Uusimmat artikkelit
Jari Heikkilä etsi uskonyhteisöstä apua, mutta löysikin sen vankilasta – "En ollut lahkokelvollinen"
Heikkilän eheytyminen lapsuuden traumoista ja uskonyhteisön puristuksesta alkoi vankilassa. Kognitiivisten taitojen opiskelu on kirkastanut monta asiaa elämästä.
Suomen ortodoksisen kirkon arkkipiispa Leo kritisoi Koraanin polttamista – ottaa kantaa myös rasismiin
Arkkipiispa Leon mukaan toisen pyhän kirjan polttaminen murentaa ihmisten keskinäistä kunnioitusta.
Ruotsin Koraani-episodi ottaa uusia kierroksia – 57 muslimimaata kerääntyy puhumaan pyhän kirjan polttamisesta
Muslimimaat pitävät kokouksen Koraanin polttojen takia. Ruotsi ilmoitti turvallisuustilanteensa huonontuneen ja arvioi, että Venäjällä on näppinsä pelissä.
Älykännykät ja sosiaalinen media kuuluvat lestadiolaisnuorten arkeen, mutta televisio ei – katselua ohjaa omatunto ja Jumalan sana
Televisiotarjonta on hiipinyt lestadiolaisten koteihin, mutta itse laite pysyy yhä poissa. Tänä viikonloppuna lestadiolaiset kokoontuvat Suviseuroihin Kauhavalle.
”Rituaalit aiotaan pitää salassa” – vapaamuurareiden tuore suurmestari kieltää syvällä elävät ennakkoluulot
Yli kolmesataa vuotta sitten alkunsa saanut miesten yleisuskonnollinen liike herättää salaisine rituaaleineen kysymyksiä ja ennakkoluuloja ihmisissä.
Vanhoillislestadiolaiset Eeva ja Oliver Kangastie perustivat Youtube-kanavan, jotta ihmiset ymmärtäisivät, että he ovat ihan tavallisia ihmisiä
Mediassa nähdyt tarinat lestadiolaisista ovat harvoin liikkeen sisältä. Oliver ja Eeva Kangastie arvelevat, että moni arkailee kertoa julkisesti olevansa lestadiolainen, sillä se saattaa leimata työelämässä.
Työkaverit kysyvät aina, mistä Jaf Amanj oikein tietää, milloin on aika rukoilla – tästä huoneesta löytyy kysymykseen vastaus
Suomen islamilainen yhdyskunta pohtii parhaillaan, kenestä tulee yhteisön uusi hengellinen johtaja. Aiempi imaami menehtyi joulukuussa.

Athos-säätiön Luostarikeskus Panagia sai koottua rahat velkojen maksuun
Pääosa rahoista on saatu yhden asunnon myynnistä ja loput yhteisö sai lahjoituksina. Velkaa Lammilla toimivalla Luostarikeskus Panagialla oli 170 000 euroa.

Athos-säätiön Luostarikeskus Panagiaa Lammilla uhkaa ulosotto – valoa tilanteeseen on kuitenkin näkyvissä
Korona on kurittanut Lammilla toimivan Athos-säätiön Luostarikeskus Panagiaa. Tulot ovat jääneet pääasiassa lahjoitusten varaan.
Kuopion tuomiorovastin virka kärsii kiinnostuksen puutteesta – Liperin kirkkoherra Jari Uimonen ainoa hakija
Päätöksen valinnasta tai hakuajan jatkamisesta tekee Kuopion evankelis-luterilainen tuomiokirkkoseurakunta.
Talibaneja on nähty viihdeohjelmissa, mutta samalla Afganistanin sananvapaus kaventuu – he voivat tehdä mitä huvittaa, kertoo toimittaja Ylelle
Afganistanin nuori sukupolvi on pakottanut Talibanin muuttamaan suhtautumistaan mediaan. Toimittajat kertovat jatkavansa työskentelyä pelon ilmapiirissä.
Piia Ristikankareen elämä ei ollut koskaan helppoa
Artikkeli liittyy Viimeinen johtolanka -podcastiin.
AVIn uusi määräys Keski-Pohjanmaalle laittaa myös kaupat huolehtimaan turvaväleistä – koronarajoituksia kiristettiin taas kahdeksi viikoksi
Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto antoi tänään turvavälimääräyksen Keski-Pohjanmaalle. Toimijoilta edellytetään kirjallinen suunnitelma turvamääräysten noudattamisesta. Määräyksen piirissä ovat mm. yksityiset elinkeinonharjoittajat ja uskonnolliset yhteisöt.
Etsimme vastauksia liikkumisrajoitusten herättämiin kysymyksiin: Onko juhlat nyt kielletty, ketä saa tavata ja auttaa, voiko lähteä vuokramökille?
Lakiesityksessä on määritelty 13 välttämätöntä syytä, joiden takia saa lähteä kotoaan.
Miksi jotkut uskonnolliset yhteisöt kokoontuvat, kun muut noudattavat tiukkoja rajoituksia? Kolmen kirkon edustajat kertovat, miten ne ehkäisevät koronaa
Uskonnollisten yhteisöjen kokoontumisissa täytyy pitää kiinni hygienia- ja etäisyyssäännöistä.
Uskonnon pistari: Testaa, tunnetko maailmanuskonnot
Kysymyksiä lukion uskonnon kolmoskurssin sisällöstä.
Itä-Suomen aluehallintovirasto velvoittaa Essoten alueen toimijat varmistamaan turvavälit – päätös ei koske ravintoloita
Jos toimintaa ei pysty järjestämään lain edellyttämällä tavalla, tiloja ei voi aluehallintoviraston mukaan käyttää.
HUS-alueen yritysten pitää tästä päivästä lähtien estää lähikontaktit yli 10 henkilön asiakastiloissa – määräyksen rikkomisesta tila voidaan sulkea
Avin päätös ei koske ravintoloita, sillä niiden toiminnan rajoittamisesta päättää hallitus.
Yhdistyksiä perustetaan joka vuosi vähemmän – Lapissa alkunsa sai viime vuonna 72 yhdistystä
Eniten yhdistyksiä Lapissa perustettiin Rovaniemellä ja Kittilässä.

Uskonnolliset yhteisöt päättävät itse koronarajoituksistaan – aluehallintoviraston ylijohtaja: "Emme voi velvoittaa, mitä niissä tapahtuu"
Monet seurakunnat ovat peruneet tilaisuuksia vapaaehtoisesti ja rajoittaneet jumalanpalveluksiensa osallistujamääriä.

Tuore tutkimusraportti antaa kirkolle ehdotuksia hengellisen väkivallan kitkemiseksi
Kirjoittajat ovat toiveikkaita siitä, että asiat voivat muuttua, vaikka aihe onkin vaikea niin kirkolle kuin uskonyhteisöille.
Rajoitusten kiristäminen jatkuu: nyt vuorossa ovat uskonnolliset tapahtumat – Vantaa haluaa 20 henkilön kokoontumisrajoituksen kirkkoihin ja moskeijoihin
Vantaan kaupunki, maahanmuuttajajärjestöt ja uskonnollisten yhteisöjen johtajat taistelevat yhdessä koronaa vastaan.
"Yhteinen huolemme liittyi rekisteröimättömiin yhteisöihin" – ministeri Saarikko keskusteli uskonnollisten yhdyskuntien kanssa koronatoimista
Lokakuun alussa Jyväskylässä järjestetystä uskonnollisesta tilaisuudesta sai alkunsa laaja korona-altistuminen.
Helsinkiläinen joogaharrastaja kertoo, miten joutui QAnonin pauloihin – salaliittoteoria kerää kannattajia valaistumisen retoriikan avulla
QAnon rekrytoi nyt joogeja ja new agesta kiinnostuneita.

Uskonnolliset yhdyskunnat halutaan tartuntatautilain piiriin – kokoontumisrajoitukset eivät ole koskeneet esimerkiksi jumalanpalveluksia
Ministeri Annika Saarikko haluaa keskustella tartuntatautilain uudistamisesta uskonnollisten yhdyskuntien edustajien kanssa.

Koronatilanne toi esiin erikoisuuden: kokoontumista jumalanpalvelukseen ei voida rajoittaa edes epidemian takia – selvitimme syyn
Aluehallintoviraston kokoontumisrajoitukset eivät koske uskonnollisten yhdyskuntien tunnusomaista toimintaa, mutta moni noudattaa silti suosituksia.
Terveysviranomaiset rauhoittelevat Jyväskylän koronatartuntaryppäistä syntynyttä huolta – samaan aikaan koulujen siirtämistä osittain etäopetukseen harkitaan
Maanantain ja viikonlopun aikana noin 700 ihmistä määrättiin Jyväskylässä tartuntatautilain mukaiseen karanteeniin korona-altistumisen vuoksi.
KSML: Jyväskylän koronatartunnat lähtivät uudesta uskonnollisesta yhteisöstä
Keskisuomalaisen mukaan yhteisö on rekisteröity tänä vuonna.

Facebook ilmoittaa sulkevansa salaliittoteoria QAnonia kannattavia ryhmiä ja sivuja
QAnonin juuret ovat vahvasti Yhdysvaltain äärioikeiston ja alt-rightin maailmassa.
Kristuksen morsian – draamaelokuva identiteetistä ja suvaitsemisen vaikeudesta
Marion perääntyy suhteestaan ja liittyy uskonyhteisöön,

Työnantajalla oikeus kieltää uskonnollisista syistä työntekijää saamasta ehkäisyä sairausvakuutusrahoilla Yhdysvalloissa
USA:n korkein oikeus päätti myös, ettei uskonnollisen yhteisön työntekijä aina voi haastaa työantajaa syrjinnän vuoksi.

Heikki Hiilamon kolumni: Totuus tekee vapaaksi
Uskonnollisuuteen perustuva syrjintä syntyperän, sukupuolisen ja seksuaalisen suuntautumisen mukaan on vähentynyt, mutta ei ole kokonaan poistunut, kirjoittaa Heikki Hiilamo.

Kuusi kiinnostavaa juttua sunnuntai-iltaan: Testaa, joko osaat uudet liikennesäännöt, ja lue, kuinka rahaa luodaan nappia painamalla
Luitko jo nämä? Kokosimme sinulle viikon kiinnostavimpia juttuja, jotka saatoit arjen kiireessä ohittaa.

Seurakunnat supistavat toimintaansa Etelä-Savossa – kasteessa, vihkimisessä ja muissa toimituksissa osallistujarajoituksia
Molemmat seurakunnat suosittelevat yhteydenpitoa puhelimitse tai sähköpostilla.
Etelä-Korea onnistui kääntämään koronatartuntojen määrän laskuun ja testaa pienetkin epäillyt virustartunnat – Pitäisikö Suomenkin?
Kirkkoväki kokoontuu luvatta ja levittää infektiota, mutta laajojen testien uskotaan vähentäneen tartuntoja
Väkivaltatutkija Satu Lidman pureutuu nyt parisuhdeväkivaltaan vanhoillislestadiolaisen naisen kokemuksen kautta – miten uskonnollinen yhteisöllisyys vaikuttaa avun saamiseen?
Tutkijan mukaan auttamisjärjestelmästä puuttuu osaamista, joka palvelisi uskonnollisen taustan omaavia: Heidän saatetaan ajatella hoitavan itse omat asiansa.

Lahkolaiset karkottivat paholaista kiduttamalla – Panamasta löytyi lasten joukkohauta
Alkuperäiskansan jäseniä vankeinaan pitäneet saarnaajat jäivät kiinni ilmiannon jälkeen.
Suurin osa suomalaisista muuttaisi koulujen uskonnonopetusta – elämänkatsomustiedon opettaja: “Uskonto sanana voi olla jollekulle iso peikko”
Ylen kysely: 70 prosenttia suomalaisista kannattaa yhteistä oppiainetta uskonnon ja elämänkatsomustiedon tilalle.

New Jerseyn ammuskelun motiiviksi epäillään juutalaisvastaisuutta – Hyökkääjillä yhteyksiä erikoiseen uskonnolliseen ryhmään
Hyökkäyksessä ja tulitaistelussa poliisin kanssa kuoli kuusi ihmistä.
Libanonilaiset yhdistivät voimansa poliitikkoja vastaan: "Kansa haluaa kaataa hallituksen!" – Reuters: Hallitus puolittaa eliitin palkat
Kaduilla syytetään eliittiä korruptiosta. Hallituksella on ennakkotiedon mukaan suunnitelma tilanteen rauhoittamiseksi.
Marian Paratiisin lahkolaistyttöjä näyttelevät Saga Sarkola ja Satu Tuuli Karhu: Rakkauden puute voi johtaa kauheisiin asioihin
Zaida Bergrothin uutuuselokuvassa epävarma aika ja hyväksynnän kaipuu saavat ihmiset seuraamaan karismaattista johtajaa.
Kun Mariette Lindstein pakeni skientologien päämajasta, onnentunne vaihtui pian ihmetykseen: "En tiennyt mitään internetistä tai somesta"
Ruotsalainen Mariette Lindstein vietti elämästään yli parikymmentä vuotta eristyksissä ulkomaailmasta skientologien päämajassa. Hän on purkanut kokemuksiaan kirjoittamalla psykologisia trillereitä.

Yhdysvallat asetti pakotelistalle venäläisvirkailijoita Jehovan todistajien kidutuksesta epäiltyinä
Kaksikon epäillään valvoneen Siperiassa Jehovan todistajien jäsenten kuulustelua, jossa oli tiettävästi käytetty sähköshokkeja ja tukahduttamista.

Jehovan todistajien valtakunnansalin tuhopoltosta epäilty vangittu – teon motiivina ilmeisesti seurakunnan jäsenen pahat puheet
Epäilty mies tunnusti aikaisemmin poliisille sytyttäneensä Jehovan todistajien valtakunnansalin Pöytyän Yläneellä.

Jehovan todistajien ylin johto syytteeseen pedofiilien suojelusta – Myös USA:n korkein oikeus ottaa kantaa tietojen peittelyyn
Lastensuojelulain muutos New Yorkin osavaltiossa saattaa tuoda oikeuteen suuren määrän vuosia sitten tapahtuneita lasten hyväksikäyttötapauksia.

Close to 90% of Russian Jehovah's Witnesses applicants refused asylum in Finland
Asylum applications from Russians shot up in 2017, after the country's top court deemed the religion an extremist group.

Venäläisten turvapaikanhakijoiden määrä kasvoi ja laski – noin 90 prosenttia Jehovan todistajista on jäänyt ilman turvapaikkaa
Jehovan todistajien toiminta kiellettiin Venäjällä vuonna 2017. Silloin turvapaikkahakemusten tilastoon kohosi piikki.

Raportti: Uskonnonvapautta rajoitetaan entistä voimakkaammin – myös Euroopassa suositaan tiettyjä uskontoja
Viranomaiset puuttuvat muun muassa pukeutumiseen ja suuntaavat rahoitusta tietyille uskonnollisille ryhmille.
Jim Jones perusti "Kansan temppelin" ja ajoi satoja lahkolaisiaan tuhoon
Neliosainen sarja maailmaa järkyttäneestä joukkosurmasta.

Jehovan todistajat kokoontuvat Pietarsaareen
Aluekonventti on kaupungissa tämän vuoden suurin seminaaritapahtuma.