Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Poika laittaa mopokypärän päähän ja kiristää kaularemmin.

15-vuotias Iikka Kokko tylsistyi tunneilla – nyt hän tenttii peruskoulun, käy lukion vuodessa ja opiskelee yliopistossa kvanttifysiikkaa

Laki sallii lahjakkaiden nuorten edetä koulumaailmassa omaa tahtiaan. Iikka Kokko valmistuu tänä keväänä peruskoulusta ja saa kasaan filosofian perusopinnot yliopistosta.

Abiturientti Eelis Ojala istuu Helsingin normaalilyseon sohvalla ja hymyilee.

Eelis Ojala ei ole vielä edes ylioppilas, mutta yliopistot kilpailevat hänestä jo nyt

Abiturientti on jo saanut opiskelupaikkoja kilpailujen kautta. Eniten Eelis Ojalaa kiinnostaa oikeustiede ja talous.

Työntekijöitä ja työnantajia on yritetty yhdistää esimerkiksi Savon ammattiopistolla järjestetyn rekrytointitapahtuman avulla.

Avoimeen työpaikkaan ollut vain kolme hakijaa: Pohjois-Savossa työvoimapulaa yritetään helpottaa rekrytointitapahtumilla

Pohjois-Savon työvoimapulaa pyritään helpottamaan rekrytointitapahtumien kautta, joissa työnantajat ja työntekijät kohtaavat.

Kolme nuorta seisoo  Vesalan peruskoulun pihamaalla.

Katso, miten hyviä arvosanoja oman lähikoulusi oppilaat saivat tänä keväänä – tulokset kertovat eriarvoistumisesta, sanoo tutkija

Ylen selvityksen mukaan tyttöjen keskiarvo peruskoulussa on yli puoli numeroa korkeampi kuin poikien. Erot vähenevät lukiossa. Koulumenestykseen vaikuttaa sukupuolta enemmän kuitenkin vanhempien tausta.

Helena Rauha istuu vanhan valkoisen kivirakennuksen edessä kiviaidan päällä.

"Opettaja ei ylläty, jos pojat saavat nelosia" – koulu suosii yhä tyttöjä ja muu yhteiskunta poikia, vaikka ongelmaa on yritetty korjata vuosia

Tytöt pärjäävät paremmin peruskoulussa, lukiossa ja korkeakoulussa, mutta hakeutuvat matalapalkkaisiin töihin. Yläkoululainen näkee koulun arjessa, miten erilaisia odotuksia ja ennakkoluuloja eri sukupuoliin kohdistetaan.

Oppilaita koululuokassa.

Uusi tutkimus selvitti keskosuuden vaikutuksia aikuiselämään – oppimisongelmat yleisimpiä hyvin varhain syntyneillä

Keskosten uskotaan olevan ikäistensä tasolla koulun alkaessa, mutta usein näin ei ole. Oulun yliopistossa tehdyn kansainvälisen tutkimuksen mukaan keskosena syntyneiden lapsuuden matemaattiset taidot ovat yhteydessä jopa aikuisuuden työttömyyteen.

Helmitaulu lähikuvassa, taustalla epäterävänä anonyymi koululainen tekee tehtävää.

Suomalainen nuori laskee kaksi arvosanaa huonommin kuin 20 vuotta sitten

Tuoreen arvion mukaan suomalaisten nuorten matematiikkataidot jatkavat laskua. Myös matikkahuippujen ja laskupäältään heikompien välinen tasoero kasvaa.

Ylioppilaskirjoitukset salissa, harmaaseen villapaitaan pukeutunut Ilkka Regelin viittaa.

Lääkikseen pyrkivä Ilkka Regelin hakee yo-kirjoituksissa korotusta biologian arvosanaan – uusijoiden määrä liki tuplaantui muutamassa vuodessa

Sen jälkeen, kun laki mahdollisti ylioppilaskokeen uusimisen niin monta kertaa kuin haluaa, yhä useampi on pyrkinyt korottamaan arvosanojaan. Lakimuutoksen lisäksi intoon vaikuttaa se, että yo-todistuksella on entistä suurempi merkitys opiskelijavalinnassa.

Jan Vapaavuori

Kaupunkilaiset antoivat Vapaavuoren pormestarikaudesta arvosanan 7 1/2 – sukupuoli, tulot ja kodin etäisyys Stockmannilta näkyvät arvioissa

Ylen kyselytutkimuksessa helsinkiläiset arvioivat, miten pormestari on pärjännyt tehtävässään. Jan Vapaavuori sai kaudestaan keskiarvoksi 7,56. Arvosanaan vaikuttavat arvioijan ikä, sukupuoli, ammatti, asuinalue ja puoluekanta.

Ella Pullinen Hämeenlinnassa.

Pitkän matematiikan ja luonnontieteiden suosio räjähti todistusvalinnan takia – kuusi jo kirjoitettua eximiaa ei riitä Ella Pulliselle

Terveystieto, yhteiskuntaoppi ja kielet ovat menettäneet suosiotaan. Kokeen uusijoiden suosikki on englanti.

Suomalaisia ylioppilaslakkeja.

Ylioppilaskokeiden uusimisten määrä jatkaa kasvua – koronapandemia ja laaja todistusvalinta piiskureina

Kevään ylioppilaskirjoituksissa yritetään korottaa arvosanaa liki 28 000 kokeessa.

Seiskaluokkalainen tyttö opiskelee etänä.

Peruskoulun päättöarviointia yhdenvertaistetaan vuoden alusta: "Samalla arvosanalla on voinut olla hyvin erilaista osaamista ja isojakin heittoja"

Ensimmäistä kertaa uusien kriteerien mukaan annetut arvosanat ovat todistuksissa keväällä 2022.

Jalkapalloilijat ovat tärkeitä esikuvia.

Sunnuntai 5.7.2020 (radio)

Suomessa on 5 uutta koronatartuntaa. Maahanmuuttajatausta vaikuttaa lasten koulumenestykseen Suomessa. Työntekijöitä kohdellaan huonosti siivousalalla. Pohjois-Suomessa on tänä kesänä enemmän hyttysiä kuin Etelä-Suomessa. Valtteri Bottas voitti F1-kilpailun.

Seiskaluokkalainen tyttö opiskelee etänä.

Ysiluokkalaisten arviointiin ei tule poikkeuskeväänä muutoksia, vaikka korona ajoi oppilaat etäopetukseen

Vastuu poikkeusolojen huomioimisesta arviointiin on kunnilla ja kouluilla.

Kuvaamataidon opettaja jakaa ohjeita neljäsluokkalaisten oppilaiden ympäröimänä

Oppilaalle todistuksen numerot ovat tärkeä juttu – "Jos saa huonon numeron, se motivoi yrittämään enemmän", sanoo 7.-luokkalainen Sisu Lahtinen

Erityisesti oppilaat ja vanhemmat ovat arvostelleet sitä, että kouluissa on annettu pelkkiä sanallisia arvioita.

Kuvassa Niklas Wancke, Milla Madetoja sekä Kerttu Kotakorpi. Kuvattu juuri ennen Yle aamun ensimmäisen lähetyksen alkua

Ylen aamu tänään: STT:n lukiovertailu julki – Miksi tietty lukio vaikuttaa niin paljon koulumenestykseen? Katso lähetys tästä.

Dokumenttielokuva Revontulien armoilla ensi-iltaan. Revontulet ovat paljon enemmän kuin ilmakehään saapuvia hiukkasia.

Nuori laskee matematiikan läksyjä.

Valtakunnallinen arviointitutkimus: Suomessa havaittu oppilaiden osaamisen lasku on pysähtynyt

Peruskoulun päättäneiden osaamistasot ovat kuitenkin alempana kuin vuonna 2001.

Sähköiset ylioppilaskirjoitukset.

Oona Pietilä suunnittelee paluuta koesaliin, vaikka todistuksessa on jo neljä eximiaa – Miksi ylioppilaskokeita uusitaan yhä enemmän?

Uusijoiden määrässä näkyvät korkeakoulujen opiskelijavalintauudistus ja mahdollisuus uusia kokeita rajattomasti.

Nuori nainen kauhistuu näppylöitä kasvoissaan.

Akne teininä saa menestymään myöhemmin elämässä muita paremmin

Finnit maksavat itsensä tutkimuksen mukaan takaisin.

Nuori laskee matematiikan läksyjä.

Jäikö opiskelupaikka saamatta, vaikka pisteiden olisi pitänyt riittää? Yhteishaussa tapahtuu virhemerkintöjä joka vuosi

Opetushallituksen erityisasiantuntija Katariina Männikön mukaan kukaan ei jää ilman opiskelupaikkaa puutteellisten tai väärin merkittyjen arvosanojen vuoksi.

Ylioppilaslakki ja todistus.

Ylioppilastutkintolautakunnan saamat valitukset nelinkertaistuneet vuoteen 2015 verrattuna

Ylioppilastutkintolautakunnan pääsihteerin Tiina Tähkän mukaan opiskelijat ovat tietoisempia arvosanojensa vaikutuksesta.

Lukiolainen Frans Salminen

Suunnitteletko hakevasi yliopistoon? Katso, millä aloilla hyödyt matematiikasta ja mihin et pääse ilman sitä

Frans Salminen haastaa yliopistomullistuksen ja pyrkii oikikseen ilman matikkaa. Tässä jutussa voit tutkia, mitä yliopistot vaativat uusilta opiskelijoilta, kun todistusvalinta laajenee vuodesta 2020 alkaen.

Kuvassa teksti, jossa lukee: "Ylioppilaskokeiden pisterajat, kevät 2019"

Ylioppilaskokeiden pisterajat, kevät 2019

Kevään ylioppilaskokeiden pisterajat löydät täältä.

Kaisa Vuorinen

“Oot koulussa tosi rohkee ja iloinen!” – Palkittu Positiivinen CV kerää ne kehut, jotka eivät koulutodistukseen mahdu

Positiivisessa CV:ssä koulukaveria kehutaan sosiaalisista taidoista ja tsemppihengestä

Urheiluhullut

Liikuntapommi tikittää – Urheiluhullut kertoo, kuinka yllättäviä vaikutuksia liikkumattomuudella on

Urheiluhulluissa selvitetään, miten liikkumattomuus vaikuttaa negatiivisesti muun muassa oppimiseen.

Jari Ehrnrooth.

Jari Ehrnroothin kolumni: Mahdollisuuksien tasa-arvon lisäksi tarvitaan vaatimusten tasa-arvo

Jokaisen yksilön on saatava kohdata riittävän selkeä, kiistaton ja pysyvä kehittymisen paine, koska vain harvat ovat yhtä aikaa kunnianhimoisia, velvollisuudentuntoisia ja sisältä ohjautuvia, kirjoittaa Jari Ehrnrooth.

Koulussa

Peruskoulut tekevät joka vuosi virheitä koulunsa päättävien oppilaiden arvosanojen ilmoittamisessa eteenpäin – "Inhimillisen virheen mahdollisuus on aina"

Koulut eivät aina ilmoita ajoissa opintonsa päättäneiden nuorten arvosanoja Opetushallitukseen. Virheet korjataan sitä mukaan, kun niistä ilmoitetaan.

Kallion lukion vegaaniylioppilaslakki.

Yo-todistuksella suoraan unelma-alalle – Katso aineet ja arvosanat, joilla keräät pisteet oikikseen, lääkikseen ja kauppikseen vuonna 2020

Kauppakorkeaan on turha yrittää pelkällä ylioppilastodistuksella, jos siitä ei löydy matematiikan arvosanaa. Voit keskustella aiheesta jutun lopussa.

Lapset hyppivät Kuopion Bellanrannan trampoliinipuistossa

Liikunta ja hyvä ruoka näkyvät lapsen koulumenestyksessä – viisi elintapaa, joilla voi vaikuttaa oppimiseen

Tiedämme, että elintavoilla ja oppimistuloksilla on yhteys. Seuraavaksi tutkijat yrittävät löytää vastauksia kysymyksiin "miksi" ja "miten".

mies ahdistuneena tietokoneen edessä

Kuusi huippujuttua sunnuntai-iltaan: Hämmästy Irlannin aborttilaista ja katso, miten kunnat panostavat koululaisiin

Luitko jo nämä? Kokosimme sinulle viikon parhaita juttuja, jotka saatoit arjen kiireessä ohittaa.

Myös Etelä-Karjalan uudet ylioppilaat julki tänään

Kevään ylioppilaskirjoitusten tulokset alkavat selvitä aamukahdeksan jälkeen.

Päiväkodin lounashetki.

Päivähoito voi kannattaa ennen koulun alkua, kertoo tutkimus – Yhteydessä parempaan koulumenestykseen

Tulokset eivät osoita syy-yhteyttä päivähoitoon osallistumisen ja koulumenestyksen välillä, mutta herättävät kriittisiä kysymyksiä, sanoo professori.

koululaisia rappukäytävässä

Lapsen kouluarvosana voi olla jopa 2 numeroa pielessä, mutta aniharva hakee asiaan muutosta

Haetaanko kouluarviointiin oikaisua? Entä kannattaako se? Kysyimme, ja kokosimme vastaukset.

Seteleitä

Tutkimus: Alakouluikäiselle vitonen viikkorahaa käteen, yläkouluikäiselle 9-15 euroa

Suomessa vanhemmat lisäksi palkitsevat koulumenestyksestä erikseen selvästi useammin kuin vanhemmat muissa Pohjoismaissa.

Skeittaaja hyppää rampin ylitse.

Tutkimus: Liikunta parantaa koulumenestystä ja lisää kouluttautumista – liikkuvilla lapsilla puoli numeroa parempi keskiarvo

LIKES:issä tehty tutkimus kertoo, että paljon liikkuvat lapset saavat parempia arvosanoja ja kouluttautuvat pidempään.

Tyhjiä pulpetteja tuoleineen koulun luokassa.

Tutkija: pinnaamista vähätellään helposti, vaikka koulut tekevät kaikkensa sen kitkemiseksi

Puhe nuorten syrjäytymisestä on arkipäivää, mutta pinnaamista julkisuudessa puidaan harvoin. Tämä ihmetyttää tutkijatohtori Tuomo Virtasta.

Paula Takio

Paula Takion kolumni: Koulun arvosanat eivät mittaa ihmisyyttä

Opettajien kevätsesonki on taas täällä. Arvosanoja rustataan kovalla vauhdilla. Kolumnistimme muistuttaa myös opettajia, että kouluarvosanat eivät mittaa ihmisarvoa.

pojan siluetti

Tutkija Pisa-tuloksesta: Pojat eivät aina kerro huolistaan

Tutkijan mukaan koulutuksen kelkasta tipahtaminen voi olla yhtenä syynä siihen, että parikymppisenä asiat voivat nuorella miehellä olla aiempaa heikommin.

Opettaja liitutaululla

Mikä matematiikan numero sinulla pitäisi olla lukion päättötodistuksessa? Katso lista

Matematiikan osaamisen tasoa arvioiva malli on karkea ja suuntaa-antava.

Oppilas kirjoittaa matematiikan tehtävää vihkoon

Samat matikan taidot: Hyvästä lukiosta arvosanaksi 5, huonommasta 9 – Katso lukiovertailu

Korkeakouluhaussa huonommasta lukiosta kirjoittanut on voinut saada perusteetonta etua liian hyvästä matematiikan numerostaan.

Tikkurilan lukion abiturientti Mira Kontio koulun kirjastossa 14.2.2017.

Abeilla yhä enemmän tukitoimia kirjoituksissa – ”Erityistarpeet tunnistetaan aiempaa paremmin”

Kokelaiden erityisjärjestelyt ovat lisääntyneet vuodesta 2009 lähtien. Ylioppilastutkintolautakunnan mukaan kehityksestä ei ole syytä olla huolissaan.

Lapsia luokassa tunnilla.

Yllättävä tutkimustulos: Paljon istuva ei koulussa menesty

Itä-Suomen yliopiston tutkimuksen mukaan fyysinen löysäily häiritsee erityisesti poikien koulunkäyntiä.

Joni Karjalainen.

Matikkaluokan menestyjän resepti: "Täytyy olla halu saada hyviä numeroita"

Luokkansa paras oppilas neuvoo käyttämään koulupäivän oppimiseen ja opettajan kuuntelemiseen, koska silloin tarvitsee päntätä kotona vähemmän.

Tablettitietokoneita koulussa.

Opettajien digiosaamiseen puututaan Kaarinassa – "Koteihin tiedottamisessa parannettavaa"

Kaarinassa on noussut huoli tablet-matematiikan ja puuttuvien oppikirjojen vaikutuksesta oppilaiden koulumenestykseen.

Kuvassa maassa lojuva likainen ja hylätty työrukkanen.

Jyväskylän ulkopuolelle aluekehityksestä surkeat arvosanat

Aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI on antanut Suomen seutukunnille kouluarvosanat aluekehityksestä. Jyväskylän arvosana on kohtalaisen hyvä 7,9, mutta esimerkiksi Joutsaan ja Keuruulle ropisee ala-arvoista.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle