Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Lääkärit, pankkivirkailijat ja sähköasentajat eivät ilmesty enää työpaikoilleen Myanmarissa – näin halutaan nujertaa "rahaa rakastava" armeijajohto

Vallankaappausjohtajan mukaan lakkoilevat valtion työntekijät ovat joutuneet ”häikäilemättömien ihmisten yllytyksen kohteeksi”.

Myanmarin sotilasjuntta on peruuttanut yli 23 000 vangitun ihmisen tuomiot

Maan armeija pidätti Aung San Suu Kyin 1. helmikuuta.

Egyptissä kansa syrjäytti diktaattorin 10 vuotta sitten, mutta demokratia on yhä kaukainen haave

Egyptiläiset saivat vapaat vaalit, mutta armeija ei kelpuuttanut kansan valitsemaa johtajaa.

Rauhalliset mielenosoitukset kärjistyivät kirkkojen poltteluun ja ryöstelyyn Chilessä – pian kansa äänestää perustuslaista

Kymmenet tuhannet ihmiset ovat osoittaneet Chilessä mieltään muistellakseen vuoden takaisten mielenosoitusten vuosipäivää.

Diktaattorin kyyneleet – Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un pyysi kansalta anteeksi hallintonsa epäonnistumisia

Harvinainen tunteenilmaus saattaa kuvastaa eristyneen maan hallintoon kohdistuvia paineita.

Valko-Venäjän Lukašenka tapasi poliittisia kilpailijoitaan vankilassa – oppositio: edistysaskel, mutta dialogiin on vielä matkaa

Lukašenkan kerrotaan esiintyneen näennäisen sovinnollisena. Hän totesi kuitenkin vangeille, ettei perustuslakia muuteta kadulta käsin.

Tuukka Tervosen kolumni: Inceleiden ja öyhöttäjien keskuudessa versoo uusia Hitlereitä

Meillä on tapana mytologisoida Hitlerin kaltaisia hirmuhallitsijoita ja se sokaisee meidät siltä, että he olivat banaalin tavanomaisia reppanoita, kirjoittaa Tuukka Tervonen.

Valko-Venäjän presidentti Aljaksandr Lukašenka vannoi virkavalansa salaa

Lukašenka vannoi virkavalan seremoniassa, josta ei ollut ennakkotietoa. Oppositio on ilmoittanut, ettei se hyväksy tapahtunutta.

Venäjä tukee Valko-Venäjän johtajaa mutta Kremlin luottamus Aljaksandr Lukašenkaan on järkkynyt pahoin

Protestiaallon keskellä kamppaileva Lukašenka vierailee Venäjällä Sotšissa tänään maanantaina.

Venäjän ja Valko-Venäjän yhteydenpito yhä tiiviimpää: ministerit sukkuloivat tapaamisissa, yhteistä sotaharjoitusta valmistellaan

Lukašenka kiittelee Venäjän RT-televisiokanavaa tuesta Valko-Venäjän valtionmedian työntekijöiden mielenilmausten vesittämisessä.

Henrik Dettmannin kolumni: Jos hiljennämme urheilijat nyt, diktaattorit voittavat – ja se olisi urheilun loppu

Meidän on rohkaistava urheilutähtiämme nostamaan meteliä maailman epäkohdista, kieltäytymään diktaattorien järjestämistä kisoista ja vaatimaan urheiluyhteisöltä aktiivisempaa osallistumista yhteiskunnan rakentamisessa, kirjoittaa Henrik Dettmann.

Lukašenka antoi hallinnolleen maanantaihin asti aikaa vakauttaa Valko-Venäjän tilanne – "Auktoriteetin pitää olla auktoriteetti"

Opposition keulakuva Svjatlana Tsihanouskaja kertoo uutistoimisto Reutersin haastattelussa uskovansa, että Lukašenka joutuu vielä jättämään tehtävänsä.

Hallitus, rajoita oikeuksiani! Pandemia saa ihmiset kaipaamaan vahvoja johtajia, mutta seuraukset voivat olla salakavalat demokratialle Suomessakin

Kaduille ei voi kokoontua osoittamaan mieltä eikä kansalaiskeskustelua ehditä käydä, kun elämäämme isosti vaikuttavia päätöksiä tehdään.

Tällainen on diktatuuri Valko-Venäjä: Suomessa asuva Kirill Kirillov kertoo murhista, epätoivosta – ja toivosta

Helsingissä asuvan valkovenäläisen Kirill Kirillovin tunteet heittelevät epätoivosta ylpeyteen, kun hän seuraa synnyinmaansa vaalien jälkeistä tilannetta. Nyt Kirillov kertoo Takaisin Pasilaan -podcastille, millaista elämä Valko-Venäjällä on.

Yle Minskissä: Työläiset huusivat Lukašenkalle "Lähde pois" – Presidentti poistui paikalta helikopterilla

Lakot laajenevat Valko-Venäjällä. Presidentti Aljaksandr Lukašenka ilmoittaa, ettei aio sallia vaalien uusimista.

Kaatuuko Valko-Venäjän diktaattori Lukašenka pian? Se riippuu ainakin kolmesta tekijästä, vastaa asiantuntija

Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutin professori Vladimir Gelmanin mukaan Aljaksandr Lukašenka on pulassa.

Brasilialaiset sohvaprotestoivat Instagramissa ja pelkäävät presidenttiään – "Elämme elokuvassa, mutta en tiedä onko tämä kauhu- vai tieteisleffa"

Brasilialaisten optimismi on koetuksella keskellä koronatragediaa, kertoo Alvaro Seixas Rio de Janeirosta.

Pohjois-Korea aikoo katkaista yhteydet naapuriinsa Etelä-Koreaan – Päätöksen taustalla Kim Jong-unin pahamaineinen sisko?

Pohjoista riepovat rajan yli Etelä-Koreasta saapuvat, diktatuuria kritisoivat lentolehtiset.

Suomalaistutkija sai Unkarin hallitukselta paimenkirjeen: "En ole ainoa kirjeensaaja, kyseessä on laajempi kampanja"

Unkarin hallitus vaatii anteeksipyyntöä tutkija Heino Nyyssöseltä, koska Nyyssönen sanoi, että Unkari alkaa näyttää diktatuurilta. Myös Yle on saanut vastaavan kirjeen.

Kiinalaiskenraalilta kova uhkaus: Voimme hyökätä Taiwaniin, jos muu ei auta estämään itsenäisyyttä

Taiwan tyrmää kenraalin puheet ja sanoo, ettei se tule koskaan valitsemaan diktatuuria.

Ei muutosta Burundin diktatuurissa: Valtaapitävän puolueen kandidaatti voitti presidentinvaalit

Oppositiopuolue syyttää hallitsevaa puoluetta vakavista vaalivilpeistä.

Koronakriisi luo diktatuureille paineita, kun Kiinan rahahanat menevät kiinni – Itä-Afrikan Burundin vaaleissa pientä toivoa muutoksesta

Itsevaltainen Burundi ei päästänyt vaalitarkkailijoita maahan, mutta talousongelmat voivat johtaa eristyksen purkuun.

Pohjois-Korean johtajan kunnosta liikkuu villejä huhuja – Tämän tiedämme nyt Kim Jong-unin terveydentilasta ja seuraajaehdokkaasta

Jos et ole seurannut Kimiä koskevia uutisia tarkasti, tästä jutusta saat tärkeimmät tiedot aiheesta.

Lenin kohtasi Stalinin ensimmäistä kertaa Tampereella, ja paikalle perustettiin museo – Lähde Ylen mukana opastetulle kierrokselle

Historiallisen kohtaamisen näyttämönä toiminut sali esittelee nykyään Suomen ja Neuvostoliiton yhteistä historiaa kriittisellä tavalla.

Valko-Venäjän futissarja meni jäihin koronaviruksen vuoksi, presidentti kutsuu silti ihmisiä jättitapahtumaan – "Hän ei voi myöntää olleensa väärässä"

Presidentti Aleksandr Lukashenkon toiminta maailmanlaajuisen koronaviruskriisin keskellä kerää kovaa kritiikkiä.

Pekka Juntin kolumni: Koronatoimet näyttävät kuinka diktatuurit syntyvät

Ruotsi on näyttänyt pehmeältä koronasodassa, mutta mitä jos se haluaakin suojella demokratiaansa, pohtii Pekka Juntti

Berliini riisti kunniakaupunkilaisuuden Paul von Hindenburgilta – syynä rooli Hitlerin valtaannousussa

Hindenburg vastusti alun perin Hitleriä, mutta taipui lopulta hyväksymään tämän nousun valtakunnankansleriksi.

Hillitystä terapeutista tulee iltaisin räväkkä karnevaalilaulaja, joka sättii hallitusta – Uruguayssa karnevaaliin kuuluu poliittista kapinaa

Suositussa karnevaalikappaleessa tulevaa hallitusta uhataan protesteilla, mikäli se rajoittaa kansalaisten oikeuksia.

Bangkokissa järjestettiin poikkeuksellisen suuria mielenosoituksia – Tuhannet osallistuivat diktatuurin vastaiseen juoksuun

Samaan aikaan pääministeri Prayut Chan-o-chan tukijat lauloivat kansallislaulua toisella puolella kaupunkia.

Stalin rakasti elokuvia, himoitsi nuoria tyttöjä eikä uskaltanut jättää henkiin ketään, joka oli mahdollinen vastustaja

Ylen haastattelema historioitsija Oleg Hlevnjuk ei pelkää tutkia Stalinia. "En koe vainoa Venäjällä. Kirjaa on myyty ja käännetty paljon."

Ulkolinja: Pohjois-Korean ydinase

Kertomus diktatuurista, joka haluaa olla maailman mahtimaa.

Historia: Franco – unohdettu diktaattori

Francon valtakausi Espanjassa kesti lähes 40 vuotta.

Espanjan diktaattorin Francon jäännökset siirrettiin – vanhasta leposijasta kehkeytyi nähtävyys äärioikeistolle

Francisco Franco haudattiin vaimonsa viereen. Espanjan halllitus haluaa lopun diktaattorin perinnön ylistämisestä.

Edesmennyt Espanjan diktaattori Franco kaivetaan haudastaan ja siirretään vaimonsa viereen

Maan hallituksen mukaan Espanja ei voi "jatkaa diktaattorin perinnön ylistämistä" mausoleumissa, josta on tullut turistien ja äärioikeistolaisten suosima nähtävyys.

Riku Siivosen kolumni: Kun parametrit järkkyvät, mutta jengi ei tajuu

Suurten ikäluokkien talousajattelijat ja heidän nuoremmat faninsa eivät kommunismin pelossaan huomaa, että kapitalismin ja markkinoiden peruslogiikka on muuttunut, kirjoittaa Riku Siivonen.

"Sudaniin pitää saada sellainen rauha, että aseiden ääni ei kuulu kovempaa kuin diplomatian ja kansan ääni" – 21-vuotias aktivisti Ajak Majok uskoo demokratian olevan mahdollinen

Sudanissa 30 vuotta hallinnut diktaattori syrjäytettiin, ja nyt maata johtaa julmaa väkivaltaa käyttävä sotilashallinto.

Suomalaisen suursarjan tekijät: Diktatuurin aika on jättänyt Chileen arvet, jotka näkyvät edelleen

Uusi Invisible Heroes -draamasarja avaa suomalaisten osuutta Chilen vuoden 1973 sotilasvallankaappauksessa tuhansien ihmisten pelastajana. Tositapahtumiin perustuvaa sarjaa kuvatessa selvisi, miten herkkä aihe on Chilessä vielä tänä päivänä.

Analyysi: Kim ja Putin tapasivat - mikä oli itsessään se juttu

Ylen Venäjän-kirjeenvaihtaja Marjo Näkki listasi huippukokouksen kolme saavutusta.

Brasilian oikeistohallitus haluaa muuttaa koulujen historianopetusta – Sotilasvallankaappaus ei olisikaan enää vallankaappaus

Opetusministeri Ricardo Veléz ei myöskään kutsu vallankaappausta seurannutta julmaa diktatuuriaikaa diktatuuriksi, vaan "voimakeinoin ylläpidetyksi demokratiaksi".

Suomalainen Tapani Brotherus pelasti yli 2000 diktatuurin vainoamaa ihmistä kuolemalta

Tv-sarja kertoo chileläispakolaisia vuonna 1973 pelastaneista sankareista: "Tuhanteen laskimme ja sitten korkkasimme samppanjapullon.”

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle