Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Tummaan jakkuun pukeutunut nainen hymyilee kameralle.

Venäjän kansalaiset ovat menettämässä äänioikeuden Viron kuntavaaleissa

Hallituspuolue Isänmaa ja oppositiopuolue Ekre haluavat äänioikeudet pois kaikilta kolmansien maiden kansalaisilta. Pääministeripuolue tyytyisi vain venäläisiin ja valkovenäläisiin.

Seurakuntavaalien punainen vaalijuliste.

Seurakuntavaalien äänestysprosentti jäi edellisiä vaaleja pienemmäksi – Oulussakin laskua lähes kaksi prosenttiyksikköä

Kirkon viestintä kertoo tiedotteessaan, että vahvistamattomat tiedot valituista luottamushenkilöistä julkaistaan tänään maanantaina.

Pöydällä on äänestyslippuja ja leimasin.

Lapin kaupunkien seurakunnista ahkerimmin äänestivät kemijärveläiset – suhteessa laiskimmin uurnilla käytiin Rovaniemellä

Kemijärvellä ja Torniossa oli selvät ääniharavat, Kemissä ja Rovaniemellä äänet jakautuivat tasaisemmin.

Seurakuntavaalien punainen vaalijuliste.

Vaasan suomalaisessa seurakunnassa äänestettiin ennakkoon edellisten seurakuntavaalien tahtiin

Moni yhdisti ruokaostokset ja äänestämisen Vaasassa. Äänioikeuttaan käytti 1458 henkilöä.

Seurakuntavaalien punainen vaalijuliste.

Seurakuntavaalien ennakkoäänestys päättyi viikonloppuna: Oulussa uurnilla käytiin edellisvaaleja harvemmin

Oulussa annettiin viiden päivän aikana noin 7 500 ääntä, mikä riitti 6,4 äänestysprosenttiin. Taivalkoskella sen sijaan ennakkoon äänesti yli 28 prosenttia äänioikeutetuista.

Placeholder-kuvituskuva, jossa on sininen kartta ja teksti: Läheltä.

Seurakuntavaalien ensimmäisenä ennakkoäänestyspäivänä Kajaanissa annettiin 316 ääntä – ennakkoäänestys jatkuu lauantaihin

Varsinainen vaalipäivä on ensi viikon sunnuntaina 20. marraskuuta. Seurakuntavaalit ovat ainoat valtakunnalliset vaalit, joissa 16-vuotialla on äänioikeus.

Rantakylän kirkko ja seurakuntakeskus Joensuussa.

Seurakuntavaalien ennakkoäänestys on alkanut – Joensuun Prisman äänestyspisteellä oli aamusta jo vilkasta

Seurakuntavaalien ennakkoäänestys on käynnissä tällä viikolla tiistaista lauantaihin. Ennakkoäänestyspaikkoja on esimerkiksi kauppakeskuksissa. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 20. marraskuuta.

Kuvassa Kajaanin kirkko sisältä, valoja ja upeita maalauksia.

Seurakuntavaalien ennakkoäänestys alkoi tänään

Kaikissa ennakkoäänestyspaikoissa voi äänestää riippumatta siitä, missä seurakunnassa on kirjoilla. Vaaleissa voivat äänestää kaikki 16 vuotta täyttäneet kirkon jäsenet.

Turun arkkihiippakunnan piispa Mari Leppänen.

Mari Leppäsen kolumni: Demokratia ei toimi, jos siitä ei välitä

Seurakuntavaalit voisivat olla kirkon demokratian jättinäytös: äänioikeus on kolmella miljoonalla suomalaisella! Silti suuri enemmistö on vaarassa jäädä kotiin.

Lähikuvassa naiset käset tietokoneen näppäimistöllä, puinen työtaso puuhun kiinnitettynä, työtasolla myös kännykkä ja vesipullo.

Vihreät haluaa edistää kaksoiskuntalaisuuden toteuttamista

Viime vaalikaudella ajatus tyssäsi perustuslaillisiin ongelmiin. Tällä vaalikaudella myös muut puolueet ovat pitäneet asiaa esillä lisääntyneiden etätöiden myötä.

Placeholder-kuvituskuva, jossa on sininen kartta ja teksti: Läheltä.

Seurakuntavaaleissa nuorten ehdokkaiden löytämisessä on ollut haasteita

Ehdokasasettelu seurakuntavaaleissa päättyy tänään. Ehdokkaaksi pääsee valitsijayhdistysten kautta, jos on täyttänyt 16 vuotta ja on kirkon jäsen.

Pohjois-Pohjanmaan vaaliteltta

Äänestysaktiivisuus vilkastui viimeistä ennakkoäänestyspäivää kohti Pohjois-Pohjanmaalla – 26,1 prosenttia äänioikeutetuista kävi uurnilla

Aluevaalien ennakkoäänestys oli vaisumpaa kuin viime kesän kuntavaaleissa. Tuolloin Pohjois-Pohjanmaalla ennakkoon äänesti 31,9 prosenttia äänioikeutetuista.

Vaalivirkailija lyö vaalileiman äänestyslippuun Helsingin keskustakirjasto Oodissa aluevaalien ennakkoäänestyksen viimeisenä päivänä tiistaina 18. tammikuuta 2022.

Kymenlaaksossa ennakkoon äänesti 24,7 prosenttia äänioikeutetuista – Miehikkälä säilytti aktiivisimman kunnan asemansa

Kouvolassa äänestysprosentti nousi miltei 28 prosenttiin. Kaikkiaan Suomessa ennakkoäänesti 26,4 prosenttia äänioikeutetuista, mikä tarkoittaa hieman yli miljoonaa äänestäjää.

Äänestyslipukkeen leimaus aluevaalien ennakkoäänestyksen ensimmäisenä äänestyspäivänä Kemin Corona-kauppakeskuksessa Kemissä

Pohjanmaalla aluevaalien ennakkoäänestyksessä loppukiri – silti äänestysaktiivisuus maan alhaisinta

Ennakkoon Pohjanmaalla aluevaaleissa äänesti 23,7 prosenttia äänioikeutetuista. Kaikista aktiivisimpia ennakkoäänestämään oltiin Kaskisissa.

Kainuun vaaliteltta

Aluevaalien ennakkoäänet on annettu: Kainuussa äänisaldo jäi hieman vaisummaksi kuin kuntavaaleissa

Viimeisenä päivänä ennakkoääniä annettiin eniten. Tiistaina vaaliuurnilla kävi Kainuussa 3 401 äänestäjää.

Aluevaalien äänestyslipuke.

Aluevaalien ennakkoäänestys on jatkunut Kainuussa aktiivisena – 20,9 prosenttia on antanut äänensä ennakkoon

Aktiivisimmat äänestäjät löytyvät Puolangalta, jossa äänestämässä on käynyt 29,5 prosenttia äänioikeutetuista. Laiskimmin vaaliuurnilla on käyty Hyrynsalmella, jossa äänestysprosentti on 18,3.

Aluevaalien äänestyslippu 2022 tyhjänä äänestyskopissa, vieressä kynä ja suurennuslasi.

Pohjanmaalla eilen ennakkoäänestyksen vilkkain päivä

Äänioikeuttaan eilen käytti reilu 5 700 pohjalaista. Pohjalaiset naiset ovat olleet innokkaampia äänestämään.

Aluevaalit-grafiikka

Reilu viidennes antanut äänensä ennakkoon Varsinais-Suomessa – aluevaalien viimeinen ennakkoäänestyspäivä on tänään

Aluevaalit käydään 23. tammikuuta. Vaaleissa valittavat hyvinvointialueiden valtuustot aloittavat työnsä maaliskuussa.

Aluevaalien 2022 äänestyslippu (tyhjä) pöydällä, vieressä kynä ja ohjelappu.

Ennakkoäänestysaktiivisuus putosi viikonloppuna selkeästi Päijät-Hämeessä

Aluevaalien viimeinen ennakkoäänestyspäivä on tiistaina 18. tammikuuta.

Vaalivirkailijoita Hämeenlinnan uimahallin ennakkoäänestyspaikalla.

Kanta-Hämeessä äänesti viime viikolla 15,4 prosenttia äänioikeutetuista

Aktiivisimmin vaaliuurnia Kanta-Hämeessä on täytetty Forssassa. Siellä äänestämässä on käynyt 18,8 prosenttia äänioikeutetuista. Humppilassa päästään lähes samoihin lukemiin.

Aluevaalien äänestyslipuke.

Lapissa äänesti viime viikolla 17,5 prosenttia äänioikeutetuista

Sunnuntai oli hiljaisin ennakkoäänestyspäivä tähän mennessä. Äänestämässä kävi vain 1,8 prosenttia äänioikeutetuista.

Aluevaalien äänestyslipuke.

Aluevaalien ennakkoäänestys jatkuu vaisuna Pohjanmaalla

Kaskisissa on käyty ahkerimmin vaaliuurnilla Pohjanmaan hyvinvointialueen aluevaaleissa.

Äänestyskoppeja äänestyspaikalla.

Kymenlaakson äänestysaktiivuus on hieman valtakunnallista matalampaa – aktiivisuudessa Miehikkälä johtaa ja Kotka pitää perää

Kymenlaaksossa ennakkoäänensä aluevaaleissa on antanut noin 21 000 äänioikeutettua. Ennakkoäänestys päättyy tiistaina.

Lapuan terveyskeskus

Kuortane ja Lapua siirtyivät ennakkoäänestyksen kärkipaikoille

Kahden ensimmäisen ennakkoäänestyspäivän aikana maakunnassa on käynyt uurnilla 8,2 prosenttia äänioikeutetuista. Koko maan vastaava luku on 7,7 prosenttia.

Aluevaalien vaalitoimitsija leimaamassa äänestyslippua Kouvolan kaupunginkirjastossa.

Aluevaalien ennakkoäänestys Varsinais-Suomessa alkoi vilkkaimmin Kustavissa

Ennakkoäänestyksen viimeinen päivä on 18. tammikuuta. Äänestää voi esimerkiksi kirjastoissa ja ruokakaupoissa.

karinjoen kylänraitti

Noin 6 000 eteläpohjalaista antoi jo äänensä – Karijoki jälleen ennakkoäänien kärjessä

Ensimmäisen ennakkoäänestyspäivän äänestysprosentti on Etelä-Pohjanmaalla 3,9 prosenttia ja koko maassa vähän alhaisempi eli 3,7 prosenttia.

Äänestäjiä ilmoittautumassa äänestyspaikalla.

Ensimmäisenä äänestyspäivänä äänensä antoi miltei 5000 kymenlaaksolaista – aktiivisimpia äänestäjät olivat Miehikkälässä

Ensimmäisen päivän äänestysinto jäi vähäisimmäksi Virolahdella. Suomen ensimmäisten aluevaalien ennakkoäänestys päättyy ensi tiistaina.

Jonossa ihmisiä ennakkoäänestyspisteelle Mikkelissä kauppakeskus Stellassa.

Aluevaalien ensimmäiset äänet annettu: Uurnilla käynyt vajaa prosentti

Aluevaalien ennakkoäänestys alkoi aamulla koronatunnelmissa ja erikoisjärjestelyin.

Merrick Garland puhuu mikrofoniin. Hänen takanaan näkyy Yhdysvaltain lippu ja oikeusministeriön logo.

Yhdysvaltain oikeusministeriö haastaa Texasin oikeuteen osavaltion uuden syrjiväksi arvioidun äänestyslain vuoksi

Ministeriön mukaan republikaanipäättäjien läpiajama laki riistää äänioikeuden ikääntyneiltä ja vammaisilta sekä niiltä texasilaisilta, jotka eivät puhu englantia tai asuvat Yhdysvaltain ulkopuolella.

Lapuan hiippakunnan piispaksi on ehdolla neljä ehdokasta.

Lapuan hiippakunnan uuden piispan nimi voi olla selvillä tänään

Uusi piispa on selvillä, jos joku neljästä ehdokkaasta saa yli puolet äänistä. Muussa tapauksessa kahden eniten ääniä saaneen välillä käydään toinen kierros kolmen viikon kuluttua.

Keskimaan logo ikkunateippauksessa.

Lähes puolet Osuuskauppa Keskimaan uuteen edustajistoon valituista on mukana kunnallispolitiikassa

Keskimaan vaaleissa on lähes 130 000 äänioikeutettua. Vaaleissa äänesti eli äänestysprosentti oli 27.

Käsi laittaa äänestyslappua uurnaan.

Päijät-Hämeen innokkaimmat äänestäjät löytyvät Sysmästä – Orimattilassa maakunnan pienin äänestysprosentti

Kuntavaalien äänestysprosentti jäi ennätyksellisen alhaiseksi koko maassa. Päijät-Hämeen tilanne noudattaa yleistä linjaa: pienissä maaseutukunnissa äänestysaktiivsuus on suurempaa kuin kaupungeissa.

Vaaliuurna kaatuu Kajaanin Lyseolla.

Kajaanissa jälleen maan alhaisin äänestysprosentti – yhtä laiskasti vaaliuurnilla käytiin vain Pieksämäellä

Kajaanilaisista vaaliuurnilla kävi 46,5 prosenttia äänioikeutetuista, mikä on vähiten koko maassa. Edellisissä kuntavaaleissa vuonna 2017 Kajaanin äänestysprosentti oli 49,3. Äänestysaktiivisuus jatkoi laskuaan myös koko Kainuussa.

Veera Rinkinen sujauttaa äänestyslipukkeensa lippaaseen

Hämeen äänestysprosentti jäi 53 prosenttiin – Kanta-Hämeessä kaupunkilaiset äänestivät laiskasti, muutamassa pikkukunnassa oltiin reippaita

Kuntavaalien äänestysprosentti jäi ennätyksellisen huonoksi koko maassa. Kanta-Hämeessä innokkaimmat äänestäjät löytyivät Humppilasta ja Ypäjältä. Laiskimmin uurnilla käytiin Riihimäellä.

Savitaipaleen kunnan vaakuna

Kaupunkilaiset äänestivät laiskasti Etelä-Karjalassa – aktiivisimpia olivat savitaipalelaiset ja taipalsaarelaiset

Valtakunnan äänestysprosenttiakin matalammaksi äänestysprosentti jäi Etelä-Karjalassa Lappeenrannassa, Imatralla ja Ruokolahdella. Muut Etelä-Karjalan kunnat äänestivät aktiivisemmin kuin koko Suomessa.

Drive-in ennakkoäänestyspaikka Malmin lentokentällä.

Koronaepidemian lykkäämien kuntavaalien äänestysvilkkaus selvästi pienempi kuin viimeksi – vain 55,1 prosenttia äänioikeutetuista kävi uurnilla

Koronapandemia lykkäsi kuntavaalit kevättalvesta kesäksi ja muutti ennakkoäänestysajan kaksinkertaiseksi. Venähtänyt vaalitoimitus ja myöhäinen ajankohta näkyi äänestysinnokkuudessa selvänä laskuna. Tulos on historiallisen huono.

Kuntavaalit 2021, äänestyslipuke.

Noin puolet hämäläisistä kuntavaaliehdokkaista päästäisi 16-vuotiaat vaaliuurnille kuntavaaleissa

Kanta-Hämeessä äänestysikärajan laskeminen sai hieman enemmän kannatusta kuin Päijät-Hämeessä. Asiaa kysyttiin kuntavaaliehdokkailta Ylen vaalikoneessa.

Kuntavaalit 2021, äänestyslipuke.

Savitaipalelaiset olivat Etelä-Karjalan ahkerimpia ennakkoäänestäjiä – vain Lemillä jäätiin alle 30 prosentin

Etelä-Karjalan kunnissa äänestettiin pääosin valtakunnan keskiarvoa kiivaammin.

Ennakkoäänestys Seinäjoen Prismassa, äänestäjä vie lappuaan vaalivirkailijalle.

Ennakkoäänestys päättyi, ahkerimmin äänestettiin Keski-Pohjanmaalla Lestijärvellä – koko maassa äänensä on antanut ennakkoon kolmannes oikeutetuista

Ennakkoäänestysprosentteja vertailtaessa vilkkaimmin äänestettiin keskipohjalaisella Lestijärvellä. Lestijärvisistä äänioikeutetuista uurnilla kävi ennakkoon 58 prosenttia. Lähimmäksi maassa pääsi Savukoski 53 prosentillaan. Koko maassa ennakkoon äänesti 33 prosenttia äänioikeutetuista.

Kuntavaalit 2021, äänestyslipuke.

Virolahtelaiset äänestivät ahkerimmin ennakkoon Kymenlaaksossa – Kotkassa äänisaaliissa jäätiin jälkeen yli 10 prosenttia

Virolahdella kuntavaalien ennakkoäänestyksessä äänestettiin myös koko maan keskiarvoa aktiivisemmin.

Ennakkoäänestystä ulkoäänestyspaikalla Helsingissä 26. toukokuuta.

Hämeessä lähes joka kolmas äänesti ennakkoon

Innokkaimmat ennakkoäänestäjät löytyivät Humppilasta. Siellä äänensä ennakkoon antoi yli 43 prosenttia äänioikeutetuista.

Kuntavaalit 2021, äänestyslipuke.

Kainuussa otettiin loppukiri ennakkoäänestyksessä: pitkä äänestysaika sai kainuulaiset viime kuntavaaleja ahkerammin liikkeelle

Myös koko maassa viimeinen ennakkoäänestyspäivä sai valtavan joukon äänestäjiä liikkeelle – lähes 1,5 miljoonaa antanut jo äänensä. Varsinainen vaalipäivä on ensi sunnuntai.

Ennakkoäänestys Seinäjoen Prismassa, äänestäjä vie lappuaan vaalivirkailijalle.

Kuntavaalien ennakkoäänestys päättyi – Varsinais-Suomen äänestysinnokkuus nousi muun maan tavoin

Pidennetty äänestysaika sai ihmiset vaaliuurnille. Varsinais-Suomessa äänensä on antanut ennakkoon kolmannes äänioikeutetuista.

Kuntavaalimainoksia on telineisssään Joensuun torin laidalla.

Savo-Karjalan vaalipiirissä jo lähes joka kolmas äänestänyt ennakkoon

Viimeisenä ennakkoäänestyspäivänä otettiin kova loppukiri, sillä ääniä annettiin lähes 18 000. Rääkkylässä äänestysprosentti jo yli 45.

Ennakkoäänestystä ulkoäänestyspaikalla Helsingissä 26. toukokuuta.

Ennakkoäänestyksessä Savo-Karjalassa tiistaina kova loppukiri – äänestysaktiivisuus nousi viime kuntavaaleihin verrattuna

Savo-Karjalan vaalipiirin äänestysprosentti on ennen varsinaista vaalipäivää 31,1, mikä on vajaat neljä prosenttiyksikköä enemmän kuin edellisten kuntavaalien ennakkoäänestyksessä. Pohjois-Savossa äänestettiin vilkkaimmin Tervossa ja Kiuruvedellä.

Sami Kaivosoja

Viimeiset ennakkoäänestyspäivät toivat vipinää äänestyskoppeihin Kaakkois-Suomessa – aktiivisimmat ovat Savitaipaleelta

Lappeenrannassa ja Kouvolassa ollaan valtakunnan tahdissa. Aktiivisinta ennakkoäänestys on ollut Kaakkois-Suomessa Savitaipaleella, perää pitää Kotka.

Mikkelin torilla käynnistyi kuntavaalien ennakkoäänestys.

Äänestysaktiivisuus kolkuttelee viime kuntavaalien lukuja Etelä-Savossa

Mikäli eteläsavolaisisat äänioikeutetuista 2,7 prosenttia äänestää keskiviikon aikana, päästään ennakkoäänissä viime kuntavaalien tasolle. Etelä-Savon äänestysprosentti on maanantain jälkeen 27,6.

Ennakkoäänestystä ulkoäänestyspaikalla Helsingissä 26. toukokuuta.

Tänään on viimeinen päivä äänestää ennakkoon – äänestysaktiivisuudessa isoja eroja Kymenlaaksossa

Laiskimmin on äänestetty Kotkassa, vilkkaimmin Miehikkälässä ja Virolahdella.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle