Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Multialaisvaltuutettu pyytää eroa kaikista luottamustoimistaan  – taustalla eläinsuojelurikostuomio

Useita luottamustehtäviä hoitanut kunnallispoliitikko sai syyskuun lopulla tuomion törkeästä eläinsuojelurikoksesta.

Heikki Luukkanen – tunnettu radioääni ja määrätietoinen edunvalvoja on poissa

Imatralainen Heikki Luukkanen oli lähes kaikkien eteläkarjalaisten tuntema radiopersoona ja tunnettu vaikuttaja.

Kaksi demaria vetäytyy luottamustehtävistä Jyväskylän kaupunginvaltuustossa – taustalla syytteiden nosto törkeästä avustuspetoksesta

Jyväskyläläiset SDP:n kaupunginvaltuutetut Jari Blom ja Ahti Ruoppila ovat ilmoittaneet vetäytyvänsä luottamustoimesta oikeudenkäynnin ajaksi.

Jyväskylän päättäjät: murhan yrityksestä epäilty valtuutettu ei nauti luottamusta

Valtuutettua ei voi pidättää luottamustoimesta ennen kuin hänet on asetettu syytteeseen tuomioistuimessa.

Yllättävä valtuustoaloite Sysmässä: valtuuston puheenjohtajiston luottamus puntariin

Hyvinvointivaliokunnan puheenjohtajiston luottamuksen arviointi kääntyi illan aikana valtuuston puheenjohtajiston luottamuspulaksi.

Sysmän kunnanhallituksessa väännettiin vaalikelpoisuudesta ja valiokunnan puheenjohtajiston asemasta

Valtuustolle esitetään hyvinvointivaliokunnan puheenjohtajiston luottamusta koskevan päätöksen pyörtämistä. Keskustalainen valtuutettu sen sijaan todettiin vaalikelpoiseksi.

Kolme luottamushenkilöä eroaa Kannonkoskella, koska luottamus kunnan johtoon loppui – kunnanjohtaja kiistää kritiikin

Kannonkoskella kolme kunnallispoliitikkoa sanoo, että luottamuspula tekee yhteisten asioiden hoidon hankalaksi.

HäSa: Myös perussuomalaisten valtuutettu Matti Mikkola on epäiltynä kiinteistöyhtiön rikostutkinnassa – valtuustoryhmä aikoo erottaa

Kanta-Hämeen perussuomalaiset kysyi Mikkolalta tämän osuudesta rikostutkintaan jo ennen kuin asia tuli julkisuuteen.

Virkarikossyytteet johtivat valtuuston varapuheenjohtajan lähtöön Kittilässä

Varapuheenjohtajaksi valittiin Markku Mäkitalo (kesk.).

Kittilä perusti tilapäisen valiokunnan valmistelemaan toimielinten erottamista

Aloitteen kunnanhallituksen ja kaikkien lautakuntien erottamisesta allekirjoitti 14 valtuutettua ja 2 varavaltuutettua.

Kittilässä halutaan erottaa kaikki kunnan toimielimet

Kittilässä aiotaan valita uudelleen toimielimet nyt, kun KHO palautti hyllytetyt luottamushenkilöt päätöksentekoon.

Kuntapäättäjät ovat sankoin joukoin ehdolla pohjoiskarjalaisen S-ryhmän edustajistoon – poliittisia luottamustoimia ei tuoda mainoksissa esiin

PKO:n viestintäjohtajan mukaan edustajistossa olevilla kuntapäättäjillä ei ole eturistiriidan vaaraa, sillä kuntapäättäjät jääväävät itsensä tarvittaessa.

Kittilässä vaaditaan syytteen saaneet kuntapäättäjät hyllytettäviksi

Helmikuussa syytteen saivat muun muassa kunnanvaltuuston puheenjohtaja Aki Nevalainen ja hallituksen puheenjohtaja Pekka Rajala.

Eksoten hallituksen puheenjohtaja Marja-Liisa Vesterisen luottamuksen selvittämiseksi perustettu Eksoten tilapäinen valiokunta lakkautetaan – "valiokunnan tehtävä on jo ratkaistu muulla tavoin"

Eksoten hallituksen puheenjohtaja Marja-Liisa Vesterinen erosi luottamustoimestaan helmikuussa, joten Eksoten valtuuston perustaman tilapäisen valiokunnan toiminta lopetetaan.

Jyväskylän sosialidemokraatit vaativat Pentti Tossavaisen eroa kunnallisista luottamustoimista

Tossavaisen rikosepäilyt liittyvät muun muassa asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARAn talohankkeissa ilmenneisiin väärinkäytöksiin.

Lappeenrannan kaupunginhallitus esittää eron myöntämistä Anneli Kiljuselle

Kansanedustaja Anneli Kiljunen on lupautunut Eksoten hallituksen puheenjohtajaksi, ja jättää sen vuoksi kaupunginhallituksen jäsenyyden.

Rahanpesusta tuomittu toholampilaisvaltuutettu haki itse eroa luottamustoimistaan

Toholammin kunnanhallitus hyväksyi perussuomalaisten Oskari Laakerin eron.

Polvijärveläinen kunnallispoliitikko kirjoitti vähättelevästi holokaustista

Sosialidemokaraattien Pauliina Kuhlmannin kirjoitukset johtavat eroon muun muassa puolueesta.

Turun entinen kaupunginvaltuutettu Tuomas Kyttä on kuollut

Turun kaupunginvaltuutettuna ja valtuuston varapuheenjohtajana aikoinaan toimininut Kyttä on kuollut pitkällisen sairauden jälkeen.

Kuhmolainen Tuomas Kettunen nousee eduskuntaan kansanedustaja Antti Rantakankaan paikalle – "Saappaat ovat isot"

Kettunen työskentelee Kuhmon kaupungin maaseutusihteerinä. Hän on koulutukseltaan agrologi.

Mauri Pekkarinen jättää valtuustopaikkansa Jyväskylässä

Pekkarinen valittiin Euroopan parlamenttiin viime kevään eurovaaleissa.

Lahden kaupunki haluaa tietää energiayhtiönsä arvon – valtuutettuja askarruttaa, kuka vuoti tiedon selvityksestä

Valtuutetuille kerrottiin keskiviikkona infossa, mitä konsulttiselvityksellä haetaan. Valtuutettuja ihmetyttää tiedon päätyminen lehteen päiviä aiemmin.

Vesa Jalonen luopuu keskustan piirin johdosta – "Tämä on itsekäs ratkaisu, aika ei vain riitä"

Keskustan Satakunnan piiri valitsee uuden puheenjohtajan marraskuun puolivälissä.

KHO: Kittilän hyllytetyt kuntapäättäjät pysyvät hyllyllä lainvoimaiseen tuomioon asti

Korkein hallinto-oikeus ei päästä virkarikoksista syytettyjä luottamushenkilöitä vielä takaisin päätöksentekoon.

Tampereen kaupunginhallitus äänesti Aleksovskin pidättämisestä  valtuutetun tehtävästä – saa jatkaa

Atanas Aleksovskin (sd.) pidättämistä  valtuutetun tehtävästä esitti Minna Minkkinen (vas.)

Täpärästi eduskunnan ulkopuolelle jäänyt Riikka Karppinen siirtyy viestintätoimistoon – kiistää lobbariroolin

Riikka Karppinen aloitti työt Milttonilla, joka oli lobbarikohun keskellä viime keväänä hallitusneuvottelujen aikaan.

Syytteistä vapautetut Kittilän luottamushenkilöt eivät vielä palaa päätöksentekoon

Kittilän kunta odottaa ensin kahden tuomion lainvoimaisuuden, sanoo vt. kunnanjohtaja Antti Jämsén.

Kittilä jätti luottamusmiesvalinnat pöydälle

Kittilän valtuusto odottaa oikeuden päätöksiä ennen luottamusmiesten valintaa.

Valtiovarainministeriö valittaa Kittilän kuntapäättäjien hyllytyksen kumoamisesta

Valtiovarainministeriön mukaan Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden tuore päätös on tärkeä ennakkotapaus.

Kittilä valittaa Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätöksestä

Kunta valittaa asiasta korkeimpaan hallinto-oikeuteen, koska päätöstä ei kumottu kaikkien syytteessä olevien henkilöiden kohdalta.

Hallinto-oikeus kumosi 10 kittiläläisen kuntapäättäjän hyllyttämisen

Hallinto-oikeuden mukaan muiden luottamustehtävistään pidätettyjen luottamushenkilöiden hyllyttäminen voi jatkua Kittilässä.

Mikkelin uudeksi kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi ehdolla SDP:n Soile Kuitunen

Markku Aholaisen paikalle nousee toinen sosiaalidemokraatti, koska paikka on kuntavaalien suurimman puolueen.

Satakuntalaisen kuntapoliitikon raiskaustuomio pysyi hovioikeudessa

Hovioikeus ei muuttanut Satakunnan käräjäoikeuden langettamaa ehdotonta vankeustuomiota.

"Poistin ryhmät, turha loukkaantua" – lukijat listasivat 10 vinkkiä, joilla pikaviestien sarjatulitus loppuu

Yllättävän moni saa päivittäin satoja, jopa tuhansia pikaviestejä. Tutkija pitää määrää hurjana.

Rovaniemen kaupunki on saanut sidonnaisuusilmoitukset mahdollisesti yhtä lukuunottamatta

Sidonnaisuusrekisterin tarkoituksena on edistää päätöksenteon avoimuutta ja läpinäkyvyyttä.

Myrsky Virmavirran kolumni: Miten käy tätien ja setien luottamustoimien, kun heidän ainoat äänestäjänsä kuolevat pois

Toivon, että nuorille jäisi vaaleista käteen muutakin kuin vain meemejä rikotuista lupauksista, kirjoittaa ensimmäistä kertaa äänestävä Myrsky Virmavirta.

Karstulan kunnanvaltuuston puheenjohtaja eroaa luottamuspulan vuoksi

Kunnallispolitiikan kiistat ovat kärjistyneet kunnanvaltuuston puheenjohtajan eroanomukseen Karstulassa.

Helsingin kokoomuksen ryhmänjohtaja Rautava luopuu tehtävästä

Kokoomuksen valtuustoryhmän johdosta jättäytyvä Risto Rautava jatkaa normaalisti muissa luottamustoimissaan.

Pitkäaikainen rovaniemeläinen demaripäättäjä jättää politiikan

Antti Liikkanen perustelee lähtöään pitkällä toiminnalla luottamustoimista.

Oulun kaupunginhallitus vastasi ihmisroska-kohusta nousseeseen kanteluun: valtuutettu ei tehnyt tarkoituksellista virhettä

Oulun kaupunginhallituksen mukaan ihmisroska-lausunnon sanonut kaupunginvaltuutettu ei ole tehnyt sellaista virhettä luottamustoimessaan, johon sen tulisi puuttua.

Kittilä-sotku: Valtuuston varapuheenjohtaja ei saanutkaan eroa

Kittilän kunnanvaltuusto päätti tiistaina äänestysten jälkeen, että Kivisaarelle ei myönnetä eroa, koska siihen ei ole pätevää syytä.

Esitys: Kittilän valtuuston varapuheenjohtajalle ero

Kivisaari pyysi eroa luottamustoimista, koska hänet on valittu kunnan osaksi omistaman Levin Matkailun vt. toimitusjohtajaksi.

Kittilän valtuuston varapuheenjohtaja jättää luottamustoimet

Yrjötapio Kivisaari (kesk.) on valittu Levin Matkailu Oy:n vt. toimitusjohtajaksi.

Oululainen kulttuurivaikuttaja Kaisu Mikkola on kuollut

Kaisu Mikkola oli Pohjois-Suomessa tunnettu kulttuurihahmo ja sanomalehti Kalevan kulttuuritoimituksen perustaja. Mikkola oli 76-vuotias.

Kiinnostaako työ Suomen ehkä seuratuimmassa kunnassa? – Kittilässä on taas kunnanjohtajan paikka auki

Kunnanjohtaja valitaan määräaikaiseksi viransijaiseksi, koska Kittilän vakituisen kunnanjohtajan Anna Mäkelän kanssa tehdystä sovintosopimuksesta tehty valitus on edelleen Korkeimman hallinto-oikeuden käsittelyssä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle