Uusimmat artikkelit
Lohja jahtaa ilkivallan tekijöitä vihjepalkkioiden avulla
Ilmiantaja voi saada enimmillään muutaman sadan euron palkkion, jos tekijä jää tihutyöstään kiinni.
Rankan rikostaustan omaava vaasalaismies toimii tällä kertaa oikeudessa asianomistajana: uuden syytteen mukaan hänet tuomittiin viime kesänä väärän ilmiannon perusteella
Syytteen mukaan uhriksi ilmoittautunut nainen oli väkivalloin pakotettu soittamaan hätäkeskukseen ja valehtelemaan raiskauksesta ja pahoinpitelystä.
Vuoden positiivisin kainuulainen on Susu Partanen
Kajaanin Nuorkauppakamarin järjestämään Vuoden positiivisin kainuulainen -kilpailuun tuli ilmiantoja noin 30 eri henkilöstä ympäri Kainuuta.
EU:n vaatima ilmiantokanava viivästyy – osa yrityksistä antaa jo nyt työntekijöilleen mahdollisuuden kertoa väärinkäytöksistä nimettömästi
Kaikkien yli 50 työntekijän yritysten on perustettava kanava, jossa työntekijät voivat nimettöminä ilmoittaa väärinkäytöksistä. Lakiehdotus asiasta annetaan eduskunnalle syyskuussa.
Seinäjoen kaupungin sometili edelleen kaappaajalla
Kaappaaja on poistanut kaupungin tunnukset ja tilin sisällön.
Seksuaalisen häirinnän ilmiantoja tulee paljon – "Tämä on vain jäävuoren huippu"
Etenkin urheilun maailmaan vaaditaan nykyistä tehokkaampaa häirinnän ennaltaehkäisyä. Asiantuntija kyseenalaistaa Suomen aseman tasa-arvon mallimaana.
Kartellituomio, jättimätkyt maksuista pöytälaatikkoyhtiöille – MOT:n selvitys paljastaa Fortumin vaietut Venäjä-sotkut
Venäjän-toimintoja koskevia epäselvyyksiä on tuotu myös valtio-omistajan tietoon. Valtioneuvoston kanslia salaa, onko tämä johtanut toimenpiteisiin. Fortum puolestaan kiistää kaikki väärinkäytökset.
Iisalmen kaupungilla uusi ilmoituskanava väärinkäytöksille
Iisalmi on avannut verkkosivuilleen ilmoituskanavan, jossa voi kertoa nimettömästi havaitsemistaan rikoksista tai rikkomuksista kaupungin organisaatiossa. Taustalla on EU:n Whistleblower-direktiivi.
Ilmiantokanava tulee pakolliseksi kuntiin ja suurempiin yrityksiin – Kokkolassa järjestelmä on pian valmis, Vaasassa vasta selvitetään
EU:n vaatimilla ilmiantokanavilla voi ilmoittaaa anonyymisti, jos havaitsee työpaikalla laitonta tai yleisen edun vastaista toimintaa. Kanava on oltava valmis joulukuun puolivälissä. Alle 250 henkilön yritykset saavat siirtymäaikaa.
Potilasta lyötiin, mutta esimies kielsi asiasta puhumisen – tutkimus: vain joka toinen hoitaja uskaltaa puuttua kollegan väärinkäytöksiin
Hoitajilla on korkea kynnys paljastaa väärinkäytöksiä työpaikalla, selviää väitöstutkimuksesta. Syy vaikenemiseen on usein pelko itselle koituvista seurauksista. Tehyn mukaan työpaikoilla pitäisi olla selkeät toimintaohjeet puuttumista varten.

Texasin abortinvastainen ilmiantosivusto joutuu etsimään uuden verkkoisännän
Sivustoa isännöineen yhtiön mukaan kansalaisjärjestön ylläpitämä ilmiantosivusto rikkoo sen palveluehtoja kerätessään tietoja ihmisistä ilman näiden suostumusta.
Tiktok-käyttäjät ryhtyivät sabotoimaan Texasin aborttilain toimeenpanoa – Täyttivät ilmiantosivuston roskapostilla
Laittomia abortteja tekevien lääkäreiden ja hoitajien ilmiantoon tarkoitettu verkkosivu on saanut osakseen ryöpyn tekaistuja ilmiantoja ja meemejä. Roskapostikampanjan tarkoituksena on vaikeuttaa kiistellyn lain kansalaisvalvontaa.
Vuoden positiivisinta kainuulaista haetaan jälleen: ehdota iloista ja positiivista henkilöä!
Vuoden positiivisinta kainuulaista etsitään jo 13. kerran. Ilmiantoja kerätään 26. kesäkuuta saakka. Vuoden positiivisin kainuulainen julkistetaan ja palkitaan Kajaanin Markkinakadun avajaisissa 7. heinäkuuta.

Isompien yritysten pitää perustaa tänä vuonna EU:n vaatima ilmiantokanava – Puolustusvoimat sai ilmoituksia parkkipaikoista ja sukulaisen palkkaamisesta
EU:n whistleblowing-direktiivi vaatii vähintään 50 henkilöä työllistäviä organisaatioita perustamaan sisäisen ilmoituskanavan, johon muun muassa henkilöstö voi kertoa havaitsemistaan väärinkäytöksistä. Direktiivin tarkoituksena on paljastaa rikoksia ja suojella ilmiantajaa.
Suspended sentence for hybrid wolf breeder
The woman was found guilty on eight counts, including smuggling, animal abuse and threatening an informant.
Kemissä otetaan käyttöön ilmiantokanava ensimmäisten kaupunkien joukossa – väärinkäytöksestä voi ilmoittaa nimettömästi
Ilmoituskanava perustuu Euroopan Unionin Whistleblow-direktiiviin, jonka tarkoitus on suojata ilmoittajaa mahdollisilta kostotoimilta.

Appeals Court acquits senior cops of misconduct
Helsinki District Court had previously thrown out the charges against all those accused.
Marin says coronavirus subsidies to be extended, condemns political harassment
The premier denounced a graffiti attack on a Greens office and recent harassment of Centre Party politicians.

Suhteessa olleet 33-vuotias nainen ja 26-vuotias mies tuomittiin naisen aviomiehen murhasta Vantaan Koivukylässä – yrittivät lavastaa tuttunsa syylliseksi
Uhrille oli tarjottu päihdyttävää ainetta ennen tekoa, joten hän oli ollut puolustuskyvytön.

Pako Berliiniin ei tuonut turkkilaiselle Can Dündarille turvaa – Tuhansien ihmisten verkosto vainoaa Turkin vastustajia Euroopassa
Turkki käyttää moskeijoita ja siirtolaisverkostoja presidentti Erdoğanin vastustajien hiljentämiseen ulkomailla.

Huijarit häirinneet Kauneimmat joululaulut -verkkotapahtumia – Suomen lähetysseura tehnyt rikosilmoituksen valetapahtumista
Kauneimpia joululauluja järjestävä Suomen lähetysseura varoittaa huijausyrityksistä.
Elina Tuohineva on vuoden positiivisin kainuulainen – aurinkoista persoonaa ehdotti useampi
Kehuja on tullut myös sosiaalisessa mediassa.

Tämä aika rakastaa koskettavia tarinoita, mutta ne saattavat viedä harhaan – Dosentti Maria Mäkelä: "Kertomusmuoto on kuin hygge-viltti"
Dosentti Maria Mäkelä ja Kuukausiliitteen toimittaja Anu Nousiainen olivat Ylen Aamun Viimeisen Sanan vieraana.
Ilmiantokanavat tulevat myös suomalaisille työpaikoille – poliisit ottivat jo varaslähdön: ensimmäisen vuoden saldo 211 ilmoitusta
EU velvoittaa työnantajia perustamaan nimettömiä ilmiantokanavia. Asia koskee niin julkista kuin yksityistäkin sektoria.
Vuoden positiivisin kainuulainen haussa – voittaja julkistetaan ja palkitaan syksyllä Markkinakadun avajaisissa
Kriteerit: positiivinen vaikutus ja iloinen tekeminen.
Vatikaani julkaisi kauan odotetun oppaan seksirikosten käsittelystä kirkon sisällä: Poliisille ilmoitettava matalalla kynnyksellä
Jotkut katolisen kirkon piispat ovat jättäneet ilmoittamatta hyväksikäyttösyytöksistä suojellakseen pappeja.

Aarnion ja Vilhusen murhajutun poliisitutkinta: Syytöksiä rikollisten kostosta ja väitteitä todistajan syvästä rakastumisesta tutkinnanjohtajaan
Aarnio-murhajutun esitutkinnassa on käyty läpi jopa Juice Leskiseen kohdistuneita tekaistuja huumesyytteitä.
Edellinen poikkeustila oli 80 vuotta sitten - siitä opimme, että kohta etsimme syyllisiä
Kaikissa kriisitilanteissa toistuvat samat piirteet

Poliiseista tehtaillaan nyt perusteettomia rikosilmoituksia, huomasi syyttäjä: "En keksi muuta motiivia kuin kiusanteko"
Poliiseista tehdään enemmän rikosilmoituksia kuin koskaan, mutta ne johtavat syytteeseen vain harvoin.

Hankasalmella herännyt huoli ulkomailta palanneiden liikkumisesta – kunnanjohtaja lupaa henkilökohtaisesti soittaa jokaiselle karanteenia rikkovalle
Hankasalmen kunnanjohtaja Matti Mäkinen toivoo, että ilmianto ulkomailta palanneista karanteenia rikkovista hankasalmelaisista tehtäisiin ennemmin kunnanjohtajalle kuin sosiaaliseen mediaan.

Yle Uutisten Facebook-jaot katosivat hetkellisesti – Tekninen vika esti myös kansainvälisten lehtien juttujen jakamisen
Myös Yle Uutisten omalta Facebook-sivulta katosi suuri osa siellä jo aiemmin jaetuista sisällöistä.

Appeal begins over top cops acquitted on misconduct charges
The prosecutor is seeking prison sentences or at least fines for the accused.
Suomi karkotti viime vuonna poikkeuksellisen paljon ulkomaalaisia – taustalla olemattoman neuvostoliittolaisen ammattikoulun tapaus
Oleskelulupiin erikoistuneen asianajajan mielestä Suomi karkottaa ulkomaalaisia paljon herkemmin kuin ennen.

Twitter: Järjestelmäkatkos esti Trumpin ilmiantajan nimen paljastavaa uudelleentviittausta näkymästä
Twitterin edustaja huomauttaa, että henkilön nimeä ei lasketa yksityistiedoksi Twitterin käyttöehdoissa.

CNN: Trump uudelleentviittasi ilmiantajaksi väitetyn nimen, jonkin ajan kuluttua uudelleentviittaus kumottiin
Trump on useasti vaatinut ilmiantajan nimen julkistamista.

Tiedätkö kummin vailla vertaa? Ilmianna hänet meille – Puoli seitsemän etsii Suomen parasta kummia!
Antelias lahja-automaatti, arjen pelastava haltijatarkummi, maailman coolein kummisetä vai jotain ihan muuta? Paljasta meille ihminen, jonka kummiutta ihailet.
Satama sopi riitansa entisen pomonsa kanssa – epäiltiin aiheettomasti väärinkäytöksistä
Hamina-Kotkan satama ja sen entinen tekninen johtaja tekivät kumpikin toisistaan tutkintapyynnöt poliisille.

Puolet yhdysvaltalaisista uskoo Trumpin syyllistyneen virkarikokseen – Trump vaatii ilmiantajaa astumaan esiin
Presidentti Trumpin viraltapanoa vastusti 46 prosenttia kyselyn vastaajista.
Kirpputori kyllästyi näpistelijöihin ja uhkaa nyt julkaista kaikkien kuvat Facebookissa: "Viikoittain häviää tavaraa"
Sosiaalisen median tutkija arvioi, että sosiaalisesta mediasta on tullut uusi, kansalaisvalvontaan perustuva tuomioistuin.

Isis-johtaja al-Baghdadi päästi lähipiiriinsä vain kourallisen ihmisiä – Yksi heistä petti hänet
Toistaiseksi tuntematon ilmiantaja oli pettynyt siihen, miten Isis kohteli hänen sukulaisiaan.

Foreign ministry tight-lipped about Finnish-Turkish dual nationals detained in Turkey
Social media criticism of conditions in Turkey or President Erdogan could lead to problems, according to media reports.

Ilmiantajien suoja paranee kahden vuoden päästä
Lainsäädännöllä varmistetaan, ettei väärinkäytöksistä ilmoittanut työntekijä joudu kostotoimien kohteeksi.

Suomen kansalaisia jäänyt jumiin Turkkiin: Lyhyt lomamatka saattaa muuttua pitkäksi kotiarestiksi
Turkin oloja tai presidentti Erdoğania arvostelevat somepäivitykset voivat johtaa ongelmiin. Taustalla myös ilmiantoja.

Trumpin virkasyytteen todistajaksi ilmoittautui toinenkin ilmiantaja – ja heitä voi olla lisää
Toisella ilmiantajalla sanotaan olevan aiempaa tarkempaa tietoa Donald Trumpin ja Ukrainan presidentin keskustelusta.

Bloomberg: Trump vähentää kansallisen turvallisuusneuvoston henkilökuntaa ilmiantojupakan jälkeen
Trumpin virkarikostutkinta vaikuttaa myös presidentin omaan henkilöstöön.

CNN: Valkoinen talo pyrki salaamaan myös Trumpin keskustelun Putinin kanssa – käytäntö tiukentui kiusallisten puheluiden vuodettua julki
Washington Postin mukaan Trump sanoi Venäjän ulkoministerille, ettei hän ole huolissaan Venäjän vaalivaikuttamisesta.

Kiukkuinen Trump: Tutkinta pitäisi lopettaa, noitavaino – Lehti: Ilmiantaja on CIA:n Ukraina-asiantuntija
Presidentin mielestä ilmiantajan kirjeen käsittely on kamala asia Yhdysvalloille.

Ilmiantaja: Trumpin puhelun vakavuuden ymmärtänyt Valkoinen talo salaili, Tiedustelujohtaja: Ei ole tehtäväni arvioida asiaa
Ilmiannossa kerrotaan Valkoisen talon työntekijöidenkin huolestuneen Ukrainan presidentin kanssa käydystä keskustelusta.

Kelan tukien väärinkäyttö lisääntyy – tukia huijataan vuosittain jo lähes kymmenen miljoonan euron edestä
Vuosittain Kelassa tutkitaan yli 2 000 tapausta, joissa tukia on maksettu perusteetta.

Nainen kertoi joutuneensa raiskatuksi ABC:n WC-tiloissa Seinäjoella – oikeus tuomitsi naisen väärästä ilmiannosta
Tuomion mukaan todistajankertomukset murensivat naisen tarinan pala palalta.