Uusimmat artikkelit
Jyväskylän kaupungin energiayhtiö lahjoittaa käytöstä poistettuja vedentuotanto- ja jätevesilaitteistoja Ukrainaan
Venäjän hyökkäyssodan takia Ukrainalla on vakavia ongelmia vesihuollossa. Alva-yhtiöt lahjoittaa Ukrainaan veden tuotantoon ja jäteveden siirtoon liittyviä laitteita ja tarvikkeita.
Keski-Suomeenkin on luvassa kuumia kesäpäiviä, minkä vuoksi vauvojen ja vanhojen ihmisten hellekestävyys on lähiaikoina koetuksella
Keski-Suomen hyvinvointialue muistuttaa, että ikääntyneet, pitkäaikaissairaat ja pienet lapset ovat erityisen alttiita helteen haitoille. Myös kuumissa olosuhteissa töitä paiskivien on huolehdittava, ettei lämpö vie kohtuuttomasti voimia.
Kaulanympärys kertoo sairausriskistä jopa vyötäröä enemmän – katso, ylitätkö sinä riskirajan
Oulun yliopiston johtamassa tutkimuksessa selvitettiin poikkeuksellisen laajasti suomalaisten naisten terveyttä. Yksi mittauskohde oli kaulanympärys.
Opimmeko eurooppalaisen siemailun vai viekö viini hunningolle? – Suomela kiittelee Alkon valvontaa, Kinnunen purkaisi koko monopolin
Osa Pirkanmaan kansanedustajista sallisi viinien myymisen ruokakaupoissa. Toiset epäilevät valvontaa ja näkevät, että viinit kaupassa lisäisivät terveyshaittoja.
Ulla Järven kolumni: Ei vieläkään tammikuuta ilman laihdutuskuuria
Media elää ja rahastaa tammikuun kurinpalautuksella. Tipaton tammikuu on jo käsite. Laihdutuskuuri tai ainakin herkkukielto kuuluvat nekin tammikuun normeihin.
Tutkimus: Alipainoisilla ja sairaalloisen lihavilla suurin riski kuolla sepelvaltimoiden varjoainekuvauksen jälkeen
Tutkimuksessa selvitettiin alipainon ja lihavuuden yhteyttä kuolleisuuteen sepelvaltimoiden varjoainekuvauksen jälkeen. Lievästi lihavilla kuolemanriski oli pienempi kuin normaalipainoisilla.
Taru Mänttäri yritti tulla raskaaksi ja hakeutui vuoden jälkeen lapsettomuushoitoon – sitten hänelle soitettiin, että painoa on liikaa
Julkisella puolella lapsettomuushoitoja ei aloiteta ennen kuin painoindeksi on alle 35. Asiantuntijalääkärit ovat erimielisiä rajan ehdottomuudesta.
Kaasmarkun ja Koskin kouluissa osa rakennuksista käyttökieltoon terveyshaittojen takia
Molemmista kouluista on löytynyt muun muassa kosteus- ja ilmanvaihto-ongelmia. Kaasmarkun koulusta osa rakenteista on ollut lahoa ja märkää, ja niissä on esiintynyt mikrobikasvustoa.
Iltavirkut sairastuvat muita herkemmin sydänsairauksiin ja diabetekseen, kertoo tuore tutkimus
Iltavirkut olivat myös vähemmän aktiivisia kuin muut ja heidän kuntonsa oli heikompi.
Suomalaiset lihovat edelleen ja diabetes yleistyy, ennustaa THL
Suomen tavoite on, että vuonna 2030 tupakkatuotteita käyttää viisi prosenttia suomalaisista. THL arvioi, ettei tavoite tule toteutumaan.
Kallista sähköä korvataan klapeilla – terveyshaitat kasvavat, jos kuumille markkinoille tuodaan heikkolaatuista puuta
Puun pienpoltto on suurin pienhiukkasten lähde Suomessa. THL on aiemmin arvioinut sen aiheuttavan noin 200 ennenaikaista kuolemaa vuodessa. Kasvavan puulämmityksen terveysvaikutuksia aiotaan nyt seurata.
WHO julisti apinarokon maailmanlaajuiseksi terveysuhaksi
Yhdysvaltain tautikeskuksen tässä kuussa julkaiseman laskelman mukaan apinarokkoa on sairastanut yli 15 800 ihmistä 72 maassa.
Tutkimus: Alkoholi ei koskaan terveellistä alle 40-vuotiaille, tiukimmat rajat pitäisi asettaa 15–39-vuotiaille miehille
Maailmanlaajuinen tutkimus osoittaa, ettei alkoholista ole lainkaan terveyshyötyä alle 40-vuotiaille. Sitä vanhemmat saattavat hyötyä alkoholista – mutta nauttia saa vain yhden päiväannoksen verran.
Tuore tutkimus: puunpoltto heikentää ilmanlaatua merkittävästi pientaloalueilla – tutkija: "Puunpolttoon verrattuna liikenne alkaa olla puhdasta"
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos toteutti tutkimuksen talvikaudella pientaloalueella Kuopiossa. Pahimmat päästöt tulevat kylmällä ja tuulettomalla säällä.
Turun Seikkailupuiston grillin savusta valitettiin – kaupunki katsoo, ettei savu aiheuta terveyshaittoja
Seikkailupuiston grillin savusta on valitettu aiemminkin. Turku katsoo, että grilli on osa Seikkailupuiston toimintaa.
Lieksan Anttosen vanhan ampuma-alueen ympäristö- ja terveysriskit on arvioitu vähäisiksi
Kolmen vuoden arvioin pohjalta on todettu, että alueen läheiselle Reposuo-Kalliolahdensuon Natura-alueelle kohdistuu kuitenkin pintavesien kautta kuormitusta.
Ruokavirasto kehottaa varovaisuuteen Ukrainasta tuotujen lemmikkien kanssa – voivat aiheuttaa terveysriskin ihmisille ja eläimille
Ukrainasta tuodut lemmikkieläimet voivat aiheuttaa terveysriskin ihmisille ja eläimille, joten turhaa kontaktia niiden kanssa on vältettävä. Tarkkaa tietoa Suomeen tuotujen lemmikkien määrästä ei toistaiseksi ole.
Ongelmia painon kanssa – lähetä kysymyksesi ja asiantuntijat vastaavat Radio Suomessa
KYSY! Lihavuudesta ja ylipainosta Radio Suomessa 8.2.2022.
Säännöllinenkään liikunta ei ehkäise laskimotukoksia, jos istuu liian kauan paikoillaan, kertoo tuore tutkimus
Tutkimuksen mukaan runsas television katselu altistaa laskimotukoksille, sillä pitkä paikallaanolo haittaa verenkiertoa ja lisää riskiä veren hyytymiselle.
Mikromuovia on löytynyt jopa istukasta – tutkijaryhmän mukaan lasten olisi hyvä välttää muoviastioita ja pölyt tulisi siivota usein
Mikromuovin vaikutuksia lapsiin ei ole juuri tutkittu, mutta sitä tiedetään kulkeutuvan jopa sikiöihin. Tutkijoiden mielestä lasten ja naisten käyttämiä muovituotteita tulisi tutkia enemmän.
Karttasovellus näyttää, missä Suomi lihoo ja sairastaa – ylipainoisten määrä kasvaa rajusti, mutta ravitsemusterapeutin palveluita on tarjolla niukasti
Kaksi miljoonaa suomalaista asuu kunnassa, jonka perusterveydenhuollossa ei ole ollenkaan ravitsemusterapeutin vakanssia.
Santavuoren tuulivoimaloiden melusta ei voitu todentaa terveyshaittoja
Kurikassa Santavuoren lähistöllä asuvat olivat pyytäneet tarkastusta tuulivoiman aiheuttamasta melusta. Asukkaat kokivat melun haittaavan etenkin yöaikaan.
Kahtoilammen vanha kaatopaikka on nyt tutkittu perusteellisesti Hämeenlinnassa
Loppuraportti on valmistunut ja Hämeen ely-keskus saa sen käsittelyynsä piakkoin. Huhtikuussa Kahtoilammen ympäristöstä löytyi vanha kaatopaikka, missä oli muun muassa asbestia.
Lihavuustutkija ja lääkäri kumoaa painonpudotukseen usein liitettyjä väittämiä: "Potilaillani on usein parempi itsekuri kuin minulla"
Lihavuustutkija, lääkäri ja professori Kirsi Pietiläinen haluaisi vähentää lihavuuteen liitettyä häpeää ja syyllistämistä ja toivoisi, että lihavuuden hoitoon panostettaisiin nykyistä enemmän.
Työpaikan home aiheutti ennen sairauksia, mutta sitten muutettiin diagnosointia ja vakuutusyhtiöiden korvauskäytäntöjä
Suhtautuminen homesairauksiin on uuden tutkimuksen mukaan muuttunut parinkymmenen vuoden aikana. Kun työntekijä nyt sairastuu työpaikkansa sisäilman homeesta, hänen on yhä vaikeampaa saada ammattitautikorvausta.
Uuraisilla palvelukodin Misu-kissalle sittenkin lähtöpassit – viranomaisen mukaan kissa on monille talossa terveysriski
Uuraisilla Misu-kissan kohtalo herättää edelleen runsaasti keskustelua. Vielä lokakuussa kissa sai jäädä vanhusten palvelukeskus Kuukankodille. Pienryhmäkoti Koivulassa suunniteltiin edesmenneeltä asukkaalta taloon jääneestä kissasta luopumista. Nyt kissa pitäisi siirtää pois talosta terveysriskien takia.
Yksinäisyys voi sairastuttaa tai jopa tappaa – 8 asiaa, miksi se on elimistölle niin vaarallista?
Millä mekanismeilla yksinäisyys aiheuttaa terveyshaittoja?
Onko rokottamattomuus syy rajoittaa elämää vai onko se syrjintää? Näin vastaavat eettisyyteen perehtynyt filosofi ja yhdenvertaisuusvaltuutettu
Filosofian professori Antti Kauppinen pitää Uudellemaalle annettuja uusia koronarajoituksia hyvin perusteltuina, koska ne liittyvät muille aiheutuvan riskin ja yhteiskunnallisen haitan vähentämiseen.

THL: Schoolboys increasingly obese
A variety of lifestyle factors may lie behind the rise in childhood obesity, says the health agency.
Espanja kieltää makeisten ja virvoitusjuomien mainostamisen lapsille – kolmasosa espanjalaislapsista on ylipainoisia
Mainontakielto koskee televisiota, radiota, internet-sivustoja sekä mobiilisovelluksia. Muun muassa makeisten, leivosten, jäätelön, ja limsojen mainonta alle 16-vuotiaille kielletään.
Yli 90 prosenttia Pohjois-Amerikan ammattilaissarjojen urheilijoista on rokotettu – "Urheilijat olivat todella kiinnostuneita saamaan tietoa terveysuhasta"
Suuret liigat ryhtyivät ripeästi urheilijoiden rokotevalistukseen. Urheilijat saivat suoran yhteyden tartuntatautien ja rokotusten asiantuntijoihin.
Kittilä–Pokka välillä onnettomuus, jossa mukana vaarallisia aineita
Tie on suljettu liikenteeltä. Kiertotie on järjestetty Siitosentien kautta.
"On aika asettaa pelaajien terveys etusijalle" – jalkapallon pelaajayhdistys huolissaan kasvaneesta työtaakasta
Jalkapallon pelaajayhdistys FIFPro varoittaa liiallisen työmäärän aiheuttavan terveysriskejä huippupelaajille.
Ilmastonmuutos on vienyt suomalaisilta koteja, raanaveden ja jopa hengen – tässä 8 tarinaa tapahtuneista mullistuksista
Ilmastonmuutos ei ole tulossa Suomeen 2050, se on jo täällä.
Tuhannet ilmoitukset koronarokotteiden haittavaikutuksista odottavat arviointia – Fimea tuplasi käsittelijöiden määrän
Noin 11 000 haittavaikutusilmoitusta odottaa tarkempaa käsittelyä. Ilmoitukset kertovat ilmoittajan havainnoista ja näkemyksistä, eivätkä tarkoita sitä, että rokotteen ja vaikutusten välinen mahdollinen yhteys olisi vahvistettu.
400 file Covid vaccine side effect claims as coverage nears 7m doses
Compensation is based on a probable causal link between the use of the vaccine and the side effect, and must be confirmed by a doctor.
Tutkimus: Leikki-ikäisten ravitsemuksessa parantamisen varaa – vain 14 prosenttia syö ravitsemuksellisesti hyvälaatuista ruokaa
Turun yliopiston tutkimuksessa selvitettiin 766 leikki-ikäisen lapsen ruokavalion ravitsemuksellista laatua ja sen yhteyttä ylipainoon ja lihavuuteen.
Fat shaming prevents many from participating in fitness activities
Overweight people often do not feel welcome in the fitness sector. It's hard to find suitable athletic gear, and even sports professionals don't always know how to guide larger individuals.
Yötyön terveyshaitat riippuvat vuorojen säännöllisyydestä ja vuorokausirytmistä – tutkija: Eniten akuutteja haittoja "voimakkaasti aamutyyppisille"
Moni vaihtaa kolmivuorotyöstä kaksivuoro- tai päivätyöhön. Osa ei sopeudu yötyöhön nuorenakaan.
Petolintukäkätin karkottaa kakkivat pulut Rovaniemen keskuskentältä
Rovaniemen keskuskentän katsomon kattorakenteet houkuttelevat puluja pesimään ja se on aiheuttanut yleisölle harmeja lintujen ulosteiden ja muun sotkun takia.
Vaasan kaupungin johtava ylilääkäri Heikki Kaukoranta on huolissaan rokottamattomista ylipainoisista
Kaukorannan mukaan lieväkin ylipaino saattaa olla kohtalokas ja viedä sairaalahoitoon mikäli rokottamaton saa koronan deltavariantin.
Fimea saa yhä runsaasti ilmoituksia koronarokotteiden haittavaikutuksista – ilmoitukset painottuvat työikäisiin ja naisiin
Myös Suomessa on havaittu yksittäisiä koronarokotteen aiheuttamia sydänlihastulehdustapauksia.
Tuore tutkimus: matalasta hemoglobiinista voikin olla hyötyä terveydelle – saattaa suojata lihavuudelta ja metaboliselta oireyhtymältä
Oulun yliopiston tutkimus kumoaa luulon, jonka mukaan korkeat hemoglobiiniarvot olisivat terveyden kannalta aina tavoiteltavia.
Tuuli levittää pölyä kalkkikaivokselta ja se hermostuttaa lähialueen asukkaat — yhtiö selvittää, voiko pölyllä olla terveyshaittoja
Yli sata vuotta paikoillaan ollut kalkkikaivos tarvitsee lisää tilaa ja se on hermostuttanut lähialueiden asukkaat Lappeenrannassa. Nyt selvitetään, voiko kaivoksen pöly olla terveydelle haitallista.
Läskiviha estää monia nauttimasta liikunnasta – somevaikuttaja Taru Mänttäriä ei otettu tanssiryhmään, koska sopivaa esiintymisasua ei löytynyt
Lihavat ihmiset eivät usein tunne itseään tervetulleeksi liikkumaan. Heille ei löydy sopivia vaatteita, eivätkä liikunta-alan ammattilaisetkaan osaa aina ohjata ylipainoista ihmistä. Usein lihavat pelkäävät joutuvansa myös pilkatuiksi liikuntapaikoilla.
Mimmi Tick laihtui 40 kiloa leikkauksella, samalla muuttui käsitys itsestä ja suhde muihin – “Dissaaminen on vähentynyt”
Moni uskoo, että laihana elämä olisi onnellisempaa, eikä suotta: lihavuusleikkauksen läpikäyneet kokevat elämänlaatunsa parantuneen huimasti. Leikkaus muuttaa kehoa, mutta sillä on vaikutuksia myös psyykeen ja sosiaalisiin suhteisiin.

Porilainen miesporukka aloitti taistelun ylipainoa vastaan: voittaja laihdutti 33,9 kiloa ja sai hääkassaan 1000 euroa
Porilaisen lähiöpubin miesporukka löi vetoa tammikuussa, kuka laihduttaisi eniten juhannukseen mennessä. Voittaja selvisi tänään. Ylen A-studio seurasi porukan kisatunnelmia jo aiemmin finaalin aattona.