Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Pohjanmaan poliisin lupapalveluiden ruuhkaa helpotetaan lisätyövoimalla – osalla paikkakunnista kahden kuukauden jonot

Ruuhkat johtuvat muutoksista, jotka liittyvät passin voimassaoloaikoihin sekä pandemian rajoitusten vähenemiseen. 

Kauppakeskuksen toimitusjohtajaa uhkailtiin, yrittäjän päälle heitettiin rahaa – koronapassin vastustajat ryhtyivät häiriköimään yrityksiä

Yrittäjiä ja työntekijöitä on häiritty ja uhkailtu koronapassin käyttöönoton vuoksi. Maran toimitusjohtajan mukaan häiriköt eivät ymmärrä, kuinka tärkeä passi on.

Voidaanko tietoni varastaa, toimiiko väärennös, pääseekö kaverin passilla baariin? Kokosimme tiedot koronapassin turvallisuudesta

Eduskunta hyväksyi koronapassin perjantaina, ja passi otettiin käyttöön heti vuorokauden vaihtuessa lauantaiyönä. Yle kokosi tiedot passien tietoturvallisuudesta.

Rokotustodistus toimii Suomessa koronapassina, maahantulosäännöissä käytetään aiempaa suurempaa ilmaantuvuuslukua

Koronapassia voidaan käyttää silloin, kun tilaa tai tilaisuutta koskevat koronarajoitukset esimerkiksi yleisömäärän suhteen.

Lähdetkö viikonloppuna baariin? Tiedä ainakin tämä koronapassista

Koronapassi otetaan käyttöön puoliltaöin niillä alueilla, joilla on rajoituksia voimassa. Passia edellyttävät ravintolat välttyvät kaikilta näiltä rajoituksilta.

Koronapassi hyväksyttiin, opiskelijat riemuitsevat: "En ole ajatellut jarrutella", sanoo Miisa Kattelus ja lähtee ystäviensä kanssa yökerhoon

Koronapassi tulee käyttöön kuudella alueella Suomessa lauantaista lähtien. Vaasan Fontanaclubissa ja Tröst Companyssa koronapassia kysytään jo huomenna, marraskuusta lähtien myös Kokkolan Callessa ja Tallissa.

Jos laki hyväksytään, koronapassi tulee Pohjanmaalla käyttöön etenkin yökerhoissa, ennakoi ravintola-alan edustaja – mutta ei ehkä vielä lauantaina

Matkailu- ja ravintola-alan Pohjanmaan paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Jani Unkeri uskoo, että ensimmäisenä koronapassia tullaan vaatimaan yökerhoissa niissä maakunnissa, joissa on ravintolarajoituksia.

Matkustaminen kiinnostaa taas lappilaisia – henkilökortteja on haettu kesän jälkeen kiihtyvään tahtiin

Tällä hetkellä passin tai henkilökortin saa noin viikossa. Kaikkiaan Lapin poliisilaitoksen alueella on tilattu tänä vuonna reilu 8000 matkustusasiakirjaksi kelpaavaa henkilökorttia.

Uusi mutka koronapassin tiellä – koskevatko rajoitukset alle 12-vuotiaita, jotka eivät voi rokotusta ja koronapassia saada?

Eduskunta pähkäilee, vedetäänkö koronapassin käytön raja 12 vai 16 ikävuoteen. Uusi perustuslaillinen pulma on, miten suhtaudutaan alle 12-vuotiaiden rajoituksiin, jos paikallisia tartuntaryppäitä vastaisuudessa tulee.

Varakkaat ulkomaalaiset välttelevät kiinteistökauppojen valvontaa ostetulla passilla – tiedossa kymmenkunta tapausta

Puolustusministeriö pitää silmällä ulkomaalaisten kiinteistökauppoja Suomessa. EU-kansalaisuuden ostaneiden ei kuitenkaan tarvitse hakea ministeriöltä lupaa kauppoihin.

Löysitkö lompakon ja laitoit ajokortista kuvan someen? Poliisi ei siitä tykkää – uhkana jopa identiteettivarkaus

Jyväskylän löytötavaratoimistossa on edessä kiireiset ajat. Kaupungissa järjestetään MM-rallit tulevana viikonloppuna, ja isot tapahtumat lisäävät löytötavaroiden määrää.

Passi-into ruuhkautti poliisin lupapalvelut Lounais-Suomessa – Turussa parin sadan metrin jono

Passihakuun on innostanut poliisin arvion mukaan etenkin kaukomatkojen vapautuminen. Ensisijaisesti poliisiasemilla palvelua saavat ajan varanneet. Turussa vapaita aikoja on vasta joulukuussa. Porissa puolestaan seuraavat vapaat ajat ovat noin kuukauden päässä.

Poliisin lupapalveluiden jonot kestävät jopa kaksi kuukautta, sillä työntekijöitä ei saada lisättyä tarpeen tahtiin

Ruuhkaa koitetaan purkaa esimerkiksi lupa-autolla. Auto on pian osan kuukaudesta Tampereen pääpoliisiasemalla. Muualla Suomessa ei vastaavaa autoa ole.

Brexit synnytti sekavia maahantulokäytäntöjä – Euroopan unioni pelkää nyt, että EU:n kansalaiset käännytetään lennoilta

Joidenkin Britanniaan saapuvien EU-kansalaisten on jatkossa esitettävät passi päästäkseen maahan, vaikka heillä olisi oleskelulupa.

Italiassa vaaditaan koronapassia kaikilta työntekijöiltä  – Ranskassa rokotukset pakollisia terveydenhoidossa

Italia ja Ranska tiukentavat toimia koronan taltuttamiseksi. Italiasta tulee lokakuussa Euroopan ensimmäinen maa, jossa koronapassia vaaditaan kaikilla työpaikoilla. Työn teko ilman passia voi merkitä suuria sakkoja.

Pariisissa ei kahvia passittomille – Ranskassa vaaditaan koronapassi nyt ravintoloissa, kahviloissa ja kaukojunissa

Koronapassi on aiheuttanut myös kiihkeää vastustusta ja suuria mielenosoituksia.

Passijonot venyneet Varsinais-Suomessa yli kuukauden pituisiksi

Poliisi pyytää tekemään passihakemuksen netissä, jos se on mahdollista.

Argentiinassa käyttöön passit ei-binäärisille ihmisille, presidentti: "On muitakin identiteettejä kuin miehen ja naisen ja niitä pitää kunnioittaa"

Argentiina ottaa ensimmäisenä Latinalaisen Amerikan maana henkilöllisyystodistuksissaan käyttöön mahdollisuuden, jossa ei-binääriset ihmiset ihmiset voivat valita vaihtoehdon X miehen tai naisen sijaan.

Pohjanmaan poliisin lupapalveluissa ruuhkaa – ajan saa pahimmillaan varattua vasta viikkojen päähän

Ruuhkaa on ainakin Kokkolan, Vaasan ja Seinäjoen poliisiasemilla. Kesälomien ja sairauspoissaolojen takia ajan passin tai henkilökortin hakemista varten voi onnistua varaamaan pahimmillaan vasta elokuun puolelle.

Poliisin lupapalvelut ruuhkautuneet Hämeessä

Poliisi kehottaa ihmisiä hoitamaan kaikki lupa-asiansa mahdollisuuksien mukaan sähköisten lupapalveluiden kautta.

Perjantai 9.7.2021

Paula-myrsky. Passit. Tullit. Hyttyskarkotteet. Kävely.

Kasvanut hakemusmäärä ruuhkautti poliisin lupapalveluita Lapissa

Pisimmät ruuhkat ovat Rovaniemen pääpoliisiasemalla ajan saa nyt noin viikon päähän, kun normaalisti ajan lupapalveluun saa yleensä jo seuraavalle päivälle. Ruuhka ei ainakaan toistaiseksi vaikuta passien ja henkilökorttien toimitusaikoihin.

Passin ja henkilökorttien hakijoita on nyt paljon – poliisin lupapalvelut ruuhkautuneet Itä-Suomessa

Poliisista suositellaan sähköistä asiointia. Jos asiointi edellyttää henkilökohtaista käyntiä, niin asiointia suositellaan ajanvarauksen kautta, varsinkin jos asioinnilla ei ole kiire.

Poliisin lupapalvelut ruuhkautuneet Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla

Passien ja henkilökorttien kysyntä on vilkastunut koronarokotusten edistymisen ja matkustusmahdollisuuksien avautumisen takia. Myös yleisötilaisuuksia järjestetään tauon jälkeen paljon.

Passibuumi ruuhkautti poliisin lupapalvelut Keski-Suomessa – osa toimipisteistä on kokonaan kiinni elokuuhun saakka

Sisä-Suomen poliisilaitos kehottaa varautumaan lupapalveluissaan jonoihin.

Matkustus avautuu, mutta passia joutuu odottamaan pahimmillaan lähes kaksi kuukautta – on kuitenkin keinoja, joilla passin saa nopeammin

Jos lomareissu on edessä ja passi on ehtinyt vanhentua, uuden passin hakemista voi nopeuttaa ainakin neljällä tavalla. EU-alueella saa ensi maanantaista lähtien matkustaa aiempaa vapaammin rajojen yli.

Valtuutettu huomasi Venäjän rajalla, että passi on jäänyt kotiin – kollega vaatii selvitystä, miksi 120 kilometrin taksimatka tehtiin Imatran kaupungin piikkiin

Taksilasku ja uusi junalippu liittyvät maaliskuussa 2018 Pietariin suuntautuneeseen seminaarimatkaan, jolla molemmat kaupunginvaltuutetut olivat mukana. Selvitystä vaativan valtuutetun oma viisumihankinta on jo ennestään tarkastuksen alla.

Korona ruuhkautti poliisin lupapalvelut Jyväskylässä, jonoja puretaan poikkeuksellisesti tulevana viikonloppuna

Poliisi on varoitellut passihakemusjonojen pitenemisestä, kun koronarajoituksia puretaan ja yhä useampi suunnittelee matkaa ulkomaille. Asiointi on lauantaina mahdollista vain etukäteen varatulla ajalla passi- ja henkilökorttiasioissa.

Kuntavaalien laveat äänestysohjeet hämmentävät – henkilöllisyyden voi todentaa vaikka vanhalla passilla

Vaalivirkailijan harkinnassa on se, kuinka vanha passi menee seulasta läpi. Myös toinen ihminen voi suullisella todistuksellaan varmentaa äänestäjän henkilöllisyyden.

Passinhaun ajanvaraukset ruuhkautuneet erityisesti Helsingin seudulla – kesää kohden jonot voivat venyä koko maassa

Poliisi toivoo ihmisten jättävän passihakemuksensa pikapuoliin, jos aikoo kesällä matkustaa. Esimerkiksi Helsingin poliisin ajanvaraukseen oli neljän viikon jono viime viikolla.

Lounais-Suomen poliisin lupapalveluiden ruuhka helpottanut

Poliisi arvelee, että koronatartuntojen määrän kasvaessa ihmisten toiveikkuus matkustamisesta on vähentynyt, mikä näkyy passien hakumäärissä.

Äänekosken poliisitalosta saa nyt myös lupapalveluja

Äänekosken poliisi suosittaa, että lupapalveluissa asioidaan ajanvarauksella.

Turun poliisiaseman lupapalveluissa ruuhkaa – jonot ulottuvat jopa huhtikuulle asti

Poliisin mukaan ajanvaraukset lähtivät kasvuun helmikuussa.

"On moraalitonta jättää haittojen torjunta rikoksen uhrille", sanoo tutkija – henkilötunnuksen muuttaminen ei poista mahdollisuutta identiteettivarkauteen

Nykyistä laajempi vahva tunnistaminen esimerkiksi verkkokaupassa estäisi tehokkaasti henkilötunnuksen väärinkäyttöä.

Epäillyn kansainvälisen ihmissalakuljetusliigan tutkinta valmistui

Kuutta epäillään törkeästä laittoman maahantulon järjestämisestä, kolmea passinsa myymisestä rikollisryhmän jäsenelle.

Rajavartiolaitos paljasti väärällä passilla liikkuneen miehen Turun satamassa

Henkilön epäillään käyttäneen toisen henkilön passia rekisteröityessään työntekijäksi Suomessa vuonna 2019.

Riita huumeista näkyy väkivaltana Helsingissä: Törkeää väkivaltaa on yhä enemmän

Kotihälytysten ja törkeiden pahoinpitelyjen määrä kasvoi viime vuonna Helsingissä erityisen paljon.

EU haluaa lopettaa terroristien pääsyn Schengenin alueelle – ulkorajan ylittämiseen tarvitaan pian uudenlainen matkustuslupa

Ensi keväästä alkaen EU alkaa tarkastaa ennakkoon kaikkien Schengenin alueelle tulevien kolmansien maiden kansalaisten taustat.

Pohjalaismaakunnissa joutuu jonottamaan passia jopa useita tunteja – lupapalveluiden ruuhkaan on monta syytä, myös korona

Ajanvarauksen laajentamisesta iltoihin ja viikonloppuihin on poliisissa keskusteltu tilanteen helpottamiseksi.

Tietomurron uhrin vaikea valinta: Hetun voi vaihtaa helpommin, mutta samalla on uusittava maksukortit ja koulutodistukset, hoitokin voi vaarantua

Terveysviranomaiset katsovat lakiesityksen kiireellisen aikataulun vaarantavan potilasturvallisuuden.

Verotus, eläkkeet, tuet ja maksut: katso, mikä muuttuu vuonna 2021

Uusi vuosi tuo paljon erilaisia muutoksia, jotka vaikuttavat ihmisten jokapäiväiseen elämään ja toimeentuloon.

Passipakko, tulliselvitys ja jopa eväiden kanssa on oltava tarkkana – muista nämä, jos matkustat Britanniaan tai tilaat sieltä tavaraa

Monista EU:n tuomista käytännöistä on tullut jo itsestäänselvyyksiä, mutta vuodenvaihteessa arkinen asiointi Britannian kanssa muuttuu.

Asiakkaan tilaaman passin kuljetus viivästyi ja viivästyksestä syntyi lisää kuluja – Kuluttajariitalautakunta velvoitti Matkahuollon korvaamaan kaikki syntyneet kulut

Kun asiakas ei saanut passiaan sovitusti, hän joutui ostamaan väliaikaisen ja uuden passin, mikä tuotti yli 200 euron kulut.

Suomenlahden merivartiosto paljasti kansainvälisen ihmissalakuljetusliigan, jonka epäillään järjestäneen Kreikkaan laittomasti saapuneita Suomeen ja muualle Eurooppaan

Helsinki-Vantaan lentoasemalla otettiin lokakuussa kiinni ihminen, jonka matkalaukun rakenteista löytyi muun muassa useita Suomen passeja.

Poliisi otti kiinni yhdeksän kertaa nimensä muuttaneen miehen – rikolliset kiertävät maahantulokieltoa ja etsintäkuulutusta vaihtamalla henkilötietojaan

Poliisin mukaan laittomasti maahan tullut mies oli saanut nimensä lisäksi muutettua myös syntymäaikansa viralliseen passiin.

Norjan uudessa passissa tiedot ovat myös saameksi – Suomessa asiaa pohditaan uutta passia laadittaessa

Suomen ja Ruotsin passit noudattavat EU-säännöksiä ja tietoja ei ole saameksi. Syynä voi olla tilan puute.

Passien ja henkilökorttien hakumäärät romahtaneet Itä-Suomessa

Esimerkiksi passien hakumäärä on tippunut puoleen viime vuodesta.

Moni jätti tänä vuonna hakematta passia, mutta se voi kostautua – näissä neljässä tilanteessa tarvitset virallisen henkilötodistuksen

Passeja ja henkilökortteja on tänä vuonna haettu kymmeniä prosentteja vähemmän kuin viime vuonna.

Marinin hallitus ottaa tänään kantaa Vastaamon tapaukseen – hallituksen pöydällä ainakin identiteettivarkaudet ja terveysyritysten valvonta

Isona ongelmana identiteettivarkauksissa tällä hetkellä on henkilötunnuksien löperö käyttäminen tunnistautumisessa.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle