Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Parolan Panssarimuseossa voi sihtailla aidon tykin takaa, onnistuisiko panssarivaunun pysäyttäminen

Hattulassa vuonna 1961 perustettu erikoismuseo esittelee kalustoa ja tarinoita uudistetuissa näyttelyhalleissa. Uusien tilojen näyttelyt on muutettu vastaamaan paremmin nykyajan kävijöiden odotuksia.

30 vuoden rankka odotus päättyi – seitsemän traagisesti kuollutta nuorta saivat lopulta herkän muistohetken

Koskaan aikaisemmin eivät Taipalsaarella menehtyneet varusmiehet olleet saaneet muistohetkeä onnettomuuspaikalla. He kuolivat, kun 13 tonnia painanut miehistönkuljetuspanssarivaunu upposi Saimaan syvyyksiin 30 vuotta sitten.

7 nuoren elämä päättyi, kun panssarivaunu upposi järveen – pelastuneiden painajainen on kestänyt 30 vuotta: "En ole puhunut tästä oikeastaan kenellekään"

Taipalsaarella 7 varusmiestä hukkui Puolustusvoimien rauhanajan pahimmassa onnettomuudessa 14.6.1991. Onnettomuudesta selvisivät hengissä toiset 7 miestä, jotka ovat eläneet tähän päivään saakka tuo traaginen ilta harteillaan.

Lapissa järjestetty suuri sotaharjoitus päättyy – joukkojen siirtyminen kotivaruskuntiin voi ruuhkauttaa liikennettä

Northern Forest 21 -sotaharjoitus toi Lappiin liki 7 000 taistelijaa useista eri joukoista.

Kaksi panssarivaunua törmäsi toisiinsa sotaharjoituksessa Niinisalossa – molempien vaunujen miehistöt loukkaantuivat lievästi

Panssariprikaatin johtamassa harjoituksessa molempien vaunujen miehistöt saivat lieviä ruhjeita. Yksi toimitettiin sairaalahoitoon.

Sotilaspoliisien harjoitus näkyy ja kuuluu pääkaupunkiseudulla

Tänään harjoitellaan Sipoon Pigbyssä ja Itäsalmessa, huomenna Helsingissä ja Vantaalla.

Näin sujuu Panssariprikaatin talvinen korona-arkipäivä – katso tallenne alokkaiden sammutuskoulutuksesta

Koronan vuoksi palveluksessa ollaan kiinni viikkokaupalla, mutta myös lomat ovat pitkiä.

Patrian panssaroitu AMV on ehdolla Japanin puolustusvoimien uudeksi ajoneuvoksi

Patria on mukana kilpailussa, jossa Japanin puolustusvoimille hankitaan uudet panssaroidut ajoneuvot.

Armenia luovutti viimeisen valtaamansa alueen sovitusti Azerbaidzhanille osana Vuoristo-Karabahin alueen tulitaukosopimusta

Venäläisjoukot tarkkailevat Armenian ja Vuoristo-Karabahin välisen Lachinin käytävän turvallisuutta.

Maavoimien vaikuttamisharjoitus käynnistyy Rovajärvellä

Rovajärven ampuma-alue on Suomen puolustusvoimien käytössä oleva sota- ja ampumaharjoitusalue, joka sijaitsee Kemijärven, Pelkosenniemen, Rovaniemen ja Sodankylän kuntien alueella.

Vapaaehtoiset reserviläiset harjoittelevat Etelä-Karjalassa – ammunnat ja räjäytysharjoitukset kuuluvat Imatran Immolassa ja Taipalsaarella

Maasotakoulu järjestää 50 vapaaehtoiselle reserviläiselle harjoituksen, johon liittyy esimerkiksi ammuntoja ja räjäytysharjoituksia.

Puolustusvoimat harjoittelee Pohjois-Karjalassa

Harjoitukset kestävät viikon ajan.

Toinen COVID-19-tartunta Panssariprikaatissa

Varusmies on hoidossa Parolannummen terveysasemalla ja hänen oireensa ovat lieviä.

Kaksi puolustusvoimien panssariajoneuvoa ajoi ulos tieltä Paraisilla – Pasin kuljettaja väisti henkilöautoa

Vakavia henkilövahinkoja ei sattunut. Ajoneuvojen kyydissä oli 22 henkilöä.

Panssariprikaatin harjoitus aiheuttaa liikennejärjestelyjä Parolassa

Panssariprikaati harjoittelee Parolannummen alueella maanantaina 9. maaliskuuta.

Panssaroitu poliisiauto tuli tarpeeseen Jyväskylässä – vakavan väkivallan uhka on lisääntynyt, kertoo poliisi

Panssaroitu poliisiauto "Hevi" partioi myös arkisissa tehtävissä ja esimerkiksi yleisötilaisuuksissa.

Toinenkin Ruotsin armeijalta varastetuista panssaroiduista ajoneuvoista löytyi hylättynä – varkaiden motiivista ei tietoa

Poliisi arvioi aiemmin viikolla vain mielikuvituksen olevan rajana RG32M-partioajoneuvojen käytössä.

Armeijan raskaat partioajoneuvot varastettiin Ruotsissa – toinen löytyi vanhustentalon edestä

Poliisin mukaan vain mielikuvitus on rajana sille, mihin varkaat voisivat panssaroitua ajoneuvoa käyttää.

Latvian ja Suomen puolustusvoimat kehittävät 6x6-panssariajoneuvoja – Patrialle koittaisivat samalla paremmat vuodet

Patria tekee 2020-luvulla tuloa puolustusajoneuvomarkkinoille aiempaa edullisemmalla ajoneuvolla.

Maavoimat saa tehokkaampaa tulivoimaa taistelupanssarivaunuihin

Leopard 2 -taistelupanssarivaunuihin hankittavat kranaatit voivat räjähtää myös kohteen päällä ilmassa.

Teillä satoja armeijan ajoneuvoja – Kainuun prikaatin harjoitukset näkyvät ja kuuluvat marraskuussa

Vuosangan harjoitusalueelle ja sieltä pois liikkuvat armeijan yksiköt saattavat hidastaa liikennettä.

Maavoimien LEKA 19 harjoitus alkaa Niinisalossa – joukkojen siirtyminen voi ruuhkauttaa liikennettä

Harjoitukseen siirtyvät ajoneuvot liikkuvat muun muassa valtateillä 3, 6, 12 ja 15.

Puolustusvoimat jatkaa Pasi-miehistönkuljetusajoneuvojen uudistamista

Päivityksillä modernisoidaan yhteensä 139 miehistönkuljetusvaunua.

SaferGlobe: Middle East still a major importer of arms from Finland

A government decision to suspend arms exports to some countries is not reflected in 2018 figures, the watchdog said.

Viimeisetkin LEO2A6-panssarivaunut saapuivat Suomeen – tältä ne näyttävät

Suomi päätti sadan käytetyn Leopard 2A6 -taistelupanssarivaunun hankkimisesta vuonna 2014.

Raaseporin tasoristeysturmakuskin syytteet kumoon käräjäoikeudessa: ei tuomiota eikä rangaistusta

Kolme varusmiestä kuoli ja viisi loukkaantui syksyllä 2017, kun henkilöjuna törmäsi puolustusvoimien miehistönkuljetusautoon Skogbyn tasoristeyksessä Raaseporissa.

Patrian AMV mukaan kenttätesteihin Japaniin

Mahdollinen ostopäätös tehdään testien jälkeen.

Kemijärvellä varusmiehille sattuneen liikenneonnettomuuden syy selvillä: "Tämä on normaali peräänajokolari" – syynä poro

Kaikki varusmiehet jäivät yön yli tarkkailtaviksi, mutta kukaan ei Puolustusvoimien mukaan loukkaantunut vakavasti.

Raaseporin traaginen tasoristeysturma tänään käräjillä – kolme varusmiestä kuoli, kun henkilöjuna törmäsi Puolustusvoimien ajoneuvoon

Miehistönkuljetusauton kuljettajan epäillään syyllistyneen muun muassa kolmeen kuolemantuottamukseen.

Panssariprikaati saa 1400 uutta alokasta – joukossa on lähes 50 naista

Alokkaita vastaanottamassa oleva alikersantti neuvoo ottamaan armeijaan mukaan rennon asenteen.

Puolustusvoimat selvittää kranaattionnettomuuden syytä –rynnäkköpanssarivaunun tykki käyttökieltoon

Kranaatti räjähti panssarivaunun panospesässä kesken ampumaharjoitusten Hämeenlinnassa.

Panssariprikaatin harjoituksissa räjähti väärässä paikassa

Rynnäkköpanssarivaunun automaattitykin panospesässä räjähti 30 millimetrin sirpalekranaatti.

Venezuelan sotilaat ampuivat siviilejä kohti Brasilian rajalla – kaksi kuollut, useita loukkaantunut

Silminnäkijöiden mukaan Venezuelan sotilaat ryhtyivät ampumaan siviilejä kohti sen jälkeen, kun nämä yrittivät pitää Venezuelan ja Brasilian välistä rajanylityspaikkaa auki.

Maavoimien harjoituksia ensi viikolla Oulussa – harjoituksissa käytetään paukkupatruunoita ja katukuvassa näkyy sotilasajoneuvoja

Puolustusvoimien mukaan harjoittelu lisää joukkojen suorituskykyä ja osaamista paikallisympäristössä. 

Panssariprikaati isosti mukana Northern Windissä

Ajoneuvoja Panssariprikaatista harjoitukseen matkaa noin 300 kpl ja näistä panssaroituja ajoneuvoja on noin 80.

Venäjä osti Laosista sodanaikaisia T-34-panssareita paraateihinsa – vaunu tunnettiin Suomessa Sotkana

Vanhoja neuvostotankkeja on käytetty edelleen Aasiassa ja Afrikassa

Finnish police rolling out armoured vehicle fleet next year

Police in Finland are gearing up to add 15 heavy, armoured vehicles to its fleet in 2019 at a cost of around six million euros.

Suomeen tulossa 15 panssaroitua poliisiautoa – tältä näyttää 400 000 euroa maksava ja 5,4 tonnia painava "Hevi"

Ensimmäiset panssaroidut poliisiautot otetaan käyttöön ensi vuoden helmikuussa.

Northern Coasts 18 -harjoitus näkyy liikenteessä

Harjoitukseen osallistuu laivasto- ja rannikkojoukkoja Suomen lisäksi 13 maasta.

Vesilahden poliisioperaatiosta lisää tietoa: Panssaroitua ajoneuvoa tarvittiin suojaamaan poliiseja

Vesilahden operaatioon hälytettiin mukaan myös panssaroitu ajoneuvo ja ambulanssi poliisin toiminta-arvion takia.

Kansainvälisissä sodankäyntikisoissa vihollismaatkin kisaavat hyvässä hengessä – Katso video Moskovan panssarivaunukisoista

Kisoissa kilpaillaan myös tarkka-ammunnassa, hävittäjälentämisessä, ja laskuvarjohyppäämisessä.

Arabiemiraatit saa Patrian toimittamat panssariajoneuvot kuntoon – asevalmistaja sai vientiluvan varaosille

Patrian asevientiä Arabiemiraatteihin on kritisoitu, sillä suomalaisyhtiön valmistamia panssaroituja miehistönkuljetusvaunuja on lähteiden mukaan käytetty Jemenissä.

Panssarintorjuntatykki varastettu Savonlinnassa, poliisi kaipaa havaintoja

Ampumakelvottomaksi tehty panssarintorjuntatykki on kadonnut entisen Hotelli Herttuan pihasta Kerimäellä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle