Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

11-vuotias tyttö katsoo vienosto hymyillen kameraan. Hän istuu sohvalla ja pitää sylissään Squishmallows-pehmohahmoja. Myös hänen ympärillään on Squishmallows-hahmoja.

Pehmolelukauppa käy kiivaana ennen joulua, ja siitä on kiittäminen yhtä tuotetta

Nykyään pehmolelu voi olla vaikkapa chilipullo, sateenkaarisiili tai suolakurkku.

Kolme lasta selaa Lasten suurta lelukirjaa pöydän ääressä ja hymyilee tai nauraa.

Legendaarinen Suuri lelukirja on odotettu ja vihattu teos joulun alla

Lelujen ruksailu Suuresta lelukirjasta ei tarkoita sitä, että kaikki pitäisi saada. Kyse voi olla vain unelmoinnista.

Lähikuva Bratz-nukesta, jolla on suuri pää, pitkät hiukset ja paljon meikkiä.

Kolmekymppiset leikkivät nyt Bratzeilla – tällainen on kidult-trendi

Bratz-nuket olivat hitti 2000-luvun alussa. Nyt ne ovat tulleet takaisin ja somettavat kuin olisivat syntyneet tekemään sitä.

Auton takapenkillä istuva Ken esittelee rullaluistimilla auton ratissa olevalle Barbielle.

Barbenheimer-ilmiö vahvoilla Etelä-Savossa – Barbie-elokuvaa näytetään täysille saleille

Mikkelissä moni asiakas katsoo ensin Barbien, ja heti perään Oppenheimerin. Tästä syntyy Barbenheimer-ilmiö.

Barbie laulaa vaaleanpunaisessa autossa.

Läpikaupallinen ja etukäteen hehkutettu Barbie naurattaa ja itkettää – ”Ei ole mitään vastaavaa tullut useaan vuoteen vastaan”

Barbieta on markkinoitu kevään ja kesän aikana näyttävästi. Elokuva yllättää kuitenkin inhimillisyydellään.

Lapsi kipuamassa ylös kiipeilytelineellä leikkipuistossa.

Torniolaiset äänestivät: Osallistavan budjetoinnin 20 000 euroa käytetään uusiin leikkivälineisiin

Lapset pääsevät käyttämään uusia leikkivälineitä liikennepuistossa jo tulevana kesänä.

Tummatukkainen, silmälasipäinen Marjukka Salomaa istuu vihreässä villapaidassaan ja vihreäkuvioisissa housuissaan ruskeasävyisellä sohvalla sylissään ja ympärillään iso määrä monenkirjavia pehmoleluja.

Lahtelaislapset lahjoittivat satoja leluja ukrainalaispakolaisille

Mannerheimin lastensuojeluliiton Lahden yhdistyksen tempaus tuotti satoja leluja ukrainalaislapsille. Lapset kirjoittivat lelujen mukaan myös tervehdyksiä.

Kuvassa Leena Toivosen nukke.

Leikkiminen kannattaa myös aikuisena, sillä se kehittää, yhdistää ja auttaa selviytymään

Leikkiminen aikuisiällä sosialisoi ja tarjoaa arvokkaan mahdollisuuden kokeilla ja mokailla. Se on myös keino selviytyä.

Julia Thurén. 13.4.2021.

Julia Thurénin kolumni: Tarkoitus ei ole loukata, mutta ei kiitos muovikrääsää

Lahjan antaja, tästä kolumnista tulee ensin paha mieli, mutta lue se silti loppuun, sillä siellä odottaa lämmin tarjoiluehdotus.

Ekokumppaneiden joululahjatavaroiden pelejä Tampereella.

Käytetty lelu tai harrastusväline sopii joululahjaksi – järjestäjät yllättyivät, kuinka hyväkuntoista tavaraa ihmiset tuovat vaihtotapahtumaan

Tamperelainen vaihtotapahtuma kannustaa antamaan jouluna käytetyn lahjan. Kierrätysaate on levinnyt myös uusia tuotteita myyviin yrityksiin.

Elovenan puurokalenteri on ollut vuoden 2021 hitti.

Puuro peittosi paikoin suklaan joulukalenteriyllätyksenä – suklaakalenterien myynti on laahannut tänä vuonna aiempaan verrattuna

Joulukalenterien valikoima on monipuolistunut viime vuosina. Pienille lapsille on ostettu esimerkiksi leluja tai terveellisiä välipaloja sisältäviä kalentereita.

Sininen Huggy Wuggy -pehmolelu lähikuvassa.

Tukes kehottaa hävittämään perheen pienimmille vaarallisen Huggy Wuggy -pehmolelun

Testauksessa pehmolelun silmät irtosivat liian helposti. Tukes on määrännyt poistamaan lelun markkinoilta ja kuluttajilta.

Katja ja Jessica Laipio seisovat vitriinin edessä. Lasivitriinissä on heidän keräämiä my little pony figuureita.

Aikuiset karsastivat mutta lapset rakastivat – My Little Pony kasvoi ilmiöksi 40 vuoden aikana ja sai ison fanikunnan

My Little Pony -lelu täyttää 40 vuotta. Katja Laipio innostui poneista, kun metsästi niitä kirpputoreilta tyttärelleen Jessicalle.

Pieni tyttö, Enni Herajärvi, istuu ulkoiluhaalarissaan ohjaamassa polkutraktoria. Taustalla oikea traktori ja MTK-Tornion puheenjohtaja Anne-Mari Söderström.

Tornion päiväkodit saivat polkutraktorit ja pääsivät tutustumaan oikeaan traktoriin – MTK haluaa tuoda maataloutta lähemmäksi lapsia

MTK:n tempauksella halutaan tuoda maataloutta – ja vaikkapa maidon alkuperää – jo pienten lasten tietoon. Edes Tornion kaltaisessa perinteisessä maatalouspitäjässä maatalous ei ole kaikille tuttua.

Legoista rakennettu avaruusalus.

Näihin lego-rakennelmiin on mennyt useita vuosia ja tuhansia euroja – Vierailimme Oulussa järjestettävässä lego-tapahtumassa, katso kuvagalleria

Oulun lego-tapahtumaan odotetaan viikonlopun aikana noin kolmetuhatta kävijää. Tapahtumassa voi muun muassa rakentaa legoja ja ihastella lego-harrastajien näytille tuomia teoksia.

Kaksi poikaa leikkii palikoista rakennetuilla miekoilla.

Lasten sotaleikkejä ei saa nyt kieltää, sanoo varhaiskasvatuksen professori – "Lapset käsittelevät leikissä ahdistusta ja pelkoa"

Ukrainan sodan vaikutusta lasten leikkeihin ei ole vielä tutkittu, mutta lapset voivat leikkiä pois näkemäänsä pelkoa ja ahdistusta.

2-vuotias Jasmin rautatieasemalla Barbie-nukkensa kanssa.

Ukrainasta paenneet lapset näyttävät, minkä lelun he ottivat mukaansa, kun tuli kiire lähteä

Valokuvaaja Abdulhamid Hosbas kuvasi Puolan ja Unkarin rajalla lapsia, jotka olivat paenneet äitiensa kanssa rajan yli täpötäysissä junissa.

Stora delar av gården är stängd för lek.

Koivuhaan perhepuistoon suuri perusparannus Kokkolassa – myös koirapuistoa kunnostetaan

Kaupunki kohentaa myös keskustan viheralueita ja Pikiruukin koirapuistoa.

Lelukauppa Partasen yrittäjä Minna Kunnasluoto

Lelukauppa Partanen avaa uuden liikkeen Jyväskylään

Kuopiolaisen Lelukauppa Partasen uusi liike avataan Jyväskylän keskustaan kesällä. Myös Kuopioon on luvassa uutta, kun kauppakeskus Minnaan avautuu lasten maailma.

Leluja ja kodin pienelektroniikkaa.

Viime joulun piereskelevä apina ja väsynyt taistelurobotti ovat sähkö- ja elektroniikkaromua – niin kuin yhä useampi rikkinäinen lelu

Toiminnallisuus ja robotiikka ovat kasvaneet leluissa jo pitkään. Kuitenkin vain pieni osa elektronisista leluista päätyy materiaalikierrätykseen sen jälkeen, kun ne lakkaavat toimimasta.

Kauppakeskus Stella sisältä.

Tiina Tanttari perusti lelukaupan keskellä koronaa ja yllättyi kysynnästä – kivijalkaliikkeissä odotetaan hyvää joulumyyntiä jo toista kertaa peräkkäin

Joulumyynnin onnistuminen on lähes kriittistä monille erikoiskaupan aloille. Kivijalkaliikkeissä odotetaan tämän joulun myynnistä viime vuotta vilkkaampaa.

Poliisi pitelee kriisinallea.

Kun tilanne on pahin mahdollinen, nalle tuo lapselle lohtua ja turvaa – poliisi kokeilee maailmallakin hyväksi havaittuja tapaa

Itä-Uudenmaan poliisi ottaa kokeiluun kriisinallet. Positiivisia kokemuksia niiden jakamisesta on jo saatu maailmalta sekä esimerkiksi Helsingin pelastuslaitoksilta.

Upea vanhan lentokoneen pienoismalli ja pikkupilotti.

Näitä historiallisia tankkeja ja lentokoneita on voitu koota jopa puoli vuotta – sota-aiheiden suosio ei horju pienoismallien maailmassa

Pienoismallien rakentajat elävät maailmassa, jossa eniten kiinnostavat ensimmäinen ja toinen maailmansota

Kuusakosken romutusrallin auto pysähtyneenä Lahden satamassa.

Lahdessa maan innokkaimmat leikkiautojen romuttajat – katso videolta miten pikkuautot murskataan

Kuusakoski järjesti tänä kesänä lapsille suunnatun leluautojen romutuspalkkiokampanjan eli Romutusralli-kiertueen 10 paikkakunnalla ympäri Suomen. Yhtenä paikkakunta oli Lahti.

Millainen on unelmien leikkipuisto?

Millainen olisi unelmien leikkipuisto? Lapset vastaavat: Vuoristorata, jätskiä ja jokaisen leikkivälineen viereen aikuiselle penkki

Väitöskirjatutkija Veera Mollin mukaan liki 110-vuotias suomalainen leikkipuisto on ollut menestyskonsepti, sillä toiminta on pysynyt varsin muuttumattomana vaikka kaupunki ja käsitykset lapsuudesta ovat muuttuneet.

kunnostettava leikkibussi

Leikkibussin kunnostamiseen upposi tuhansia euroja – bussifirma pyytää nyt asukkailta apua kustannuksiin

Onni Vilkkaan ikonista lasten leikkibussia on kunnostettu koko kesä Kotkassa. Nyt korjaustyöt ovat maalipintaa ja muutamia puisia yksityiskohtia vaille valmiit. Bussin uutta paikkaa tai käyttötarkoitustakaan ei ole vielä lopullisestit päätetty.

Jukolakavlen i orientering i Villmanstrand 2016.

Napapiiri-Jukolassa myös viikkomessu sekä keppihevosrata ja pehmoeläinsairaala

Napapiiri-Jukola pyörähtää käyntiin tulevana viikonloppuna. Tapahtumaan odotetaan tulevaksi noin 12 500:a suunnistajaa.

Oxfordin yliopiston rokotetutkimusryhmän johtaja Sarah Gilbertistä tehtiin Barbie-nukke

Koronavirusrokotteen kehittäjästä Sarah Gilbertistä tehtiin Barbie-nukke – katso video

Dame Sarah toivoo, että nukke innostaisi lapsia tiedeuralle.

Sinihiuksinen Jenni Kuusitie pitää kädessään keppikettu-nukkea ja hymyilee. Kuvassa myös auringonkukkia.

Kotkassa saa tällä viikolla paijata kotieläimiä ja ratsastaa keppareilla – Lasten Meripäivien sijaan kesätyönuoret saivat ideoida kokonaan uutta

Kotka leikkii -tapahtumassa leikitään Yhteisötalo Messin pihassa neljän päivän ajan. Tapahtumaa ovat olleet mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa nuoret, jotka normaalisti palkattaisiin Lasten Meripäiville.

112 numero paloauton kyljessä

Kova tuulenpuuska yllätti: uimataidoton pikkulapsi ajautui lelulautan päällä 300 metrin päähän rannasta

Lapsen perään lähdettiin sekä uiden että kanootilla meloen, mutta vasta pintapelastaja sai lapsen turvaan. Ilmatieteen laitos on antanut Etelä-Savoon maanantai-iltapäiväksi varoituksen kovista tuulenpuuskista.

Meeri Huovila ja Aino Heinonen keppihevoskerhossa

Lukiolaistytöt perustivat kepparikerhon lapsille 350 eurolla – monet nuoret ryhtyvät nyt kesäyrittäjiksi: "Kirjanpito ja laskut ovat vähän tylsiä juttuja"

Korona-aika on saanut useat nuoret koettamaan kesäyrittäjyyttä. Kotka myönsi seitsemälle eri liikeidealle 350 euron kesäyrittäjyystuen. Kaupunkien lisäksi nuoret voivat saada yritystukea myös 4H-kerhoilta.

Lasten Fidget Toys leluja hyllyssä.

Tiktokin hittileluilla ikävä lieveilmiö: jopa alakouluikäiset lapset näpistelevät kaupoista muutaman euron hintaisia hypistelyleluja

Lasten suosikiksi nousseet hypistely- ja stressilelut päätyvät myös näpistelijöiden taskuihin. Lelukauppias on huolissaan ilmiöstä, sillä hän epäilee asialla olevan useimmiten alakouluikäisiä. Leluja katoaa paketeistaan ja joskus niitä myös tuhotaan.

Nelli Piattoeva vanhassa luokkakuvassa koulutovereineen. Kuva on otettu Petroskoissa.

Avaruusleluja ja asekasvatusta: kylmän sodan lapsuusmuistot antavat näkökulmia myös nykypäivään

Tampereen yliopiston koordinoiman tutkimuksen mukaan heijastuksia näkyy yhä stereotypioissa ja suhtatumisessa luonnonvaroihin.

Pieni mökki täynnä erikokoisia ja -värisiä pehmonorsuja.

Ennen keräsimme selviytyäksemme, nykyisin se on leikkiä ja seikkailua – lähetä kuva aarteistasi

Lelututkijan mukaan netin myyntipalstojen ja kirpputorien tutkiminen on hyvä esimerkki modernista aarteenmetsästyksestä.

En man som dricker läsk innanför en rosettbrydd kupa.

Jos tuoli olisi supersankari, miltä se näyttäisi? Tällaisten mietteiden pohjalta palkittu suunnittelija Yuki Abe luo uusia kalusteita

Vuoden kalustesuunnittelija Yuki Abe tekee designia, joka viittaa muun muassa popkulttuuriin.

Launeen perhepuiston uusi linnake

Kiipeilytelineitä, maatrampoliineja ja heiluvat puomit – Launeen perhepuistoon suunnitellaan uusia leikkivälineitä

Lahti aikoo rakentaa leikkilinnan piha-aluetta ja asentaa erilaisia leikkivälineitä lähes 200 000 euron edestä.

Leluja pöydällä.

Lapset voivat lahjoittaa taas hyväkuntoisia lelujaan eteenpäin Oulussa ja Kempeleessä loppiaisena

Oulun Nuorkauppakamari järjestää Operaatio Nuuttipukin jo neljättä kertaa. Lelut noudetaan kotiovelta ja lahjoitetaan Hope ry:lle.

Prismajohtaja Pasi Piirainen

Joulukauppa kävi Kajaanissa viime vuoden malliin

Alennusmyyntien odotukset ovat viime vuoden tasolla.

vanhoja joulukortteja lasivitriinissä

Kun panda laskeutui Nurmekseen – museon joulunäyttely vie 1950-luvulle asti

Nurmeksen Kopin museon joulunäyttelyssä on muun muassa kaitafilmikooste, jossa panda ja joulupukki saapuvat kaupunkiin helikopterilla.

Savo Volley juhlii vieraspelissä Kokkolassa.

Lentopalloliigan hurmurille vasta toinen erätappio alkukaudesta – valmentaja ja asiantuntija paljastavat Savo Volleyn ylivertaisuuden menestyspalaset

Savo Volleyn viimeisen päälle rasvattu kone ei hyydy miesten Lentopalloliigassa. Tiikerit venyi kotiyleisön edessä erävoittoon, mutta takkiin tuli ottelussa erin 1-3.

Radio-ohjattava pienoisauto valtatiellä

Police powerless to stop speeding mini-car

The remote controlled model was spotted travelling at 10km/h over the speed limit near the city of Hamina.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle