Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Joonatan Nsukami, kokemusasiantuntija, Diakonissalaitos. Myös yrityksen Jälkiturva perustaja.

Joonatan Nsukami, 24, säästi rahaa jo pikkupoikana – kun hän teki koulussa bisnestä, rehtori laittoi Wilmassa viestiä

Nuorten talousosaaminen on heikompaa kuin muilla ikäryhmillä. Joonatan Nsukami oppi jo pienenä säästämisen merkityksen, ja auttaa nyt esimerkiksi taloushuolien kanssa painiskelevia nuoria.

Leluja Forssan sairaalan lastensuojelun huoneessa.

Elatussopimuksen vahvistaminen viivästyi – Kaavin entinen sosiaalijohtaja tuomittiin virkavelvollisuuden rikkomisesta

Käräjäoikeus katsoo sosiaalijohtajan syyllisyyden siinä määrin vähäiseksi, että häntä ei tuomittu rangaistukseen.

anonyymi mieshenkilö.

Isä kertoo, kuinka lasta vieraannutetaan hänestä – edes kuusi oikeusjuttua ja myönteinen huoltajuuspäätös eivät auta

Vieraannuttamisessa toinen vanhemmista pyrkii vaikeuttamaan lapsen suhdetta toiseen vanhempaan. Esimerkiksi Yhdysvalloissa vieraannuttamista on arvioitu ilmenevän 10–15 prosentissa avioeroista.

Turun Mäntymäen terveysaseman kylttejä ikkunan edessä.

Turku saa risuja lastensuojelun henkilöstön vaihtuvuudesta ja ruusuja terveysasemien kiireellisten puhelujen hoitamisesta

Hyvinvointipalvelujen tarkastusraportissa arvioitiin hoitoonpääsyä Turun terveysasemille sekä vanhuspalvelujen ja lastensuojelun tilaa.

Keski-Suomen hyvinvointialuun tukiperhetoiminnasta vastaava sosiaalityöntekijä Jenna Rahikainen ja sijaisperheistä vastaava Olli-Pekka Niskanen.

Keski-Suomessa haetaan sijais- ja tukiperheitä – jonossa on noin sata lasta

Keski-Suomessa haetaan sijais- ja tukiperhetoiminnasta kiinnostuneita. Tukiperheiden koulutus alkaa tänä keväänä ja sijaisperheiden ensi syksynä. Perheitä tarvittaisiin useita kymmeniä lisää.

Lahden sotekeskuksen sisääntuloaulan opastetaulu lähikuvassa.  Taulussa tietoa, missä kerroksessa palvelut sijaitsevat.

Lapsiperhepalveluihin lisää työntekijöitä Päijät-Hämeen hyvinvointialueelle

Lastensuojeluilmoitusten määrä on jatkanut kasvuaan entistäkin voimakkaammin alkuvuonna.

Leluja Forssan sairaalan lastensuojelun huoneessa.

Pirkanmaalla tehdään iso lastensuojelun ratkaisu – asiantuntija evästää päättäjiä: ”Mikään raha tai kilpailutus ei saa ohittaa lapsen etua”

Pirkanmaalla on tekeillä iso ja vaativa päätös: missä hoidetaan sijaishuoltoa tarvitsevat lapset. Päätös maksaa vuodessa yli 84 miljoonaa euroa.

Pöydän ääressä maalataan, paperissa lukee: Millaisia pettymyksiä on kohdannut? Miten päästä yli?

Lasten ja nuorten mielenterveyspalveluihin on luvassa parannuksia Keski-Suomessa

Keski-Suomen hyvinvointialue lupaa mielenterveyspalveluja perheneuvoloihin, nuorille tulee perustason mielenterveys- ja päihdepalvelu-tiimit.

Mari Kortesoja pitää kättään lapsen hartioiden ympärillä, taustalla näkyy hymyilevä Miika Kortesoja.

Lastensuojelu on miljardibisnes, jonka paisuminen halutaan kuriin – yksi osa palapeliä ovat Miika ja Mari Kortesojan kaltaiset sijaisvanhemmat

Hyvinvointialueet haluavat kääntää lastensuojelun kustannusten kasvun. Yksi keino on muuttaa ostopalveluja omaksi tuotannoksi.

Lahtelainen Seemi Heikkinen Liipolan monitoimitalon aulassa.

Riihimäki saa uuden Icehearts-joukkueen – Seemi Heikkinen, 19: ”Olin vähän semmoinen erityisapua tarvitseva kaveri”

Nuorisotyötä tekevä Icehearts-järjestö hakee työntekijää Riihimäelle. Lahdessa joukkueisiin tulijoita on paljon enemmän kuin voidaan ottaa.

Lapset leikkii lattialla

Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa kamppaillaan lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden riittävyyden kanssa

Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueella oli viime vuoden marraskuussa yhteensä 3 611 alle 17-vuotiasta lastensuojelun asiakasta.

Vaaleanruskealla sohvalla vihreä sammakkopehmolelu, jonka taustalla oranssi nalle.

Pohjanmaalla lastensuojelun sosiaalityöntekijät ovat ylityöllistettyjä – tilanne on huono etenkin Vaasassa ja Pietarsaaressa

Lastensuojelun sosiaalityöntekijällä saa olla korkeintaan 35 asiakasta. Vaasan ja Pietarsaaren haastava tilanne heikentää Pohjanmaan tilastolukuja.

Lapset kävelevät kadulla käsi kädessä vanhempiensa kanssa.

Joka seitsemännellä lastensuojelun sosiaalityöntekijällä liian paljon lapsia huolehdittavanaan

THL:n kuntakyselyn mukaan sosiaalityöntekijällä on keskimäärin 28 lasta asiakkaana.

Havainnekuva Krämertintie 6 osoitteeseen tulevasta nuorten vastaanoton uudesta toimipisteestä.

Naapurit vastustivat nuorten vastaanottokeskuksen tuloa Helsingin Metsälään, mutta vuoden kuluttua se on toiminnassa

Helsingin Metsälän vastaanottokeskukseen majoitetaan aikanaan kiireellisesti sijoitettavat helsinkiläiset 13–17-vuotiaat sekä muualta Suomesta karanneet, mutta Helsingissä kiinni jäävät nuoret.

Päiväkodin ilmoitustaululla lasten piirros kiinnitettynä kirjainmagneeteilla.

“Asiat eivät edelleenkään ole lainmukaisella tasolla” – Rovaniemen kaupungin lastensuojelu sai jälleen pyyhkeitä avilta

Epäkohdista huolimatta valvonta-asia päättyy tältä erää, koska lastensuojelu siirtyy heti tammikuussa hyvinvointialueen alaisuuteen.

Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen katselee ulos.

Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen on samaa mieltä Finlandia-voittajan kanssa: Suomi on lapsivihamielinen

Kaunokirjallisuuden Finlandia-palkittu Iida Rauma sanoo, että kulttuurimme on lapsivihamielinen. Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen on samoilla linjoilla.

Lapsi leikkimässä Varpaisjärven päiväkodissa.

Rovaniemen lastensuojelusta puuttuu yhä työntekijöitä – avi määräsi epäkohdat korjattaviksi lokakuun loppuun mennessä

Kaupungin lastensuojelussa on yhä virkoja avoinna. Laittomat jonot on saatu silti purettua.

poliisit ajavat

Teini-ikäinen lapsi jäi eloon perhesurmasta Virroilla: virkamiehiä vastaan ei nosteta syytteitä lastensuojelun puutteesta

Aluesyyttäjän mukaan perhe sai sosiaalihuollolta palveluita ja hän päätti olla nostamatta syytteitä.

Janne Kuosmanen ruokailutilan pitkän pöydän vieressä.

Kuosmaset suosittelevat yritysjohtajille metodia, jota käyttävät huostaanotettujen lasten kasvatuksessa – perheessä on kasvanut jo 60 lasta

Lastensuojelussa yli 20 vuotta toiminut Janne Kuosmanen kohtelee omia ja sijoitettuja lapsia samalla tavalla. Aina se ei ole ihan yksinkertaista.

Sosiaalityöntekijät Camilla Jokela ja Maija Haapala.

Sosiaalityöntekijä aloittaa luottamuksen rakentamisen aina nollasta: ”Jos nuori on vihainen tai haistattelee, olen onnistunut”

Sosiaalityöntekijät Camilla Jokela ja Maija Haapala kohtaavat nuoria Tiktokissa ja tosielämässä. Molemmille on kunnia-asia saada nuorilta viestejä, joissa he avautuvat pahasta olosta.

Läheltä

Lastensuojelun resurssit ovat Satakunnassa maan heikoimpia – lisävoimien rekrytointi ollut vaikeaa

Lastensuojelun avoimia työpaikkoja on Satakunnassa tällä hetkellä yli kymmenen.

Kuvassa pikkupoika keinuu.

Lastensuojelun henkilöstömitoituksessa isoja alueellisia eroja – pohjalaisalueiden vastaukset Keski-Pohjanmaata lukuun ottamatta niukkoja

Keski-Pohjanmaalla tilanne on THL:n kyselyssä pohjalaisalueista parhain. Etelä-Pohjanmaalla vastausprosentti kyselyyn oli heikoin. Pohjanmaalla virkojen täyttämisessä on ollut ongelmia.

Leikkipaikka. Helsinki. 25.5.2021.

THL: Lastensuojelun henkilömitoituksessa suuria alueellisia eroja – vain noin puolet työntekijöistä arvioi asiakasmääränsä olleen lain rajoissa

Lakisääteinen henkilöstömitoitus täyttyy suurimmassa osissa Suomen kuntia. Raja on 35 asiakasta yhtä lastensuojelun työntekijää kohden.

Pieni tyttönukke istuu nukkekodin toisessa kerroksessa harmaahiuksisen pariskunnan edessä lattialla. Ympärillä näkyy nukkekodin huonekaluja sekä pari pientä leluautoa.

Vantaa sai 800 000 euron uhkasakon, koska lastensuojelun asiakasturvallisuutta ei voida taata – avi vaatii asian korjaamista jouluun mennessä

Avi on määrännyt Vantaan kaupungin huolehtimaan lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden riittävyydestä. Vantaa aikoo ottaa työntekijöille käyttöön uuden sitoutumispalkkion.

Hämeen poliisin rikoskomisario Lila Havusela ja Osallisuuden aika projektityöntekijä Maya Waitara katsovat kameraan. Lähikuva otettu Valtakunnallisilla lastensuojelupäivillä Lahdessa.

Alaikäisten tekemät seksuaalirikokset ovat yleistyneet Hämeessä, vaikka nuorten rikollisuus vähenee

Hämeen poliisi on tänä vuonna tehnyt runsaat 1 000 lastensuojeluilmoitusta. Pääkaupunkiseudulla havaittavissa olevaa jengiytymistä ei poliisin mukaan Hämeessä vielä ole.

Lastensuojelun keskusliiton toiminnanjohtaja Ulla Siimes lähikuvassa ja katsoo kameraan. Kuvattu Valtakunnallisilla Lastensuojelupäivillä Lahdessa 2022.

Sota lisää painetta lastensuojelulle myös Suomessa – Lastensuojelun keskusliiton toiminnanjohtaja: ”Traumaosaamista tarvitaan varmasti lisää”

Lastensuojelun keskusliiton toiminnanjohtaja Ulla Siimes toivoo, että palveluiden painopiste siirtyisi korjaavista toimista entistä enemmän ennaltaehkäisyyn.

Aleksis Salusjärvi, Helsinki, 9.10.2018

Aleksis Salusjärven kolumni: Lasten asuttaminen kodin ulkopuolelle on massiivinen ongelma

Kun lapsi sijoitetaan kodin ulkopuolelle, hän on todennäköisesti aikuisuuden kynnyksellä muita heikommassa asemassa kaikilla elämänalueilla, kirjoittaa Salusjärvi.

Nanna Peltokangas seisoo maalaamansa seinän vieressä.

"Sairaalasta kerrottiin äidin nukkuneen pois" – lapsena sijoitettu Nanna Peltokangas on pärjännyt elämässä, vaikka lähtökohdat eivät olleet hyvät

THL:n mukaan sijoitetut lapset voivat kaikilla hyvinvoinnin osa-alueilla muuta lapsiväestöä huonommin. Nanna Peltokankaalle sijaisperhe oli kuitenkin pelastus.

Latokartanon peruskoululla Suomen lippu puolitangossa.

Latokartanon perhesurma: Poliisi ei aloita esitutkintaa lastensuojelun toimista liittyen tapahtuneeseen

Poliisi aloitti asiasta esiselvityksen viime keväänä. Nyt poliisi kertoo, ettei varsinaista esitutkintaa aloiteta. Naisen epäillään surmanneen lapsensa ja itsensä Helsingin Latokartanossa maaliskuun lopulla.

ämpäri ja lapio hiekkalaatikossa.  Helsinki.

Isoonkyröön nousee uusi yksityinen lastensuojelun yksikkö

Yksikössä on paikka 14 lapselle. Työntekijöitä on reilut parikymmentä.

Yhteiskuntatieteiden maisteri Tuuli Lamponen.

Lasten kiireellisiä sijoituksia tehdään vähäisten tietojen varassa, selviää tuoreesta väitöksestä

Kiireelliset sijoituksen tilanteet käynnistyvät usein nopeasti ja niihin pystytään harvoin valmistautumaan etukäteen. Siksi myös tietoja lapsesta tai nuoresta voi olla varsin vähän.

Haminalaisen ryhmäkoti Aarreaitan eteisessä nuorten kenkiä.

Suonenjoen lastensuojelusta selvitys aluehallintovirastolle: tapausten käsittely venyi liian pitkäksi viime talvena

Kaupungin mukaan lastensuojelun vastuutyöntekijä vaihtui seurantajakson aikana. Uuden sosiaalityöntekijän rekrytointi aiheutti kuormitusta ja kiirettä.

Skyttä kokeilee ikkunassa olevaa abloy-lukkoa, on vakava.

Tyttökodin julmat tapahtumat ovat seuranneet Outi Palttaa syvänä häpeänä ja paniikkihäiriöinä – kodin kasvatit jäivät vaille korvauksia

Yläneen tyttökoti oli sotien jälkeisessä Suomessa ankarin laitos, jonne alaikäinen tyttö saatettiin passittaa. Huvituksen kartanon tytöt -kirja kertoo Yläneellä asuneiden nuorten naisten kohtelusta.

Kaksi nuorta istuu sohvalla, toinen katsoo puhelinta ja toinen pelaa pleikkaria torniolaisessa perhekodissa.

Päijät-Hämeessä lastensuojelu kärsii työvoimapulasta

Hoito- ja palvelutakuiden noudattaminen ei tällä hetkellä onnistu kaikissa tapauksissa. Toimialajohtaja Mika Forsbergin mukaan lastensuojeluilmoitusten ja -hakemusten määrä ei ole viime vuodesta kasvanut.

Anonyymit sisarukset keinussa.

Siun sote on saanut uhkasakon lastensuojelun työstään – aikoo nyt maksaa sosiaalityöntekijöilleen tuhannen euron bonuksia

Ensimmäiseen lisään ovat oikeutettuja ne työntekijät, jotka ovat töissä heinäkuusta vuoden loppuun. Puolivuosittaisen lisän määrä on tuhat euroa.

Rovaniemen kaupungintalo, edustalla lipputankoja ja vihreää nurmikkoa.

Rovaniemi on laiminlyönyt lastensuojelulakia – epäkohdat ja lainvastaisuudet on korjattava syksyyn mennessä

Lapin aluehallintoviraston mukaan useille lastensuojelun asiakkaana oleville lapsille ei ole nimetty vastaavaa sosiaalityöntekijää. Sosiaalityöntekijöillä on ollut myös liikaa asiakkaita.

Kokemusasiantuntija Samira Nouri musta paita yllään katsoo kohti ikkunaa, taustalla ikkunalaudalla viherkasvi.

Samira Nouri, 23: "Nuoret eivät edes tiedä, kuka on oma sossu" – lastensuojelun kipeään kriisiin etsitään ratkaisuja Turun yliopistossa

Sijaishuollossa olevien lasten määrä on tuplaantunut 20 vuodessa. Lastensuojelua rasittaa erityisesti sosiaalityöntekijöiden suuri vaihtuvuus. Myös tarjottava apu koetaan pirstaleiseksi.

Terveyskeskuksen opastekyltti.

Yhteydenotot potilas- ja sosiaaliasiamiehiin lisääntyivät Oulun seudulla

Kansalaisten yhteydenotot sosiaali- ja potilasasiamiehiin ovat Oulun seudulla lisääntyneet selvästi aiemmista vuosista.

Lapsi piirtää.

Lapsia ei tavattu eikä työntekijöiden hätää kuultu – selvitimme, miten Kaavin sosiaalipalvelut ajautuivat syvään kriisiin

Kaavin sosiaalipalveluiden tilanne on jo pitkään ollut hyvin synkkä eikä kaikkia lainvastaisuuksia ole vieläkään saatu korjattua. Perusturvalautakunnan puheenjohtajan mukaan ongelmia on lakaistu maton alle.

Uutsivahti-sovelluksen Läheltä-toiminnon esittelykuva

Pori joutuu selvittämään väitetyt puutteet lastensuojelussa

Aluehallintovirasto sai keväällä epäkohtailmoituksen, jonka mukaan Pori ei noudattaisi asiakasmitoitusta koskevaa lakia.

Lastensuojelun työolosuhteet kuvituskuvaa

Tampereen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma esittelee laajan valikoiman parannettavaa kasvuoloihin

Esimerkiksi lastensuojelun tukea haluttaisiin perheiden käyttöön jo ennen ongelmien kärjistymistä.

Nuoret pelaavat korttia torniolaisessa perhekodissa.

Varkauden kaupungille huomautus lastensuojelun vakavista laiminlyönneistä

Aluehallintovirasto päätyi huomautukseen järeämmän määräyksen sijasta, koska Varkaus oli jo ryhtynyt korjaamaan tilannetta.

Lapsi keinuu keinussa.

AVI:lta huomautus Oulun kaupungin lastensuojelulle: sosiaalityöntekijöitä on liian vähän asiakasmäärään nähden

Aluehallintovirasto on valvonut Oulun kaupungin lastensuojelupalveluita lokakuusta lähtien, kun lastensuojelun työntekijät ilmoittivat epäkohdista. Huomautukseen johti maaliskuussa tehty valvontatarkastus.

Lapsi katsoo ikkunasta ulos.

Lastensuojelu edelleen päällimmäisenä Pirkanmaan sosiaaliasiamiehen tehtävälistalla

Yhteydenottojen määrä putosi edellisvuodesta noin 10 prosenttia. Yleisimmät tehtävät olivat ennallaan, mutta viime aikoina myös vammaispalvelun asiakkaat ovat aktivoituneet peräämään oikeuksiaan.

Nuori nainen seisoo talvisessa Oulussa.

Lastensuojelulaitoksissa nuoret odottavat vapautta vuosia, mutta totuus ei vastaa haaveita – Malla, 18, oli liian laitostunut pärjäämään omillaan

Lastensuojelun sijoittamista nuorista apu itsenäistymiseen ja omilleen muuttamiseen ei nykyisellään riitä. 18-vuotias Malla kokee, että oli lastensuojelun jälkeen liian laitostunut aloittamaan itsenäistä elämää.

Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen.

Lapsiasiavaltuutettu: Repaleinen lastensuojelulaki pitäisi uudistaa kokonaan

Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen sanoo, että nykyisen lastensuojelulain noudattaminen ja ymmärtäminen on jo asiantuntijoillekin vaikeaa. Myös lapsen edun huomioimisessa olisi paljon parannettavaa.

Keinu leikkipuistossa.

Päätökset ja asiakaskirjaukset puuttuvat eikä kukaan vastaa puheluihin – Kaavin sosiaalipalvelujen huono tola hämmästyttää avin tarkastajaa

Itä-Suomen aluehallintovirasto on saanut syksystä 2020 lähtien lukuisia Kaavin sosiaalihuoltoa koskevia epäkohtailmoituksia.

Kaksi nuorta istuu sohvalla, toinen katsoo puhelinta ja toinen pelaa pleikkaria torniolaisessa perhekodissa.

Yli 600 lappilaista lasta on sijoitettu perheen ulkopuolelle – lastensuojelun palvelusopimuksia kartoitetaan Lapin hyvinvointialueella

Laitosten, perhekotien ja sijaisvanhempien kanssa tehdyt sopimukset siirtyvät kunnilta uudelle hyvinvointialueelle.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle