Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Toimittaja Satu Kivelä, Havaintoja ihmisestä -ohjelmasta.

Jokainen on intuitiivinen, vaikka ei sitä tiedostaisikaan

Kiire, pelko ja häly heikentävät laaja-alaista ajattelua.

Ecoupin toimitusjohtaja Antti Ollikainen pitää kiitospuhetta.

Vuoden kiertotalousteko -palkinto EcoUpille – yhtiö kehitti uusia ratkaisuja mineraalivillan uudelleen hyödyntämiseen

EcoUp palkittiin, koska se on tehnyt pitkäjänteistä työtä vuosikymmeniä kiertotalouden parissa ja kehittänyt uusia kiertotalousratkaisuja.

Kotitalouksien muovijätettä

Pohjanmaa ja Vaasa ovat mukana europpalaisessa innovaatioverkostossa

Verkosto jakaa keskenään hyviä käytäntöjä edistääkseen vihreää siirtymää. Pohjanmaa on mukana kumppanuushankkeessa ainoana Suomessa.

Muhoksella kehitettiin uudenlainen lumiaura

Muhoksella kehitettiin uudenlainen lumiaura

Myös puolustusvoimat ovat keksijän mukaan kiinnostuneet uudesta aurasta.

Henkilökuva nuoresta miehestä hengityssuojain kasvoilla.

LUT-yliopisto kehittää biopohjaisia suojavarusteita – projekti sai Business Finlandilta miljoonarahoituksen

Projektissa kehitetään kestävän kehityksen mukaisia materiaaliratkaisuja terveydenhuollon suojavarusteisiin.

Valomainos, jossa mainostettaan Vuoljioen innovaatioleiriä.

Vuolijoki haluaa sitouttaa nuoret palaamaan opiskelujen jälkeen: apua haetaan innovaatioleiriltä

Vuolijoki voitti innovaatioleirin vuoden 2020 älykkäin kylä -kilpailun palkinnoksi, leiri järjestetään yhteistyössä ruokaviraston ja aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI:n kanssa.

Blow Your Mind -tapahtuman esittelykuva, jossa kerrotaan tapahtuman aikataulu, puhujat ja juontajat.

Räjäytä tajuntasi synteettisellä medialla!

Blow Your Mind -tapahtuma järjestetään 5.11.2021.

Patentti- ja rekisterihallituksen asiakaspalvelun sisäänkäynti.

Patenttihakemuksia jätetty maakunnasta aiempaa vähemmän

Koko Suomessa patenttihakemuksia tehtiin alkuvuonna enemmän kuin vuosikausiin. Pohjois-Karjalassa määrä sen sijaan on laski viime vuoteen verrattuna.

Clive Sinclair pitää kädessään Sinclair ZX Spectrum -mikrotietokonetta.

Taskulaskimen keksinyt Clive Sinclair on kuollut – sairasti syöpää yli vuosikymmenen

Sinclair kehitti ensimmäisen elektronisen taskulaskimen lisäksi muun muassa edullisia kotikäyttöön tarkoitettuja tietokoneita.

Mies esittelee toiselle akkukäyttöistä, varrellista marjanpoimuria

Metsämarjojen poimintaa helpottavaa laitetta on kehitelty vuosikymmeniä tuloksetta, mutta nyt markkinat on avattu: näin toimii sähköpoimuri

Metsien marjasadosta saadaan talteen vain murto-osa. Marja-ala on vuosikaudet odottanut uusia marjanpoimintaa helpottavia apuvälineitä markkinoille. Lahdessa kehitetyn mustikanpoimurin toivotaan innostavan muitakin laitekehittäjiä.

Hallasuoja kesäkukille syntyi arkielämän ongelmasta. Katso videolta, miten keksintö toimii.

Yrittäjä tuskastui hallaöihin ja kehitti kotipuutarhurille oivan apurin – keksintöjen kaupallistaminen tyssää usein patenttihakemuksiin

Arkielän oivalluksista syntyvien keksintöjen kaupallistaminen tyssää usein patenttihakemuksiin ja yhteistyökumppaneiden puuttumiseen. Moni hyvä ajatus jää piiloon, vaikka niillä voisi olla kaupallista mahdollisuutta.

Allas Sea Pool illalla.

Helsinki named in Time 'greatest places' list

The magazine says Helsinki is "giving old spaces new purpose".

Jeff Bezos med solglasögon framför Blue Origins rymdkapsel 2017.

Korona vauhdittanut Yhdysvalloissa vauraiden sukujen rikastumista – yleiset varallisuuserot jatkavat kasvuaan

Yhdysvalloissa peritty jättiomaisuus on edelleen varmin tapa pysyä vauraana. IPS-tutkimuslaitoksen raportin mukaan korona on lisännyt rikkaimpien perhedynastioiden omaisuutta.

Toimitusjohtaja Siamäk Naghian.

Genelec perustaa Kuopioon innovaatiolaboratorion

Iisalmelainen äänentoistojärjestelmien valmistaja etsii innovaatiolaboratorioon noin neljää asiantuntijaa. Haku tapahtuu ideakilpailulla. Yksikön on tarkoitus toimia start-up -yrityksen kaltaisena tiiminä, joka voi tehdä ennakkoluulottomia kokeiluita.

Elon Musk

Analyysi: Elon Musk hypettää Dogecoinia ja meemeilee SNL:ssä, koska sillä Mars saa huomiota

Kaikki Elon Muskin liiketoiminta tähtää avaruuteen. Aiheuttamalla Twitterissä kohuja Musk kerää huomiota omalle visiolleen, jossa ihmiskunta valloittaa avaruuden, kirjoittaa toimittaja Teemu Hallamaa.

Peter Madsen

Paper: Police search Finnish home of submarine killer's wife

The search is related to Peter Madsen's attempted escape from prison last year, but his wife is not suspected of any crime.

Maanviljelijää viikatteen kanssakuvataan röntgenillä ja lopputulos on luurankoviikatemies.

125-vuotias röntgenlaite oli aikansa leipäkone – sellainen piti saada, tai ainakin omakuva luurankona

Wilhelm Röntgenin keksintö tasan 125 vuotta sitten aiheutti kansainvälisen sensaation.

Koodikarhujen joukkue seisoo ryhmäkuvassa voitokkaan kilpailun jälkeen.

Kontiolahtelaiset lapset ovat Robomestareita

Kahdeksanosaisessa kisassa joukkueet saivat viikoittain uuden tehtävän rakentaa robotteja.

Gore-Tex -takin vuori

Gore-Texin "isä" Robert W. Gore on kuollut

Robert W. Gore keksi Gore-Texin vuonna 1969.

Läheltä

Aalto-yliopisto ja Helsingin kaupunki tiivistävät yhteistyötä: painopisteinä kaupunkitutkimus, innovaatiot ja muotoilu

Pandemian aiheuttamassa poikkeustilassa etsitään uusia ratkaisuja kaupunkien kestävään kehitykseen.

Itse tehtyjä sämpylöitä lautasella

Suomalaisten vatsanväänteisiin löytyy jo useita ratkaisuja – Elintarvikeala etsii koko ajan uusia innovaatioita

Elintarvikeala tutkii erityisesti mikrobeja ja entsyymejä. Esimerkiksi huonosti imeytyviä FODMAP-hiilihydraatteja pyritään poistamaan jo tuotteen valmistuksessa.

Elon Musk puhumassa Kaliforniassa joulukuussa 2018.

Elon Musk twiittasi ja Teslan arvosta katosi 14 miljardia dollaria

Teslan toimitusjohtaja myös siteerasi runoilija Dylan Thomasia ja kertoi tyttöystävänsä suuttuneen hänelle.

Kuivattua litiumhydroksidia pienessä pullossa.

Keliberille 2,6 miljoonan euron avustus

Kaivosyhtiön saama avustus liittyy euroopplaiseen akkualan tutkimushankkeeseen.

Larry Tesler

Kopioi/liitä-komennon keksijä Larry Tesler on kuollut

Pitkän uran Applella tehneen Teslerin ansiosta nykytietokoneiden käyttäminen ei ole kamalaa.

Oulun ydinkeskustan kävelykatu keväällä 2018.

Oulun alueella perustettiin viime vuonna paljon enemmän uusia yrityksiä kuin vuotta aiemmin

Huomattava osa uusista yrityksistä on kooltaan varsin pieniä, esimerkiksi yksinyrittäjiä.

Fazer tehdas Lahti Kärpäsenmäki

Fazerilta jälleen uusi suurinvestointi Lahteen – kauramyllyn tuotanto tuplaantuu myös Ruotsissa

Kauran ja kaurajalosteiden kysynnän kasvu etenkin maailmanmarkkinoilla vaatii aiempaa isompaa tuotantokapasiteettia. Lahteen ja Lidköpingiin investoidaan 14 miljoonaa kumpaakin.

Jiri Lindén pukeutuneena keksimäänsä henkselipyyhkeeseen.

"Voi että, kun ois pyyhkeessä henkselit, niin pysyisi päällä!" – 6-vuotias Jiri Lindén lausui saunan jälkeen sanat, jotka poikivat bisnesidean

Suomessa patentoitavien keksintöjen määrä on kovassa laskussa. Asiantuntijoiden mukaan innostus keksimiseen lähtee jo koulusta.

Läheltä

Espoo Euroopan innovaatiokaupunkien kärkikuusikossa

Espoossa on kehitetty menestyksellä muun muassa digitaalisia palveluita oppimiseen.

Luomualan innovaatiokisan logo.

Spices Chef pääsi luomualan innovaatiokilpailun finaaliin

Kontiolahtelainen Spices Chef myy muun muassa mausteita, yrttejä, teetä ja hedelmäsoseita.

Taikuri taikoo.

Kuinka luoda jotakin, mitä ei ole ennen ollut olemassa

Näin vapautat luovan potentiaalisi.

Aura pellolla

Sambialaiset hakevat Savosta oppia maatalouden yrittäjyydestä ja innovaatioista

Sambian yliopiston edustajat tutustuvat viikon ajan Pohjois-Savon maatalousalan organisaatioihin ja yrityksiin.

Pelialan opiskelijoita Oulu game Labissa.

Oulu Game Labin tulevaisuudesta käydään kipakkaa keskustelua

Pelialan ammattilaiset vetoavat yrityslähtöisen koulutusmallin puolesta. OAMK:ta nykyinen malli ei täysin tyydytä.

Kanaalin ylitys lentolaudalla ei onnistunut

Huima yritys mönkään: Ranskalainen keksijä yritti lentolautailla yli Kanaalin, putosi mereen – "Olen pettynyt, mutta yritän uudestaan"

Franky Zapata yritti taittaa 36 kilometrin matka nopeimmillaan 140 kilometrin tuntinopeudella.

Ensimmäisiä walkmaneja 70 -luvulta.

Hyvää syntymäpäivää, Sony Walkman! Maailmaa muuttaneet korvalappustereot täyttävät 40 vuotta

Heinäkuun 1. päivänä 1979 Sony toi markkinoille lelun näköisen laitteen, jolla pystyi kuuntelemaan kasetteja missä vaan. Siinä tapahtui vääryys.

Heli Jantunen

Oulu university professor wins €100K Innovation Award for Women

Heli Jantunen invented a novel, low-temperature method for producing ceramic, microelectronic components.

Läheltä

Kotka jakoi kasvurahaa mikroyrityksille – päätöksiä tehtäessä korostettiin innovatiivisuutta ja työllistämispotentiaalia

Kasvuraha oli haettavissa Kotkaan rekisteröityneille mikroyrityksille, jotka työllistävät alle 10 henkeä.

Googlen toimitusjohtaja Pichai Sundararajan esitteli uutuuksia yhtiön I/O-tapahtumassa tiistaina.

Google lupasi konferenssissaan lisää yksityisyyttä käyttäjilleen – Uudet innovaatiot tuovat valkohain pihakeinuusi ja tekstinkääntäjän kameraasi

Google julkaisi uusia innovaatioitaan vuotuisessa kehittäjien konferenssissa pääkonttorissaan Kaliforniassa.

Älykuppi

Nuoren opiskelijan kesätyö vanhustenhoidossa johti merkittävään havaintoon – kohta hänen keksintönsä voi pelastaa janoisen vanhuksen hengen

J. Hyneman Centerin syöverissä syntyy keksintöjä. Yliopiston työpajassa eri alojen osaajat kohtaavat ja kehittävät uusia laitteita.

Miesmallilla on huomiota herättävä koruriipus. Isokokoinen hakaneulakoru kulkee kaksi kertaa posken läpi ja jatkuu lopulta ketjuna korvaan.

Hyvää syntymäpäivää, hakaneula! Nolojen tilanteiden pelastaja ja ompelurasian arkisankari täyttää 170 vuotta

Walter Hunt myi hakaneulan patentin miehelle, jolle hän oli velkaa. Hunt ei ymmärtänyt, mitä nerokasta hän oli mennyt keksimään.

Kalasataman havainnekuvassa talojen katoilla on paljon vihreää. Ilmakuvassa viherkattoja näkyy vain vähän.

Kalasataman alue kiinnostaa kansainvälistä mediaa ja ulkomaalaisia vierailijoita

Viimeisimmäksi alueesta ovat uutisoineet Le Monde ja uutiskanava CNN.

Unimunia vieri vieressä Helsinki-Vantaan lentokentällä.

Keksijä, huolettaako kuinka saat ideasi maailmalle? Ota mallia unimunista, jotka valloittavat lentokenttiä

Pieksämäkeläisten unimunien tarina alkoi kahdeksan vuotta sitten. Maailman lentokentät eivät yritykselle riitä, vaan unimunilla pyritään päiväunien vallankumoukseen.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle