Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kokkolan valtuuston puheenjohtajalle sakkoja kahdesta kunnianloukkauksesta – oikeuden mukaan Facebook-kommenttien sisältö oli erittäin loukkaavaa

Kyse oli kahdesta yksityishenkilöön kohdistuneesta kommentista, jotka ylittivät oikeuden mukaan selkeästi hyväksyttävän rajan.

Poliisi alkaa pian kuulla Vastaamo-tietomurron tuhansia uhreja – "Ratkaiseva tekijä voi olla jo nurkan takana", sanoo tutkinnanjohtaja

Psykoterapiakeskus Vastaamosta tietomurroilla vietyjen potilastietojen julkaiseminen netissä alkoi vuosi sitten. Tietoja oli varastettu ensimmäisen kerran jo syksyllä 2018.

Pellolla levähtävä lintuparvi voi aiheuttaa isot tuhot ruokaillessaan – jatkossa tukea voi saada myös haittojen ennaltaehkäisyyn

Viljelijä voi hakea valtiolta korvauksia, jos suojellut joutsenet, hanhet tai kurjet tallovat ja syövät viljapeltoa muuttomatkallaan. Uuden lain myötä avustusta voisivat hakea järjestöt, kunnat ja esimerkiksi yksityiset ihmiset jo ennen vahinkojen syntymistä.

Sorariita päättyi Hattulan kunnan voittoon – Tawastia Soran pitkälle kiistalle sinetti

Kanta-Hämeen käräjäoikeus hylkäsi Tawastia Soran korvausvaatimukset soranoton keskeyttämisestä. Hattulan viranomaiset keskeyttivät soranoton Hattulassa moottoritien lähistöllä joulukuussa 2015. Viranomaiset katsoivat maa-ainesten ottamisen ylittäneen lupaehdot.

Lauantai 9.10.2021 (radio)

Sairaanhoitajat. Koronatuet. Psykoterapiakeskus Vastaamo. Masennus. Hirvenmetsästys. Sääennuste.

Vastaamon entiset potilaat vaativat jopa 10 000 euron korvauksia tietomurrosta – konkurssipesä pitää 2 500:aa euroa ylärajana

Vastaamolta vahingonkorvauksia vaatineet potilaat ovat saaneet ensimmäisen arvion heille mahdollisesti maksettavista hyvityksistä. Vahingonkorvausten saaminen on kuitenkin monimutkaisen ja epävarman tien takana.

Kunnanvaltuutettu kaatoi thaipoimijoiden puolukkasaaliin ojaan – yrittäjä aikoo vaatia korvauksia: "Todella törkeällä tavalla toimittu väärin"

Paikalle osunut Pirkka Juntunen kuvasi tilanteen ja ilmoitti siitä poliisille. Poliisi tutkii, onko rikosta tapahtunut.

Ari Korhonen ei jaksa enää käräjöidä, hän ei luota kenenkään saavan Talvivaaran vahingoista korvauksia

Talvivaaran kaivoksen ympäristövahingoista korvauksia hakeneista suurin osa on luopunut vaatimuksistaan. Yksi luopujista on kajaanilainen Ari Korhonen, jolla on omistuksessaan Jormasjärven rannoilla kaksi maatilaa ja vajaa kymmenen rantatonttia.

Pälkäneen rivitalon asukkaat valittavat tuomiosta: "Sairailta vanhuksilta yritetään ryöstää asunto-omaisuus ja potkitaan pellolle"

Pirkanmaan käräjäoikeuden mukaan asiassa jäi näyttämättä, että Pälkäneen kunta olisi menetellyt huolimattomasti. Asukkaiden oikeus vaatia vahingonkorvausta ehti käräjäoikeuden mukaan vanhentua. Taloyhtiön hallituksen jäsen kertoo, että tuomiosta valitetaan.

Muistatko Talvivaaran kaivoksen ympäristövahingot? Korvauksia aletaan nyt vuosien jälkeen ratkoa, mutta moni on jo luovuttanut – tästä on kyse

Talvivaaran kaivoksen ympäristövahingoista vaadittiin aikoinaan miljoonakorvauksia, nyt suurin osa korvauksien hakijoista on luovuttanut ja korvausvaatimukset ovat sulaneet muutamaan sataantuhanteen euroon.

Eläkeläiset menettivät kotinsa ja omaisuutensa, kun talo alkoi vajota – nyt he joutuvat maksamaan myös kunnan oikeudenkäyntikuluja

Rivitaloyhtiö haastoi Pälkäneen kunnan oikeuteen vahingonkorvausten saamiseksi. Asia on ollut useita vuosia julkisuudessa, koska rivitalon eläkeikäiset asukkaat käytännössä menettivät vajoamisessa omaisuutensa ja kotinsa. Käräjäoikeuden mukaan vaatimukset ehtivät vanhentua.

Etelä-Korea takavarikoi Mitsubishin varoja saadakseen korvauksia maailmansodan aikana orjuutetuille – Japani varoittaa seurauksista

Japani määräsi jopa puoli miljoonaa korealaista pakkotyöhön miehittäessään Koreaa vuosina 1910–1945. Japani ei halua maksaa korvauksia, koska sen mielestä kiista sovittiin jo yli puoli vuosisataa sitten.

Hämeenkyrön Pappilanjoessa saa taas uida – bakteerit ovat viemärivuodon jälkeen tippuneet normaalille tasolle

Rankkasateiden aiheuttamat tulvat rikkoivat runkojätevesiputken Hämeenkyrössä reilu viikko sitten. Jätevesivuodon takia Pappilanjoessa ei saanut uida. Joki on nyt palautunut normaaliin kuntoon ja kielto purettu.

Vuoksenhovin omistaja ja vuokralainen sopivat erimielisyydet vastaanottokeskuksena toimineen hotellin korjaamisesta

Kiinteistöomistaja oli aiemmin jättänyt vuokralaiselle kiinteistön kuntoa koskevan korvausvaatimuksen.

NY Times: Ex-maajoukkuelääkäri Nassarin uhrit ja USA:n voimisteluliitto sopimassa jättikorvauksista

Konkurssioikeuteen jätetty sopimus takaisi Larry Nassarin uhreille 425 miljoonan dollarin korvaukset.

Oulun kaupunginteatteri ja Merja Larivaara tyytyvät käräjäoikeuden tuomioon sopimuskiistojensa selvittelyssä

Osapuolet ilmoittivat aluksi tyytymättömyytensä Oulun käräjäoikeuden kesäkuussa antamaan tuomioon, mutta eivät käyttäneet valitusoikeuttaan hovioikeuteen. Näin käräjäoikeuden tuomio on tullut lainvoimaiseksi.

Jätemaan päälle rakennettu rivitalo vajoaa, vanhat asukkaat häädettiin Pälkäneellä – tästä tapauksessa on kyse, pääkäsittely alkaa tänään

Rivitaloyhtiö haastoi kunnan oikeuteen vahingonkorvauksista. Asia on ollut useita vuosia julkisuudessa, koska rivitalon eläkeikäiset asukkaat käytännössä menettivät vajoamisessa omaisuutensa ja kotinsa.

Nuorisosäätiön ex-pomo tuomittiin maksamaan miljoonien eurojen vahingonkorvaukset

Oikeus katsoi Perttu Nousiaisen aiheuttaneen Nuorisosäätiölle mittavia tappioita. Nousiainen ei osallistunut lainkaan asian käsittelyyn oikeudessa.

Käräjöinti Sysmän kelluvasta mökkikylästä käyntiin

Yritys halusi perustaa kelluvan mökkikylän, mutta hanke kariutui kaavapäätöksen vuoksi. Nyt asiaa setvitään käräjäoikeudessa, jossa sekä yrittäjä että kunta vaativat toisiltaan korvauksia.

Koronarajoitukset vähensivät työssä koettua väkivaltaa – eniten uhkaavia tilanteita raportoivat nuoret työntekijät

Pidemmällä aikavälillä työväkivalta on kuitenkin lisääntynyt. Tähän lienee vaikuttanut esimerkiksi päihteidenkäyttö.

Piina on viimein ohi: 44 autoa romuttanut Pentti Korpi sai Valtiokonttorilta suurimman yksittäisen korvauksen – "Voi sanoa, että istun omassa autossa"

Uuden hybridi-Volvon ratin takana istuvalla nippuromuttajalla on syytä hymyyn, sillä 77 000 euron korvaussumma maksettiin täysimääräisenä. Hakemuksista käsittelemättä on enää kolmannes. Korvauksia on toistaiseksi maksettu vajaa 1,5 miljoonaa euroa.

Kettutarhaajan vaatimuksia käsitellään hovioikeudessa: yrittäjä vaatii satojen tuhansien eurojen korvausta valtiolta

Yritys oli tehnyt sopimuksen 2 600 elävän ketun viennistä Kiinaan. Kauppa peruuntui rokotuspuutteiden vuoksi, mistä aiheutui yritykselle noin 450 000 euron tulojen menetykset.

Suezin kanavan jumittanut alus pääsee jatkamaan matkaansa ylihuomenna

Alun perin Suezin kanavaviranomaiset vaativat aluksen omistajilta korvauksia jupakasta yli 900 miljoonaa dollaria. Lopullisen sopimuksen yksityiskohdista tai summista osapuolet eivät ole kertoneet julkisuuteen.

Mikkelin kehitysyhtiö ja Mika Sillanpää sopivat kohun keskelle joutuneen palkkariitansa – toimitusjohtaja: "laiha sopu on parempi kuin lihava riita"

Mikseillä sivutyötä tehnyt, aikanaan Mikkelissä vihreän kemian laboratorion professorina työskennellyt Mika Sillanpää oli vaatinut Mikseiltä korvausta työsuhteen purusta sekä lomarahoja ja korvauksia yhteensä noin 150 000 euroa.

Vastaamo-tietomurron uhrit voivat hakea vahingonkorvauksia oman harkinnan mukaan - "Uhrin kannalta haastavaa ja monimutkaista"

Vastaamon konkurssipesästä tulee hakea korvauksia kesäkuun 29. päivään mennessä. Rikosuhripäivystys neuvoo ja tukee tietomurron uhreja.

Nordkalkin kaivoksen lähellä asuvat ihmiset vaativat kaupungilta mittavia korvauksia talojensa mahdollisesta arvon alenemisesta Lappeenrannassa

Yksittäiset Ojala-Tuomelan alueen asukkaat pelkäävät, että heidän kiinteistöjensä arvo alenee ja läjitysalue aiheuttaa terveys-, pöly-, maisema- ja meluhaittoja. He vaativat nyt useiden kymmenien tuhansien eurojen korvauksia Lappeenrannan kaupungilta.

Kuohunta Korpelan Voiman ympärillä jatkuu – erotetun hallituksen puheenjohtaja puolustaa entisen toimitusjohtajan erorahoja

Kuntayhtymän entinen toimitusjohtaja ja edellisen yhtymähallituksen puheenjohtaja kiistävät, että toimitusjohtajan erorahojen maksamisessa olisi tehty virheitä.

Miehelle kuuden vuoden ehdoton vankeusrangaistus 15- ja 16-vuotiaiden useista raiskauksista

Raiskaukset tapahtuivat alkuvuonna 2021 Seinäjoella. Tuomio tuli miehelle törkeästä lapsenraiskauksesta ja törkeästä raiskauksesta. Tuomittu oli myös luovuttanut alaikäisille uhreille useita kertoja alkoholia.

Pentti Korpi romutti 44 autoaan ja odottelee yhä, saako niistä romutuspalkkioita luvatusti – nippuromuttajille on maksettu jo 650 000 euroa vahingonkorvauksia

Traficom ehti saada vuodenvaihteessa 323 nippuromutushakemusta, ennen kuin sekä ohjeistuksissa että laissa painettiin jarrua. Hakemuksista noin puolet on Traficomin mukaan selviä. Valtiokonttori on maksanut vahingonkorvauksia jo 50 tapauksessa.

Saksa tunnusti siirtomaakauden ajan kansanmurhan Namibiassa

Saksa on tunnustanut syyllistyneensä kansanmurhaan Namibiassa vuosina 1904–1908 ja maksaa siitä korvaukset. Sovittelu kesti viisi vuotta.

Hovioikeus korotti Päijät-Hämeen käräjäoikeuden tuomiota koulutytön seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Päijät-Hämeen käräjäoikeus oli vuonna 2019 tuominnut miehen 2 vuoden ja 4 kuukauden vankeusrangaistukseen.

Huvitörmän polttaneille joensuulaismiehille ehdollista vankeutta

Noin 20-vuotiaat miehet saivat molemmat vuoden ja kaksi kuukautta ehdollista vankeutta ja 70 tuntia yhdyskuntapalvelua.

Jälleen yksi Sunny Car Center -korvauskiista finaaliin: Markku Ritaluomalle 900 000 euroa lisää maksettavaa

Korkein oikeus ei antanut Ritaluomalle valituslupaa asiassa, joka koskee hänelle liikaa maksettuja palkkoja ja muita etuuksia. Ritaluomalle lankeaa uutta maksettavaa yli 900 000 euroa. Aiemmin Ritaluoma tuomittiin 6,2 miljoonan euron korvauksiin.

Supercell joutuu maksamaan yli 90 miljoonan dollarin korvaukset patenttirikkomuksesta

Yhtiö kiistää loukanneensa patentteja ja aikoo valittaa tuomiosta.

Käräjäoikeuden päätökseen tyytymätön kettutarhaaja aikoo viedä vahingonkorvausvaatimuksensa hovioikeuteen

Yrittäjä vaati käräjäoikeudessa Suomen valtiolta noin 450 000 euron korvauksia jo sovitun kettukaupan estämisestä. Oikeus hylkäsi vaatimuksen.

Hallinto-oikeus: Teinipojalta korvauksia vaatineen poliisin irtisanominen ei ollut laiton

Poliisimies vaati korvauksia kunnianloukkauksesta poliisin tiloissa ja virkapuku yllään.

Asukkaat häädettiin vajoavasta rivitalosta runsaat kolme vuotta sitten: korvauskiistan käsittely alkoi viimein oikeudessa

Rivitalon entiset asukkaat vaativat kuntaa lunastamaan asuinkelvottoman kiinteistön tai korvaamaan vahingot.

Voiko Alankomaat määrätä Fortumin omistaman Uniperin hiilivoimalan kiinni ilman, että maksaa korvauksia? Uniper haluaa selvittää oikeudessa

Omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen kommentoi ymmärtävänsä Fortumin ja Uniperin ratkaisuja.

Kukaan ei uskaltanut puhua, kun 15-vuotias käytti raakaa väkivaltaa useita kertoja: oikeuden mukaan koulussa vallitsi vaikenemisen kulttuuri

Julkisoikeuden apulaisprofessorin mielestä kouluväkivaltatapausten vastuut pitäisi olla laissa tarkemmin määritelty.

Aviomies puukotti Arjan kuoliaaksi ja peri hänen omaisuutensa – uhrin sisarukset ymmällään: "Miten näin voi olla?"

Omaisten suhdetta henkirikoksen uhriin puidaan oikeudessa henkilökohtaisuuksia myöten. MOT-toimituksen haastattelemat omaiset pitävät käytäntöä nöyryyttävänä.

Soinin kunnan ja Erämaan Elämyskeskuksen häätökiista odottaa hovioikeuden ratkaisua

Soinin kunta ei edelleenkään ole saanut häädettyä Erämaan Elämyskeskusta Vuorenmaan rinnehiihtokeskuksesta.

Käräjäoikeus määräsi Vastaamon perustajan ja hänen vanhempiensa omaisuutta takavarikkoon lähes 10 miljoonan euron edestä

Oikeuden mukaan Vastaamon tietomurto saattaa olla peruste yrityskaupan perumiselle tai hinnan alentamiselle.

"Valtion pitää maksaa korvaukset henkirikosten uhrien omaisille" – Keskustan Kurvinen tiukkana hallitukselle MOT:n selvityksen jälkeen

Omaiset jäävät usein ilman heille kuuluvia palveluja ja joutuvat läheisensä kuoleman aiheuttamien kustannusten maksajiksi.

Ylen aamu tänään: Venäjän ja Yhdysvaltojen välit kiristyvät – mikä maiden välejä hiertää? Katso lähetys tästä

Uhrien omaiset jäävät usein vaille kärsimyskorvauksia. Vieraana myös standup-koomikko Ismo Leikola.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle