Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Maakuntaan muuttotappio – väkiluku painui alle 162 000

Lopullisten väestötietojen mukaan Pohjois-Karjalassa oli viime vuoden lopussa 161 211 asukasta.

Kaarle Pereiran rohkea elämänmuutos kannatti: Pyysi puolisoaan mukaan muuttamaan Suomeen, ja pian molemmilla oli töitä ja elämä pikkukunnassa

Moni ulkomailla asuva suomalainen haaveilee paluusta, mutta työpaikka ja puoliso voivat jarruttaa muuttoa.

Migri: Finland "well prepared" to accept asylum seekers from Mediterranean

Finland may send a delegation to assess asylum seekers’ special needs once they have been selected.

Etlan tutkimus: Työttömyys pistää muuttokuorman herkästi liikkeeseen

Muuttajat ovat yleensä nuorempia kuin alueelle jäävät,eikä lähtijällä ole omistusasuntoa tai perheenjäseniä samalla alueella.

Sastamala kääntyy muuttovoiton puolelle 30-luvulla

Eniten asukkaita vetäisivät kaupungin keskusta ja Mouhijärvi.

Helsingistä muutettiin naapurikuntiin kiihtyvällä tahdilla viime vuonna – Kaupungin väkiluku kasvoi silti lähes viidellä tuhannella

Muualta Suomesta Helsinkiin muutettiin yhtä paljon kuin vuotta aiemmin. Muuttovoitto ulkomailta sekä syntyvyys pienenivät merkittävästi.

Ihan väärin koettu

Roina ihmisen tunnemuistina yli-elähdyttää Kajoa.

Kela ei myöntänyt muuttoapua pyörätuolissa istuvalle sairaalle naiselle, jolla ei ole varaa asua kodissaan – katsoi muuton johtuvan "mukavuussyistä"

Muuttorahan myöntäminen kuuluu nykyään Kelalle. Monet kaupungit saavat jatkuvasti avunpyyntöjä muuttajilta, joiden tukihakemuksen Kela on hylännyt.

Sisä-Savon alueella kokeillaan kesän ajan muuttajapalvelua

Apua voi saada esimerkiksi työpaikan etsinnässä.

Siivoojaksi Australiaan ja tarjoilijaksi Ranskaan – ulkomailla työskentelevät suomalaiset kertovat, miksi työ kotimaassa ei kiinnostanut

Ilari Isopahkala ja Valtteri Hinkula lähtivät kolme vuotta sitten ulkomaille töihin, eikä paluu koti-Suomeen ole käynyt mielessä.

Eikö kotipaikkasi tunnu omalta muuton jälkeen? Elämänmuutoksesta selviää joustavalla identiteetillä

Muuton jälkeiset sopeutumisvaikeudet voivat altistaa jopa mielenterveysongelmille ja uupumiselle.

Kolme kolmekymppistä lähti pikkukuntaan rakentamaan ydinvoimalaa – jopa tuhansien odotetaan tulevan perässä

Houkutteleva työ sai Joni Lyytikäisen, Satenik Narinyanin ja Henri Tahkolan lähtemään Pyhäjoelle, jossa on jatkossa tarjolla tuhansia työpaikkoja.

Kallioon maalta muuttanut Olivia Heine: "Aluksi ihmispaljous ahdisti" – Katso paljonko savolaisia, hämäläisiä tai pohjalaisia Helsingin eri puolilla asuu

Ylen jättiselvitys: Maakunnista muutetaan useimmin kantakaupunkiin. Ulkomailla syntyneet asuvat päinvastaisilla alueilla, kuten idässä.

Porin Keskuskartanon asukkaat pääsevät pakkaamaan porras kerrallaan

Pakkauspäivinä asukkaat voivat tuoda pikkutavaraa pois asunnoista ennen varsinaista muuttopäivää.

Kaakkois-Suomen pienpuoluetentissä pureudutaan muuttotappioon ja ilmastonmuutokseen – kello 9.10 alkaen suora lähetys

Tenttiä voi seurata paikan päällä Kouvolan keskustan nuorisotiloissa tai radion välityksellä.

Yhdysvaltoihin muuttava Emilia Ala-Mattinen: "Jotkut vitsailevat, että olen se kuuluisa 90 päivän morsian – mutta takana on kyllä ihan oikea rakkaustarina"

Suomalaiset muuttavat Euroopan ulkopuolelle eniten Yhdysvaltoihin. Syy on tavallisimmin työ, mutta usein myös parisuhde ja perhe.

Honkakylän lapset ainakin kolmeksi kuukaudeksi parakkeihin

Remontin kestoksi arvioitiin ensin kuukausi, mutta nyt sen uskotaan kestävän noin kolme kuukautta.

Report pushes ‘location independence’ for state employees

A new report suggests Finland’s regional development policies could shift away from relocation of major agencies towards allowing workers to choose their city.

Suomalaiset haluavat omakotitalonsa yhä valmiimpina – avaimet vain käteen ja muuttamaan

Muuttovalmiit valmistalot ovat ohittaneet suosiossa perinteiset talopaketit.

Olen keskivertomuuttaja Yhdysvalloissa – kuorman siirto kahden mailin päähän läkähdytti minut

Ymmärrän nyt, miksi amerikkalaiset muuttavat aiempaa vähemmän, kirjoittaa Ylen Washingtonin-kirjeenvaihtaja Mika Hentunen.

Toinen aste ja toinen paikkakunta – nämä asiat yksin muuttavan alaikäisen tulisi tietää

Joka vuosi useat ysiluokkalaiset lähtevät opiskelemaan kauemmaksi. Alaikäisenä muuttamisessa on haasteita, mutta niistäkin selviää, kertovat lukiolainen ja opinto-ohjaaja.

Ranuan uusi hyvinvointikeskus on muuttovalmis – henkilöstö pääsee pois sisäilmaongelmaisista tiloista

Virallisesti muutto sijoittuu joulukuun alkupäiville, mutta kalustoa siirretään jo.

Etelä-Savon väestötappio tänä vuonna jo yli 2000 henkeä

Maakunta pitää kyseenalaista kärkipaikkaa väestönmuutostilastoissa.

Suomessa lähes miljoona ihmistä muuttaa vuosittain eikä aina halukkaasti – työn vuoksi muuttaneelle perheelle Mikkeli oli kompromissi Lapin ja Helsingin välillä

Kunnat jakautuvat yhä enemmän häviäjiin ja voittajiin, kun ihmiset vaihtavat kotikuntiaan. Monet kunnat ovat huolissaan väestökadosta. Suomessa kuitenkin riittää ihmisiä, joita muuttaminen suurempaan kaupunkiin ei kiinnosta.

Aila Holmberg lii šoddâm keeđgi oolâ Ševzjäävri riddoost.

Kielâ muttui anarâškielâst tavekielân ko varrij Ucjuuhân.

Tehtaan sankarit – Onnea etsimässä

Ennen kuin tulevaisuus voi alkaa, pitää menneisyys voittaa

Ylivoimaisesti suosituin muuttokuukausi takana

Monien koulujen alkamisaika ajoittuu elokuulle, ja se on yksi syy, miksi suomalaiset muuttavat ylivoimaisesti eniten elokuussa.

Muuttofirmojen kasvava käyttö näkyy lisääntyneinä riitatapauksina: "Sovimme hinnaksi 490 euroa, muutto maksoikin 1360 euroa"

Yhä useampi jättää muuttonsa kuljetusyrityksen hoidettavaksi. Aina kaikki ei mene putkeen, ja se näkyy lisääntyvinä valituksina kuluttajaviranomaisille.

Entiset "etelän vetelät" neuvovat Lappiin muuttavaa: Lopeta hoppuilu ja osta toppahousut

Lapin yliopiston uusista opiskelijoista lähes 80 prosenttia tulee Lapin ulkopuolelta. Pian he ostavat opintotukirahoillaan toppahousut.

Muutto lähestyy ja hermot kiristyvät? Ei hätää, lue vinkit laatikoiden pakkaamiseen ja onnistuneeseen muuttopäivään

Valmistele muuttokuormaa varten pehmeitä jätesäkkejä ja mieti etukäteen, mitkä kalusteet mahtuvat kulkemaan kokonaisina rappukäytävän mutkissa.

Opiskelija, voit saada alennusta bussilipun lisäksi kortsuista, sähköstä ja haalarimerkin ompelusta – Lue lista rahanarvoisista vinkeistä

Poimimme esimerkkejä käytännöllisistä ja yllättävistä opiskelija-alennuksista. Opiskelija-alennuksesta ei välttämättä tiedoteta erikseen, joten tarjousta kannattaa kysyä ostosten yhteydessä.

Tavaraähky iskee yhä useampaan muuttajaan – ”Koteihin ja tavaroihin ei pidä rakastua, on mukava miettiä uutta ja tulevaa”

Yhä useampi asunnonvaihtaja haluaa päästä suurista tavaramääristä eroon jo ennen varsinaista muuttoa. Nuorten suosima tapa on levinnyt jo vanhemmillekin sukupolville.

Kouvola suuren tuskan edessä – sadat ihmiset muuttavat pois

Kaupungin maineella ja vapaa-ajan palveluilla on yhä suurempi merkitys, kun ihmiset valitsevat asuinpaikkaa.

Kuusi hyllykilometriä kirjoja on valtava muuttourakka kirjastolle – "Kädet ovat kovalla koetuksella"

Hämeenlinnan pääkirjaston työntekijöillä on tiedossa melkoinen puserrus. Noin 250 000 kirjaa pitää muuttaa väistötiloihin syksyllä remontin tieltä.

Bisnes siirtyy rempseästi omalla murteella uuteen kaupunkiin – työntekijät pakkaavat pakaasinsa ja muuttavat mukana

Tutustuimme kahteen oululaiseen firmaan, jotka ovat laajentaneet toimintaansa Tampereelle ja Helsinkiin. Perustajajoukko on oululaista, jotta yrityksen "pohjoinen henki" säilyy myös uudessa osoitteessa.

Nämä ovat yleiset syyt muuttaa pois lähiöstä Helsingissä: Humalaisten metelöinti ja monikulttuurisuuden tuomat jännitteet

Useat sadat ihmiset kertoivat syynsä asuinpaikan vaihtoon. Apulaispormestari Anni Sinnemäen (vihr.) mukaan Helsinki on onnistunut taittamaan asuinalueiden eriytymisen.

Suomalaiset pelkäävät yhä kahden asunnon loukkua, mutta nyt tulee uusi pelko: nollan asunnon loukku

Pääkaupunkiseudulla vanha asunto menee yleensä nopeasti kaupaksi, mutta uutta ei ole helppo hankkia. Alueilla, joissa asuntokauppa on hidasta tai pysähdyksissä, oma asunto myydään usein ensin.

Immigration boosts Finnish population to 5.5 million

The population of Finland has risen to just over 5.5 million, according to advance data from Statistics Finland. However data crunchers attributed the population growth to immigration, since there were 2,000-odd more deaths than births in the first seven months of the year.

Severe thunderstorms target southern Finland

The Finnish Meteorological Institute says a front of severe weather is approaching Finland, moving over the southwest already in the afternoon Saturday and hitting the capital city region hard during the evening, before moving east. The storm is expected to bring heavy rain, thunder and lightning. 

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle