Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Keskisuomalaisten viidesluokkalaisten fyysinen kunto on keskimääräistä parempi – Move-mittaukset kertovat koko maan tulokset

Fyysisen kunnon mittaustulokset kertovat viides- ja kahdeksasluokkalaisten kestävyyskunnon jatkuvasta heikentymisestä.

Oletko sinä rämpinyt syksyllä rastien perässä? Suunnistus ei ole enää pakollista koululiikunnassa, mutta tässä pikkukunnassa päätettiin tehdä asiat toisin

Suunnistusliiton mukaan esimerkiksi luontoliikunnan kasvava suosio puoltaa suunnistuksen paikkaa perusopetuksessa.

Mikkelin urheiluseurat pulassa – koronarajoitukset sulkeneet kahden ison koulun liikuntasalit

Mikkelissä harrastajilta pysyvät rajoitusten vuoksi kiinni Lyseon iso liikuntasali sekä Kalevankankaan koulun liikuntasali.

Ihmisoikeusjärjestön raportti paljastaa raa'an totuuden Japanin urheilukasvatuksesta – olympialaisten toivotaan muuttavan käytäntöjä

Human Rights Watchin raportin mukaan fyysinen kurittaminen lasten urheilukasvatuksessa Japanissa on hiljaisesti hyväksyttyä.

Miltä kuulostaisi koulun liikuntatunti Nooralotta Nezirin tai Maria Huntingtonin ohjauksessa? Sotkamolainen opettaja keksi idean, jolla motivoida oppilaita etäliikuntatunneilla

Koronavirus on myllännyt myös koulujen liikuntatunnit. Vähiten liikkuvia oppilaita koitetaan kannustaa nyt erikoisinkin keinoin.

Pitäisikö hiihtolupaus Anita Korvan vaihtaa ampumahiihtoon? “Ei muuta kuin tulee vain kysymään”

Anita Korva suorittaa parhaillaan asepalvelustaan Kainuun prikaatissa. Yle Urheilun asiantuntija ja Kainuun prikaatin liikuntakasvatusupseeri Ville Kotikumpu toivottaa Korvan tervetulleeksi myös ampumahiihdon puolelle.

Ranua sai avustusta koulun liikuntasaliin

Tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen (kesk.) on myöntänyt Ranuan kirkonkylän koulun liikuntasalin rakentamiseen 750 000 euroa.

Pyörä on muutakin kuin kulkuneuvo – Kajaanihallin pihalla polkupyörän avulla opitaan fysiikkaa ja terveystietoa

Koululiikuntaliiton tempaus kannustaa käyttämään polkupyörää muuhunkin kuin kulkemiseen paikasta toiseen.

Ahmon koulun liikuntasalissa tehtiin kesän aikana korjauksia Siilinjärvellä

Liikuntasali on tarkoitus palauttaa opetuskäyttöön syksyn aikana.

Kasvupyrähdys kesälomalla voi viedä lapselta innostuksen liikuntaan

Peruskoulun uudessa opetussuunnitelmassa motoriset perustaidot on nostettu liikuntatuntien keskiöön.

Tuppuralan koulun lukukausi alkaa syksyllä tutussa ympäristössä – liikuntatunnit järjestetään muualla

Koulun keskiosassa sijainneet liikuntatilat tuhoutuivat täysin kesäkuisessa tulipalossa.

Mikkelin koulupalon kustannuksiksi arvioidaan 2–3 miljoonaa euroa

Tuppuralan koulun tiloista vaurioitui juhannusviikolla syttyneessä palossa noin kolmannes.

Aisteihin perustuva ruokakasvatus kiinnostaa japanilaista dokumenttiryhmää

Korpilahden päiväkodilla on alkuviikon ajan kuvattu materiaalia japanilaisen tv-yhtiön dokumenttisarjaan.

Seurat liikuttavat lapsia, mutta aikuiset tipahtavat kyydistä

Seuratoiminnan lopettaminen teini-iässä on Suomessa jyrkempää kuin monessa muussa maassa.

Ovatko nykylapset vain sohvilla makoilevia zombeja, jotka inhoavat hikoilua ja koululiikuntaa? Testi paljastaa, mitä koululaiset ajattelevat liikunnasta

Liikuntatestin aiheet perustuvat tuoreeseen Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa (LIITU) -tutkimukseen.

Lasten liikuntatutkimus paljastaa, että liikunta ei kiinnosta lapsia – Professori: "Jotain kummallista on käynnissä"

Liikuntakasvatuksen professori ei ollut uskoa silmiään, kun tutustui koululaisten uusiin mielipiteisiin liikunnasta.

Liikunnanopettaja halusi pois "väkisin hiihtämisestä" – nyt tunneilla suksitaan, mutta pelataan myös tietokilpailuja ja kuplafutista

Nykyliikuntatunneilla motoriset taidot ovat itse lajeja tärkeämpiä. Opetuksessa korostuu liikunnanriemu.

Raisio sai Vuoden Liikkuva koulu -palkinnon

Liikkuva koulu -toimintaa on toteutettu Raisiossa vuodesta 2010 alkaen.

Jyrängön koulu Heinolasta voitti Euroopan koulujen liikuntapalkinnon – näin se sai lapset liikkumaan

Jyrängön koulun tavoite on saada jokainen lapsi liikkumaan vähintään tunti päivässä. Siinä onnistutaan esimerkiksi pidemmillä, aktiivisilla välitunneilla.

Poliisi ei tutki liikuntatunnilla sairauskohtauksen saaneen pojan kuolemantapausta

Alustavien tutkimusten jälkeen poliisilla ei ole roolia tapauksen tutkinnassa.

Kamppailuareena Mikkelin uudet tilat vetävät kävijöitä

Uudelle Kamppailuareenalle on kertynyt vuodessa 30 000 käyntikertaa enemmän kuin edellisissä harjoittelutiloissa Pursialan Wisa-areenalla.

IS: Boy dies after fitness test at Espoo school

School officials have confirmed only that a child was hospitalised after a physical education class in southern Espoo.

Toivoisitko lapsellesi parempaa menestystä koulussa? Koululiikunta parantaa oppimista ainakin viidellä eri tavalla

Liikunnalla on useita merkittäviä vaikutuksia oppimiseen, mutta vain noin kolmannes lapsista liikkuu riittävästi.

"Se oli hirveää" – liikuntatuntien huutojakoon törmää yhä, mutta alan ammattilaiset haluavat jo haudata vanhanaikaisen joukkuevalintatavan

Uusilla liikunnanopettajilla on selvä missio: liikunnan pitää olla ilon ja innon lähde, eikä lapsia enää laiteta paremmuusjärjestykseen kuten ennen vanhaan. Monella on huutojaosta yhä kirpeitä muistoja omilta kouluajoilta, ja jotkut opettajat käyttävät sitä suosituksista huolimatta edelleen. Voit keskustella aiheesta jutun lopussa.

Kotka saa valtiontukea Langinkosken koulun liikuntasalin rakentamiseen

Valtio on valmis tukemaan liikuntasalin rakentamista 750 000 eurolla.

Joukkuelaji team gym murtaa voimistelun ankaran kehonkuvan – huippuvoimistelija: "Voin syödä suklaapatukan tai vaikka kaksi"

Kehotietoisuus tulee nyt liikuntakasvatukseen. Team gymin nuorten PM-kisat järjestetään Joensuussa.

Sports psychologist slams Finland's PE gender divide

Gender segregation of physical education classes is outdated, says a university researcher. She deems one of the reasons offered for the practice "pathetic".

Tutkija: Tyttöjen ja poikien erilliset liikuntatunnit ovat jäänne, jota mikään tutkimus ei tue, ja osa perusteluista on jopa säälittäviä

Kolmivuotinen tutkimushanke haastaa miettimään, miten urheilussa ja liikunnassa tapahtuvaa häirintää ja syrjintää saataisiin vähennettyä. Katse kääntyy myös koululiikuntaan.

Keskiviikko 31.1.2018 (tv)

Posti tuo pakettiautomaatteja tavallisiin taloihin. USA:n presidentti Donald Trump on puhunut maan asioista kongressissa. Turussa on otettu sairaalassa käyttöön uudenlainen röntgenlaite. Tabletti auttaa oppilaita liikuntatunnilla koulussa. Säätiedot.

Koululiikunnan hyödyt kuuluvat jokaiselle lapselle – "Lahjakkuus on aikuisten keksimä kupla", sanoo liikuntatohtori

Peruskoulun liikunta sai uuden opetussuunnitelman syksyllä 2016. Nyt tuetaan entistä napakammin oppimista ja kehittymistä.

Saudi-Arabia sallii liikunnan opetuksen tytöille julkisissa kouluissa

Tähän saakka liikuntaa on opetettu tytöille Saudi Arabiassa vain joissakin yksityiskouluissa muutaman vuoden ajan.

Messuilta uuden harrastuksen pariin: "Pelkkä lappu koulun ilmoitustaululla ei riitä houkuttelemaan nuoria"

Hattula houkuttaa nuoria kokeilemaan uusia harrasteita Harrastemessut-tapahtumassa lauantaina.

Video: "Höpöilystä ja kisailusta" apua koululiikuntaan?

Koululiikuntaan haluttiin uutta potkua syksyllä voimaan tulleessa opintosuunnitelmassa. Helsinkiläisen Arabian peruskoulun opettaja Missu Eskola hakee lisää liikettä vaikka älypuhelimesta. Katso Urheiluruudun juttu kuvaa klikkaamalla.

Soini laajentaa yhtenäiskouluaan

Soinin ainutta koulua suunnitellaan laajennettavaksi kolmella luokkahuoneella. Lisäksi tarkoituksena on kunnostaa koulun liikuntasalia. Asiaa käsitellään illan kunnanvaltuustossa.

Suonenjoki varautuu isoon investointiin: ryhtyy suunnittelemaan liikuntasalia ja uimahallia

Kaupunkiin tarvitaan lisää tiloja koululiikunnalle. Uuden uimahallin rakentaminen ei sen sijaan ole taloustilanteen vuoksi varmaa.

Uuden Olympiakomitean hallitus valittu: ”Vaalit demokraattisempi tapa”

Puheenjohtaja Timo Ritakallion johtama hallitus valittiin suljetulla lippuäänestyksellä.

Ritakallio peräänkuuluttaa yhteistyötä ja painottaa rahoituksen turvaamista

Timo Ritakallion mielestä suomalaisessa urheilussa pitää lisätä entisestään yhteistyötä eri lajiliittojen välillä.

Cooperin testistä tuli maan tapa – Miten sille käy tulevaisuudessa?

Vastoin yleistä käsitystä Cooperin testi ei ole ollut opetussuunnitelmassa. Uusi Move!-mittaus ei vaikuta liikunnan arvosanaan.

Kuopion koulujen liikuntamyönteisyys toi Liikkuva koulu -palkinnon

Itä-Suomen aluepalkinto myönnettiin keskiviikkona Kuopiolle, koska kaupunki on kehittänyt pitkäjänteisesti ja määrätietoisesti koulujen toimintakulttuuria liikunnallisemmaksi.

"Tytöille annetaan helpommin anteeksi" – tällaisiin ennakkoluuloihin törmätään koulussa

Sukupuoleen liittyvät vanhat stereotypiat näkyvät kouluissa. Tätä mieltä ovat erityisesti Yle Uutisluokan haastattelemat pojat.

Ei enää pelkoa ja häpeää – liikunnanopetuksessa satsataan yhä enemmän tunnetaitoihin

Kauhutarinat koulun liikuntatunneilta alkavat olla historiaa. Nykyopettajat tietävät, että kuulluksi tuleminen on paras tapa saada oppilas osallistumaan.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle