Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Toholampilainen Ilpo Wennström perusti tilalleen biokaasulaitoksen vuonna 2019. Kuva vuodelta 2021.

Biokaasulaitos säästi Ilpo Wennströmin tilan lannoitekustannuksista viime vuonna 100 000 euroa – nyt toiminta laajenee

Viljelijä on osa vihreää siirtymää, kun hän rakentaa maatilalleen voimalaitoksen, jossa energiaa syntyy lietelannasta. Investointeja on tehty verkkaisesti monesta syystä.

Mies ja nainen traktorissa.

Jani lapioisi mieluummin lantaa kuin opettaisi – unelma omasta maitotilasta elää, vaikka maatalouden tulevaisuus ei näytä hyvältä

EU:n pohjoisimmalta tilalta maito viedään ainakin toistaiseksi 850 kilometrin päähän meijeriin. Tilan tulevaisuus voi riippua kuljetustuista, joita hallitusneuvotteluissa on esitetty leikattaviksi.

Patrick Nyström on polvillaan pellossa.

Tutkimus selvitti suomalaisten maanviljelijöiden ilmastomyönteistä käyttäytymistä – tilallinen: ”Kaikki viljelijät ovat ilmastotyöntekijöitä”

Tuoreen väitöskirjan mukaan suomalaisviljelijät haluavat olla mukana ilmastotalkoissa, mutta selkeät keinot ja linjaukset puuttuvat.

Samuli Seppänen kuminapellolla.

30-vuotias Samuli Seppänen on kohta maatilan isäntä: ''Toivon, ettei kaikki elämä siirry kaupunkiin''

Monelle maatilalle ei löydy viljelijän eläköityessä jatkajaa. Lappeenrantalainen Samuli Seppänen aikoo astua kotitilansa isännän saappaisiin parin vuoden päästä.

Kylvötyöt käynnissä Liedossa.

Itä-Suomen maatiloilla odotetaan pelloille pääsyä – kevätkylvöt alkavat yleensä toukokuun puolivälissä

Pellot eivät vielä kanna työkoneita. Itä-Suomen pelloista iso osa on vielä hyvin kosteita. Kevättöiden eteneminen vaatii peltojen kuivumista.

Lehmiä navetassa.

Kannukseen suunnitellaan biokaasun tuotantolaitosta – maatiloilta löytyisi paljon lantaa tuotannon tarpeisiin

Tavoitteena on löytää Kannukselle sopivin malli, miten lantaa voitaisiin hyödyntää biokaasun tuotannossa.

Etelä-Savon pelastuslaitoksen punainen kyltti.

Maatilan 150-neliöinen varastohalli tuhoutui tulipalossa täysin Kangasniemellä

Palosta ei aiheutunut henkilövahinkoja eikä se ole vaarassa levitä.

Jurvan tilan biokaasulaitos Tervolan Louella.

Uusi biokaasulaitos valmistui Jurvan maatilalle Tervolaan – tila toimii nyt satojen eläinten lannalla

Louella Jurvan maatilalle viime vuoden puolella valmistunut biokaasulaitos on toiminut täydellä teholla helmikuusta lähtien.

Yhdysvaltain ilmavoimien B-52 -pommikone ilmassa.

Sunnuntai 12.3.2023 (radio)

Ukrainan ammustarve. USA:n pommikone. Maataloustuotanto. Ylioppilastodistus. Sääennuste.

Lehmä lähikuvassa, Einolan lihatila (Asta ja Eero Pekkala), Nurmijärvi, 23.2.2021.

Maatilalta löytyikin lähes 250 kuollutta nautaa Pedersöressä

Poliisin tutkinnassa on selvinnyt, että eläinten laiminlyönti on jatkunut pitkään.

Antti Hyppönen sekä pieni possu.

Maatilaa ei johdeta enää vain toisella kädellä – tiloille on palkattava rohkeasti työvoimaa, jotta yrittäjälle jää aikaa ennakoida tulevaa

Yrittäjä Antti Hyppönen ei aio tappaa itseään työllä. Hän on raivannut aikaa tilan johtajuudelle. Ennakointi ja reagointi ovat hänen työkalujaan eteläpohjalaisella maatilalla.

Mustavalkoinen nauta katsoo suoraan kameraan. Nauta on kyyristyneenä ja kurkistaa pihattonavetan parren alta.

Nautojen kuolema pohjalaistilalla herättää keskustelua tilavalvonnasta – asiantuntija toivoo välittämistä myös naapureilta ja ystäviltä

Meijerit ja teurastamot seuraavat tiiviisti tuontantoeläinten terveyttä. Pedersöressä ilmi tullut törkeä eläinsuojelurikosepäily tuli viranomaisten tietoon teurastamon ilmoituksesta.

Riikinvoiman jätteenpolttolaitoksen rakennus Leppävirralla.

Taantuvan karjatalouden takia käyttämättä jäävät nurmialat voivat tuoda tuloja biokaasun raaka-aineena

Leppävirralle suunnitellusta nurmia hyödyntävästä biokaasulaitoksesta on kiinnostunut jo 70 maatilaa.

Lehmiä simolaisen maitotilan navetassa

Maidontuotanto vähentyi viime vuonna yli kaksi prosenttia Kainuussa, asiantuntija ei puhuisi romahduksesta

Maidontuotannon laskua selittää investointien vähentyminen ja tuotannosta luopuvien tilojen määrät. Monella pienemmällä maatilalla tilan kehittämistä ei ole nähty kannattavana, jos jatkajaa ei ole ollut tiedossa.

Lehmiä navetassa

Yli 200 nautaa kuoli hoidon laiminlyönnin vuoksi, poliisi tutkii törkeää eläinsuojelurikosta Pohjanmaalla

Pedersören kunnassa sijaitsevalla maatilalla on poliisin mukaan kuollut parisataa nautaa. Epäilty eläinsuojelurikos tuli poliisin tietoon viime viikolla.

Paloautoja pelastuslaitoksen tallissa.

Närpiöläisen maatilan turpeenpolttolaitoksessa syttyi tulipalo – palon leviäminen muihin rakennuksiin onnnistuttiin estämään

Pelastuslaitos sai hälytyksen palosta torstai-iltana noin puoli kymmeneltä, ja sammutustyöt kestivät yökahteen saakka.

Yleinen hätänumero 112 Keski-Suomen pelastuslaitoksen ajoneuvon kyljeen teipattuna.

Iso konesuoja paloi maatilalla Loimaalla

Pelastuslaitos sai hälytyksen loimaalaisen maatilan piharakennuksen palosta varhain lauantaiaamuna.

Juuso Joona.

Juuso Joonan kolumni: Maatalous tarjoaisi mahdollisuuden maahantulijoiden kotoutumiseen

Maatilallamme on työskennellyt vuosikymmenten saatossa vaikeasti työllistyviä pitkäaikaistyöttömiä, turvapaikanhakijoita sekä vanhoja isäntiä ja emäntiä. Kaikki ovat hyötyneet, mutta helppoa työllistäminen ei ole ollut.

Sika poseeraa kameralle.

Eläinoikeusjärjestö teki rikosilmoituksen kahdesta huittislaisesta sikatilasta

Lounais-Suomen poliisi vahvistaa Ylelle, että rikosilmoitukset on vastaanotettu, mutta asiaa ei tässä vaiheessa kommentoida enempää.

Paloauto auringon paisteessa

Satavuotias navettarakennus kärähti Mynämäellä – isäntä sammutti paloa heittämällä vettä ämpärillä

Pelastuslaitos sai hälytyksen keskisuuresta rakennuspalosta puolen päivän jälkeen Mynämäelle.

Siemeniä ja jyviä kämmenellä.

Yli sata eteläsavolaista maaseutuyrittäjää sai apua arjen vaikeuksiin ja työn käännekohtiin

Diakonia-ammattikorkeakoulun ja Pro Agria Etelä-Savon hanke oli onnistunut ja sille toivotaan jatkoa.

Biohiiliä kädessä ja taustalla biohiilipussi.

HAMK etsii maatiloille ja kasvihuoneille ratkaisua biohiilen tuottamiseen

Biohiilelle on entistä enemmän kysyntää. Hämeen ammattikorkeakoulun tutkimushankkeessa selvitetään lämpökattiloiden valjastamista sen valmistukseen.

Anna-Reetta Mikkonen katsoo kameraan ja nojaa haravaan.

Kotitilalleen palannut Anna-Reetta löysi puolison tv-ohjelmasta – ”On vaikea yhdistää maatalous, lapsi ja elämänkumppanin etsiminen”

Anna-Reetta Mikkosen kotitilalla Kiviapajalla on lypsykarjaa, metsää ja vuokrahuviloita. Mikkonen löysi puolisoehdokkaan tämän vuoden Maajussille morsian-ohjelmasta.

Jari Orjala generaattorin takana.

Sähköpulan sattuessa etusijalla ovat kriittiset kohteet – ja sähköyhtiöiden omat toiminnot: ”Siitä lähdetään, että omat asemat ovat toimintakunnossa”

Myös maatilat on määritelty kriittisiksi kohteiksi, joiden varautumissuunnitelmat pitäisi muistaa päivittää. Pohjalaisissakin verkkoyhtiöissä kriittiset kohteet on kartoitettu.

Antti Lepola pui viljaa pellosta traktorilla keväällä Ohkolassa.

Perjantai 18.11.2022 (radio)

Oppositio jätti välikysymyksen maatalouden tilanteesta. Helsingin Sanomien päätoimittaja erosi. Suomi rakentaa itärajalle testiaidan. Asuntojen hinnat ehkä laskevat. Sääennuste.

Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme vierailulla Seinäjoella 10. marraskuuta 2022.

Valion Annikka Hurme valtiolle: Nyt pitää apua tulla maatiloille

Maatiloilla pohditaan, jatketaanko tuotantoa kevään jälkeen, sanoo Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme. Hurmeen mukaan odottamattomaan kustannuskriisiin on löydyttävä apu valtion, ei kuluttajien kukkarosta.

Emakko ja porsaita syömässä

Sähkön hinta ajaa myös eläintilat ahtaalle – suursikalan pitäjä: ”Porsas on kuin pieni lapsi, se tarvitsee hyvät olosuhteet”

Iso eläintila voi kuluttaa kuukaudessa yhtä paljon sähköä kuin monta omakotitaloa yhteensä koko vuodessa. Moninkertainen korotus energian hinnassa tuo hirmuiset lisälaskut.

Nautakarjaa pellolla.

MTK:n kysely: Maatilojen tuotanto vähenee, kallis sähkö uhkaa ja lannoitteet jäävät hankkimatta

MTK-Pohjois-Savon mukaan maatalouden tuotannon aleneminen uhkaa huoltovarmuutta. Maanviljelijöiden etujärjestö kiirehti valmistelussa olevaa kustannustukea maatiloille.

Punkaharjulaisen Kaskilan tilan rakennus, jonka katolla aurinkopaneelit.

Pohjois-Savon maatilat ovat hakeneet vilkkaasti tukea investointeihin

Eniten tukea haettiin energiantuotannon rakentamiseen, josta suurin osa kohdistuu aurinkosähköjärjestelmiin.

Espoolaiset Teemu Ilola ja Pekka Airaksinen hankkimanssa autiotilan edustalla, katsovat kohti taloa, syksyisen harmaa päivä.

Alle 5 000 euron tontille nousee erilainen maatila – sähköä ei tarvita eikä jätettä synny: “Tuntuu, että aika on kypsä tällaiselle elämälle”

Sysmään perustettava omavaraistilojen verkosto on ensimmäinen laatuaan Suomessa. Tavoitteena on löytää talkoohenkisiä ihmisiä, jotka haluavat elää omin ehdoin suomalaisesta luonnosta.

Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen logo paloautossa.

Maatilan hakelämpökeskus vaurioitui pahoin palossa Uudessakaupungissa

Kukaan ei loukkaantunut palossa. Sammutustyöt kestävät pitkälle maanantai-iltapäivään.

Pitkä rivi olki- ja rehupaaleja pellon laidalla.

Viljelijät ovat valmiita toimittamaan tavaraa Riikinnevalle suunniteltuun biokaasuvoimalaan

Kuutisenkymmentä maatilaa on kiinnostunut toimittamaan biomassaa Leppävirran Riikinnevalle ajateltuun biokaasuvoimalaan. Minimitavoitteesta puuttuu vielä 500 hehtaaria.

Yleinen hätänumero 112 Keski-Suomen pelastuslaitoksen ajoneuvon kyljeen teipattuna.

Varastorakennus irtaimistoineen paloi maan tasalle Padasjoella

Maatilalla sijaitseva varastorakennus tuhoutui palossa täysin. Syttymissyy ei ole tiedossa.

Biokaasulaitoksen työmaa Jalasjärvellä Marttilan tilalla.

Jalasjärvelle rakennetaan yhtä Suomen suurimmista maatilalla toimivaa biokaasulaitosta – tuotantokapasiteetti tuplaantuu

Farmikaasu Oy laajentaa biokaasun tuotantoaan. Investointi on tullut ajankohtaiseksi energian hinnanousun ja kaasun kysynnän kasvun takia.

Loukasten tilan maatalousyrittäjät Anna ja Antti Koljonen

Nuoret sisarukset järkyttyivät – tunnin juna uhkaa jyrätä pellot, ja sama uhkaa satoja muita maatiloja: "Rata näyttää menevän minun kotini päältä"

Uusi suurnopeusrata Helsingin ja Tampereen välillä on MTK:n mielestä haudattava ajatuksena nopeasti. Alueen maatalousyrittäjät roikkuvat vuosikausia löysässä hirressä, jos hanketta viedään eteenpäin.

Läheltä

Siikajoella paloi olkivarasto – leviäminen varaston yhteydessä olleeseen navettaan estettiin

Maatilan asukkaat olivat huomanneet varaston olevan tulessa ja aloittaneet palon sammutuksen.

Lypsylehmä navetassa Rinteelän tilalla Hauholla

Lapin kansanedustajat: maatiloille lisää tukirahaa – ”Ensi vuonna voi olla monen osalta jo liian myöhäistä”

Vastanneet kansanedustajat pitävät tärkeänä, että Suomessa tuotetaan ruokaa jatkossakin.

Mustavalkoisia lehmiä syömässä pihattonavetan ruokintapöydältä apetta.

Kaksi hiehoa hukkui lietekaivoon Kuortaneen Salmella

Eläinten pelastamiseksi ei ollut mitään tehtävissä enää torstaina puoliltapäivin, kun pelastuslaitos kävi paikalla.

Maitokarjaa syömässä navetassa.

Ylä-Savoon suunnitellaan teollisen kokoluokan biokaasulaitosta – alueen maanviljelijät ovat kiinnostuneita yhteistyöstä

Maatilat ovat kiinnostuneita myymään lantaa biokaasun tuotantoon. Peltojen lannoitukseen ne voisivat käyttää biokaasun tuotannossa syntyvää biolannoitetta.

Punainen maatalousrakennus syksyisessä maisemassa.

Maatalouskriisi kurittaa mäntyharjulaista maatilaa - Heidi Haajanen: ”En ihmettele, etteivät jälkipolvet jää jatkamaan”

Mäntyharjulaisella Kuvalan tilalla tuotantokustannukset ovat nousseet vuodessa nelinkertaisiksi. Tulevaisuutta joudutaan laskemaan ja pohtimaan tarkasti.

Lihaleikkeleitä kaupan hyllyssä.

Ruoan hinta nousee loppuvuonna reippaasti, ennustaa PTT

Pellervon taloustutkimuskeskus ennustaa ruoan hinnan jatkavan nousuaan tänä ja ensi vuonna. Myös maatilojen kannattavuus heikkenee energian hinnan ja lannoitteiden hintojen nousun myötä.

Keski-Suomen pelastuslaitoksen logo paloauton kyljessä.

Maatilan pihapiirin lämpökeskuksessa syttyi tulipalo Laukaassa

Noin 100 neliömetrin kokoisessa lämpökeskuksessa syttynyt tulipalo kyti rakennuksen välipohjan eristeissä, kertoo Keski-Suomen pelastuslaitos.

Poika istuu autossa ajajan paikalla.

Mielikuva maaseudun syrjäytyvistä pojista ei vastaa todellisuutta – väitöstutkimuksen mukaan pojat elävät merkityksellistä elämää osana yhteisöä

Maaseudun 14–19-vuotiaat pojat elävät omaa elämäänsä yhteiskunnan ja asuinyhteisön odotusten keskellä.

Heinäpaalin muovia kerätään Kuusamon maatiloilta vuosittain noin 100 000 kiloa.

Poikkeuksellinen kädenojennus Kuusamon viljelijöille, kaupunki maksaa paalimuovien keräyksen ja tilat säästävät tuhansia euroja

Paalimuovien hävittäminen maatiloilta voi maksaa viljelijälle tuhansia euroja vuodessa. Muovin hinta on noussut tänä vuonna kymmenillä prosenteilla.

Kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä Puoli seitsemän -ohjelman studiossa

Kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelän kiinnostus isoihin eläimiin syntyi jo lapsena lehmillä ratsastaessa

Mäkelä on valmistunut maa- ja metsätaloustieteiden kandidaatiksi pääaineena kotieläintiede. Huippu-urheilija rentoutuu parhaiten ystävän maatilalla lehmiä lypsämällä ja lampaita rapsuttamalla.

Haapajärvelle sijatisevan Lampelan tilan maatalousyrittäjät Markus ja Anneli Haapala.

Aurinkovoimaa rakennetaan kovalla vauhdilla maatalouden käyttöön Pohjois-Pohjanmaalla

Pohjois-Pohjanmaan ely-keskus on myöntänyt tänä vuonna investointitukea jo liki 30 maatilalle ja tukihakemuksia on jonossa saman verran.

Biokaasun tuotantoa maatilalla.

Kurikkaan suunnitteilla laaja biokaasun tuotantoketju – maatiloille uusia mahdollisuuksia

Kokonaiskustannukset kohoavat 15–17 miljoonaan euroon. Työ- ja elinkeinoministeriöön lähtee miljoonien eurojen rahoitushakemus näinä päivinä.

Paloauto tikkaineen

Maatilarakennus paloi Koskenkorvalla

Samassa pihapiirissä oleva asuinrakennus on säästynyt. Syttymissyystä ei ole toistaiseksi tietoa.

Lehmiä laitumella

Maatalouslomittajista on paikoin pulaa, menossa on jatkuva haku osaajista

Maatalouslomittajat työllistyvät nopeasti. Erityisesti kesälomakausina osaajia tarvitaan.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle