Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Q ja tähdet -sarjassa Mikko Kuustosen vieraat esiintyivät intiimisti ja avoimesti

Syksystä 1992 kevääseen 1993 esitetty musiikkiohjelmasarja.

Hunajamelonit toi diskon kimallusta ja purkkaa ysäri-Suomeen

Vuonna 1991 perustettu yhtye esittelyssä.

Myrskyluodon Maija monella tavalla

15 erilaista sovitusta klassisesta kappaleesta.

Hanoi Rocks: Up Around the Bend

John Fogertyn kappaleesta tuli Hanoi Rocksin suurin hitti.

Kari Peitsamo kunnioitti Beatlesia kattokonsertilla Pasilassa

Peitsamo konsertoi 1995 Ylen Sosiaalitalon katolla Pasilassa

Kummelin kreikkalaislaulaja oli taustanauhan uhri

"Aina vaan ja uudestaan", kuuluu kappale.

Käännösiskelmä on kansakunnan vääristynyt muisti

Leirintäalue-sarja käsitteli suomalaista käännösiskelmää.

Pepe & Paradisen puutarhassa musalajit elelivät sovussa

Muhkea kattaus bändin biisiharvinaisuuksia ja haastatteluja.

Petri & Pettersson Brassin messingöityä musiikkia

Muusikkoveljesten bändi soitti mm. funkia, soulia ja poppia.

Karaokehullu ysäri-Suomi

Lauluinto levisi seurakuntiin ja päivänpolitiikkaan asti.

Sovitetut toiveet: joululauluja toisin kuin tavallisesti

Musiikkiohjelman vuoden 2010 joulujakso.

Hector: Seisovaa ilmaa

Hector tulkitsee Lou Reediä suomeksi hämmentävin elein.

The Flaming Sideburns Tavastialla

Live-kappaleita Suomen kehutuimmalta live-yhtyeeltä.

Juicen ja Safkan joululauluja aikuisille

24 uudelleen sovitettua värssyä.

The Rolling Stonesia turvallisesti suomeksi

Kooste Rolling Stonesilta kappaleista suomalaisittain.

Keikalla: Andy McCoy, Dave Lindholm ja Nicky Hopkins

Tampereen YO-talolla 1991 tallennettu konsertti.

Beatles taipui Suomessa jopa humpaksi

Beatles-tulkintojen kirjo on loputon.

Studio B Live: Mariska

Räppäri Leevi and the Leavingsin kimpussa.

Kierrätystä Linnan parketeilla

Katri Komi pukeutui vhs-nauhoista tehtyyn asuun.

Kummeli: Virsikirjan lisälehdillä

Anders Gärderood ja Ingemar Stenmark vauhdissa.