Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kulotettu metsä savuaa.

Metsähallitus polttaa metsää Ylöjärven Petäjäjärven alueella – kulotuksesta syntyy runsaasti savua

Valikoitujen kohteiden kulotuksella suojellaan kahdeksaa harvinaista hyönteistä. Samalla hyötyvät jopa sadat muutkin metsälajit.

Kulotettu metsä savuaa.

Metsäkeskus: Metsäpalot ovat nykyään liian harvinaisia, ja Suomessa pitäisi siksi polttaa metsää enemmän

Suomessa on lajeja, jotka ovat käyneet uhanalaisiksi, koska ovat riippuvaisia palaneesta metsästä, ja metsien kulotuksia halutaan sen takia lisää. Niistä voisivat hyötyä myös metsänomistajat.

Näkymiä Tiirismaan radiomastosta.

Hollolan kunta laati hoitosuunnitelman Tiirismetsälle

Kunnan omistamissa metsissä Tiirismaalla on paljon vanhaa puustoa, joka on myös altis tuholaisille. Suurimpia puita aiotaan poistaa poimintahakkuilla, jotta uusille tulee tilaa.

Suometsää lannoitetaan tuhkalla Pudasjärven Hetekylässä.

Tuhkalannoitus pistää metsien hiilensidontaan vauhtia – metsäasiantuntija: "Puun kasvua saadaan lisättyä jopa 50 prosenttia"

Metsäkeskuksen asiantuntijan mukaan tuhkaamisen määrän voisi helposti nelinkertaistaa nykyisestä. Tuhkalannoite lisää puun kasvua, mikä lisää hiilinieluja ja tuo metsänomistajille lisätuloja.

Hakkuukone kulkee lumisessä metsässä

HS: Nykyinen metsänhoito pitää mullistaa, mikäli Suomi haluaa pysyä tavoitteissaan

Tutkijoiden mukaan nykyisiin tavoitteisiin ei päästä, mikäli suojeltua pinta-alaa ja talousmetsien jatkuvaa kasvatusta ei lisätä.

Juuso Joona

Juuso Joonan kolumni: Kuka omistaa maiseman?

Maisema muuttuu maankäyttömme ja tarpeittemme vuoksi, ja se saa herättää tunteita, kirjoittaa Joona.

Tarina ihmisistä, joista toiset etsivät metsästä mielenrauhaa ja toiset ovat taloudellisesti riippuvaisia sen hyödyntämisestä.

Dokumenttiprojekti: Sielunmetsä

Kymmenen tarinaa modernista metsästä.

Nuorta männikköä.

Ministeriö purkaa taimikon varhaishoidon rahoitussulun: "Onneksi järjen valo loisti sen verran"

Maa- ja metsätalousministeriö on vapauttanut Kemera-tukirahat ensi maanantaista alkaen.

Metsurit pitämässä taukoa työstä.

Pöllimiesten savotta Sompion Lapin aarniometsissä

Metsureiden elämää vuonna 1966

Metsäpäällikkö Markus Niemelä tarkastelee jalavan kasvua

Kaatoiko myrsky takapihametsäsi - mitä tilalle?

Lähimetsät ovat monelle tärkeitä - onko sinulle?

Metsäpolku.

Polut katoavat metsistämme – nyt tarvitaan tallaajia

Perinteiset polkureitit ovat kovaa vauhtia katoamassa.

Kevään innostava valo

Kevät on pyöräilijälle siirtymäaikaa.

Metsästäjä tähtää kiväärillään.

Hailuodon hirvet syötiin kaikki

Metsästystä koskevia säännöksiä vapautettiin 1980-luvulla.

Otaniemessä 1993 esitelty itsenäisesti toimiva metsänhoitokone MECANT.

Otaniemen kävelevä kone

Otaniemessä kuusijalkainen itsenäisesti toimiva MECANT.

Metsu Aino Nuutinen

Työn sankarit: Metsurit

Hannu Karpo tutustuu metsureiden raskaaseen työhön.

Metsäluonnonhoitaja

Metsäalan ammattilainen ottaa kaikki luonnon arvot huomioon.