Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Ilmakuva tyhjästä Tiuruniemen sairaalasta

Vanhan funkkissairaalan kova kohtalo: ikkunat rikottu, komerot sekä kaapit revitty ja heitetty pihalle

Lappeenrannan Joutsenossa sijaitseva vanha kulttuurihistoriallisesta arvokas tuberkuloosiparantola on jatkuvan ilkivallan kohteena.

Rikkinäinen lasilyhty nurmikolla.

Kemin pieneläinhautausmaalla harjoitettiin viikonloppuna ilkivaltaa – pikkupojat keksivät alkaa tihutöihin, vaurioittivat kahtasataa hautaa

Kemin Takajärvellä olevalla pieneläinhautausmaalla olleet pikkupojat keksivät mielestään hauskan leikin. He tuhosivat parisataa lemmikkien hautaa, kunnes jäivät kiinni ja joutuivat korjaamaan jälkiään.

Värikäs Pohjois-Karjala Pride -kulkue sateisessa Joensuussa.

Joensuun Pride-liputus ilkivallan kohteena – kaupungin markkinointijohtaja: ”Surullista”

Joensuun Vapaudenpuistossa olleet kaksi Pride-lippua ovat joutuneet ilkivallan kohteeksi. Kaupunki aikoo reaktiona nostaa päivän ajaksi Pride-lipun kaupungintalon torniin.

Kivinen näköalatorni.

Yöllinen vandaali saapui työkalujen kanssa Aulangolle ja alkoi töihin: graniittinen näkötorni suljettu vahinkojen vuoksi

Aulangon näkötorniin kohdistui äitienpäivän viikonloppuna niin vakavaa ilkivaltaa, että graniitista rakennettu torni joudutaan sulkemaan yleisöltä. Torni avattiin kunnostettuna viime viikolla.

Massor med skräp på marken riktigt vid strandbrynet till en sjö.

Turulla menee jo miljoonia euroja katujen puhtaanapitoon – roskaamisongelma pahentunut rivakasti ja myös roska-astioiden ilkivalta lisääntynyt

Turun kaupunki on päättänyt jättää osan keskustasta vuorokauden ajaksi siivoamatta kiinnittääkseen turkulaisten huomion roskaamisongelmaan.

Brand vid park.

Mustasaaren Sepänkylässä sijaitsevassa leikkipuistossa tiistai-iltana tulipalo – palossa epäillään ilkivaltaa

Olavin leikkipuistossa on ollut ilkivaltaa jo pari vuotta, sitä on yritetty sytyttää tuleen ennenkin.

Taiteilija Miriam Cahn.

Taiteilija halusi kuvata sodassa tapahtuvia raiskauksia – mutta osa katsojista on tulkinnut taulun lapsipornografiaksi ja siksi se töhrittiin

Taitelija Miriam Cahnin mukaan taulu käsittelee seksuaalisuuden käyttöä sodan aseena ja rikoksena ihmisyyttä vastaan.

Sateenkaarilippu liehuu.

Porissa tuhottiin sateenkaarilippuja Setan paikallisyhdistyksen järjestämässä sateenkaarimessussa

Keski-Porin kirkossa järjestetyssä messussa oli kirkon ulkopuolella esillä sateenkaarilippuja, jotka joku oli repinyt alas ja tuhonnut.

Ukrainan värejä Venäjän konsulaatin edustalla Maarianhaminassa

Suomi vastasi Venäjän noottiin

Venäjä lähetti Suomelle nootin, joka liittyi Venäjän konsulaattiin kohdistuneeseen ilkivaltaan.

Ukrainan värejä Venäjän konsulaatin edustalla Maarianhaminassa

Suomi sai nootin Venäjän konsulaatin ilkivallasta Ahvenanmaalla – maaneuvos: ”Olen pahoillani tapauksesta”

Ahvenanmaan maaneuvos Veronica Thörnroos ja Ahvenanmaan reserviläisyhdistys tuomitsevat ilkivallan Venäjän konsulaatissa.

Ukrainan värejä Venäjän konsulaatin edustalla Maarianhaminassa

Venäjän konsulaatti ilkivallan kohteena Ahvenanmaalla vappuaattona – poliisin mukaan mitään räjähtävää ei heitetty

Venäjän ulkoministeriön tiedottajan mukaan tontille heitettiin ”räjähtävä äänilaite”. Poliisin mukaan kyse on päähänpistosta.

Turun Kupittaan koulutalo marraskuussa.

Tyhjillään olevissa kouluissa tehty ilkivaltaa Turussa – erityisesti Kupittaan koulu ollut kohteena

Suljettujen koulujen suuri määrä lisää ilkivaltaa. Noin viidennes Turun peruskouluista on tällä hetkellä väistötiloissa.

Pelastajia rakennuksen katolla, taustalla kohoaa savua.

Hylätyn hotellin häätö ei ole edennyt: Pieksämäen kaupunki aitaa tulipalossa tuhoutuneen Savonsolmun tontin ja levyttää ikkunoita

Pieksämäen kaupunki odottaa käräjäoikeudelta häätöpäätöstä hotelli Savonsolmulle. Sitä odotellessa kaupunki on päättänyt aidata alueen. Työt alkavat tällä viikolla.

Ylhäältä ylikulkusillalta kuvattu junarata, jossa lähijuna tulee kohti kameraa.

Hämeenlinnan Iittalassa epäillään tuhotyötä ja junaliikenteen häirintää

Ilkivalta aiheutti sähköratavaurion Iittalassa Hämeenlinnan ja Toijalan välillä varhain perjantaiaamuna. Fintrafficin mukaan arvioitu korjausaika on kello 15.

Lumisesta penkereestä näkyy osa vaalimainosta. Mainos on tolpan juurella.

Ehdokkaan mainoksia tuhottu ainakin kuudella eri paikkakunnalla: ”Tuntuu henkilökohtaiselta”

Pirkanmaalla kristillisdemokraattien ehdokas Sirpa Pursiainen aikoo tehdä ilkivallasta rikosilmoituksen.

Mukkulan kirjasto Lahdessa.

Häiriköintiä ja ilkivaltaa Mukkulan kirjastossa – omatoimiaikaa rajoitetaan

Ongelmallista käyttäytymistä on ilmenneyt myös kirjaston palveluajalla, ja pahimmillaan paikalle on kutsuttu vartijat ja poliisi setvimään tilanteita.

Henkilö tutkii eduskuntavaalien ehdokkaita puolueiden vaalimainoksista.

Vaalihäirintä siirtynyt pääasiassa sosiaaliseen mediaan – trollit aktivoituvat Natosta, Marinista ja nuorista naisista

Vaalimainoksiin kohdistuva häirintä on vähäisempää kuin neljä vuotta. Selvästi ilkivallaksi tulkittavia tapauksia on kullekin puoluetoimistolle ilmoitettu Satakunnassa vain kourallinen.

Nuoripari katselee miettiväisen näköisen vaalijulisteita Turun kauppatorilla.

Vaalirauhaa rikottu, puolueet vetoavat vaalirauhan puolesta

Vaasan vaalipiirin ehdokkaiden vaalimainoksia on revittu telineistä ja tolpista.

Eduskuntavaalien vaalimainoksia lumisen tien varrella telineessä.

Vaalimainoksiin kohdistuu ilkivaltaa myös Kainuussa

Eduskuntavaalien mainokset ilmestyivät katujen varsille reilu viikko sitten. Kajaanissa osa vaalimainoksista joutui viikonloppuna joko vahingonteon kohteeksi tai sää riepotteli julisteita irti.

Henkilö katselee telineissä olevan vaalimainoksia Muuramen kauppakeskuksen edustalla.

Vaalimainoksia töhritään sattumanvaraisesti ja baari-iltojen jälkeen, arvelee poliisi – ensimmäiset ilmoitukset tehty jo Vaasan vaalipiirissä

Vaalimainoksille tehty ilkivalta on poliisille valitettavan tuttua aina vaalien alla. Tekijöitä on saatu jopa verekseltään kiinni, kerrotaan Pohjanmaan poliisista.

Kirjahyllyjä Jämsän uudessa pääkirjastossa.

Ilkivalta kiusaa nyt myös pääkirjastoa Jämsässä, uhkana omatoimiasioinnin vähentäminen

Ilkivaltaa on tapahtunut Jämsän kirjastoissa omatoimiajoilla. Nyt harkinnassa on omatoimiajan vähentäminen, mikäli asiaton toiminta ei lopu.

Piirros valvontakameraan tallentuvasta parkatakkisesta henkilöstä.

Lapuan kaupunki loi toimintamallin valvontakameroiden sijoitteluun

Aloitteen pohjalta luodun mallin perusteella kameroihin satsataan vuosittain 20 000 euroa.

Mikkelin joukkoliikenteen bussi on pysähtynyt tien reunaan Mikkelin keskustassa.

Ilkivalta Mikkelin joukkoliikenteessä loppui, kun bussien takaosat suljettiin ja media kirjoitti asiasta

Rajoitustoimenpiteistä voidaan luopua, jos tilanne jatkuu rauhallisena.

Pieni merenneito -patsaan alla olevaan kiveen on maalattu Venäjän lippu.l

Pieni merenneito -patsas taas ilkivallan kohteena Kööpenhaminassa – jalustaan maalattiin suuri Venäjän lippu

Tanskan tunnetuimpiin nähtävyyksiin kuuluvan teoksen sotkijaa ei ole vielä saatu kiinni. Patsasta on rikottu ja sotkettu vuosien mittaan lukuisia kertoja.

Hautakynttilöitä Hietaniemen hautasmaalla.

Neuvostosotilaiden muistomerkkikiveä töhrittiin hautausmaalla Helsingissä

Asiasta on tehty rikosilmoitus poliisille. Suomi on sitoutunut hoitamaan alueellaan olevien sotilaiden ja sotavankien hautoja.

Lapset laskevat mäkeä laskettelusuksilla ja lumilaudoilla Pukkivuoren laskettelurinteessä.

Ilkivallan kohteeksi joutunut laskettelukeskus aukeaa ennen hiihtolomaa – seuran puheenjohtaja: ”Kävi jo mielessä, että tämä kausi on tässä”

Pukkivuoren laskettelukeskus Virroilla suljettiin, kun joku kävi katkaisemassa rinnehissin vaijerin. Uusi vaijeri löytyi, ja rinne saadaan auki lauantaina.

Pukkivuoren laskettelurinteen katkaistut vaijerit.

Joku katkaisi hiihtohissin vaijerin, ja pieni kiekkoseura menetti tulolähteensä – nyt paikalliset ihmiset ovat valmiina auttamaan seuraa

Seura on käyttänyt laskettelurinteestä saatavia tuottoja nuorten jääkiekkoharrastuksen tukemiseen.

Poliisitunnus hihamerkkinä.

Laskettelukeskus jouduttiin sulkemaan Virroilla, kun joku katkaisi hissivaijerin

Pukkivuoren laskettelukeskus kertoo Facebook-sivullaan, että se maksaa ratkaisevasta vihjeesta palkkion.

Jarkko Mäkelä ja Eino Haimi Haminan Mopo- ja pyörätuvalla.

Haminan nuorisotilat houkuttelevat alaikäisiä siinä missä ABC – seurasimme iltaa suositussa mopotallissa

Paikalle tulivat hengailemaan myös 15-vuotiaat Jarkko, Eino ja Luka, koska kaveritkin tulivat. Tuoreen kyselyn mukaan kuntien nuorisotiloissa on hyvä ilmapiiri.

Tyhjä lautanen pöydällä.

Oppilaan ruuasta löytyi nuppineula kuopiolaiskoulussa – poliisi: ”Vahvasti näyttää ilkivallalta”

Koululounaasta löydetystä nuppineulasta on kirjattu rikosilmoitus. Poliisin mukaan on vaikea kuvitella, miten nuppineula olisi joutunut ruokaan vahingossa.

Haminassa sijaitseva liikennemyymälä ABC Kippari iltavalaistuksessa.

Alaikäisten porttikielto ABC:lle on jäämässä lyhyeksi Haminassa

ABC-myymälä antoi alaikäisille porttikiellon häiriköinnin vuoksi joka päivälle kello 18 alkaen. Osuuskauppa ja Haminan kaupunki ovat kutsuneet nuoret yhteiseen neuvottelupötytään.

Kapellet på Näsebacken i vinterskrud.

Porvoon Näsimäen hautausmaalla kaadettu 24 hautakiveä, osa saatetaan joutua vaihtamaan

Hautakivet on kaadettu todennäköisesti keskiviikon ja torstain välisenä yönä.

Två barn sitter vid ett bord och ritar.

Ruosniemen tyhjillään olevassa vanhassa päiväkodissa jatkuvaa ilkivaltaa – kaupunki tehnyt rikosilmoituksen

Päiväkotitoiminta päättyi 2015 ja sen jälkeen ilkivalta on ollut jatkuvaa. Porin kaupunki on tehnyt asiasta rikosilmoituksen ja kiinteisössä on myös aloitettu vartiointi.

Mikkelin joukkoliikenteen bussi on pysähtynyt tien reunaan Mikkelin keskustassa.

Busseissa vietetään aikaa ja tuhotaan paikkoja teräasein – ilkivalta on lisääntynyt ja muuttanut muotoaan Mikkelin joukkoliikenteessä

Tilanteen korjaamiseksi matkustamista bussien takaosissa rajataan. Kokeilu jatkuu ainakin helmikuun ajan.

Pysköintitalo Kuohunparkki sijaitsee Kangasalan keskustassa

Ensin liian ahdas ja ilkivaltaa, nyt 2,3 miljoonan euron kiista – Suomen kauneimmaksi mainostetulla parkkihallilla ei ole ollut ruusuinen alku

Riita on taloyhtiön kanteen mukaan pysäyttänyt asuntokaupan, koska parkkipaikoista on suuri epätietoisuus.

Vartija seisoo kaupassa.

Kummallinen ilkivallan aalto piinaa Äänekoskea: ikkunoita rikotaan, lamppuja revitään, kuplahallia viilleltiin puukolla, vesihanat jätetään juoksemaan yöksi

Kaupunki on nyt lisännyt vartiointia ilkivallan vuoksi, ja alkuvuodesta lisätään myös kameravalvontaa. Ilkivallan aiheuttamat kulut ovat olleet 10 000 euroa vuodessa

Kaadettuja hautakiviä Hyvinkään Rautatienrakentajien hautausmaalla.

Hyvinkäällä kaadettiin hautakiviä – ilkivalta liittyy uudenvuoden viettoon

Vuosi vaihtui Hyvinkäällä ilkivallan merkeissä. Historialliselta Rautatienrakentajien hautausmaalta löytyi vuodenvaihteen jälkeen kaadettuja hautakiviä ja ilotulitusrakettien jäänteitä.

Rikottu ikkuna paikattu keltaisilla teipeillä.

Vihreiden piiritoimiston ikkuna taas rikottu Porin keskustassa

Satakunnan vihreiden piiritoimiston ikkuna on rikottu joulun aikana ennen uutta vuotta. Edellisen kerran Porissa sijaitsevien tilojen ikkuna rikottiin vuoden 2021 maaliskuussa.

Ilotulitteita myynnissä.

Ilotulitteita ammuttiin päin ihmisiä ja taloja, vammojakin aiheutui jälleen tänä vuonna

Lounais-Suomen poliisi on sakottanut kymmeniä ihmisiä ilotulitteiden luvattomasta hallussapidosta tai varomattomasta käytöstä.

Kaksiosainen kuva, jossa toisella puolella karttakuvaa Tampereen keskustasta ja toisella puolella kuvituskuvaa ilotulitteista.

Poliisi on valmistautunut vilkkaaseen uuteen vuoteen Tampereella – katso kartasta, missä rakettien ampuminen on kielletty

Ilotulitteiden käyttö on kielletty Tampereen keskustassa yleisen turvallisuuden takaamiseksi. Kaupungin keskustaan odotetaan tänä vuonna paljon uudenvuoden juhlijoita.

Läheltä

Järvenpään kirjasto joutuu lyhentämään aukioloaikojaan häiriöiden vuoksi – ohjeistaa kaikkia keskustelemaan kirjastoetiketistä

Kirjastossa on vanhemmille lähetetyn viestin mukaan muun muassa sotkettu ja häiritty muita asiakkaita.

Suurpainenatriumkatuvalo hohkaa valoa puunrunkoa vasten.

Poliisi selvittää erikoista ilkivaltaa Orivedellä – joku ammuskelee katulamppuja teollisuusalueella, tekijöistä ei vielä tietoa

Kyseiseen ilmiöön on törmätty Orivedellä nyt ensimmäisen kerran. Tällä hetkellä on tiedossa kymmenkunta hajotettua lamppua.

Kouvolan RR-terminaalin työmaa-alue Kouvolan Teholassa.

Nuoret autoilijat hurjastelivat Kouvolan RRT:n työmaa-alueella: ”Lasku lähetetään perään, jos jotain on mennyt rikki”

Nuoret autoilijat ovat tunkeutuneet RRT:n työmaalle Kouvolassa. Tekijät ovat kaupungin tiedossa.

Jämsän kirjaston ja infon sisäänkäynti.

Kun nuorisotila suljetaan, kirjastossa alkaa kohellus – Muuramen omatoimikirjaston aukioloa uhataan supistaa, jos ilkivalta ei lopu

Omatoimikirjastoissa on havaittu häirintää Keski-Suomessa. Käytökseen on etsitty ratkaisuja yhdessä kunnan toimijoiden kanssa, jotta aukioloja ei jouduttaisi rajoittamaan.

Ruotsinkielisen alakoulun, Kvarnbackens skolan, luminen piha Porvoossa.

Nuppineulan kouluruokaan laittamisesta epäiltyjen joukko pienenee – hengenvaarallisesta ilkivallasta on tiedotettu näiden vanhemmille

Porvoolaisen alakoulun kouluruuasta on löytynyt nuppineula jo neljä kertaa huolimatta varotoimista.

Hippoksenkatu 10 autioitunut rakennus. Ikkunoissa vanerilevyt ja seiniin on maalattu graffiteja.

Tampereen historialliset puutalot ovat korjauskelvottomia ja purkukiellossa – yhden talon kohtalo ratkesi viikonloppuna: se paloi

Tampereen Hipposkylän suojellut puutalot rapistuvat paikalleen. Omistajat eivät usko, että niistä saa korjattua asumiskuntoisia, mutta kaava ei anna purkaakaan. Myös ilkivalta on riesana.

Jämsän kirjasto -teksti ikkunassa.

Kuoreveden omatoimikirjastossa on sotkettu paikkoja pitkin syksyä – Jämsä harkitsee aukiolon lyhentämistä levottoman menon hillitsemiseksi

Kirjastopalvelupäällikön mukaan suuria rahallisia menetyksiä ei ole ilkivallasta ja sotkemisesta ainakaan toistaiseksi aiheutunut.

Uudenkarhea kaksikerroksinen rakennus, jonka seinässä lukee Vähärauman monitoimitalo ja kirjasto.

Upouusi omatoimikirjasto joutui heti ilkivallan kouriin Porissa

Vähärauman kirjaston tiloja on sekoitettu ja roskattu. Silminnäkijöiden mukaan rötöstelijät ovat olleet alaikäisiä.

Poliisi ajaa autoa.

Uuraisilla rikottiin urakalla näyteikkunoita isänpäivän vastaisena yönä

Poliisitutkinta on vasta aivan alkuvaiheessa, eikä kiinniotettuja ole. Mahdollisista yleisöhavainnoista pyydetään olemaan yhteydessä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle