Uusimmat artikkelit
Yli yhdeksän kymmenestä peruskoulun rehtorista on huomannut mielenterveyden haasteiden lisääntyneen koulussaan
Suomalaiskoulujen rehtorit kokevat oppilashuollon resurssit liian vähäisiksi.
Nuoret voivat entistä huonommin – Etelä-Savossa avuntarpeeseen pyritään vastaamaan esimerkiksi erilaisilla lyhytterapioilla
Lasten ja nuorten tarpeet kasvavat vuosi vuodelta, kerrotaan hyvinvointialueelta. Tavoitteena on tarjota mahdollisimman matalan kynnyksen palveluita.
Nuorten ahdistuneisuus ja kiusaaminen lisääntyivät entisestään – Kouluterveyskysely yllätti tutkijat
Yläkouluikäisten nuorten ahdistuneisuus on jopa lisääntynyt korona-ajasta, kertovat tuoreet Kouluterveyskyselyn tulokset.
Fanny Pirttiniemi, 29, ahdistui ja jätti opinnot kahdesti kesken – nyt hän ajattelee ensimmäistä kertaa, että elämässä voi olla jotain hyvää
Pirttiniemi pääsi kiinni ahdistuksen takia keskeytyneihin opintoihinsa Kelan Nuotti-valmennuksen avulla. Varsinaista ahdistuksen hoitoa Nuotti-valmennus ei ole, mutta monelle se on kaivattu apu eteenpäin.
Mustelma on leukemiaa ja flunssa keuhkokuumetta – Katri kärsii hypokondriasta, joka saa hänet tarkkailemaan kehoaan epätavallisen paljon
Sairauden pelko eli hypokondria on ahdistushäiriön oire, jota lääkärit eivät osaa kunnolla tunnistaa. Katri Koivumäen sairauspelot alkoivat jo lapsena, kun hän näki televisiodokumentin leukemiasta.
Professori Olga Osokina joutui itsekin pakenemaan sotaa – nyt hän tutkii Venäjän hyökkäyksen vaikutuksia lasten ja nuorten mielenterveyteen
Sota-alueen nuoret kärsivät voimakkaasta sotatraumasta ja päivittäisestä stressistä. Kriisiapua pitäisi tarjota mahdollisimman nopeasti.
Avantouinti voi nollata uupuneen ylikierrokset ja auttaa päihittämään masennuksen – “Jo 30 sekuntia tuo hyötyjä”, sanovat psykoterapeutit
Kaksi psykoterapeuttia tutkii, voisiko avantouinti olla mielenterveyden hoitokeino. Sellainen, johon vaikkapa lääkäri voisi antaa lähetteen.
Saga Virtakangas saa kirjoituksissa lisäaikaa, mutta siitä ei ole suurta apua – tuhannet haluavat tehdä ylioppilaskokeet erityisjärjestelyin
Ylioppilaskirjoitusten erityisjärjestelyjen hakemusmäärät ovat kuudessa vuodessa yli kaksinkertaistuneet. Yleisin syy erityisjärjestelyille on lukivaikeus.
”Älä sinä Terttu pelkää”, sanoi kuoleva isä – siitä lähtien tytär on pelännyt 70 vuotta
Terttu Laiho ei ole saanut avukseen henkilökohtaista avustajaa, vaikka toisen ihmisen seura auttaisi häntä pääsemään ulos kotiovesta.
21-vuotias opiskelija Saina Kyllönen: "Olen kuullut, että masennus ja ahdistus olisivat muotisairauksia" – kuuntele, kuinka puhe mielenterveydestä voi vääristyä
Myös täydellisen mielenterveyden omaava voi kokea ahdistusta ja stressiä. Kouluterveyskyselyissä korostuu ahdistuneisuus ja yksinäisyys. Lisäksi esiin nousevat vastuunottaminen omasta elämästä ja yksin selviäminen.
Rubert Mönttinen, 22, jännittää puhelimella soittamista niin paljon, että työpaikan hakeminen tuntuu mahdottomalta
Lähes joka kolmas nuori kärsii sosiaalisten kohtaamisten pelosta. Pelko tekee myös työnhausta vaikeaa. Kotoa lähteminen, vieraan ihmisen kohtaaminen ja etenkin soittaminen pelottaa monia.
Kun paniikki ottaa vallan, omaa kehoa voi auttaa rauhoittumaan – pistä muistiin nämä neljä helppoa keinoa
Kehollinen tekeminen rauhoittaa paniikkikohtauksen.
Väsymys ja oudot tuntemukset ajoivat Sotkamon Jymyn Lauri Rönkön sairaslomalle
Rönkön oireet alkoivat viime vuoden elokuussa. Tammikuussa oireille löytyi syy.
Ari Lahtonen, 32, yritti opetella koulukirjoja ulkoa ala-asteella ja ajoi itsensä loppuun lukiossa – nyt hän pyrkii eroon häpeästä
Perfektionismi ja pelot ovat piinanneet Ari Lahtosta lapsesta asti. Möyhemmin ne saivat nimiä: ahdistus, masennus ja pakko-oireet. Nyt mielenterveyskuntoutuja opettelee hyväksymään itsensä sellaisena kuin on.
Ilo on sallittua myös kärsimyksen keskellä – kriisityöntekijä Ani Iivanainen: "Ahdistunutta mieltä voi rauhoittaa monin tavoin"
Moni nelikymppinenkin saattaa tietämättään kärsiä sotatraumasta, joka voi nyt nostaa pintaan ahdistusta.
Tutkijat löysivät uuden riskiryhmän, jolta somen käyttö riistäytyy käsistä: kiltit tytöt
Aiemmin tyttöjen muodostamaa riskiryhmää ei ole havaittu. Liiallinen somen käyttö on yhteydessä muun muassa moniin mielialahäiriöihin.
Some ruokkii mielenterveysongelmien "itsediagnosointia", mutta väärään tietoon on helppo haksahtaa
Entistä useampi hakeutuu mielenterveyspalveluihin "valmiin" diagnoosin kanssa. Tiedon etsiminen on helpompaa kuin koskaan, mutta se ei korvaa oikeaa diagnoosia, varoittaa asiantuntija.
Nuoria ahdistaa selvästi aiempaa enemmän etenkin Keski-Pohjanmaan maaseutupaikkakunnilla – sosiaaliset tilanteet jännittävät
Nuorten ahdistus- ja masennusoireet ovat paikoin jopa tuplaantuneet kahdessa vuodessa, kertoo kouluterveyskysely.
Asta Lepän kolumni: Miksi en kelpaa keskinkertaisena?
Kun elämän ideaalit on vedetty kaakkoon, keskinkertaisuus on alettu nähdä niin suurena häpeänä, ettei edes ihminen itse saa nimittää itseään keskiverroksi, väittää Leppä.

Joka kolmas korkeakouluopiskelija kärsii masennus- ja ahdistusoireista – nämä neljä seikkaa kiteyttävät, mistä on kyse
Ylioppilaiden Terveydenhoitosäätiön YTHS:n mukaan mielenterveyspalveluden kysyntä on nyt korkeampaa kuin keväällä, vaikka lähiopetukseen on osin palattu.
Saana Uusitalo, 15, lopetti puhumisen jo päiväkodissa – hän etsii tietä ulos yksinäisyydestä, jotta muutkin kuin linnut ymmärtäisivät häntä
Saana Uusitalolla on diagnosoitu selektiivinen mutismi, eli valikoiva puhumattomuus. Saana toivoo löytävänsä edes yhden ystävän, joka ymmärtää häntä.
Työntekijöiden poissaolot mielenterveyssyistä ampaisivat korona-aikana jyrkkään kasvuun samalla, kun muut sairauslomat jopa vähenivät
Asiantuntijalääkärin mukaan korona-ajan innostus- ja sinnittelyvaiheen jälkeen työntekijöihin on iskenyt kyllästyminen. Työntekijöiden poissaolot psyykkisistä syistä ovat lisääntyneet jopa kymmeniä prosentteja.
Roope Lipastin kolumni: Nykyaikaisen tunnepuheen liioitteleva tyyli häiritsee minua
Elämme liioittelun ja tunnepurkausten maailmassa, jonka varjopuoli on, että sanat alkavat kokea inflaatiota, kun alati pitäisi olla jotain vielä vähän enemmän, hiukan äärimmäisempää, kirjoittaa Roope Lipasti. Kolumnin voi myös kuunnella.
Jaana Haapsalo, 28, on kärsinyt sosiaalisten tilanteiden pelosta teini-iästä alkaen – "Nykyään annan itselleni luvan poistua hetkeksi, kun alkaa ahdistaa"
Jaana kärsii sosiaalisten tilanteiden pelosta.

Tyttöjen kokema pahoinvointi on lisääntynyt – kolmannes tytöistä kertoo kohtalaisesta tai vaikeasta ahdistuneisuudesta
Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen sanoo, että tyttöjen pahoinvointi on otettava vakavasti.
Kuopiolaiset lapset ja nuoret liikkuvat hieman aiempaa enemmän, yksinäisyyden kokemus sen sijaan on kasvanut kahden viime vuoden aikana
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen uudessa kouluterveyskyselyssä kävi ilmi, että liikkuvien määrä on lisääntynyt. Terveytensä kannalta riittävästi liikkuvien määrä on kuitenkin vähäinen.

Unicef: Koronan vaikutukset lasten ja nuorten mielenterveyteen ovat vain jäävuoren huippu
Unicefin Maailman lasten tila 2021 -raportti painottaa, että lasten ja nuorten mielenterveyteen ei ole investoitu riittävästi. Joka seitsemäs nuori maailmassa kärsii mielenterveysongelmista.
Ahdistuksesta tai stressistä ei ole puhuttu suomalaisessa urheilussa ja Ari-Pekka Liukkonen haluaa muuttaa sen: "Olennaista on, ettei asioita tarvitsisi ratkoa vain omassa mielessään"
Ahdistusoireista kärsinyt Ari-Pekka Liukkonen korostaa kommunikoinnin tärkeyttä. Henkiseen hyvinvointiin liittyvissä ongelmissa olennaisinta on saada jutella asioista jonkun kanssa.
Kouluterveyskysely: Varsinkin tyttöjen ahdistus on noussut merkittävästi Etelä-Savossa
THL:n kouluterveyskyselyn mukaan yläasteelaiset, lukiolaiset ja ammattiopisto-opiskelijat kärsivät aiempaa enemmän ahdistuksesta. varsinkin tytöillä ahdistus on noussut merkittävästi ja nykyään jo yli neljännes nuorista tytöistä kokee ahdistusta.
Ahdistusta, masennusta, uupumista – kouluterveyskysely paljastaa, että korona on koetellut erityisesti tyttöjen jaksamista
Joka kolmas yläasteella, lukiossa tai ammattioppilaitoksessa opiskeleva tyttö on kokenut ahdistuneisuutta. Tulos selviää tänään julkistettavasta kouluterveyskyselystä.
Valtaosa nuorista arvioi poliitikkojen pettäneen heidät ilmastonmuutoksen torjunnassa – laajaan kansainväliseen tutkimukseen osallistui myös suomalaisia
Brittiläisen Bathin yliopiston tutkimukseen osallistui tuhansia 16–25-vuotiaita kymmenestä maasta. Kyselyyn vastasi myös suomalaisia nuoria. Tutkijoiden mukaan tulokset kertovat laajalle levinneestä ilmastoahdistuksesta nuorten keskuudessa.
”Olin vihainen, pettynyt ja katkera” – ympäristöahdistus voi olla lamauttavaa, mutta tuskan voi muuttaa toivoksi ja toiminnaksi
Tunteiden merkitys maailmanlaajuisen ympäristökatastrofin torjunnassa voi olla ratkaiseva.
Immigrants, youth suffer more mental health issues during pandemic
The pandemic has spurred isolation, anxiety and depression among immigrants and young people in Finland, studies find.
Stressi vei Tomi Tuomisen terveyden – ja juuri siksi hän ryhtyi yrittäjäksi alalle, joka uhkaa jäädä digitalisaation jalkoihin
Ensimmäisen paniikkikohtauksensa jälkeen mediatoimiston työntekijä ymmärsi, että hänen on pantava elämänsä uusiksi. Silloin hän muisti kivijalkaliikkeen, johon oli itse varta vasten matkustanut toisesta kaupungista.
Ahdistus, paniikkihäiriö ja masennus – olympiamitalistakin taistellut Suomen ykköskävelijä kertoo, kuinka nousi syvistä vesistä läheisten tuella
Veli-Matti Partanen otti komeasti yhdeksännen sijan Tokion olympialaisissa 50 kilometrin kävelyssä. Viime vuonna mielenterveytensä kanssa kamppailut Partanen oli kovin iloinen, kun sai itsestään kaiken irti.
Ari-Pekka Liukkonen avautuu rajuista ahdistusoireistaan Tokiossa: "Viimeinen viikko oli jotain, mitä kenenkään ei tarvitsisi joutua kokemaan"
Keväällä Euroopan mestaruuden voittanut Ari-Pekka Liukkonen jäi Tokion olympia-altaassa kauas tasostaan. Stressi on pilannut suomalaisuimarin jokaisen olympiamatkan.

Katri Saarikiven kolumni: Tiedemaailma on tehnyt minusta taikauskoisen
Toivo pistää ihmisen tavoittelemaan välillä täysin epätodennäköisiä asioita. Tieteen tekijät jaksavat toivoa hankkeilleen rahoitusta, vaikka hallitus on leikannut tutkimusrahoja. Ilman toivoa ei kuitenkaan hakemuksia synny, kirjoittaa Saarikivi.
llmastoaktivisti löysi tiensä ulos ahdistuksesta: "Kun sen tajusin, äkkiä vuorokauteen tuli viiskyttuhatta tuntia lisää"
Elokapina-aktivisti Eeva Rajakangas, 23, näyttelee kesätyönään räppäävää Pete-tonttua Ylen joulukalenterissa. Sitä ennen tuli yksinäinen ympäristöahdistus ja vuosi Berliinissä.
Asta Lepän kolumni: Ei kai korona-aikana uupuneita opiskelijoita unohdeta oman onnensa nojaan?
Korona-aikana koululaisilta ja opiskelijoilta on vaadittu aivan valtavasti itseohjautuvuutta. Mutta ymmärretäänkö, miten haastavaa se on useimmille ihmisille, etenkin nuorille? Onko itseohjautuvuuden ihanne synnyttänyt jo uusia jakolinjoja, miettii Asta Leppä.
Koronan päättyminen ei välttämättä ratkaise puhjenneita mielenterveyden ongelmia – osa toipuu hyvin, mutta asiantuntijat ovat huolissaan nuorista
Suurin osa koronaepidemian vuoksi lievästi oireilevista toipuu nopeasti, kun epidemia hellittää. Jotkut taas ovat riskissä sairastua mielenterveyshäiriöihin, ja avun tarve saattaa lisääntyä entisestään.
Pienten lasten vanhempien masennus- ja ahdistusoireet lisääntyivät koronakevään aikana
Turun yliopiston FinnBrain-tutkimuksen kyselyyn vastasi 651 vanhempaa, joilla oli ollut masennus- ja ahdistusoireita ennen pandemiaa. Äitien oireet kohosivat isiä enemmän ja heidän oireidensa taustalla olivat usein eri tekijät.
Sairaalat täyttäneistä nuorista nousi huoli – asiantuntijan mukaan oireilevaa nuorta voi auttaa yksinkertaisella keinolla, kuuntelemalla
Asiantuntijoiden mukaan jokainen aikuinen voi auttaa vaikeiden asioiden kanssa painivaa nuorta.
"Elämästä puuttuisi yksi iso pala" – moni katsoo lempisarjaansa päivittäin, koska se lohduttaa, lievittää stressiä ja pitää seuraa
Ylen uutisten kyselystä selvisi, että tuttu tv-sarja tai elokuva voi tuoda elämään rutiineja, turvaa ja rakennuspuita omalle identiteetille.
Terapiaan pääseminen on vaikeampaa kuin koskaan – kerro kokemuksistasi, teemme juttua
Mielenterveysongelmat ovat ovat lisääntyneet Suomessa koronapandemian aikana. Oletko sinäkin terapian tarpeessa?
Emilia Kujalan kolumni: Miksi koemme itsemme onnettomiksi silloinkin, kun kaikki on ihan hyvin?
Onnellisuuspaineet eivät helpotu pakkopositiivisuudella, kirjoittaa psykoterapeutti Emilia Kujala.

Katso tallenne: Näin Akilles ja Veiterä iskivät yhteen finaalissa
Kuvaa klikkaamalla pääsee seuraamaan tallenteesta jääpallofinaalia 2021.
Ylihuolehtiva vanhemmuus voi tuottaa ahdistuneita lapsia - Epämukaviakin tunteita pitää harjoitella
Vanhemman tehtävänä on antaa lapsen kokeilla siipiään.

Nuorten väkivallanteot herättävät ristiriitaisia tunteita – miten käsitellä ahdistusta? Asiantuntija kertoo
Ei ole yhtä oikeaa tapaa selviytyä järkytyksistä, sanoo psykologian tohtori Tuija Turunen.

Itseruoskinta ja epäonnistumisen pelko ottivat Ilkka Herolasta vallan – elämänarvot menivät remonttiin: "Mielikuvani oli, että urheilu on ihmissuhteidenkin yläpuolella"
Raju itsekriittisyys ja epäterveellinen lähestymistapa urheiluun ruokki Ilkka Herolan ahdistuneisuutta. Lopulta hän ymmärsi tarvitsevansa apua.