Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Reinikainen (Tenho Saurén) työtehtävissä mielenosoituksessa.

Reinikaisia "Niin maan perusteellisesti!"

Suosikkisarjan alkuperäiset, täysimittaiset jaksot.

Juhani Kumpulainen (Mestarikokki), Liisamaija Laaksonen (Kunigunda), Pekka Autiovuori (Hovimarsalkka), Tauno Söder (Kuningas), Maija-Leena Soinne (Kuningatar), Marita Nordberg (Lastenhoitaja) Televisioteatterin Prinsessa Ruusunen -elokuvassa 1982.

Televisioteatterin Prinsessa Ruusunen valloittaa myös valokuvin kerrottuna

Tv-elokuvasta taltioitiin myös upeita valokuvia 1982.

Sinikka Sokka kertoo Grimmin satuja, Susanna Haavisto prinsessa Ruususen roolissa

Ruusunen ja muita klassikkosatuja Areenassa – tarinoissa mittelevät valon ja pimeyden voimat

Fiat lux, tulkoon valkeus! Ruususen ja Grimmin satujen taika

Kollaasi Iltatähden 1980-luvun esiintyjistä.

Iltatähden lopunajat – heviä, syntikoita ja kasariglamouria

Tv-klassikko palasi 1980-luvulla kotvaksi aikaa ruutuun.

Maisemakuvia Suomesta

Maisemakuvia Suomesta kasvoi kotimaisen instrumentaalimusiikin klassikoksi

Tv-lähetys 1981 johti Anssi Tikanmäen teoksen levytykseen

Bluesounds esiintyy Rock-illassa 1981.

Mystisesti nakuttanut Bluesounds oli Dave Lindholmin pitkäikäisimpiä yhtyeitä

Artikkeliin koottu yhtyeen live-esityksiä 1980-luvun alusta.

Kuvakollaasi punkiin ja uuteen aaltoon liittyvistä tv-ohjelmista.

Punk kotoutui Suomeen peloista ja pahastuksesta huolimatta

Rockin uusi aalto leimattiin aluksi väkivaltaviihteeksi.

Johnny Rotten tulkitsee herkästi. Esitys nähtiin vuoden 1982 Iltatähdessä.

"Rentturockin" raaka räiske vaati Iltatähdeltä totuttelua

Meluisasta "rähjärockista" tulikin tärkeä kulttuuri-ilmiö.

David Bowien habitus vuonna 1973 kuvattuna.

Rock-kameleontti David Bowien omaperäisyys näkyi hänen musiikkivideoillaan

Videoita kootusti vuosien varrelta ja artistin haastattelu.

Tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotto Presidentinlinnassa 1975. Presidentti Urho Kekkonen seisoo yksin keskellä salia, taustalla vieraita ja valokuvaajia.

Linnan juhlista tuli Suomen tärkein mediatapahtuma

Linnan juhlat vetää koko kansan tv:n ääreen.

Mikko Alatalo kertoo diskokulttuurista Iltatähdessä.

Iltatähti sukeltaa diskon säihkeeseen

Mikko Alatalo selvittää diskomusiikin olemusta

Leena Uotila (ulkomaalaisviraston päällikkö) ja Tuija Ahvonen (juontaja) sketsissä 1982.

Suomen rotusortojoukot torjuvat vierasmaalaisia Hukkaputkessa

Ronski sketsi irvi 1980-luvun tiukkaa ulkomaalaispolitiikkaa

Timo T.A. Mikkonen Mäntsälässä (1982).

Timo T. A. Mikkonen selostaa Mäntsälän kapinan

Mikkonen haastatteli kapinan silminnäkijää 1982

Kuuluttaja Pentti Fagerholm lukemassa tiedotteita.

Merisää on radiotiedotteiden klassikko

Merisää on luettu jo vuodesta 1926.

Naissuutari Olga Karppinen

Suutari Olga

Olga pitää suutarinliikettä Kalliossa. Ikää on 82 vuotta.

Karhu Karhun maa -dokumentissa 1982.

Karhu ottaa kunnon talvitorkut

Karhu kömpii talven tullen puolen vuoden nokosille.

Inga Sulin

Ilmeikäs Inga Sulin alkoi näytellä jo laulajana

Läpileikkaus Inga Sulinin musiikillisista vuosikymmenistä.

Heikki Hedman studiossa tennismaila kädessään.

Tenniksen lyhyt oppimäärä

Ohjeita tenniksen pelaamiseen

Frederik, Riki Sorsa, Kari Kuivalainen ja Sonja Lumme 1980-luvulla Suomen euroviisukarsinnoissa

Viisukarsinnat muuttuivat joka vuosi 1980-luvulla

Kaikki euroviisujen Suomen karsinnat 1980-luvulta

Pääministeri Sorsa tiedotustilaisuudessa 1982 hallituksen kaatumisesta.

Kiista puolustusmäärärahoista kaatoi hallituksen vuonna 1982

Hallituskriisi ei ollut kauden ensimmäinen.

Joulukynttilä ja olkilyhde

Jouluäänet vievät nariseville hangille ja tavaratalojen hälinään

Yle Arkiston tehosteet vievät joulutunnelmaan

Yle Areena logo.

Kotimainen näköpuhelin oli kaukonäköinen keksintö

Suomalainen näköpuhelin oli 80-luvun Skype.

Yle Areena logo.

Muna- ja voivuoret vaihtokaupalla Neuvostoliittoon

1980-luvulla Suomessa kertyi voi- ja munavuoria ja lihaakin enemmän kuin suomalaiset jaksoivat syödä. Onko maataloustuotteiden vienti Neuvostoliittoon ratkaisu ylituotannon ongelmiin? Aihetta pohdittiin Ken syö kesävoin? -ohjelmassa vuonna 1982. Tuolloin Neuvostoliiton-vienti oli vaihtokauppaa eli tavaran vaihtamista tavaraan.

Jaakko Kolmonen ja Martti Partinen keskustelevat metsästyksen ja teurastuksen teoriasta.

Kokki Kolmonen riistan ja ruhojen kimpussa

Riistakakkonen keskittyi metsästyksen erikoisuuksiin.

Yle Areena logo.

Meripartiossa rakennetaan donitseja ja vinssataan

Meripartiotoiminta alkoi Suomessa 1910-luvulla. Meripartiotoiminta on muuten samanlaista kuin tavallinen partiotoiminta, mutta normaalin toiminnan lisäksi tutustutaan purjehtimiseen ja merellä liikkumiseen. Ensimmäiset meripartiolippukunnat olivat ruotsinkielisiä ja sijaitsivat rannikolla. Yle on taltioinut meripartiotoimintaa 1950-luvulta lähtien.

Äiti vauva sylissään

Äitinä vauvalle, murkulle ja muutos mummiksi

Äidillä on puheenvuoro –insertit vuodelta 1982.

Yle Areena logo.

Helsinki ja Kotka miesten koriskärjessä 1980-luvulla, Lahti ja Tampere naisten

Helsingin NMKY ja Torpan Pojat sekä Kotkan Työväen Palloilijat veivät 1980-luvulla leijonanosan miesten koripallon SM-sarjan mitalisijoista. Naisten sarjassa menestyneimmät joukkueet olivat Tampereen Pyrintö ja Lahden Sampo-Basket. Elävän arkiston koosteeseen on kerätty sarjaotteluita vuosikymmeneltä.

Äiti työntää lastenrattaita vieressään kaksi lasta

Kahdeksan tavallista perhettä esittäytyi 1980-luvun lastenohjelmassa

Leikitäänkö kotia -ohjelmaa luotsasi Esa Pakarinen Jr.

Raili Kinnunen (kesk.) tauolla Turun telakalla 1982.

Telakkaperhe Turusta

Seuraamme turkulaisen Kinnusen perheen arkea vuonna 1982.

Yle Areena logo.

Hesperian sambakarnevaalissa oli ilo ylimmillään, vaikkakin keskellä talvea

Järjestyksessään neljäs Helsingin Hesperian talvikarnevaali keräsi vuonna 1982 reilusti osanottajia. Paikalla oli jopa kaksituhatta juhlijaa ja esiintyjiäkin reilusti toista sataa. Hotelli Hesperia oli muutettu todelliseksi "pienois-Rioksi", jossa latinorytmit raikasivat läpi yön.

Mies lukee sanomalehteä.

Vanhat läskikapinalliset muistelevat

Vuonna 1922 syttyneen kapinan veteraanit muistelevat 1982.

Yle Areena logo.

Erik Blombergille elokuva oli palapeliä

Valkoisen peuran ohjaaja kertoo ajatuksiaan elokuvasta.

Yle Areena logo.

Bang — harvinaiseksi jääneitä musiikkiesityksiä 1970–80-lukujen vaihteesta

Bang-nuortenohjelmassa (1979-1983) kuultiin jazzia, pehmeää poppia, funkia sekä progressiivista ja ajalle ominaista, punkkia tapailevaa rockia. Kappaleita esitettiin suomen-, englannin- ja ruotsinkielellä. Monet esiintyneistä yhtyeistä jäivät lopulta suurelle yleisölle tuntemattomiksi.

Yle Areena logo.

Tahdomme taiteilijoiksi!

Kynä kävi ja otsa rypistyi; paperikin melkein, kun kuvataiteellisille aloille haluavat pyrkivät toiveidensa opinahjoon.

Yle Areena logo.

Pääosassa Esa Saarinen

Punktohtoriksikin kutsuttu professori Saarinen.

Piisamin paistoa nuotiolla.

Kesäkeittiö: Grillattua piisamia ja voikukkakahvia

Jaakko Kolmonen ja Turkka Aaltonen rantanuotiolla.

Kuvakaappaus Albanian lipusta

Albania – erakko vastoin tahtoaan

Ylen toimittaja pääsi Albaniaan 1982.

Yle Areena logo.

Pesäpallo lähti 1970-luvun lopulla uuteen lentoon

Kansallispeli elpyi uudelleen 1970-luvun loppua kohden.

Yle Areena logo.

Paluu Koijärvelle

Koijärvi-liikkeen luonnonsuojelijat palaavat järvelle 1981.

Ilkka Kuusisto (1960).

Ilkka Kuusisto halusi merille mutta päätyi musiikin monipuolisuusmieheksi

Kuusisto on tehnyt poikkeuksellisen uran musiikin parissa.

Yle Areena logo.

Iskelmien räytyvä murhe ilahdutti irvileukoja

Suomalainen iskelmäyleisö rakastaa synkkiä lauluja, mutta melankolisten mollikappaleiden äärimmäinen alakulo on inspiroinut myös pilkkakirveitä. Mieltymys murheellisiin lauluihin on suomalaisilla kuitenkin niin verissä, että niiden parodiatkin on otettu tosissaan.

Lapset leikkivät leluilla joulukuusen vieressä.

Joulun hittilahja on aikansa kuva paketissa

Rubikin kuutio, piikkimatto, leipäkone, Trivial Pursuit..

Ahdistuksesta kertova reportaasi alkaa alastoman naisen pukemisella (1982).

Mikä suomalaista ahdisti vuonna 1982?

Reportaasi alkaa alastoman naisen pukemisella

Nuori Olli Mustonen soittaa pianoa.

Nuori Olli Mustonen loisti Maj Lind -pianokilpailussa 1982

Mustonen sijoittui kilpailussa toiseksi 1982.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle