Radion musiikkiarkistoja – löysi muun muassa oman isoisänsä laulamassa
Lapin Radion vanhojen äänitteiden tallennusprojektissa on ollut Rovaniemellä mukana projektityöntekijöinä Mari Ekman ja Jaakko Laitinen. He kävivät läpi lukuisia puhe- ja musiikkiohjelmia. Digitoitavaksi kertyi 15 rullakollista arkistomateriaalia.
Katso, miltä Ylen uudet tilat Rovaniemen keskustassa näyttävät – ensimmäinen suora lähetys Kalotinlinnasta tehtiin keskiviikkona
Ylen Rovaniemen toimitus muutti Lappia-talosta kaupungin ydinkeskustaan Kalotinlinnaan, Lordin aukiolle. Ensimmäinen suora lähetys uudesta studiosta tehtiin keskiviikkona.

Radio Kaakko ääneen myös Etelä-Karjalassa – paikallisradion kuuluvuusalue laajenee Kymenlaakson ulkopuolelle syksyllä
Toiminta koko Kaakkois-Suomen alueella on ollut Radio Kaakon tavoitteena alunperinkin.

Seurakunnilla runsas pääsiäistarjonta netissä – kirkkoherra: "Ehtoollinen on kaikkein kipein asia, kun sitä ei voida virtuaalisesti jakaa"
Ylen välittämien TV- ja radiojumalanpalvelusten ohessa yhä useampi seurakunta tarjoaa verkossa myös omatoimisesti sekä suoria että tallennettuja tilaisuuksiaan.

Vuoden ikäinen Radio Kaakko on ehdolla vuoden paikalliseksi radioksi
Paikallisradio aloitti lähetykset viime vuonna.
Bauer Media osti Radio Porin ja Auran Aallot
Paikallisradiot jatkavat toimintaansa uudessa omistuksessa.
Ylen Rovaniemen toimitus muuttaa Lappia-talosta Lordin aukiolle, kaupungin ydinkeskustaan
Yle Rovaniemi saa ensi kesänä uudet tilat Kalotinlinnasta, Koskikadun kävelykadun varrelta.
Ari Hursti aloittaa Yle Lapin iltapäivän juontajana helmikuussa – Lappiin muutto on Hurstille paluu juurille
Yle Radio Suomen Lapin iltapäivän juontajaksi on valittu Ari Hursti.
Toimittaja, selostaja ja ohjelmapäällikkö Esko Kähkönen jätti ison jäljen Lapin alueellisiin radiolähetyksiin
Esko Kähkönen (1927-2020) menehtyi Rovaniemellä viime maanantaina äkillisen sairaskohtauksen jälkeen.
Punamusta Median tulos heikkeni alkuvuonna –korona hyydytti mediamainonnan
Mainonta väheni keväällä nopeasti. Myös Punamustan palvelujen kysyntä putosi ja konserni lomautti henkilöstöään.
Korona kaatoi Radio Mikkelin – tilalle Radio City Mikkeli
Kanavan taustayhtiön Mediatakojien mukaan Mikkeliin saattaa jäädä vain myyntiosasto.
Radio Vaasasta tulee osa HSS Mediaa
Taloudellisista vaikeuksista kärsinyt Radio Vaasa saa nyt vankemmat hartiat HSS Mediasta, joka astuu paikallisradiomaailmaan.
Yle Lapin päällikkö vaihtuu
Reilun vuoden Yle Lapin päällikkönä toiminut Päivi Kuisma jää eläkkeelle joulukuun alussa.

Radio Keskisuomalainen aloittaa juonnetut lähetykset
Uuden paikallisradion studio on Keskisuomalaisen tiloissa Jyväskylän Aholaidassa.

Radio Keskisuomalaisen aloitus saattaa viivästyä koronatilanteen vuoksi
Uuden radiokanavan piti aloittaa huhtikuussa.
Oikean Aseman toiminta päättyy – kanavan ostanut Sanoma muuttaa ohjelman valtakunnalliseksi
Sanoma laajentaa radiomainontaansa alueelliseen mainontaan.

Keskisuomalainen perustaa paikallisradioaseman Kuopioon
Aseman on tarkoitus aloittaa toimintansa ensi vuoden aikana.

Keski-Suomessa aloittaa keväällä uusi radiokanava Henri Bergin johdolla
Uuden radiokanavan lähetykset alkavat keväällä.
Sanoma pyöräytti kaikessa hiljaisuudessa yt:n Aito Radioissa – kahdeksan irtisanottiin
Irtisanomiset jakautuvat neljälle paikkakunnalle. Kahdelle työntekijälle tarjottiin uutta tehtävää Helsingissä.
Antti Holma palaa Helvettiin – Radio Sodoman uusi kausi on otettu innolla vastaan
New Yorkissa asuva Antti Holma tekee suosittua podcastia, koska “jollain pitää vuokra maksaa”.

Radio Kajaus vaihtaa omistajaa – kanava jatkaa entisellään
Sanoma Media Finland ostaa Aito Radiot ja Business FM:n, jotka siirtyvät osaksi Nelonen Median radioita.

Piskuinen paikallisradio puskee lähetystä pienestä keittiöstä – "Tämä lähti rakkaudesta radion tekemiseen"
Radio Kaakko ei käy tällä hetkellä yhteistyöneuvotteluja sanomalehtien kanssa. Radioasema sai juuri pitkän kymmenen vuoden toimiluvan.

Sanomalehdet lähtivät radiobisnekseen tulojen toivossa – paikallismedia keskittyy nyt yksien omistajien käsiin
Mediatutkija on huolissaan moniäänisyyden katoamisesta.

Radio Kaakolle pitkä toimilupa
Kanava aikoo olla ylpeästi kymenlaaksolainen paikallisradio.

Mediatalo Keskisuomalainen mielii radioasemia suuriin kaupunkeihin
Mediatalo Keskisuomalainen hakee lupia radiotoiminnan aloittamiseen kuudella kaupunkialueella.
Radio Rexiä pyörittävä yritys protestilistalle verovelkojen vuoksi
Paikallisradio on toiminut Pohjois-Karjalassa jo 30 vuotta.

Kittilässä puuhataan paikallisradiota
Kuntapäättäjät haluavat antaa paikallisille nuorille mahdollisuuden tehdä työtä ja kertoa kunnan asioista.
Yle Radio Suomi lisää alueellista läsnäoloa
Lauantain aamupäivissä kuuluvat nyt alueelliset lähetykset.
Eikö radiosta tule mieleistäsi musiikkia? – Perusta oma radioasema, se on helpompaa kuin uskotkaan
Oman radioaseman perustaminen on helppoa ja halpaa

Guarda che luna – kun Henry Theel näytti Juicelle ja Topille taivaan merkit
Karisma. Kun siihen kerran törmää, sen muistaa lopun ikäänsä, kirjoittaa Jari Korkki blogissaan.

Yle Areena uudistuu – radion kuuntelu mobiilissa helpottuu
Areena-sovelluksen uuden version saa käyttöönsä päivittämällä sovelluksen puhelimessaan.

Tappara-pelaajan mailasta mustelman saanut toimittaja: "Tämä juttu on saanut vähän suuret siivet"
Kuopiolaistoimittaja sai Tapparan Veli-Matti Savinaisen mailasta selkäänsä ison mustelman torstain liigafinaalissa.

Radio Helsinki aloittaa klassisen musiikin ohjelman ja toivoo, että se on cool
Kanavalla uskotaan, että klassinen musiikki toimii paikallisradiossa yhtä hyvin kuin se toimii Flow-festivaalilla.

Oulu sai ensimmäisen naiskaupunginjohtajan – kokemusta myös radioäänenä
Oulun kaupunginjohtajaksi maanantaina valittu Päivi Laajala siirtyy virkaansa valtiovarainministeriöstä. Julkisen hallinnon ammattilainen haluaa nostaa kaupungin virallisen päätöksenteon rinnalle myös kuntalaistilaisuudet.

Radiomusiikkiin uskoneet menettivät rahansa – moraalinen sijoittaja toivoo Radio Helsingin linjalle jatkoa
Soittolistavapaa radio jatkaa muusikoiden käsissä ilman piensijoittajia.

Radio Jyväskylä lakkaa – lähetykset loppuvat viikonloppuna
Radio Jyväskylän toimittajat saivat tiedon toiminnan lakkauttamisesta torstaina. Paikallisradion omistaja Bauer Media ottaa Jyväskylän, Keuruun ja Pihtiputaan taajuudet uuteen käyttöön ensi viikolla.

Troubled Radio Helsinki to be rescued by musicians' union
The long-time financially-troubled indie FM station Radio Helsinki was again nearly on the brink of shutting down this autumn but was saved from that fate by a musicians' union which has preliminarily agreed to buy the station.

Radio Helsingille uusi omistaja Muusikkojen liiton Livelaboratoriosta
Radio Helsinki saa uuden omistajan. Radiokanavaa pyörittävä Kaupunkitarinat Oy on tehnyt esisopimuksen liiketoiminnan myymisestä Livelaboratoriolle.

Asemakuulutus kesken uutislähetystä – katso #yleasemalla kuvat
Yle muutti viikoksi Tampereen rautatieasemalle. Heti aamun ensimmäistä uutislähetystä väritti aseman kuulutus.

Radio Helsinki in financial trouble, may shut down
The financially-troubled independent FM station Radio Helsinki may soon be completely silenced, unless a new owner buys the station, according to an interview with the station's largest stakeholder in Image magazine.

Radio Helsingille etsitään jälleen pelastajaa – edessä häämöttää lopettaminen
Jo pitkään talousvaikeuksissa painiskellutta Radio Helsinkiä uhkaa jälleen lopettaminen, kun pääomistaja Tomi Ruotimo on astumassa sivuun. Ellei uutta omistajaa löydy, edessä voi olla konkurssi.