Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Nuori nainen mustissa vaatteissa seisoo kodin keittiössä ja katsoo suoraan kameraan.

24-vuotias Saara Ronkainen ei halua lapsia, eivätkä kaikki hyväksy päätöstä: ”Pelkään muiden reaktioita”

Vapaaehtoinen lapsettomuus yleistyy, mutta moni omasta halustaan lapseton kokee syrjintää ja vähättelyä. Tutkijan mukaan vapaaehtoisesti lapseton voi pahimmillaan jäädä yhteiskunnassa ulkopuoliseksi.

Mies seisoo leikkipuistossa, etualalla kiipeilytelineitä.

Lapsia ei synny lukuisista eri syistä – isäksi haluava 43-vuotias pohtii, mikä meni vikaan

Puolet Suomen 35-vuotiaista miehistä on lapsettomia. Syntyvyys laskee edelleen, ja sillä on valtavat vaikutukset yhteiskuntaan.

Nuori nainen tekokäärmenahkaisessa takissa selaa puhelinta.

Konservatiivinen ajatuspaja sai lapsettomien virolaisnaisten henkilötiedot ja tivasi intiimejä asioita – ”Tunsin itseni käveleväksi kohduksi”, sanoo yksi naisista

Ajatuspaja hankki naisten tiedot väestörekisteristä viitaten Tarton yliopiston tutkimukseen. Yliopiston mukaan tutkimus ei ollut sen, vaan asialla oli ajatushautomoon kytköksissä oleva professori.

Kashmeera kurkistaa hymyillen lasten leikkipuiston kiipeilytelineen ikkunasta. Hän on kolmikymppinen, pitkähiuksinen, tummapiirteinen nainen.

Kashmeera Lokuge on vapaaehtoisesti lapseton: ”Kierrätän pahvit ja miehet, mutta suurin ekotekoni on se, etten hanki lapsia”

Kashmeera Lokuge on joutunut puolustamaan päätöstään olla hankkimatta lapsia. Lokugen mielestä se on sekä hänen itsensä että koko maailman kannalta ainoa oikea vaihtoehto.

Pari- ja seksuaaliterapiaan erikoistunut psykoterapeutti Paula Yliniemi seisoo oppilaitoksen käytävällä.

Tahaton lapsettomuus aiheuttaa vakavia aikuisiän kriisejä – mutta siihen on mahdollista saada apua

Suomessa joka viides ihminen päätyy lapsettomaksi vaikka haluaisi lapsen. Niin sanottu tahaton lapsettomuus aiheuttaa usein kriisin, joka vaikuttaa ihmisiin ja heidän läheisiin monin eri tavoin.

Antti susi.

Oma täti synnytti Antti Suden – enää sama ei olisi mahdollista

21-vuotias Antti Susi on syntynyt sijaissynnytyksellä. Hänestä nykyinen lainsaadäntö on epäoikeudenmukainen niitä kohtaan, jotka eivät pysty saamaan lasta perinteisin keinoin.

Mies kiipeää kallion seinämällä.

Nelikymppinen Seppo haluaisi lapsia, mutta kumppani puuttuu

Kumppanin puuttuminen on yleinen syy lapsettomuuteen. Suomalaiset haluaisivat muutenkin enemmän lapsia kuin saavat.

Tessa Nuora keinuu leikkipuistossa

Tessa syntyi Pietarissa, koska Suomessa laki ei olisi häntä sallinut – vanhemmat kertovat perheen dramaattisen tarinan

Sijaissynnytys on ollut Suomessa kielletty vuodesta 2007 alkaen. Espoolaisen Nuoran perheen tarina on yksi esimerkki siitä, mihin lakimuutos on johtanut.

Ville Niinistö ja Hennariikka Andersson

Suomen laki estää Hennariikka ja Ville Niinistöä saamasta ehkä koskaan yhteistä lasta: ”Kuka tämän arvovalinnan on tehnyt?”

Oikeusministeriö on julkaissut tiistaina uuden selvityksen ei-kaupallisen sijaissynnytyksen sallimisesta. Sijaissynnytys on ollut Suomessa kiellettyä toistakymmentä vuotta.

Aikuinen pitää vauvan kättä kädessään. Kaksi aikuisen karvaista kättä pitelee vauvaa sylissä.

Mikä on sopiva yhdyntätiheys ja miten tupakka vaikuttaa siittiöihin? Kokosimme vinkkejä vauvantekoon

Lapsettomien yhdistys Simpukan mukaan joka viides hedelmällisessä iässä oleva kohtaa tahattoman lapsettomuuden. Taustalla voi olla sekä terveyteen että elämäntilanteeseen liittyviä tekijöitä.

Sauli Niinistö kättelee Ruotsin entistä pääministeriä Carl Bildtiä.

Lauantai 18.2.2023 (radio)

Münchenin turvallisuuskonferenssi. Hedelmöityshoidot. Karhujen talviunet. Lumimyräkkä. Sää.

Ihminen katsoo ulos ikkunasta.

Tutkimus: Masentuneet saavat muita vähemmän lapsia, ja miehillä jo lieväkin masennus vaikuttaa

Miehillä jo lievä masennus oli yhteydessä pienempään todennäköisyyteen saada lapsia. Naisilla yhteys löytyi vain vakavasta masennuksesta.

Taru Mänttäri katsoo vakavan näköisenä.

Taru Mänttäri yritti tulla raskaaksi ja hakeutui vuoden jälkeen lapsettomuushoitoon – sitten hänelle soitettiin, että painoa on liikaa

Julkisella puolella lapsettomuushoitoja ei aloiteta ennen kuin painoindeksi on alle 35. Asiantuntijalääkärit ovat erimielisiä rajan ehdottomuudesta.

Miika Laakso lepuuttaen leukaansa käsiään vasten katsoen kameraan.

Oliko mies baaritiskillä isäni? Näyttelijä Miika Laakso ei tunne biologista isäänsä, ja se ei ole ainoa kipu, joka isyyteen liittyy

Näyttelijä Miika Laakso haaveilee siitä, että voisi joskus saada isänpäivänä onnentoivotukset itse ja sanoa sellaiset kasvatti-isänsä lisäksi biologiselle isälleen.

Tyhjän sylin muistopaasi Kemin kirkkopuistossa syksyisessä maisemassa. Paasin juurella palaa kaksi hautakynttilää.

Tyhjän sylin muistopaasi tarjoaa paikan surra kuollutta tai syntymättä jäänyttä lasta: "On tärkeää, että tällainen paikka on olemassa"

Moni Lapin seurakunta on pystyttänyt tyhjän sylin muistopaasin. Viimeisin siunattiin käyttöön Kemissä.

Hautausmaalla on nurmikon ympäröimä muistomerkki, jossa lukee Lapselle, jota emme koskaan saaneet ja Lapselle, jonka saimme vain hetkeksi.

Tyhjän sylin muistopaikka Raumalla muistuttaa myös piilotetusta surusta

Lapsettomuus ja lapsen menettäminen ovat suuria suruja. Rauman uusi muistopaikka antaa tilan suremiselle. Sen voi tehdä vaikkapa kynttilän sytyttämällä.

Raskaan oleva henkilö kumppaninsa kanssa sohvalla.

Lapsettomaksi jäävien osuus kasvaa matalasti koulutetuilla – korkeakoulutetut saavat tavallisesti kaksi lasta

Turun yliopiston tutkimuksen mukaan yhä useampi perus- tai keskiasteen tutkinnon suorittaneista saa lapsia kolme tai enemmän. Samassa ryhmässä myös lapsettomuus on yleistä.

Kolumnisti Ulla Järvi, Yle

Ulla Järven kolumni: Jos potilasta kotiin ajava taksikuski on vasta ensimmäinen, joka pahoittelee keskenmenoa, jokin mättää

Harva avautuu julkisesti keskenmenon kokemuksesta. Siihen liittyvää surua ei oikein osata käsitellä terveydenhuollossakaan. Sairaalan neuvontavideossa voidaan kepeästi todeta: ”Keskenmenon jälkeen voit elää aivan normaalisti”, Järvi kirjoittaa.

Laura Ala-Kokko kirpputorilla. Hänellä on maski kasvoilla ja katsoo kameraan.

Laura Ala-Kokko odottaa esikoistaan, vaikka ei pari vuotta sitten halunnut lapsia ollenkaan – syntyvyyden kasvuun on monta syytä, joista korona on vain yksi

Syntyvyys lähti nousuun Suomessa kriisiaikana toisin kuin monessa muussa maassa. Yksiselitteisiä syitä ei ole, mutta tutkijat etsivät nyt vastauksia sekä pandemiasta että arvojen ja asenteiden muutoksesta.

Seija Vahvelaisen tyttärentytär piirsi kuvan itsestään ja mummistaan.

Ilman lapsenlapsia jääminen voi olla suuri suru

Isovanhemmuutta toivovan kannattaa noudattaa aiheen suhteen hienovaraisuutta. Taustalla voi olla esimerkiksi keskenmenoja. Jos suru lapsenlapsien puuttumisesta on syvää, kannustaa psykologi hakemaan rohkeasti ammattiapua.

Nuoripari ja koira.

Raskaaksi tuleminen on koko ajan vaikeampaa, mutta syy on mysteeri

Nuorilla aikuisilla ikä ei vielä vaikuta hedelmällisyyteen. Tästä huolimatta yhä useammalla nuorella parilla on vaikeuksia tulla raskaaksi. Voiko se johtua kemikaaleista?

Pikkuvauvan jalat äidin kämmenten sisällä.

Kärsitkö lapsettomuudesta? Yle etsii haastateltavia

Yle etsii haastateltavia lapsettomuuden syitä ja hedelmöityshoitoja käsittelevään juttuun.

Ruotsin sosiaaliministeri Lena Hallengren puhui tiedotustilaisuudessa marraskuussa 2020.

Ruotsi käynnistää tutkinnan kansainvälisistä adoptioista – taustalla epäilyt vakavista väärinkäytöksistä

Tutkinta kohdistuu erityisesti Chilestä ja Kiinasta adoptoituihin lapsiin. Ruotsiin on adoptoitu viimeisen 70 vuoden aikana kaikkiaan arviolta 60 000 lasta.

Kaisla Kauppinen istuu kierreportailla ja katsoo hymyillen kameraan.

Kaisla Kauppinen, 20, ei halua biologisia lapsia vaan aikoo adoptoida vaikka yksin – käytännössä adoptiolapsen saa silti vain aviopari

Yhä useampi suomalainen harkitsee adoptointia yksin. Yksin adoptoiva voi kuitenkin joutua erilaisten haasteiden eteen, sillä vaihtoehtoja on vähemmän ja järjestelmä suosii kahden vanhemman perheitä.

Katja Boström

Tahattomasti lapsettomat kokevat epäasiallista kohtelua työpaikoilla ja moni jää lapsettomuushoitojen takia ilman palkkaa

Lapsettomien yhdistyksen toteuttaman kyselyn mukaan lapsettomuushoidot ovat voineet olla este työuralla etenemiselle. Aluehallintoviraston lakimies pitää rekrytointeihin liittyviä syrjintäkokemuksia kyselyn tulosten räikeimpinä epäkohtina.

Teksti, jossa lukee Käsikirjoitus.

Siittiöiden loppu: käsikirjoitus

Lue tästä ohjelman käsikirjoitus.

Pyry Yoyng

Pyry Young ei voi ehkä koskaan saada biologisia lapsia – miesten hedelmällisyys on romahtanut ja syytä arvaillaan edelleen

Joka toisen suomalaismiehen hedelmällisyys on laskenut niin alhaiseksi, että se vähintään hidastaa lasten saamista.

Merituuli Saikkonen ja Emmi Nuorgam vieraina tv-ohjelmassa Viimeinen sana. 19.2.2021.

Lapsiperhehelvetti vai idyllinen arki, kumpi mediassa näkyy? "Emme kerro ihania asioita kannustaaksemme lukijoita hankkimaan lapsia"

Mediaa on syytetty negatiivisesta perhepuheesta, mutta positiivinenkin puhe kuumentaa tunteita. Voiko vanhemmuudesta puhua ilman, että joku loukkaantuu?

Helsingin Jätkäsaaressa annettiin Pfizerin koronavirusrokotteita 85 vuotta täyttäneille ja omaishoitajille 1. helmikuuta.

Koronarokotteesta liikkuu perättömiä huhuja: väitetty yhteys lapsettomuuteen pelottaa varsinkin maahanmuuttajia

Väärä tieto leviää sosiaalisessa mediassa ja satelliittikanavilla. Monikieliselle täsmätiedotukselle on suuri tarve.

Minna Haapkylä ja Minttu Mustakallio elokuvassa Lapsia ja aikusiia (2004).

Draamakomedia Lapsia ja aikuisia paljastaa parisuhteen ristiriitaiset toiveet ja odotukset

Pureva komedia aikuiseksi kasvamisesta ja lisääntymisestä.

Heikki Hiilamo

Heikki Hiilamon kolumni: Kenen lapsi saa syntyä? 

Vaikka hedelmöityshoidot kuuluvat julkisiin palveluihin, niitä ei kuitenkaan tarjota läheskään kaikille, kirjoittaa Heikki Hiilamo.

Mies pitää kättään odottavan naisen paljaalla vatsalla.

Lapsettomuuden taustalla on usein sopivan kumppanin puute – tuore tutkimus kertoo pariutumisen vaikeudesta

Elämää lapsilla tai ilman -hedelmällisyystutkimus kartoittaa lapsettomuuden syitä.

perhe katsoo lomakuvia

Martin ja Åsa olivat hakemassa tytärtään kotiin Etelä-Afrikasta, kun korona alkoi sulkea rajoja – "Mielessä oli, että haluamme vain EU:hun ja sitten kaikki muu järjestyy"

Kansainväliset adoptiot ovat jäissä ympäri maailmaa, kun paperit eivät liiku ja koronarajoitukset estävät matkustamisen.

Äiti pitelee lapsen kättä.

"Lapsettomuutta sureva suree jotain, mitä ei ole koskaan ollut" – Savonlinnaan perustetaan oma muistopaikka lapsettomuutta sureville

Muistopaikalla voi käydä omassa rauhassa tai yhdessä muiden kanssa, ja tuoda kivelle kukkia ja kynttilöitä.

pariskunnan varjo

Koronavirus pysäytti lapsettomuudesta vuosia kärsineen Tiinan hoidot – "Jokainen kuukausi on menetys"

Lapsettomuushoitoja tehdään jälleen yli kuukauden keskeytyksen jälkeen, mutta koeputkihoidot pysyvät edelleen tauolla.

Läheltä

Lapsettomuushoidot alkavat uudestaan HUSissa

Koronatilanne on nyt niin vakaa, että osa lapsettomuushoidoista voidaan aloittaa.

Lapsi seisoo aikuisen jalkaterien päällä.

Ensimmäiset adoptiot vahvistettu samaa sukupuolta olevien perheisiin – molemmat perheet asuvat Helsingissä

Ensimmäinen adoptio vahvistettiin miesparin perheeseen, toinen naisparin perheeseen.

raskaustesti

Raskaustesti aprillipilana voi loukata tahattomasti lapsettomia – Lapsettomien yhdistys Simpukka muistuttaa: "Raskausuutinen ei ole mikään vitsi"

Aprillipäivä kannustaa ihmisiä huijaamaan muita eri tavoin. Valheellinen raskaus ei kuitenkaan saisi olla sellainen, muistutetaan lapsettomien yhdistyksestä.

Sanne Salviander Talvipuutarhassa

"Joskus kipu menee ohi lämpötyynyllä, joskus se vaatii opiaatteja" – Endometrioosia sairastaa joka 10. suomalaisnainen

Puoli seitsemän tapasi kolme nuorta naista, jotka sairastavat kohdun sirottumatautia eli endometrioosia.

Christel Lindqvist-Jauhiainen ja Jyrki Jauhiainen adoptoivat Emilin Kiinasta.

Elokuvateatterin portaille Kiinassa hylätty poika sai perheen Siuntiosta: "Seitsemän vuoden lapsettomuuden ja hedelmöityshoitojen jälkeen sain kokea äitiyden"

Kun Christel Lindqvist-Jauhiainen ja Jyrki Jauhiainen eivät saaneet useista yrityksistä huolimatta yhteistä lasta, päätyivät he adoptioon.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle