Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Rehtori Jari Andersson vaatii keinoja kurinpitoon

Rehtori Andersson on periksiantamaton nuorten puolustaja.

Nuori voi olla koulusta pois jopa kolme viikkoa ennen kuin kukaan puuttuu asiaan – Siirin pelasti nuorisokodin johtaja, Faruq jäi tyhjän päälle

Nuorten luvattomista poissaoloista tiedetään vähän ja suhtautuminen niihin on kouluissa kirjavaa.

Mona Mannevuon kolumni: Epävirallinen koulukulttuuri jää tutkan alle

Ylevien teorioiden ja koulun arjen välille jää harmaa alue, kirjoittaa Mona Mannevuo.

A-studio kerää kokemuksia koulukiusaamisen lopettamisesta

Onko sinulla kokemusta keinoista, joilla koulukiusaaminen tehokkaimmin nitistetään? Vastaa A-studion kyselyyn.

Harvinainen väkivallanteko Vantaan Kytöpuiston koulussa – yksi alakoululainen loukkaantui välitunnilla

Poliisi tutkii tapausta ja koulu on aloittanut kurinpitotoimien valmistelun.

Selvitys: Suomen yläkouluissa on vähintään 4 000 oppilasta, joilla on paljon poissaoloja – ongelma pahentunut viime vuosina

Yläkoulujen henkilöstölle tehdyn kyselyn mukaan oppilaiden poissaolojen keskeisimmät syyt liittyvät psyykkisiin ongelmiin.

Yli tuhat koululaista jää kotiin loppukevääksi Kouvolassa – poissaoloa on anonut lähes joka kuudes koululainen

Kouvola ja Kotka ovat selvittäneet, kuinka moni oppilas aikoo olla pois koulusta loppukevään aikana.

Koulut alkavat viikon päästä – onko pakko mennä takaisin luokkahuoneeseen ja mistä syystä saa jäädä kotiin?

Opetushallitus julkaisi seikkaperäiset ohjeet koulujen sopeutumiseen korona-aikana.

Keihäänheiton miesten MM-kuutoselle mätkäistiin neljän vuoden panna – selitykset eivät auttaneet

Kreikkalainen keihäänheittäjä Ioannis Kyriazis, 24, on saanut pitkän kilpailukiellon.

Kajaanin ohjeistus koululaisille on tehonnut – oppilaat jäävät kotiin sairastamaan eikä kouluun tulla puolikuntoisena

Myös opettajat ovat noudattaneet ohjeistusta ja tulleet työpaikalleen vain terveenä.

Mirjami Penttisen seura uhattiin erottaa Taitoluisteluliitosta – asiantuntijat tyrmäävät ajatuksen: "Satavarmaa, että siihen ei ole mitään oikeutta"

Urheiluoikeuden ja työoikeuden asiantuntijat pitävät epäasiallisesta käytöksestä 12 kuukauden kilpailukiellon saaneen muodostelmaluisteluvalmentaja Mirjami Penttisen paluuta HSK:n valmentajaksi lain mukaisena.

Kajaanilaiskoulussa jälki-istunnot otettiin takaisin käyttöön, jotta levottomat oppilaat saadaan kuriin

Jälki-istunto on edelleen käytössä monissa Suomen kouluissa, ja Opetushallituksen mukaan ne voivat olla hyvä kurinpitokeino.

Oulussa ilmastolakkoon osallistumisesta napsahtaa koululaisille luvaton poissaolo

Lainsäädännön mukaan perusopetuksen oppilaiden tulee osallistua opetukseen, ellei heille ole myönnetty lupaa poissaoloon.

Pysähdy, selvitä syyt, hae apua – toimi näin, kun olet huolissasi lapsen poissaoloista koulussa

Miten vanhempi voi puuttua ongelmaan, kun poissaoloja koulusta tulee paljon? Listasimme 11 vinkkiä.

Kun 9.-luokkalainen Henkka lintsasi jatkuvasti koulusta, äiti oli voimaton: "En voi jäädä pois töistä, että veisin pojan itse kouluun"

Melkein jokaisessa yläkoulussa on oppilas, joka on ollut sata tuntia luvatta poissa. Siitä voi seurata jopa lastensuojeluilmoitus.

Osassa Oulun kouluissakin käytössä olevaa Kiva koulu -ohjelmaa kritisoidaan vahvasti – väitetään jopa lisäävän kiusaamista

Kiva koulun kehittäjän mukaan vika ei ole ohjelmassa, vaan siinä, että jotkut koulut käyttävät sitä väärin.

Nettikiusaaminen nuorten välillä olisi usein poliisiasia

Jälki-istunto ei monestikaan auta, koska siinä ei puututa kiusaamisen syihin, asiantuntija sanoo.

Puristelua, ehdottelua ja alastonkuvia – armeija puuttuu häirintään noin kymmenen kertaa vuodessa

Häirintää koetaan tutkimusten perusteella merkittävästi enemmän kuin siihen puututaan.

KOK julkisti Legkovin pannan perustelut ja kolautti taas Venäjän uskottavuutta

Päätöstä Venäjän pääsystä helmikuun olympialaisiin odotetaan ensi viikolla.

Paula Takion kolumni: Auktoriteetin voi luokassa saada myös ilman pesäpallomailaa

Voiko opettaja saavuttaa luokassa auktoriteettiaseman muullakin tavalla kuin pesäpallomaila kädessä? Voi, mutta se edellyttää opettajalta nöyryyttä tunnustaa, että oppilas voi tietää jostakin asiasta enemmän kuin opettaja, kirjoittaa Paula Takio.

"Numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä" – 15-vuotiaana kotoa karanneen Iidan äiti tietää, millaista on pelätä pahinta

Iidan nuoruus oli railakas ja pitkä. Ongelmat alkoivat yläkoulussa, vaikka lintsattua tuli jo alakoulussa.

Kiusaamisen vastainen KiVa Koulu laajentaa toimintaansa Espanjassa

Turun yliopiston kehittämä ohjelma on ollut käytössä Espanjan kansainvälisissä kouluissa, mutta nyt se viedään myös espanjankielisiin kouluihin.

KOK testaa uudestaan kaikki venäläisten näytteet Lontoosta

Wadan raportin seurauksena KOK tekee uusintatestit kaikille venäläisurheilijoiden näytteille Lontoon vuoden 2012 olympiakisoista.

Koulukiusaamista kitkevä KiVa-hanke alkoi periä vuosimaksuja – puolet Suomen kouluista lähti

Lähes kaikki peruskoulut olivat viime vuonna mukana KiVa Koulu -ohjelmassa. Nyt lukema on noin 40 prosenttia.

Elovaaran lakialoitteella laaja kannatus – kiusaajalla voi tulevaisuudessa olla edessä koulun vaihto

Perussuomalaisten tamperelaisen kansanedustajan Tiina Elovaaran lakialoite vakavien koulukiusaamisten katkaisemiseksi on saanut taakseen jo 100 allekirjoittajaa yli puoluerajojen.

Cheek A-studion vieraana – puhuu koulukiusaamisen estämisestä

Cheek haluaa, että kaikki puuttuisivat koulukiusaamiseen, koska ei itse nuorempana tehnyt niin. A-studion lähetys alkaa tiistaina kello 21.00.

Heinäluoma paljasti kolme syytä poliittisiin vuotoihin – "Pääministeri pitää sitten kurinpitopuheita"

Tuoreen väitöstutkimuksen mukaan media vaikuttaa esimerkiksi siihen, mistä asioista eduskunnan kyselytunnilla puhutaan.

Opettajien ja koulun aktiivisuus olennaista kiusaamisen ehkäisyssä

Väitöstutkimus osoitti, että opettajien ja koulujen välillä on suuria eroja siinä, kuinka kattavasti ne toteuttavat KiVa Koulu -ohjelmaa. Jos opettajat toteuttivat enemmän ja laadukkaammin ohjelmaan kuuluvia oppitunteja, tulokset olivat parempia.

22.9. Kino Suomi: Pilvilinna

Elokuva nuorille, joka myös suvaitsemattomien pitäisi nähdä.

Poliisi tutkii: Suljettiinko kehitysvammainen oppilas useita kertoja lukittuun huoneeseen koulussa?

Kaakkois-Suomen poliisi selvittää Kotkassa, ovatko Mussalon koulun kurinpitokäytännöt lainmukaisia. Poliisille on tehty tutkintapyyntö, joka liittyy Mussalon koulun oppilaan sulkemiseen lukittuun huoneeseen koulupäivän aikana. Tapauksessa tutkitaan esimerkiksi valvonnan järjestämistä ja sitä onko huone ollut lukittu.

Jälki-istuntomuistot paljastavat: Verhotankoturnajaisia ja kurkku suorana huutavia opettajia

Oppilaat kokevat usein koulussa saamansa rangaistuksen epäoikeudenmukaiseksi. Vääränä pidetty rangaistus saattaa jäädä kaivelemaan aikuisiälle asti. Veteraaniopettajan mielestä jälki-istunto on aina tuntunut huonolta kurinpitotoimenpiteeltä.

Millaisia kokemuksia sinulla on jälki-istunnosta?

Jälki-istunnossa istuttiin ainakin ennen hipihiljaa tai seistiin nurkassa. Kokemuksia jälkässä olemisesta on yhtä monta kuin olijaakin. Millaisia muistoja sinulla on jälki-istunnosta? Oliko jälki-istunnosta hyötyä vai olisiko joku muu puuttuminen ollut järkevämpää?

Yläkoulu luopui jälki-istunnoista, mutta ottaa ne nyt takaisin käyttöön – Kasvatuskeskustelu ei aina riitä

Ylistaron yläaste Seinäjoella luopui käytännössä jälki-istunnoista viime syksynä, mutta nyt ne palautetaan käyttöön, jos muu ei auta. Kasvatuskeskustelun oheen tarvitaan muitakin keinoja, sanoo vt. rehtori Ari Puumala.

"Lapset vain paiskaavat kättä ja pyytävät anteeksi" – Äiti toivoo tehokkaampaa puuttumista koulukiusaamiseen

Kontiolahtelainen äiti kuskaa joka aamu poikansa kouluun, koska tämä ei uskalla mennä bussilla. Ykkösluokkalaista poikaa alettiin kiusata pian hänen aloitettuaan koulun. Äiti kokee, ettei tilanteeseen puututtu tarpeeksi ajoissa.

Children’s Ombudsman raps govt plans to ease school discipline requirement

Government’s plans to save hundreds of millions on education spending will involve allowing municipalities to take a voluntary approach to enforcing discipline in schools. Children’s Ombudsman Tuomas Kurttila says government’s cost-cutting targets will torpedo the hard work done by municipalities on initiatives such as anti-bullying programmes.

Sari Helin: Kiva-koulu ei estä rajua koulukiusaamista

Yläasteella lapsista tulee murrosikäistä massaa, vaikka juuri silloin he tarvitsisivat heistä kiinnostuneita aikuisia, kirjoittaa Sari Helin.

Murhasta syytetty ex-NFL-suurlupaus löydettiin kuolleena vankilasta

Entinen NFL-huippulupaus Lawrence Phillips, 40, on löydetty kuolleena Kern Valleyn vankilasta.

"Kyllä musiikilla voi estää kiusaamista" – Räppi toi kunniamaininnan

Räpin tekstit puhuttelevat kuulijaansa. Kajaanilaiskoulussa lähdettiin räpin avulla ehkäisemään kiusaamista. Yhdeksäsluokkalaisten säveltämä kappale toi koululle menestystä KiVa Koulu -haasteessa.

Robin ja Elastinen villitsivät KiVa Koulu -kilpailun voittaneessa koulussa – video

Koulukiusaamisen vastaiseen videokilpailuun osallistui lähes 500 koulua. Elastinen ja Robin valitsivat voittajaksi Kulosaaren yhteiskoulun Helsingistä.

Kiusaamisen vastaiset lait näyttävät tehoavan

Kiusaamisen jättämät psyykkiset vammat jatkuvat usein koko elämän ja ulottuvat hyvin monille elämän alueille, aiemmista tutkimuksista tiedetään.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle