Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Riku Niemisen peilikuva vääristyy.

Näyttelijä Riku Niemisellä oli hauskuuttajan rooli jo lapsena – alkoholistiäiti oli pidettävä hyvällä tuulella

Riku Nieminen toivoo, ettei hallitus leikkaisi köyhiltä ja kipeiltä. Kulttuurivieraalla on kokemusta molemmista.

Riikka Pajunen,  Espoo,  Myllyjärvi, yksinyrittäjä, yrittäjä.

Yksinyrittäjä Riikka Pajunen koki työuupumuksen, avioeron, hometalohelvetin ja borrelioosin: ”Tyttöni kysyi, mistä olen kiitollinen”

Työterveyslaitoksen mukaan moni pienyrittäjä palautuu työstään huonosti. Moni yrittäjä yliarvioi oman palautumisensa, eikä tosiasiassa palaudu työstään kunnolla.

Tanskalaidraama kuvaa kahdeksan ihmisen elämää ennen ja jälkeen tragedian.

Kun tomu laskeutuu – tanskalainen draamasarja ihmisistä ennen ja jälkeen tragedian

Draamasarja ihmiskohtaloista ennen ja jälkeen tragedian.

Lähiön varjoissa kasvaneet tunnistavat huono-osaisuuden. Maarit Tastulan vieraina ovat vankilanjohtaja Kaisa Tammi-Moilanen ja köyhyystutkija Maria Ohisalo.

Flinkkilä & Tastula: Lähiöhelvetistä vankilanjohtajaksi

Lähiön varjoissa kasvaneet tunnistavat huono-osaisuuden.

Kansanedustaja Tiina Elovaara

Tiina Elovaara: "Mua auttoi suomalainen yhteiskunta"

Tiina Elovaaraa vei eteenpäin epäoikeudenmukaisuuden kokemus

Helge Shnoro (vas.), Hilla Blomberg, Jussi Hartikainen

Isä lähihuoltajana

Kaksi lähihuoltajaisää kertoo arjestaan lasten kanssa

Päähenkilö Anni

"Miksi en voisi lähteä jos itse haluan?"

Anni pohtii lähtöä ulkomaille kahden pienen lapsen kanssa.

Jenny Lehtinen: Yksinhuoltajan seksivuosi 2015

Jenny Lehtinen: Näin on kulunut yksinhuoltajan seksivuosi 2015

Villiä menoa vai kenties vähän rauhallisempaa?

äiti ja vastasyntynyt

Odotatko lasta yksin? Tässä kokeneiden totaaliyhäreiden vinkit sinulle!

Henkinen äitiyspakkaus yksin lasta odottavalle

teksti

Mäkin oon faija!

Monet alle parikymppiset isät kokevat olevansa toissijaisia vanhemmuudessa. Vauvan syntymästä saatava tieto liittyy useimmiten äitiyteen, ei niinkään isäksi tuloon. Neuvolassa äitien hyvinvointia ja kuulumisia kysytään positiiviseen sävyyn, mutta isältä tiedustellaan lähinnä päihteiden käytöstä ja väkivallasta.

Teiniäidit-sarjan kolmas tuotantokausi

Teiniäidit – kolmas kausi

Neljä uutta teiniäitiä ja yksi teini-isä.

Äiti pussaa poikaansa

Yksinhän se hoitui...

Pyysimme yksinhuoltajavanhempia kertomaan koomisen karmivan tosielämän tarinan Pienperheyhdistyksen Yksinkö hoituu? -kampanjan innoittamina. Tarinat kertovat, että yksinkin hoituu, mutta apu ei olisi pahitteeksi.

Yle Areena logo.

"Kukaan ei tiedä, millainen maa Venäjä on"

Venäläisiä tarinoita on katsaus Neuvostoliiton jälkeiseen Venäjään. Mammuttimaata tarkastellaan pietarilaisen keskiluokan näkökulmasta. Ohjelmassa esiintyvä sosiologi maalaa synkkää kuvaa 20-vuotisesta Venäjästä, jossa koulutus on ajettu alas, miehet kuolevat ennen aikojaan ja elantoa ei voi hankkia rehellisin keinoin.

Yle Areena logo.

Terveisiä suomalaisista perheistä, jotka voittivat vaikeudet

Suomalaisia perheitä, jotka selvisivät kriiseistä.

Dokumenttiprojekti: Ensin tulee rakkaus, Nina Davenport, yle tv1

Dokumenttiprojekti: Ensin tulee rakkaus

Ensin parisuhde, sitten avioliitto ja lapsi. Dokumentaristi Nina Davenportin elämä ei mennyt perinteisen kaavan mukaan. Ninan biologinen kello alkoi hälyttää 41-vuotiaana. Hän halusi lapsen, mutta yksin ja ilman avioliittoa.

Yle Areena logo.

Onko nainen syöjätär ja mies looseri?

Vuonna 1996 lähetetyssä Syöjätär ja looseri? -keskustelussa puhuttiin siitä, loittonevatko suomalaisten miesten ja naisten asenteet yhä enemmän toisistaan. Onko nainen syrjäyttämässä miehiä kaikilla elämän osa-alueilla, ja mitä sitten tapahtuu?

Äiti vauva sylissään

Äitinä vauvalle, murkulle ja muutos mummiksi

Äidillä on puheenvuoro –insertit vuodelta 1982.

Yle Areena logo.

Doula tukee yksin synnyttäviä ja perheitä

Doula on synnyttävän naisen tukihenkilö, joka antaa tukea ennen synnytystä, synnytyksen aikana ja sen jälkeenkin. Tutkimusten mukaan doulan läsnäolo vaikuttaa myönteisesti synnytyskokemukseen.

Yle Areena logo.

Kun lapsi ei kuule

Jos lapsi ei kuule, pitäisikö panostaa viittomakieleen vai hankkia pienelle kuulokoje? Sisäkorvaimplantin avulla lapsi voi oppia puhumaan ja kuulemaan taas, mutta kuulolaitteiden pelätään myös nakertavan viittomakielistä kulttuuria ja haittaavan lapsen kehitystä.

Äiti työntää lastenrattaita vieressään kaksi lasta

Kahdeksan tavallista perhettä esittäytyi 1980-luvun lastenohjelmassa

Leikitäänkö kotia -ohjelmaa luotsasi Esa Pakarinen Jr.

Perheen aika: Äidiksi - vaikka yksin

Kun biologinen kello tikittää, eikä sopivaa puolisoa löydy, moni suomalainen nainen päätyy hedelmöityshoitoihin yksin. Kaipuu äidiksi on kova siviilisäädystä riippumatta.

Yle Areena logo.

Lapsiäidit 1980

Millaista on olla äiti, jos on vielä itsekin lapsi?

Paluu omaa taloa rakentavan Annan työmaalle

Huhtikuun lopulla Annan omakotitalosta puuttuivat lattiat ja muutto tuntui kaukaiselta unelmalta. Miten menee nyt, neljä viikkoa myöhemmin?

Anna rakentaa talon

Nelivuotiaan tytön totaaliyhäriäiti Anna Airikkala rakentaa itselleen pientä punaista taloa. Mikä on se mielikuva, jonka varassa Anna jaksaa painaa?

Kuvakaappaus Iltalypsy-ohjelmasta.

Eva Biaudet heittäytyy haasteisiin

Erilaiset haasteet ja RKP:n Eva Biaudet.

Yle Areena logo.

Tuuti ja kirjaimet

Tokaluokkalaisen Tuutin mielestä koulussa ei ole aina kivaa. Kirjaimet sekoavat toisiinsa pahasti, eivätkä kirjoittaminen ja lukeminen vain ota sujuakseen.

Matti Viironen laulaa valitusiskelmää.

Matti Viironen: Viikonloppuisä

Kappale on 70-luvun valitusiskelmien aatelia.

Yle Areena logo.

Aamusydämellä: Isän ikävä

Avioeron kipein kysymys on usein vanhemmuus. Kun koti hajoaa, joutuu kotoa pois muuttava vanhempi eroon myös lapsistaan. Eronneet isät kokevat usein jäävänsä toiseksi tapaamisoikeuskysymyksistä.

Yle Areena logo.

Kummalliset

Inkerin äiti Eeva on taivaanrannanmaalari, joka haaveilee elämänsä rakkaudesta. Inkeristä äidin haihatukset ovat välillä ihan mahdottomia.

Yle Areena logo.

Kreetta Onkeli: Kutsumus

Vaikka Kreetta Onkeli kirjoittaa kirjailijan työstä ja kustantamisesta, Kutsumus laajenee piikikkääksi ja hauskaksi ajankuvaksi.

Yle Areena logo.

Pääsy kielletty

Oivaltavan komedian keskiössä ovat murrosikäinen Kirsikka sekä hänen äitinsä, jotka ihmettelevät, mitä heidän suhteissaan oikein on tapahtunut.

Yle Areena logo.

Jääkaapissa on ruokaa, nähdään illalla, hei

Kirjastovirkailija Pirkko saa vuokralaisekseen Millan. Pirkon on aluksi hieman vaikea ymmärtää Millan elämäntapaa, mutta yhteiset kokemukset yhdistävät.

Yle Areena logo.

Eve Hietamies: Yösyöttö

Päähenkilö Antti jää yksin vastasyntyneen poikansa kanssa, kun vaimo Pia lähtee taksilla suoraan synnytyslaitokselta. Antti jättää toimittajan työnsä ja joutuu pakon edessä pienen poikansa yksinhuoltajaksi.

Yle Areena logo.

Marjo Heiskanen: Idiootin valinta

Teini-ikäisen Nisse-pojan ja yksinhuoltajaäiti Maisan maailmat ovat kaukana toisistaan. Painolastina taustalla on menneisyyden taakkaa ja syyllisyyttä. Poikkeuksellisesti Marjo Heiskanen kirjoittaa näistä asioista lämpimästi.

Yle Areena logo.

Tuomas Kyrö: 700 grammaa

Pyhä kolmiyhteys isä, poika ja urheilu – siinä ovat romaanin tärkeimmät ainekset. Päähenkilö Ilmari Kivi haluaa onnellisen perheen ja olla hyvä isä. Pakkomielteenä hänellä on halu hypätä pituutta yli kahdeksan metriä.

YK:n päivän kulkue Helsingissä 1968

YK:n päivän kulkue vuonna 1968

YK-aate oli 1960-luvulla osa vuosikymmenen radikalismia.

Kyllikki Villa (2004).

Kyllikki Villa ei epäröinyt lähteä merta edemmäs

Suomentaja vietti pitkiä aikoja rahtilaivoilla

Paavo Westerberg Ystävyyden saaressa

Ystävyyden saari on lastenelokuva kesästä ja ystävyydestä

Ystävyyden saari kertoo reippaasta koululaispojasta.

Yle Areena logo.

Äiti menee naimisiin

Maarian elämä äidin kanssa on välillä tikkuista, kun äiti on aina väsynyt ja rahasta on pulaa. Maaria kaipaisikin itselleen kovasti uutta isää.

Yle Areena logo.

Parhaat äidit saivat lomaa

Suurperheen äitejä palkittiin ilmaislomilla 1955.

Mette-Marit ja Haakon istuvat kirkossa häävaateissaan.

Mette-Maritin tuhkimohäät

Siipirikkoinen yksinhuoltajaäiti Mette-Maarit sai prinssin.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle