Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Lopella kunta laittaa Hämeen Ilvesreitin taukopaikat kuntoon valtion rahalla

Komion luonnonsuojelualueelle rakennetaan esteetön ulkoilureitti ja taukopaikka muutetaan esteettömäksi.

Linnut saapuivat ennätysvarhain – harrastajat ja retkeilijät ruuhkauttaneet bongauspaikkoja kiellosta huolimatta

Lämmin sää on saanut sekä linnut että lintuharrastajat liikkeelle. Tänä keväänä suosituimmille bongauspaikoille ei kannata lähteä.

Kunnat eivät ryntää tarkistamaan, täyttävätkö kiinteistöt uuden jätevesiasetuksen vaatimukset

Lapissa ei tehdä tehovalvontaiskuja rakennuksiin, jotka on rakennettu haja-asutusalueella rantaan tai pohjavesialueille.

Koulun vessaksi kuivahuussi? Naantalin Velkuan koulussa se saattaa olla lähitulevaisuudessa todellisuutta

Kuivakäymälä vesivessan sijaan on harvinainen julkisissa tiloissa. Saaristokouluun sellaista suunnitellaan ekologisuus mielessä.

Valokuvaaja Caj Bremer on kuvannut köyhissä tölleissä sekä rikkaiden linnoissa ja usein rukoillut Jumalaa apuun – "Mitään ei ole jäänyt kuvaamatta"

Eikä ole mitään, mitä haluaisin vielä kuvata, sanoo 90-vuotias Kulttuurivieras Caj Bremer. Silti hän jaksaa yhä olla loputtoman kiinnostunut ihmisten tarinoista. Bremerillä itsellään tarinoita on yhtä paljon kuin otettuja valokuvia.

Ravintoloissa ei ole vessoja, kuoppa toimii käymälänä ja lieteauto tyhjennetään maastoon – suomalainen kuivakäymäläosaaminen ratkaisee monta ongelmaa Afrikassa

Jos suomalaisella ei satu olemaan vesivessaa, on ainakin puucee. Muualla maailmassa toimiva sanitaatio tai kompostointi ei ole itsestäänselvyys.

Hossan kansallispuiston kehittämistä jatketaan – kesäsesonki käynnistyi reippaasti

Retkeilijöiden lisäksi Hossan maastossa liikkuu työmiehiä.

Jätevesiasetuksen siirtymäaika loppuu: mökin remontti kannattaa aloittaa äkkiä, koska urakoitsijoita ei riitä kaikille

Haja-asutusalueita koskettavan jätevesiasetuksen siirtymäaika loppuu puolen vuoden päästä.

Nyt alkavat olla viimeiset hetket hoitaa mökin jätevesijärjestelmät kuntoon – "Kyllä tässä maassa riittää kaivureita ja urakoitsijoita"

Haja-asustusalueiden jätevesiasetus koskee ennen vuotta 2004 rakennettuja rantakiinteistöjä tai pohjavesialueille rakennettuja rakennuksia.

Pajulahden laivaranta aiotaan kunnostaa kesällä

Nilsiän Pajulahden laivarantaan on tulossa veneenlaskuluiska, venepaikkoja rannalle, kuivakäymälä ja pysäköintialue.

Lämmin kesä sai hirvikärpäset kuoriutumaan joukolla ja nyt niitä on liikkeellä poikkeuksellisen paljon – "Suurin selittävä tekijä on kuitenkin hirvien tiheys"

Asiantuntijoiden mukaan lämmin kesä on saanut hirvikärpäset aikuistumaan tavallista aikaisemmin ja hyvien lentokelien ansiosta ne liikkuvat totuttua enemmän.

Kymmenettuhannet syrjäkylien jätevesiremontit myöhästyvät – siirtymäaikaa jäljellä enää reilu vuosi

Haja-asutusalueiden jätevesiremontteihin asetettu siirtymäaika on osoittautumassa aivan liian tiukaksi.

Huussin tuotokset halutaan peltojen ravinteeksi – Tampereella alkaa tänään kuivakäymäläkokous

Kuivakäymälätekniikan avulla voitaisiin korvata suuri osa fosforilannoitteista. Lannoitefosforin ennustetaan loppuvan muutamassa kymmenessä vuodessa lähes kokonaan.

Taukomakkara menee joillakin metsäpalovaroituksen edelle Hossassa– "kanssaretkeilijää voi käydä ystävällisesti ohjeistamassa"

Hossan kansallispuiston kasvanut retkeilijämäärä on lisännyt roskaamista ja sääntörikkomuksia.

Väitöskirjasta huussilukemistoon – Timo J. Tuikka kuunteli lapsena etelän herroille irvailua, käänsi selkänsä yliopistolle ja kirjoittaa nyt satiiria vessassa lukeville

Kirjoittamisen sekatyöläisen Timo J. Tuikan mielestä suomalainen politiikka on riittävää sirkusta ilman, että siitä tarvitsee edes tehdä erikseen pilaa.

Naapurit havaitsivat ja sammuttivat palon Nokialla

Palon epäillään saaneen alkunsa tupakasta.

Mökkikausi alkaa – huussiasiantuntija suosittelee välitöntä kurkkausta pönttöön

Kuivakäymälöitä on monenlaisia ja niistä mökkiläinen voi valita itselleen sopivan.

Marketta Horn on vähäpäästöistä elämää viettävä erakko, joka kammoaa kuluttamista: “Ihmisen täytyy olla sairas, jos hän voi hyvin nyky-yhteiskunnassa”

Marketta Horn on koko elämänsä kokenut toivottomuutta yrittäessään muuttaa maailmaa. Neljä vuotta sitten hän asettui erakoksi ikimetsään.

Itämeren rehevöitynyttä pohjaa yritetään kunnostaa kalkkikivellä – Vinkit mökkeilijälle: Syö kalaa ja käytä huussia

Hapetonta merenpohjaa yritetään elvyyttää luonnonmukaisin keinoin, kuten haitallisia aineita sitovalla kalkkikivellä. Arkinen tapa auttaa Itämerta on syödä enemmän kalaa.

Saamenmaalle riittäisi tulijoita – Neljä tarinaa Inarin asuntopulasta

Inarista on syntymässä matkailun myötä yksi Saamenmaan suurimmista kasvukeskuksista. Vuosia kestänyt piinaava asuntopula on kuitenkin tehnyt paikkakunnalle muuttamisesta jopa mahdotonta.

Kohti vedettömiä käymälöitä: Miksei vesivessa ole jo historiaa?

Ravinteista on pulaa, mutta nykyään huuhdomme niitä juomavedellä meriin, joissa ne aiheuttavat rehevöitymistä.

Rantakäärme voi munia vähän käytettyyn ulkokäymälään – "saattaa suhinaa kuulua pöntöstä"

Pelastuslaitokset ovat hoitaneet tänä vuonna ennätysmäärän käärmetehtäviä. Käärmeitä on haettu pois esimerkiksi asunnoista, parvekkeilta tai terasseilta.

Vuosia vatvottu jätevesisääntely sai sinetin eduskunnalta

Eduskunta hyväksyi haja-asutuksen uudet jätevesipykälät äänin 116–55.

Kuivuiko ranta silmissä? Lähetä kuvasi matalasta vedenpinnasta

Merivedenkorkeus on jopa puoli metriä normaalin alla, syksy on ollut kauniin sateeton ja näin muodoin järvet sekä joetkin vähävetisiä. Rannikolla lähisaariin voi nyt jopa kävellä.

Koulu todettiin läpimädäksi – vasta kun astmapiipuista tuli osa koulun arkea: "Olimme ehtineet tottua oireisiin"

Kotkassa sijaitseva Korkeakosken koulu todettiin yli 90-prosenttisesti käyttökelvottomaksi. Rehtorin mukaan esimerkiksi käynti äärimmäisen huonokuntoisissa ulkovessoissa on monille lapsille pelottava kokemus.

Kiistelty jätevesisääntely vihdoin eduskunnan käsittelyyn – mökkiläisiä ärsyttänyt 100 metrin sääntö pysyy

"Toivon, että ratkaisu koetaan maalaisjärkeen istuvaksi", toteaa maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.).

Valmentaja: Sade olisi Ruuskasen etu – "Viisi viikkoa reenattiin Portugalissa kaatosateessa"

Valmentaja Jarmo Hirvonen toivoo, että ennustettu vesisade toteutuisi Rion keihäsfinaalissa varhain sunnuntaiaamuna.

VR:n asemakoppi sai uuden elämän huussina – "Pikajuna 71 on 26 tuntia myöhässä"

Kajaanin Murtomäellä vihertää rakennusten muodossa. Shnorojen mökki oheisrakennuksineen saa ohikulkevat ihmiset hidastamaan kirkkaan vihreän värin ansiosta. Myös huussirakennus, joka on alunperin läheisen rautatieseman asemakoppi, herättää positiivista ihmettelyä.

Ruisrockissa pääsee tarpeilleen tuhansien ihmisten keskellä

Ruisrockissa voi kokeilla miltä tuntuu tehdä tarpeitaan katseiden alla. Festivaalialueen keskelle rekennetulla lasihuussilla halutaan herätellä ajatuksia, että miltä tuntuu olla pöntöllä kehitysmaissa.

Jätevesiremontti edessä jopa 100 000 rantakiinteistöllä – kuivakäymälä ja kantovesi vapauttavat puhdistusvaateista

Arvioiden mukaan noin joka viides kesämökki ei täytä nykyvaatimuksia jätevesien käsittelyssään. Kunnostuksen hinta vaihtelee muutamasta satasesta tuhansiin euroihin.

Huussin rakentajan maalaisjärkeen luotetaan – voi tehdä jopa ilman mitään lupaa

Vaikka haja-asutusalueen jätevesistä on väännetty yli 10 vuotta, on kuivakäymälän rakentaminen ja sijoittelu säästynyt poliittisilta intohimoilta. Kuivakäymälän voi rakentaa jopa ilman rakentamisilmoitusta.

Tuhannet jahkailevat jätevesijärjestelmän hankkimista – turhaan

Haja-alueiden jätevesijärjestelmien käyttöönoton takaraja on keväällä 2018. Vaikka aikatauluun voi tulla vielä muutoksia, jätevesijärjestelmä kannattaisi hankkia heti etenkin rantamökeille ja pohjavesialueille, sillä jo nykyinen laki kieltää ympäristön likaamisen. Jätevesien puhdistustasovaatimuksiin ei ole tulossa lievennyksiä.

Kuusankosken Kettumäen elämykset avautuvat koulujen päätyttyä

Entisen työväenasuntomuseon rakennuksia on jo korjattu luonnonmukaisia materiaaleja, muun muassa savea käyttäen. Kettumäen on tarkoitus olla avoinna kesällä joka päivä.

Valokuvaaja Caj Bremer Napoleon-kuvasta: "Rukoilin, että Kekkonen katsoisi ikkunasta"

Valokuvaaja Caj Bremerin tunnetujen kuvien takana on tarina. Hän kertoo, miksi perheenäiti osti kaikki kylän irtonumerot lehden otsikon, "Köyhyyden kehto" takia. – Suomalaisen huussin seinät ovat gallerioita, joista valokuvaaja löytää myös omia kuviaan, Bremer nauraa.

Ulkohuussi Lapin erämaasta noteerattiin maailmalla

Saarijärven autiotuvan ulkohuussi Käsivarren erämaa-alueelta Lapista on saanut maailmanlaajuista julkisuutta. Huussi on valittu sadan maisemaltaan upeimman istuntopaikan joukkoon Lonely Planetin Toilets-kirjassa.

Sonja sai yksinäisen saaren ainoan työpaikan: "Kun seison kalliolla, kuulen vain jään narahtelun ja naukuvat kuutit"

Itäisellä Suomenlahdella sijaitseva Haapasaari sai vuoden alussa uuden asukkaan. Hän on Sonja Koso, ja hän on saaren ainoa työntekijä.

Cottage holidays still popular, outdoor toilets less so

A new survey conducted for the Ministry of Agriculture and Forestry has found that the traditional holiday at a spartan cottage in the woods is still popular—but the outdoor dry toilets that usually adorn such properties are losing favour.

Ajatuksia, toiveita, rotta (kuv.) ja ajatuksia ja toiveita (eri kuin äsken), ym.

Kajo haaveilee mm lomasta avaruudessa jossa olis happea. Ym.

Järviruo'osta on riesaksi ja hyödyksi – katso kuinka ruovikkoa hävitetään kelluvalla niittokoneella

Järviruoko valtaa alaa maamme vesistöissä. Ruovikot yksipuolistavat maisemaa sekä heikentävät vesialueiden moninaisuutta. Järviruoko ei kuitenkaan ole pelkkä riesa, sillä kasvilla on paljon erilaisia hyötykäyttömahdollisuuksia.

Lyhyt mökkimatka ja sisävessa – kesämökin ostajien vaatimukset kasvaneet

Ulkohuussi ja kantovesi karkoittavat ostajat. Järvenrantamökitkään eivät käy kaupaksi Pirkanmaalla, jos niissä ei ole mukavuuksia.

Keskustele: Onko mökki työleiri vai rentoutumispaikka?

Televisio pursuilee pieniä ja isompia mökkiremontteja, mainokset ja aikakauslehdet hehkuttavat toinen toistaan tyylikkäämpiä vapaa-ajanasuntoja. Tuleeko paineita? Voiko mökillä ottaa rennosti, vaikka paikat eivät olisikaan ihan kansikuvakunnossa?

Kalle Päätalon lapsenlapsi: "Ehkä kirjoitan joku päivä Espoojoki-sarjan"

Kirjailija Kalle Päätalon tyttärentytär Vilja Päätalo haaveilee myös kirjailijan urasta. Hän vitsailee, että 26-osainen Espoojoki-sarja voisi olla hyvä alku. Vilja Päätalo tutustui vaariinsa eri tavalla, kun aloitti massiivisen Iijoki-sarjan lukemisen.

Kuivakäymälän ostamista harkitaan useamman käynnin verran: ”Auton osto on helpompi kuin käymälän osto”

Kuivakäymäläkauppiaalta menee ulkohuusseja jopa Etelä-Koreaan. Tosin aluksi tilaukset pantiin epämääräisen lähettäjänimen takia suoraan roskapostilaatikkoon.

Näkökulma: Onko pakko viettää mökkijuhannusta?

Yle Etelä-Karjalan toimituksessa kyllästyttiin mökkijuhannuksen ihannointiin. Mikä mökkijuhannuksessa pännii? No ainakin perinteinen juhannussää, likaisuus ja Pertsa-setä.

Kylävaarit palkitaan vapaaehtoistyöstä

Esko Vepsä ja Heikki Vahantaniemi ovat aktiivisia vapaaehtoistyön tekijöitä. Palkinnon he saavat työstään kylävaareina Helsingin Malmilla.

Huoli tytöistä innosti suomalaisjohtajan kouluttamaan ugandalaisia yrittäjiä

Kehitysapu elää murrosvaihetta. Yksi tapa tehostaa kehitysyhteistyötä on kouluttaa paikallisia yrittäjiä, jotka saavat esimerkiksi vedenpuhdistamisesta tai kuivakäymälöiden rakentamisesta elinkeinon. Samalla ratkeavat myös esimerkiksi vesijärjestelmien huolto-ongelmat.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle