Uusimmat artikkelit
Johannes Paavali I:n kuolema on Vatikaanin suuria mysteerejä – paavi ehti olla vallassa vain 33 päivää
Paavi Johannes Paavali I kuoli tasan 45 vuotta sitten. Vatikaani yrittää yhä hälventää epäilyjä siitä, että paavi olisi murhattu.
Paavi teki historiallisen vierailun Mongoliaan – siellä häntä odotti joukko kiinalaisia katolisia, jotka eivät päässeet paikalle ongelmitta
Paavi Franciscus lähetti vierailullaan terveisiä Kiinaan, joka rajoittaa uskonnon harjoittamista. Katolisen kirkon johtaja vieraili ensimmäisestä kertaa Mongoliassa.
The Blessed Madonna hehkuttaa kasaria ja loistaa remiksauksillaan: uusi festari toi Helsinkiin tanssimusiikin isoja nimiä
Helsingin Kansalaistorilla järjestetyllä U Nation -festivaalilla esiintyivät muun muassa The Blessed Madonna ja Eric Prydz.
Lasten kesäleiri Italiassa peruuntui, koska seurakunnan papille selvisi ohjaajan kuuluminen seksuaalivähemmistöön
Papin mukaan seksuaalivähemmistöön kuuluva ei voi toimia lastenleirillä ohjaajana. ”Luulin, että keskiaika meni jo”, vastasi alueen pormestari.
Äärimetalliyhtye Behemothin Nergal on huolissaan kotimaansa Puolan sananvapaustilanteesta: ”Minä olen uhri muiden joukossa”
Behemoth esiintyy Suomessa juhannuksena. Yle tapasi Puolan tunnetuimmain metalliyhtyeen nokkamiehen Gdańskissa. Nergalin mukaan Puolassa joudutaan jatkuvasti taistelemaan kansalaisten demokraattisista perusoikeuksista.
Häveliäät filippiiniläiset kammoavat tamponeja, mutta samalla seksiturismi kukoistaa – katso videokirje ristiriidoista
Avioerot on kielletty, mutta sivusuhteet ovat arkipäivää Filippiineillä, kertoo Ylen Kaakkois-Aasian-toimittaja Sara Rigatelli.
Roomassa vieraileva Zelenskyi sai lupauksia vankkumattomasta tuesta, vaikka jopa Italian hallituksessa on eripuraa Ukrainan avustamisesta
Presidentti Volodymyr Zelenskyillä on hyvät perusteet vierailulleen, sillä suurista EU-maista juuri Italiassa kansalaiset suhtautuvat Ukrainan tukemiseen kaikkein kielteisimmin.
Tällaista on marginaaliin jäänyt outsider-taide, josta Picassokin innostui
Kansallismuseon viimeinen näyttely ennen uuden osan rakentamistöiden alkamista johtuvaa museon sulkeutumista esittelee outsider-taidetta Suomesta, Euroopasta ja aina Brasiliasta saakka.
Tässä on Katarzyna, joka on tehnyt pelottavia asuja niin Madonnalle kuin Behemothillekin
Puolan kansainvälisesti tunnetuin muotisuunnittelija Katarzyna Konieczka suunnittelee muotia, jossa on myös pelottavia piirteitä. Toimittajamme tapasi Konieczkan Puolan Sopotissa.
Presidentti Joe Bidenin vierailua odotetaan Pohjois-Irlannissa – videolla seinämaalauksia vihanpidon historiasta
Maanantaina tuli kuluneeksi 25 vuotta siitä, kun solmittiin pitkänperjantain sopimus, joka päätti Pohjois-Irlannin kolme vuosikymmentä kestäneen konfliktin.
Hallituksen penseä suhtautuminen kirkkoon viilentää Nicaraguan ja Vatikaanin suhteita
Ristisaattokulkueita on järjestetty pitkäperjantain yönä eri puolilla maailmaa. Nicaraguassa ihmiset viettävät pääsiäistä vasemmistohallituksen vastustuksesta huolimatta.
Miljoona kongolaista otti paavi Franciscuksen vastaan kuin rock-tähden – Katolinen kirkko kasvaa Afrikassa nopeammin kuin missään muualla
Franciscuksen vierailu Kongon demokraattisessa tasavallassa ja Etelä-Sudanissa on hänen viides Afrikan-matkansa. Afrikassa asuu yli 250 miljoonaa katolilaista.
Benedictus haudattiin paavien vuosisataiseen leposijaan
Lähes 200 000 ihmistä jätti viimeisen tervehdyksen uudenvuodenaattona 95-vuotiaana kuolleen emerituspaavin arkulle.
Salaperäinen puhelu vei katolisen Teemu Sipon Tukholmaan: syyksi paljastui paavi Benedictuksen historiallinen päätös
Benedictus jäi mieleen nöyränä ihmisenä, joka tunsi keskustelukumppaninsa taustat, emerituspiispa Sippo kertoo. Benedictuksen hautajaiset pidetään Vatikaanissa tänään torstaina.
Lauantai 31.12.2022 (radio)
Emerituspaavi Benedictus on kuollut. Uutta vuotta juhlitaan maailmalla ja Suomessa. Osakekurssit laskivat Helsingin pörssissä vuonna 2022. Sää muuttuu poutaisemmaksi.
Entinen paavi Benedictus XVI on kuollut 95-vuotiaana
Saksalaissyntyinen paavi oli ensimmäinen virastaan väistynyt katolisen kirkon päämies kuuteensataan vuoteen. Hän jätti eronpyyntönsä terveyssyistä vuonna 2013.
Sunnuntai 25.12.2022 (radio)
Rautjärven kirkko tuhoutui palossa. Joulunvietto. Paavin joulupuhe. Joulukeräykset. Sää.
Paavi Franciscus tuomitsi perinteisessä jouluyön messussaan ihmisten vallan- ja rahanhimon
Paavi ei maininnut messussaan Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainaan, mutta vaikutti viittaavan siihen monessa kohtaa.
Lääkäri Heimo Langinvainio on henkisellä matkalla katolisessa maailmassa
Henkinen matka on lääketieteen tohtori Heimo Langinvainiolle elämän mittainen, sillä mielen tarkastelu pitää hänet alati otteessa.

Paavi Franciscus pyysi Kanadassa anteeksi lasten hyväksikäyttöä ja kaltoinkohtelua, joka jatkui katolisissa kouluissa vuosikymmenten ajan
Paavi esitti anteeksipyynnön alkuperäiskansoille Kanadassa järjestetyssä tilaisuudessa. Katolisen kirkon ylläpitämiin kouluihin pakotettiin noin 150 000 alkuperäiskansoihin kuulunutta lasta.
Poava Franciscus galleda Kanáda – poava vurdet átnut ándagassii Kanáda eamiálbmogiin katolalaš girku páhpaid vearrodaguid
Poava Franciscus muitalii girdinmátkkis doaimmaheaddjiide, ahte jearaldagas lea "gáhtamušmátki". Duogážis leat ásodatskuvllaid hávdegávdnosat.

"Vanhemmat eivät saaneet tietoa lapsen kuolemasta", paavi vierailee Kanadassa ja pyytänee anteeksi alkuperäisväestön kaltoinkohtelua
Alkuperäisväestön edustaja vaativat anteeksipyynnön lisäksi lupauksia muista toimista katolisen kirkon johtajalta. Vaatimuksena ovat rahalliset korvaukset, otettujen esineiden palauttaminen sekä arkistojen avaaminen.
Tuore tutkimus paljasti satoja hyväksikäyttötapauksia Saksan katolisessa kirkossa – hiippakunta vaikeni ja siirsi tekijöitä paikasta toiseen
Münsterin yliopistossa selvitettiin alaikäisten seksuaalista hyväksikäyttöä 75 vuoden ajalta. Tutkimuskohteena ollut hiippakunta rahoitti selvitystyötä.
Paavi Franciscus avasi Vatikaanin korkeiden virkojen ovet naisille – asiantuntija: “Erittäin merkittävä askel”
Uudistusmielinen paavi Franciscus purkaa papiston valtaa ja avaa naisille tien korkeisiin virkoihin. Nähdäänkö katolisessa kirkossa seuraavaksi naispappeja? Kysyimme asiantuntijalta.

Väkivaltaisesta historiastaan tunnetulle Sinn Féin -puolueelle ennustetaan vaalivoittoa Pohjois-Irlannissa – tätä se tarkoittaisi
Irlannin tasavaltalaisarmeijan, IRA:n poliitisena siipenä aiemmin tunnettu Sinn Féin on kahmaisemassa Pohjois-Irlannissa suurimman puolueen aseman paikallisvaaleissa, jotka pidetään torstaina. Puolueen yhtenä tavoitteena on yhdistyä Irlantiin.
Sunnuntai 17.4.2022 (radio)
Ukrainan tilanne. Ruotsin mellakat. Sähköautojen suosio. Pääsiäinen. Paavi vetosi rauhan puolesta. Sääennuste.
Paavi Franciscus pääsiäissunnuntain Urbi et orbi -puheessaan: Sodan pääsiäisenä maailman johtajien on kuunneltava rauhan kutsua
Sota Ukrainassa nousi esille katolisen kirkon päämiehen puheessa.
Pääsiäistä saa vihdoin viettää vailla tiukkoja koronarajoituksia – katso tästä Sevillan harras kulkue
Pääsiäistä vietetään tänä vuonna aiempaa vapaammin kahden koronavuoden jälkeen. Espanjan Sevillassa kristikunnan tärkeä juhlapyhä kokosi tuhansia osanottajia.
Keskiajan oudossa pyhimyskultissa heräteltiin ruumiita ja palvottiin luurankoja, mutta samalla luotiin pohja nykyiselle oikeusjärjestelmällemme
Verta vuotava kuva ja muita outoja ihmeitä -kirja avaa keskiajan ihmeiden ja pyhimysten joskus makaaberiakin maailmaa. Tällainen maailma toimi luonnollisen ja yliluonnollisen välimaastossa.
Piispa Jukka Keskitalo vetosi paavi Franciscukseen Vatikaanissa: "Kirkkojen on syytä pyytää anteeksi saamelaisilta"
Oulun piispa Jukka Keskitalo delegaatioineen tapasi paavi Franciscuksen Vatikaanissa yksityisvastaanotolla. Keskitalo totesi puheessaan paaville, että kirkkojen on syytä pyytää saamelaisilta anteeksi.
Oulun piispa tapaa paavin Vatikaanissa tänään, mukana myös saamelaisen alkuperäiskansan edustus
Vierailun yhteydessä paaville luovutetaan uuden pohjoissaamenkielisen raamatunkäännöksen juhlapainos.
Piispa Jukka Keskitalo tapaa delegaatioineen paavin maanantaina – saamelaisasiat nousevat tapaamisen keskiöön
Oulun hiippakunnan piispa Jukka Keskitalon johtama ekumeeninen delegaatio tapaa paavi Franciscuksen yksityisvastaanotolla Vatikaanissa maanantaina. Tapaamisessa keskustellaan alkuperäiskansoihin liittyvistä kysymyksistä.

Biden soi paaville aikaa enemmän kuin edeltäjänsä – katolinen presidentti ylisti paavia: "Tärkein taistelija rauhan puolesta"
Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenin ei tiedetä keskustelleen paavi Franciscuksen kanssa aborttikysymyksestä.

Ranskan katolisen kirkon papit hyväksikäyttivät satoja tuhansia alaikäisiä ja kirkko peitteli jäljet, kertoo tuore raportti
Tuoreen raportin mukaan ainakin 216 000:ta alaikäistä on hyväksikäytetty Ranskan katolisessa kirkossa. Ranskan katolisten piispojen konferenssi on pyytänyt uhreilta anteeksiantoa.
Tutkinta: Ranskan katolisen kirkon riveissä on toiminut tuhansia pedofiileja vuosikymmenten varrella
Julkisuuteen tulleet skandaalit käynnistivät Ranskassa tutkinnan katolisen kirkon pedofiliatapauksista. Raportti kaksi ja puoli vuotta kestäneestä tutkinnasta julkaistaan ensi viikolla.
Katolinen kirkko pyysi anteeksi Kanadan alkuperäiskansojen lasten kaltoinkohtelua sisäoppilaitoksissa
Viime aikoina Kanadassa on löytynyt useita joukkohautoja, joihin oli haudattu noin 1 200 alkuperäisväestöön kuuluneen lapsen ruumiit. Lapset joutuivat sisäoppilaitoksissa usein väkivallan ja seksuaalisen hyväksikäytön uhreiksi.

Pakolaisten puolesta usein puhuva paavi Franciscus vieraili Unkarissa – tapaamista siirtolaisvastaisen Orbánin kanssa kuvailtiin lämminhenkiseksi
Tapaamisen jälkeen Orbán osallistui paavin pitämään messuun Budapestissä, jossa paavi toivoi, että kuulijat pysyvät avoimina ja huomaavaisina.
Hartauspuhujat lokakuussa
Yle Radio 1:n hartauspuhujat lokakuussa 2021

Ranskassa murhattiin katolinen pappi – epäiltynä Nantesin katedraalin tuhopolttaja
Nantesin katedraalin viime vuonna polttanut mies ilmoittautui itse poliisille papin murhasta Vendéen alueella Länsi-Ranskassa.
Hartauspuhujat syyskuussa
Yle Radio 1:n hartauspuhujat syyskuussa 2021

Kanadassa kaadettiin ja töhrittiin brittihallinnon aikaisia kuningatarpatsaita – töhrijät halusivat osoittaa tukea Kanadan alkuperäiskansoille
Kanadan kansallispäivän juhlat muuttuivat vandalismiksi eri puolilla maata torstaina, kun kansalaiset purkivat kiukkuaan brittihallitsijoita, katolista kirkkoa ja alkuperäiskansojen kurjaa kohtelua kohtaan.

Kanadasta löytyi taas lisää hautoja alkuperäisväestön lasten koulun läheltä – kirkkoja poltettu, paavia vaaditaan tilille
Kyse on lyhyen ajan sisään jo kolmannesta vastaavanlaisesta löydöstä Kanadassa. Tuoreeltaan tehdyissä karmaisevissa löydöissä on löydetty yhteensä yli tuhat hautaa.
Yhdysvalloissa katoliset piispat suunnittelevat aborttia kannattavalle Bidenille ehtoolliskieltoa
Biden tunnettaan hartaana katolisena, mutta hän ei ole ajanut aborttioikeuden vastaista politiikkaa.
Kirkko keskellä kylää – kirkkorakennus on osa kulttuuriperintöämme ja kansallismaisemaamme
Kirkkoarkkitehtuuri Suomessa.
Hartauspuhujat elokuussa
Yle Radio 1:n hartauspuhujat elokuussa 2021
Kanadan pääministeri pettyi katolisen kirkon passiivisuuteen selvittää lasten kohtaloita entisissä sisäoppilaitoksissa
Justin Trudeau varoitteli, että Kanadan hallitus saattaa ryhtyä jopa oikeudellisiin toimenpiteisiin, ellei katolilainen kirkko luovuta asiakirjoja sisäoppilaitoksiin sijoitettujen lasten kohtaloista.
Vaikutusvaltainen saksalaiskardinaali pyysi eroa katolisen kirkon hyväksikäyttöskandaalin takia – "Olemme umpikujassa"
Kardinaali Reinhard Marx kuuluu paavi Franciscusin läheisiin neuvonantajiin. Hänet tunnetaan uudistusmielisenä kirkollisena johtajana. Marxia itseään ei epäillä hyväksikäyttötapauksiin liittyvistä laiminlyönneistä.

Paavi päivitti katolisen kirkon sääntöjä seksuaalisen hyväksikäytön ehkäisemiseksi – taustalla kosolti skandaaleja
Aiemmin katolisen kirkon pappeja ja hyväksikäyttötapauksista tienneitä on pakotettu jättämään virkansa vuosia tapausten jälkeen. Uusilla säännöillä yritetään nopeuttaa prosessia ja estää niin alaikäisiin kuin aikuisiinkin kohdistuvia hyväksikäyttötapauksia.
Hartauspuhujat heinäkuussa
Yle Radio 1:n hartauspuhujat heinäkuussa 2021
USA:n ilmastolähettiläs Kerry uskoo paavin valtaan ilmastonmuutostaistelussa: hän pystyy hieman ravistelemaan ihmisiä
John Kerryn mukaan seuraavat kuusi kuukautta ovat kriittisiä, mikäli Pariisin ilmastokokouksen päätökset aiotaan panna toimeen.