Uusimmat artikkelit
Pietarilainen Amalia otti lainaa ja lähti Argentiinaan synnyttämään – raskaana olevista venäläisistä tuli osa Buenos Airesin katukuvaa
Buenos Airesiin saapuu päivittäin kymmeniä raskaana olevia venäläisnaisia. Heille argentiinalaiseksi syntynyt vauva on keino päästä pois Putinin Venäjältä.
Pariskunta muutti terveyden perässä Espanjan Aurinkorannikolle ja ihastui: “Jo toinen talvi ilman invamopoa”
Mikkeliläiset Riikka Pulliainen ja Janne Pitkänen lähtivät syksyllä 2021 kokeilemaan, miten elämä sujuisi Espanjan Costa del Solille. Puolitoista vuotta on hurahtanut nopeasti ja kokemukset ovat mieluisia.
Dana Anghel palasi Romaniaan kymmenen Pariisin-vuoden jälkeen – nopeasti hän huomasi, ettei enää tuntenut kotimaataan
Maastamuuton seurauksena Romaniassa on huutava pula nuorista osaajista. Monet lähtijöistä eivät enää palaa kotimaahansa.
Tutkimus: Verotus ei karkota osaajia Suomesta
Tuoreen selvityksen mukaan ulkomaille muuttavista suomalaisista kolme neljästä siirtyy muihin Pohjoismaihin tai Länsi-Euroopan maihin, joiden tuloverotus ei suuresti poikkea meikäläisestä.
Kerro Ruotsiin muuttamisestasi – oliko ruoho vihreämpää rajan takana?
Oletko joskus muuttanut Ruotsiin? Millainen kokemus oli ja mitä naapurimme sinulle opetti?
Suomessa syntyi alkuvuodesta ennätyksellisen vähän lapsia – väkiluku on silti hienoisessa kasvussa
Samalla kun syntyvyys on mittaushistorian alhaisinta ja kuolleisuus lisääntyy, nettomaahanmuutto ylläpitää nyt kasvusuuntaa Suomen väkiluvussa.

Korona ja brexit syöksivät Britannian työvoimapulaan – epidemia kiihdytti EU-kansalaisten maastamuuttoa
Kokonaismaahanmuutto Britanniaan voi olla miinusmerkkinen ensi kertaa 25 vuoteen – samalla brexit sulki oven monille aloille elintärkeiltä EU-kansalaisilta.
Suomen pikaluisteluun jäi Pekka Koskelan ja Mika Poutalan jälkeen valtava tyhjiö – uusien huipulle tähyävien suomalaislahjakkuuksien on pakko muuttaa ulkomaille
Suomen pikaluistelumaajoukkueen tavoitteena on lisäpaikka maailmancupiin kaudelle 2021–2022.
Bolivian ex-presidentti Morales palasi kotimaahansa maanpaon jälkeen – aikoo matkustaa karavaanissa läpi kylien, joissa hän on yhä suosittu
Morales on kuvaillut kotiinpaluupäiväänsä Twitterissä "yhdeksi elämänsä tärkeimmistä päivistä".
Bolivian vaalitulos varmistui, sosialistiliikkeen Luis Arce presidentiksi – maanpaossa olevan edeltäjän Evo Moralesin kerrotaan suunnittelevan paluuta kotiin
Argentiinassa oleillut Morales on lentänyt Venezuelaan.

Coronavirus crisis driving Finnish emigrants back home
More Finnish citizens are returning to Finland than leaving for the first time in over a decade.

Kaksi ulkosuomalaista kertoo, miksi korona kannusti palaamaan Suomeen – Emma Winiecki: "Suomen turvallisuus ja vakaus korostuvat pandemian aikana"
Ensimmäistä kertaa yli kymmeneen vuoteen Suomen kansalaisia muuttaa takaisin enemmän kuin lähtee.

Finnwatch: Näihin maihin varakkaimmat suomalaiset suuntaavat – Suomesta muuttava voi välttää myyntivoittoverot monia muita helpommin
Valtiovarainministeriö ei selvityksensä jälkeen lämmennyt verovälttelyn torjunnalle.
Kun lehdessä julkaistiin seuranhakuilmoitus, 30-vuotias Selma Vartiainen vastasi ja meni pian naimisiin Gotlannissa – Ruotsin siirtolaisuuden erikoinen ilmiö on jäänyt unohduksiin
Pieni joukko suomalaisia naisia muutti sodan jälkeen Gotlantiin Fårön eristäytyneelle saarelle, sillä kotimaassa ei riittänyt miehiä kaikille.

Syntyvyys hiipui alimmilleen sitten 1800-luvun nälkävuoden – kokonaishedelmällisyysluku myös mittaushistorian alhaisin
Väkiluku kasvoi pääosin maahanmuuton takia, sillä maahanmuuttajia oli Tilastokeskuksen mukaan noin 18 000 enemmän kuin maastamuuttajia.

Maahanmuutto kasvatti Suomen väkilukua, syntyneitä vähemmän kuin kuolleita
Muuttovoitto auttoi Suomen väestökasvun ylläpitoa alhaisen syntymän aikana.

Paleface ja Laulava Unioni herättivät henkiin amerikansuomalaisten protestilaulut sadan vuoden takaa
Yhtye julkaisee albumillisen siirtolaisten työväenmusiikkia, joka oli vaarassa kadota kokonaan.

Reetta Rädyn kolumni: Evakko, emigrantti, pakolainen – suomalaisten luulisi tajuavan, miltä tuntuu lähteä kotoa
Taas kerran ihmiset pakenevat kodeistaan tällä kertaa Syyriassa. Suomalaisten jos jonkun luulisi ymmärtävän heitä, jotka nyt jättävät kotinsa, kirjoittaa Reetta Räty.
Miljoonat ukrainalaiset ovat hakeutuneet töihin ulkomaille – maastamuutto voi jo hidastaa Ukrainan omaa taloutta
Puola ohitti Venäjän ukrainalaisten siirtolaisten kohdemaana. 20-vuotias Julija Tkatšenko oli tyytyväinen työrupeamaansa Puolassa ja lähtisi uudestaankin.

Ruotsinsuomalaisuus ei enää ole suomalaisuutta Ruotsissa – monelle musiikki on kolmas kotimaa
Ruotsinsuomalaiset ovat Pohjoismaiden suurin vähemmistö. Nyt kahden polven siirtolaisten kulttuuria on tutkittu ruohonjuuritasolla.

Suomen väkiluku kasvanut alkuvuoden aikana – suomalaisia kuolee enemmän kuin syntyy
Syy väestönlisäykseen oli muuttovoitto ulkomailta.

Deaths outstrip births in Finland during first quarter
From January to April, 980 fewer children were born than for the same period the previous year, new data show.

Reetta Rädyn kolumni: Euroopassakin maastamuutto on maahanmuuttoa isompi uhka
Baltian maiden kansalaisista kolmannes on muuttanut maasta EU-jäsenyyden aikana. Milloin Suomessa havahdutaan siihen, että maastamuutto on maahanmuuttoa isompi uhka, kysyy Reetta Räty.

Survey: Finland's Swedish speakers more likely to emigrate
Swedish-speaking Finns are three times more likely to move abroad than their Finnish-speaking counterparts.

Ruotsinkieliset muuttavat ulkomaille parempien uramahdollisuuksien ja ilmapiirin perässä suomenkielisiä useammin
Suomen ruotsinkieliset ovat olleet perinteisesti innokkaampia maastamuuttajia kuin suomenkieliset ja uusin tutkimus tukee tätä oletusta.
Tuore selvitys: Päästöt entistä yhdenmukaisemmin verotuksen piiriin, robottivero ei kannattaisi
Suomen tuloveroja ei lähdetä pakoon ulkomaille, uusi selvitys arvioi.

Poliitikko tykkää puhua maahanmuutosta – Etelä-Euroopassa monia äänestäjiä huolettaa kuitenkin enemmän maastamuutto
Tuore kysely kertoo, että maastamuutto huolestuttaa monia eteläeurooppalaisia enemmän kuin maahanmuutto. Suomessa ja muualla Pohjois- ja Länsi-Euroopassa asetelma on toinen.

Romanian korruptio ajaa koulutettuja ihmisiä ulkomaille – "Haluan, että veroillani maksetaan eläkkeitä ja opettajien palkkoja"
Maastamuutto on iso ongelma, sillä jo yli neljä miljoonaa romanialaista on lähtenyt maasta.

Decline in Finland's birth rate continues
Fewer than 50,000 children were born in Finland in 2018, bringing the national fertility rate to an all-time low.

Kiista maanpaossa elävien kapinallisten karkottamisesta hiertää Kuuban ja Kolumbian välejä
Tuhoisa autopommi-isku on saanut Kolumbian vaatimaan kapinallisjohtajien palauttamista.

Finnish expatriates now able to vote by post for first time
Finns living outside the country will no longer need to head for the nearest polling station to cast their vote in this spring's elections.

Ecuadorin viranomaiset arvioivat, että noin 600 000 Venezuelan kansalaista on tullut maahan Kolumbian rajan yli vuonna 2018
YK:n mukaan yli 3 miljoonaa venezuelalaista on lähtenyt maasta pois viime vuosien aikana.

Fewer people moving to Finland, more leaving
Finland attracted some 3,000 fewer newcomers in 2017 compared to the previous year, according to fresh figures released by Statistics Finland.

Satavuotiaan Walfred Andersonin uskomaton elämä: Lamat ja Siperian vankileirit eivät nujertaneet suomalaisen ikuista optimismia
Ikäveteraani kehottaa nuoria opiskelemaan ammattiin ja suhtautumaan kriittisesti johtajien puheisiin.

Tanskan suurpoliisioperaation syy selvisi: taustalla maanpaossa oleviin iranilaisiin kohdistunut uhka
Poliisi sulki viime viikolla kaiken liikenteen liikenteen Tanskan suurimmalta Själlannin saarelta Ruotsiin, Saksaan ja muualle Tanskaan.

"Tukholma tuntuu kodilta" – Pohjanmaalta muuttaa vuosittain lähes 300 ruotsinkielistä Ruotsiin
Yksi Ruotsiin muuttaneista on vaasalaissyntyinen videokuvaaja Pia Lehto, 29. Hänellä ei ole suunnitelmissa muuttaa takaisin Suomeen.

CNN: Antisemitismin kasvu ajaa juutalaisia muuttamaan Britanniasta
Antisemitismin vastaista työtä Britanniassa tekevän järjestön mukaan vuoden ensimmäisen puoliskon aikana maassa tapahtui lähes 730 antisemitististä selkkausta.

2020-luku häämöttää jo nurkan takana – "Maastamuutto voi olla kysymys, johon meidän täytyy pystyä vastaamaan"
Suomi on siirtymässä 2020-luvulle selvästi aurinkoisemmissa tunnelmissa kuin 2010-luvulle. Mutta huoliakin on. Yle Radio 1:n Ykkösaamussa arvioitiin, että esimerkiksi ilmastonmuutoksen torjunnassa tarvitaan puhetta ja tekoja – mutta kenen tekoja.

Kohtalokkaat vaalit lähestyvät Turkissa – Aras pelkää säästöjensä hupenemista ja haluaa muuttaa ulkomaille
Turkissa järjestetään sunnuntaina ennenaikaiset vaalit. Liiran syöksykiidosta ja talouden epävarmuudesta on tulossa haaste presidentti Recep Tayyip Erdoğanille.

Ennätysmäärä venäläisiä hakee nyt turvapaikkaa Yhdysvalloista – samaan aikaan Venäjällä spekuloidaan maastamuuton estämisellä
Huhtikuun aikana Venäjällä on käyty keskustelua siitä, miten esimerkiksi opiskelijat ja ohjelmoijat voitaisiin saada pysymään maassa.

Lisää maahanmuuttoa? Ikäihmiset pois laitoksista? Naiset töihin? Euroopan nuorin väestökin etsii ratkaisuja ikääntymiseen
Kun Eurooppa harmaantuu, Irlannin väkiluku vain kasvaa. Tiuhalle syntyvyydelle on jopa oma termi "irlantilaiset kaksoset". Se tarkoittaa alle vuoden ikäerolla syntyviä lapsia.
Flinkkilä & Tastula: Köyhä suurperhe muutti Ruotsiin ja toteutti unelmansa
Miettisen perhe ratkaisi köyhyyden muuttamalla Ruotsiin.

Aivovuotoa vai kansainvälistymistä? – Tutkijoita lähtee yhä enemmän Suomesta
Viitisen sataa tutkijakoulutuksen saanutta lähti viime vuonna ulkomaille, Suomi houkutteli vain pari sataa tänne töihin.

Venäjän vallankumousta paenneen perheen tarinasta tehtiin hittinäytelmä Kaarinassa – perheen esineitä löytyy yhä kotien kätköistä
Thiessin emigranttiperhe saapui Kaarinaan vähän ennen vuoden 1917 vallankumousta. Perheen omaisuus huutokaupattiin vuonna 1987.

Suomen syntyvyys laski, mutta väkiluku kasvoi maahanmuuton avulla – Meitä on yli 5,5 miljoonaa
Suomessa kuoli alkuvuonna 2 006 ihmistä enemmän kuin mitä vauvoja syntyi.

Kielitaidoton nelivuotias Anja lähetettiin sotaa pakoon Ruotsiin: "Se oli pelkkää kauhua"
Kolmesti sotaa pakoon lähtenyt 80-vuotias Anja Huhtala sanoo, ettei maahanmuuttokeskustelu ole muuttunut. Nyt avautuva näyttely muistuttaa, että syyt muuttoliikkeeseen ovat pysyneet samana sadan viime vuoden aikana.

Maahanmuutto ennätyslukemiin viime vuonna – Suomesta lähteneiden määrä myös kasvussa
Maahanmuutto EU:n ulkopuolelta kiihtyi huomattavasti.

Tieteentekijöille muu maa on mansikka – aivovuoto kiihtyy
Suomalaisia tutkijoita lähtee ulkomaille entistä enemmän. Yhä harvempi palaa takaisin.

Tutkijoita lähtee nyt kaikilta aloilta – kokonaisia tutkimusryhmiä ulkomaille
Lähtijöissä on paljon biotieteilijöitä, psykologeja ja tilastotieteilijöitä. Erityisesti biotieteen tutkimusryhmiä on lähtenyt ulkomaille saadakseen rahoitusta.

Lähteä vai jäädä – yhä useampi venäläinen miettii muuttoa ulkomaille
Maastamuutto Venäjältä on lisääntynyt, joskin moni lähtee vain tilapäisesti esimerkiksi opiskelemaan. Tapasimme ystävättäret, joista toinen aikoo jäädä kotimaahan, toinen haluaa muuttaa pois.