Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Sinipaitainen nainen käärii kompressiosidettä toisen naisen nilkan ja jalkapöydän ympärille. Jalka on kohotettu penkin päälle.Naiset hymyilevät toisilleen.

Noudatatko vanhentuneita ohjeita, kun liikuntavamma iskee? Perinteinen kolmen K:n ohjeistus on päivitetty uuteen

Aiemmin suositellun kylmähoidon on todettu hidastavan paranemista. Nyt korostetaan erityisesti vammojen ennaltaehkäisyä sekä aktiivista kuntoutusta.

Kerrostalo puiden keskellä Kajaanin Otanmäessä.

Legendan mukaan aamujuna sai himot irti kaivoskylässä – nyt siellä asuvat ne, jotka etsivät rauhaa

Otanmäki rakennettiin 1950-luvulla rautakaivoksen työntekijöille. Arki korkeiden talojen lähiössä soljuu edelleen mutta paljon rauhallisempana.

Nuori mies istuu autossaan parkkipaikalla.

”Mitään tarvetta ei ole pois lähteä”, sanoo Lehtikankaalla asuva Tuukka Schroderus – kaikki kajaanilaiset eivät halua pakkautua keskustaan

Kajaanin 36000 asukasta elävät käytännössä kokoelmassa lähiöitä. Keskustaa ympäröi useita lähes samankokoisia kaupunginosia tai lähiöitä. Niistä jokaisesta löytyy lähes kaikki tarvittavat palvelut.

Julia Thurén. 13.4.2021.

Julia Thurénin kolumni: Päiväkodin aikuisen ohimennen lausutut sanat muuttivat tapani pysyvästi

Vanhemmuus on kokonaisvaltaista hommaa, josta harvemmin kuulee kehuja. Mutta mikäpä estäisi meitä kiittämästä ja kehumasta toisiamme? pohtii Thurén.

Alexander Puutio / kolumnisti / 03.12.2019 Pasila

Alexander Puution kolumni: Älä unohda, että kuolet

Hyvän loppuelämän viettäminen voi alkaa oman kuolevaisuuden tutkiskelemisesta, kirjoittaa Puutio.

Ylen kolumnisti Auli Viitala.

Auli Viitalan kolumni: Rintamanaiset saivat siveysohjeita mutta eivät terveyssiteitä

Lukemani kirja sai minut miettimään mummon rintamavuosia, sillä lapseni ovat nyt saman ikäisiä kuin isoäiti jatkosodassa, kirjoittaa Viitala.

Tekoäly robotti Pepper katsoo kameraan

Moni suomalainen pelkää tekoälyä, mutta asiantuntija ihmettelee uhkakuvien maalailua – kerro meille, miten käytät tekoälyä arjessasi

Asiantuntijan mukaan tekoälyn tarkoitus on parantaa elämänlaatua, ja se tulee helpottamaan arkea entisestään. Kerro meille, onko tekoälystä ollut sinulle jotain hyötyä.

Älypuhelin sohvalla.

Hukkaatko usein puhelimesi? Näillä vinkeillä se saattaa löytyä

Käy näillä ohjeilla vielä kerran tutut kolkat läpi.

Piirretty mies ja nainen. heidän alapuolella ruokalautanen, hygieniatuotteita ja olohuoneen kalusteita.

Katso, onko sinulla varaa ihmisarvoiseen elämään – siihen kuuluu esimerkiksi huvipuistokäynti kerran vuodessa

Eläminen on kallistunut. Moni keskituloinenkin on joutunut miettimään, mihin rahat riittävät.

Solja ja Pete etsivät laastaritarvikkeita.

Melkein kuusivuotias

Koskettavia, mutta samalla lohdullisia tarinoita Soljan päiväkotipäivistä.

Hauraat silkkiset morsiuspuvut esillä Milavidassa Tampereella.

Mummon hieno hääpuku ei välttämättä ole ullakkosi kallein vaateaarre – museokokoelmiin halutaan tavallisia arkivaatteita

Vanhat juhlapuvut voivat olla arvokkaita, mutta niitä museokokoelmissa on valtavasti. Työ- ja arkivaatteita sen sijaan puuttuu, vaikka juuri ne kertoisivat entisaikojen elämästä enemmän.

Juuso Joona.

Juuso Joonan kolumni: Toivomme toistuvasti uuden teknologian ratkaisevan vanhan teknologian luomat ongelmat

Meille tarjotaan uusia, riskialttiita teknologioita avuksi ongelmiin, joihin olisi myös jo käytössä olevia, turvallisia ja helppoja ratkaisuja. Varovaisuus jää luvattujen ”hyötyjen” varjoon.

Radion Musiikkihartauksien toteuttajat.

Hartaat sävelet ja iltahartaus yhdistyvät perjantai-illoissa yhdeksi ohjelmaksi

Musiikkihartaudet ovat puheen ja musiikin vuoropuhelua, joka saattelee kuuntelijaa kohti viikonloppua - arjesta pyhään.

Naisen paljaat solisluut

Solisluiden asento paljastaa totuuden ylävartalon lihaskunnosta – näillä liikkeillä moni niska-hartiaseudun vaiva helpottuu

Monet niska- ja hartiaseudun ongelmat eivät johdukaan lihasjumeista vaan heikosta lihaskunnosta. Silloin hartiat pääsevät laskeutumaan liian alas aiheuttaen monia ongelmia.

Julia Thurén. 13.4.2021.

Julia Thurénin kolumni: Terapiassa istuu tälläkin hetkellä ihmisiä opettelemassa yhtä lyhyttä sanaa

Elämä olisi helpompaa, jos ottaisimme enemmän oppia seksityöpajasta, kirjoittaa Thurén.

Mystikko Reetta Ranta lähikuvassa.

Reetta Rannalle luonto on tiede, arki ja uskonto - ”Pyhät paikat juurruttavat maahan”

Luonto antaa kehykset tarinankertoja Reetta Rannan elämään ja auttaa keskittymään olennaiseen, kun maailmalla myllertää. Uusi askeettinen elämä pikkukylässä tuntuu omalta, mutta myös vähän jännittää.

Hilla Kopakkala seisoo kadulla lähikuvassa, katsoo ylöspäin ja hänen hiuksensa heiluvat tuulessa.

Masennusta sairastava Hilla Kopakkala uskotteli pitkään itselleen, ettei tarvitse terapiaa – sitten koitti hetki, kun lääkärin sanat kolahtivat

Hilla Kopakkala, 32, sairastui masennukseen jo teini-ikäisenä. Nyt hän haluaa kertoa kokemuksistaan avoimesti ja toivoo, että muutkin uskaltaisivat puhua.

Keltaisella pohjalla erilaisia graafisia emojikuvia: voimannostaja, silmälasipäinen tyyppi palapelinpala suussa, naurava ja itkevä emoji vierekkäin, taiteilija pensseli kädessä, meditoiva tyyppi sekä kolme emojihahmoa, joiden edessä iso vaaleanpunainen sydän.

Kun kriisi iskee, meistä jokainen ryhtyy toimimaan omalla tavallaan – katso tästä, millainen selviytyjä olet

Helpotatko pahaa oloa lenkkipolulla vai oletko se, joka upottaa kädet taikinaan, kun elämä heittelee? Katso, löydätkö itsesi erilaisten selviytyjätyyppien joukosta.

Yle Areena logo.

Aitajuoksija Lotta Harala valitsi tehdä vähemmän: "Mietin mikä tekee minut onnelliseksi, vaikka tienaisin vähemmän" – katso keskustelu

Niclas Wancké ja Jenni Rotonen opettelivat sanomaan ei työlle. Lotta Harala kestää kiireen, jos työ tuntuu merkitykselliseltä. Kirsi Pihan mielestä elämän pitää olla sellaista, että koska vain ehtii jäätelölle.

Ville ja Aapeli pitävät kiinni vihreästä jakkarasta.

Perhe irti penkistä - osallistu!

Osallistu kampanjaan!

Ihminen pitelee kukkaroa käsissään.

Korkeat hinnat ja kasvavat elämiskustannukset synkentävät kotitalouksien näkymiä – todelliset ongelmat tulevat esiin lähikuukausina

Pohjalaismaakuntien velkaneuvonnassa alkaa näkyä merkkejä kotitalouksien lisääntyvästä ahdingosta, mutta pahin ruuhka lienee vasta edessä.

Perhe irti penkistä juontajat Ville ja Aapeli Mononen

Perhe irti penkistä

Kampanja kannustaa löytämään merkityksellisiä asioita arkeen

Janne Saarikivi

Janne Saarikiven kolumni: Huonokäytöksinen koirani opetti minulle elämän tarkoituksen

Hermostunut ja epävarma koirani on kuin hallituskriisi, pandemia tai syöpäseulonta - epätäydellistä elämää, jota voi vain rakastaa, kirjoittaa Saarikivi.

Ulkokuva. Naiset jakavat keittoa astioista lapsille. Puistoruokailukokeilusta kuva Lahdesta.

Puistoruokakokeilu alkoi Lahdessa – lapsille tarjottiin jauhelihakeittoa sateisessa säässä

Sää verotti kävijämääriä. Kokeilu jatkuu vielä kaksi kertaa kesäkuun aikana.

Marko Karsikon perhe istuu ulkona Shanghaissa ja poseeraa kameralle.

Shanghain tiukat koronakaranteenit vaikuttavat jo ihmisten käyttäytymiseen – Marko Karsikon perhe muuttaa turvallisuussyistä toiseen kaupunkiin

Karsikon taloyhtiössä koronatestissä on käytävä joka toinen päivä. Jos yksikin tartunta löytyy, kaikki asukkaat ovat kaksi viikkoa asunnoissaan.

Ylen kolumnisti Roopen Lipasti henkilökuvassa.

Roope Lipastin kolumni: Miten ihanan turhia murheita meillä oli ennen

Synkät ajat muistuttavat siitä, kuinka hyvin asiat oikeastaan olivat. Nyt suorastaan kaipaa arjen harmaita harmeja, Lipasti kirjoittaa. Kolumnin voi myös kuunnella.

Mies kokkaa keltaisessa puserossa ja nainen katsoo häntä.

Tule mukaan kokkaamaan viikon arkiruoat kerralla!

Imanin ja Leenan kanssa kokataan viikon ruoat reaaliajassa.

Jonna Tinkanen.

Pyykkivuori ja lelukaaos ovat monen arkea, vaikka somessa niistä ei kerrota – näin nämä äidit nauttivat tavallisesta arjesta

Tavalliset vanhemmat eivät tunnista itseään julkisuudessa paljon esillä olevista vanhemmuuden ääripäistä, kuten sankaritarinoista tai vanhempien uupumuksesta. Monipuolisempi kuva vanhemmuudesta antaisi mahdollisuuden samaistua, että muillakin arki on tasaista.

Työntekijä nojaa otsallansa työpaikan postilokerikkoihin.

Ärsyttävätkö työpaikan hölmöltä tuntuvat säännöt? Tutkija: "Turhiksi koetaan ne säännöt, joiden perusteita ei tunneta"

Osa työpaikkojen säännöistä on tarpeellisia esimerkiksi turvallisuussyistä, mutta osa on aidosti hyödyttömiä ja arkea rampauttavia. Kerro jutun lopussa löytyvällä lomakkeella, millaisiin tilanteisiin olet joutunut outojen tai erikoisten sääntöjen kanssa työpaikallasi.

Båtar står förtöjda längs en dimmig åstrand, i bakgrunden syns bostadshus

Koronavuosi toi Porvooseen uusia asukkaita Helsingin seudulta

Muuttajia vetivät muun muassa viihtyisät asuinalueet sekä hyvät peruspalvelut ja arkielämä, Porvoo kertoo tiedotteessa.

Joonas Konstig

Joonas Konstigin kolumni: Elämä on oikeasti parempaa kuin tarinoissa

Kirjailija raottaa ammattisalaisuutta, joka saa maailman näyttämään synkemmältä kuin se onkaan. Tämän kolumnin voi myös kuunnella kirjoittajan lukemana.

Finnish National League donates hijabs to players.

Finland's National League offers players sports hijabs

The move is intended to encourage young players from diverse backgrounds to participate in football as well as other sports.

Elisa Poutanen on vauvansa kanssa ulkona vaunulenkillä.

“Sairauteni ei estä minua olemasta hyvä äiti” – Kolme tarinaa äitiydestä

Kolme naista kertoo oman tarinansa äitiyden alkutaipaleelta.

Markus Kajo: Ajatusten miljoonalaatikko

Vaatimaton kertomus ulkoa sisälle tulosta

Muudan nostalgis-tyypillinen talvi-iltahetki kouluikäisenä.

Markus Kajo: Ajatusten miljoonalaatikko

Olfaktorinen impromptu gis-mollissa ja H-duurissa, eli haiston ja maiston menö & paluu

Kajon matkakokemuksia hajuttomasta & mauttomasta maailmasta.

Markus Kajo: Ajatusten miljoonalaatikko

Oranssi vesipullo, tauteus, kuminauha ja kiinalaisten kadehtiminen

Mm. mielellistä ylösrakennusta & siivouskiroa pohtii Kajo.

Nainen katselemassa käytettyjä autoja autoliikkeessä.

Kansalaiskyselyn tulos: Vähäpäästöisten autojen halvempi hinta kannustaisi rynnistämään ilmastotalkoisiin

Polttoaineen hinnan merkittävä korottaminen olisi suomalaisten mielestä todella epäreilua.

Hupsu pikku pupunen

Hupsu pikku pupunen jälleen Pikku Kakkosessa

Pieni animaatiopupu kokeilee uusia asioita.

Lapsi istuu sisällä portailla.

THL extends family quarantine periods to 3 weeks

Long quarantine periods can be particularly difficult for families with children, according to a mental health expert.

Laura Haallamaa / kolumnisti / Pasila 20.02.2019

Laura Hallamaan kolumni: Elimme historiallisen vuoden ja nämä asiat siitä opimme – ainakin toivottavasti

Ei tästä vuodesta tarvitse olla kiitollinen. Riittää, että oppi jotain, kirjoittaa vapaa toimittaja Laura Hallamaa.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle