Uusimmat artikkelit
Entisen kriisimaa Kreikan talous on kovassa nosteessa: näillä kuudella keinolla se sen teki
Sunnuntaina vaaleihin käyvä Kreikka on onnistunut kampeamaan taloutensa hyvälle uralle. Miten se on sen tehnyt? Kokosimme kuusi asiaa.
Talousvaikuttaja Björn Wahlroosin terveiset Säätytalolle: ”Lypsylehmien ampuminen on lopetettava, verotusta muutettava dramaattisesti”
Sammon hallituksen puheenjohtajan tehtävät jättävä Wahlroos katsoo, että Suomessa on syytä tehdä kapeita täsmäuudistuksia verotukseen.
Danske Bank nostaa ennustettaan Suomen talouskasvusta
Kasvu jää kuitenkin hitaaksi ja valtion velkaantuminen jatkuu.
Vaalikampanjoiden velkapuhe on ”hysteeristä” ja ”harhaanjohtavaa”, sanovat talousprofessorit
Suomen taloudella on edessään haasteita ja sopeutusta tarvitaan. Emme kuitenkaan ole ”Kreikan tiellä”, sanoo Helsingin yliopiston Hannu Vartiainen.
Suomen talous painui miinukselle viime vuoden loppua kohti – tekninen taantuma on alkanut
Koko vuoden aikana kasvua kertyi kaksi prosenttia, kertoo Tilastokeskus.
Kohta saatat juoda pikaruokapaikoissa aiempien asiakkaiden käyttämästä mukista, koska EU haluaa kieltää kertakäyttöastiat
EU haluaa eroon ravintoloiden kertakäyttöastioista vuoteen 2030 mennessä. Eduskunta käsittelee pikavauhtia EU:n komission ehdotusta pakkausasetuksesta.
Kiinan harmaantuminen voi tarkoittaa suomalaisillekin korkeampia hintoja, ennustaa Nordean pääekonomisti Tuuli Koivu
Viime vuosikymmenet Kiina on tuottanut maailmaan halpoja kulutustavaroita. Kiinan väestön ikääntyminen voi osaltaan heittää hiekkaa “maailman tehtaan” tuotantorattaisiin.
Taantuma lähestyy, mutta isoilta lomautuksilta saatetaan välttyä
Työ- ja elinkeinoministeriö arvioi, että lomautusten määrä pysyy lähikuukausina rajallisena taantumasta huolimatta. Lomautukset kohdistuisivat tietyille toimialoille.
Suomen Pankki ennustaa inflaation hidastuvan ensi vuonna viiteen prosenttiin
Talouteen pankki ennustaa lievää taantumaa ensi vuodelle.
Maailman isoimmat taloudet ovat vaikeuksissa, mutta yksi tekee poikkeuksen – kokosimme neljä syytä, miksi katseet ovat kääntyneet Intiaan
Intia on kaikessa hiljaisuudessa nousemassa maailman kolmanneksi suurimmaksi kansantaloudeksi. Nyt se pyrkii hyötymään erityisesti siitä, että Kiinalla menee huonosti.
Hallituksen esitys sähkötuesta saa kritiikkiä professorilta: ”Vähentää kannustimia sähkön säästämiseen”
Talousarvion täydennysesitystä olisi voinut kuvitella suuremmaksikin inflaation takia, sanoo julkistalouden professori Roope Uusitalo. Suomen talouskasvun ennakoidaan pysähtyvän ensi vuonna.
Torstai 17.11.2022 (radio)
Hallitus veti pois monia lakiesityksiä. Saamelaiskäräjälaki menee eduskuntaan. Suomen talouskasvu voi pysähtyä. Sianlihan kulutus kasvaa. Sääennuste.
Suomi hukkaa matalasti koulutettuja nuoria miehiä, eikä se ole pieni ongelma, sanoo Varman toimitusjohtaja Risto Murto tuoreessa kirjassaan
Supistuvalla maksukykyisten joukolla on entistä vaikeampaa selviytyä velkojen ja eläkkeiden maksusta. Risto Murron mukaan tämän yhtälön ratkaiseminen on Suomen kohtalonkysymys.
Maanantai 19.9.2022 (radio)
Potilasturvallisuuslain hyväksyminen. Kuningatar Elisabetin hautajaiset. Suomen talous. Atria. Sääennuste.
Analyysi: Venäjän öljyä virtaa Kiinaan, mutta Putinin tukeminen ei ole Xille helppoa – maiden johtajat tapaavat tänään Uzbekistanissa
Länsimaat etsivät Xin ja Putinin tapaamisesta merkkejä siitä, kuinka pitkälle Kiina on valmis kannattelemaan sotivaa kumppaniaan, kirjoittaa Aasian-kirjeenvaihtaja Kirsi Crowley.
Labore ennustaa: Suomen talous lipuu loppuvuonna pieneen taantumaan, mutta kasvu jatkuu jo ensi vuonna
Venäjän hyökkäys Ukrainaan synkisti Euroopan talousnäkymiä enemmän kuin keväällä arvioitiin.
Keskiviikko 7.9.2022 (radio)
Hoitajamitoitus. Talouskasvu. Ukrainalaislapset. Siviilipalvelus. Lääketutkimus. Sää.
Nordealta synkkä ennuste: Suomen talouden kasvu pysähtyy
Nordea ennustaa Suomen talouden kasvun pysähtyvän ensi vuonna. Työllisyys on kuitenkin Suomessa ennätyskorkealla.
Kiina kertoi niukasta talouskasvusta, mutta todellisuudessa tilanne on paljon synkempi – lukuja kaunistellaan monesta syystä, sanoo ekonomisti
Suomen Pankin tekemän arvion mukaan Kiinan bruttokansantuote kutistui toisella vuosineljänneksellä noin kaksi prosenttia verrattuna vuoden takaiseen. Kiinan omien lukujen valossa kasvua oli 0,4 prosenttia.
"Epävarmuuden vuosikymmen" on päässyt vasta alkuun – Suomen taloudessa menee hyvin, mutta näkymät murenevat käsiin
Maailmantaloudessa on käynnissä suuri murros. Suomessa riskit näkyvät vasta kuluttajien talousluottamuksen romahduksena.
Euroopalle "Kiina-riskien" laukeaminen olisi vielä kivuliaampaa kuin Venäjän kaasusta irtautuminen, sanoo asiantuntija
Kauhuskenaariona länsiyrityksille olisi UPI:n Mikael Wigellin mukaan se, jos Kiina hyökkäisi Taiwaniin.
Raaka-aineiden hintojen syöksy ennakoi vaikeampia aikoja taloudessa – talvesta voi tulla hankala, asiantuntijat varoittavat
Kuparin, alumiinin ja puuvillan hinnat ovat laskeneet selvästi. Se kertoo yritysten haluttomuudesta investoida.

EU-komissio synkensi kasvuennustettaan – Suomen talouden arvioidaan kasvavan tänä vuonna 1,8 prosenttia
Inflaation ennustetaan olevan tänä vuonna ennätyksellisen korkea. Heikkoa näkymää selittää Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa.

Talousnäkymät ja inflaatio huolettavat EU-johtajia – pääministeri Marin: Näkymät ovat sumeat, ongelmia on valitettavasti tiedossa
Euroopan huonontuneet talousnäkymät puhuttivat Brysselissä kokoontuneita EU-johtajia. Pääministeri Sanna Marinin (SDP) mukaan helppoja ratkaisuja ei ole odotettavissa tilanteeseen.
Perjantai 17.6.2022
EU ja Ukraina. Hidas talouskasvu. Hinnat. Vuokrat. Liikenneonnettomuus. Sää.
Ylen ekonomistikysely: "Ei pelota, mutta isoja riskejä on" – Suomen talous liukuu taantumaan ja ostovoima heikkenee vielä kuukausia
Suomalaisten talousluottamus horjuu, mutta vielä pahemmin se horjuu muualla Euroopassa. Kysyimme ekonomisteilta, mitä vielä on tulossa.
Nordea laskee ennustettaan Suomen talouskasvusta
Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja Kiinan voimakkaat koronatoimet heikentävät maailmantalouden kasvunäkymiä.

Suomen talouskasvu hidastuu tänä vuonna 1,5 prosenttiin – "Hyökkäys Ukrainaan pysäytti nousukiidon", sanoo VM:n ylijohtaja Mikko Spolander
Valtiovarainministeriön ennusteen mukaan Suomen bruttokansantuotteen arvioidaan kasvavan 1,5 prosenttia tänä vuonna. Ennustetta on vedetty alaspäin, sillä vielä joulukuussa VM ennusti kasvuksi 3 prosenttia. Kasvun hidastumisen syynä ovat Ukrainan sodan vaikutukset.
Tutkimuslaitos Labore arvioi Ukrainan sodan synkistävän merkittävästi Suomen talousnäkymiä
Uudessa arviossa tälle vuodelle ennustetaan 1,8 prosentin kasvua, kun vielä viime syksynä kasvuluvuksi arvioitiin 3,5 prosenttia.
Analyysi: Marinin hallitus jää historiaan velkaa tehneenä, mutta rattaat pyörimässä pitäneenä – seuraava hallitus manaa perintöä, jos talous kyykkää
Hallitus yrittää tutkimuksen ja kehityksen lisärahoituksella varmistaa, ettei talouskasvu kyykkää ja velkataakka johda leikkauksiin tulevaisuudessa, kirjoittaa politiikan erikoistoimittaja Ari Hakahuhta.
Venäjän hyökkäys Ukrainaan heikentää Suomen talousnäkymiä, ennustaa Nordea
Kasvua nakertavat Nordean mukaan viennin supistuminen ja ostovoiman heikentyminen.
Hallitus ottaa Ukrainan sodan takia satoja miljoonia euroja lisää velkaa – kokoomuksen Petteri Orpo: Näyttää taas olevan sokka irti
Venäjän hyökkäys Ukrainaan toi keskustankin velanoton kannalle. Hallitus lisää menoja puolustukseen, maatalouteen ja energiaan. Oppositiopuolue kokoomus arvostelee velanottoa.

Asiantuntijat varoittavat viheliäisestä taloustaudista – sen tunnistaa kolmesta oireesta, ja kaksi niistä on jo totta Suomessa
Yle kysyi kahdentoista ekonomistin arvioita stagflaation todennäköisyydestä. Valtaosa arvioi riskin kasvaneen, mutta sota Ukrainassa tuo tilanteeseen paljon epävarmuuksia.
Etla: Suomen talous kasvaa, vaikka Venäjän hyökkäys Ukrainaan leikkaa vientiä ja lisää epävarmuutta – "Ennuste voi kuulostaa optimistiselta, mutta tällä hetkellä se näyttää oikeansuuntaiselta"
Etlan lisäksi myös useat muut ennustelaitokset ovat laskeneet ennusteitaan Suomen talouskasvusta Venäjän hyökättyä Ukrainaan.
Danske Bankin ennuste: Suomen talous kasvaa tänä vuonna 1,7 prosenttia, kasvu heikentyy Ukrainan sodan myötä
Danske Bankin kasvuennustetta laskettiin reilulla prosenttiyksiköllä Ukrainan sodan myötä. Venäjän hyökkäys Ukrainassa heikentää vientiä, lisää epävarmuutta ja nostaa inflaatiota.
Suomen Pankki: Ukrainan sota heikentää Suomen talouskasvua ja nostaa etenkin energian hintoja
Suomen Pankin mukaan Ukrainan sota voi aiheuttaa sen, että raaka-aineiden ja energian hinnat pysyvät pitkään korkeina, mikä vaikuttaa vielä enemmän Suomen talouteen.
OP: Sota Ukrainassa heikentää talousnäkymiä – ennusteet menivät uusiksi
Sota Ukrainassa heijastuu talouteen ulkomaankaupan vähenemisen, energian kallistumisen ja epävarmuuden nousun myötä. Globaalisti merkittävin vaikutus tulee energian kallistumisesta ja Venäjän talouden kriisistä.
Pankkikonkari Ari Kaperi jäi ihmeissään eläkkeelle: Talouden lait vapisevat, korkoase ei toimi ja omaisuusarvot ovat "höttöisellä pohjalla"
Edessä on kauaskantoiset seuraukset, kun rahan määrää aletaan vähentää ja korkoja nostaa, sanoo Suomen Nordean ykkösjohtajana toistakymmentä vuotta toiminut Ari Kaperi. Hän jäi eläkkeelle toivoen, että Suomi ottaa paalupaikan ilmastonmuutoksen torjunnassa.
Analyysi: Työttömiä patistetaan töihin – hallituksen työllisyystoimet vaikuttavat hitaasti
Hallituksen työllisyysuudistukset eivät tuo nopeaa apua työvoimapulaan, arvioi Ylen politiikan toimittaja Pekka Kinnunen.
OP:n talousennusteen mukaan Suomessa eletään seuraavat vuodet "vahvinta korkeasuhdannetta sitten 1980-luvun lopun"
Omikronmuunnoksen aiheuttamasta epävarmuudesta huolimatta ekonomistit arvioivat Suomen talouden toipuvan arvioitua nopeammin. Nordean ekonomistit uskovat Suomen bruttokansantuotteen kasvavan tänä vuonna 3 prosenttia, kun OP näkee ennusteissaan 2,7 prosentin kasvua.
Suomalaisissa suuryrityksissä iso käänne: Usko kasvuun ja Suomeen vahvoilla, mutta hallitus saa armottoman tuomion
Suuryritysten johtajat kiittelevät Suomen toimivaa liikenne- ja energiaverkkoa ja aikovat lisätä tuotantoa tänne enemmän kuin vuosiin. Sen sijaan hallituksen talouspolitiikkaa kuvataan enemmän uhaksi kuin mahdollisuudeksi.
Tässä tulevat ekonomistien toiveet Suomelle 2022: Työllisyys ylös, ansiosidonnainen tarkasteluun ja katse inflaatioon
Taloustieteilijät nostavat työllisyyden parantamisen hallituksen tärkeimmäksi tehtäväksi alkavana vuonna. Vauhtiin päässeen inflaation arvellaan vuoden mittaan hidastuvan. Ylen kyselyyn vastasi 18 ekonomistia.
Etla: Hidas talouskasvu jatkuu ensi vuonna – yhteiskunnat oppivat elämään pandemian kanssa
Laajoja sulkuja ei Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan mukaan enää vuonna 2022 tarvita, kun yhteiskunnat tottuvat pandemiaan. Vuoden 2022 teemoja ovat inflaatio ja korkojen nousu, laitos ennustaa.
Valtiovarainministeriö arvioi Suomen ensi vuoden talouskasvuksi 3 prosenttia, tänä vuonna 3,4 prosenttia
Ministeriön ennusteen mukaan talouden elpyminen jatkuu ja kasvu kiihtyy ensi vuonna koronapandemiaan liittyvien epävarmuuksien helpottaessa.
Suomen Pankki alentaa arviotaan ensi vuoden talouskasvusta
Suomen Pankin ennustepäällikön mukaan uuden virusmuunnoksen leviäminen on tuonut talouteen epävarmuutta.
Danske Bank nosti kuluvan vuoden kasvuennustettaan – ensi vuodesta lähtien vauhti hidastuu
Koronaelpymisen jälkeen seuraa ennusteen mukaan ongelmia, kun työn tuottavuuskehitys jää vaatimattomaksi, ja työikäinen väestö supistuu.
Valtiovarainministeri Saarikko kritisoi vasemmistopuolueiden suhtautumista velkaan, mutta ei halua kokea uudestaan viime kevään kehysriihikiistaa
Koronapandemian viidennen aallon talousvaikutukset ovat vielä arvailua, mutta arvioitu valtion velanoton tarve jäi viime vuonna oletusta pienemmäksi. Valtiovarainministeri Annika Saarikko haluaa keskustella menokehyksistä etupainotteisesti ja lisätä keskustelua talouden suunnasta.
Mitä meidän kaikkien tulisi tietää taloudesta? Keskustele tässä aiheesta
Talousopit auttavat ymmärtämään maailmaa

European Commission upgrades forecast for Finnish economy
According to the Commission, economic activity in Finland recovered to pre-pandemic levels in the middle of this year.

Euroalueen talous kasvaa odotettua vauhdikkaammin
Euroopan komissio kohensi myös ennustettaan Suomen talouskasvusta. Komission mukaan Suomessa taloudellinen toiminta saavutti koronakriisiä edeltäneen tason tämän vuoden puolivälissä.