Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Sanni Hakala Naisleijonissa vuoden 2019 MM-finaalin jälkeen.

Sanni Hakalan tavoin halvaantuneet suomalaishuiput nostavat esiin kaksi tärkeää asiaa – ”Helpotti minua todella paljon”

Toni Piispanen ja Aino Tapola halvaantuivat aikanaan nuorina urheilijoina. He korostavat lähipiirin tuen ja vertaistuen isoa merkitystä vammautumisen jälkeen.

Turkulainen Jasmin Vuoristo pitää lastaan sylissään.

Yli puolet vauvaperheistä tarvitsisi tukea, mutta sitä ei ole tarjolla – Jasmin Vuoristo kasvoi äidiksi ensikodissa

Kasautuvat huolet ja stressi varjostavat lähes joka toisen vauvaperheen arkea. Tuoreen kyselyn mukaan tuoreet vanhemmat eivät uskalla puhua huolista eikä niistä myöskään kysytä.

Ihmisiä Aleksanterinkadulla.

”Pakotti pysähtymään itsensä äärelle” – Näin työssään uupuneita nuoria naisia yritetään nyt auttaa

Joka neljäs on vaarassa sairastua työuupumukseen. Keinoja uupumisen ennaltaehkäisyyn etsitään hankkeessa, jossa alle 36-vuotiaille naisille tarjotaan maksutonta vertaistukea.

Yksin-chat.

Ylen Yksinäisten illassa ei kaihdettu vaikeita kysymyksiä: katso koko lähetys

Ylen chatissa voi perjantai-iltana jakaa kokemuksia yksinäisyydestä ja kysyä asiantuntijalta neuvoja. Chat ja suora lähetys jatkuvat kello 22:een asti.

Kolme ihmistä katsoo kameraan, kun istuu punaisella sohvalla.

Kolmen erityislapsen perhe oli lastensuojelulle kova pala – nyt lasten äiti Sanna Saarto auttaa muita samassa tilanteessa olevia

Lastensuojelun keskusliiton erityisasiantuntija Kirsi Hokkila sekä kokemusasiantuntijat Sanna Saarto ja Milo Rantala peräänkuuluttavat varhaista tukea lapsiperheille.

Nainen parvekkeella katselee ympärilleen. Hänellä on sininen Syke Ry:n paita.

Keuhkonsiirtoja rajoittaa Suomessa luovuttajien korkea ikä – uudet keuhkot saanut Maire Åkerman muistaa, miten ihanaa oli pystyä huutamaan

Enemmänkin siirtoja tehtäisiin, mutta Suomessa on pulaa hyvänlaatuisista keuhkosiirrännäisistä.

Toimittaja Satu Kivelä, Havaintoja ihmisestä -ohjelmasta.

Intensiivisen äitiyden ideaali kasaa hoivavastuuta äitien harteille

Intensiivinen äitiys uusintaa sukupuolistunutta työnjakoa perheiden sisällä.

Lasten kenkiä lahtelaisen koulun käytävällä.

Lastensuojelussa sovelletaan uutta työskentelytapaa – Päijät-Hämeessä systeeminen työote on otettu ilolla vastaan

Päijät-Hämeessä systeemistä työmuotoa ryhdyttiin kehittämään ja jalkauttamaan käytäntöön Tulevaisuuden lastensuojelu -hankkeessa vuosina 2020–2022.

Milla Keskipoikela ja Ellinoora Tuuna hymyilevät.

Melamimmit syntyi, kun Ellinoora vastasi Millan hätähuutoon – ”On ihan eri asia keskustella omasta sairaudesta vertaisen kanssa”

Kolmea kolmekymppistä naista yhdistää sairastuminen melanoomaan. He perustivat Melamimmit-vertaistukiryhmän, jonka tapaamisissa jutellaan, itketään ja nauretaan yhdessä.

Ratamo-sairaalan parkkipaikalla paljon autoja

Yhdistykset tuovat vapaaehtoisia Kymenlaakson sairaaloihin – tarjolla vertaistukea ja juttukavereita

Vapaaehtoistoiminnan infopisteitä perustetaan Kotkan Keskussairaalaan ja Kouvolan Ratamokeskukseen.

Ari Koponen katselee kameraan. Hänellä on päällään keltainen paita ja taustalla näkyy ikkuna jossa on verhot.

Jos mieli särkyy, siitä kärsii usein myös potilaan omainen – ”Kun väsyt, kysy itseltäsi nämä kolme kysymystä”

Mielenterveyskuntoutujien omaiset hakevat nyt aikaisempaa enemmän apua jaksamiseensa.

Toimittaja Satu Kivelä, Havaintoja ihmisestä -ohjelmasta.

Sairastuminen voi muuttaa myös läheisten elämän

Suomessa on yli miljoona omaishoitajaa.

Minja Sinkkonen vauva sylissään. Taustalla mies ja esikoinen.

Minja Sinkkonen, 27, jakaa somessa masentuneen perheenäidin tuntoja: ”On positiivista, jos siitä joku muukin hyötyy”

Somessa paljastetaan entistä useammin myös elämän todellinen puoli. Avoimuus hyödyttää parhaassa tapauksessa sekä jakajaa että seuraajia.

Juho Toivanen kuvattuna Kajaanissa joulukuussa 2022.

Päihdeongelmia on lähes kaikkien lähipiirissä, mutta silti niitä leimaa häpeä – Juho Toivasta, 35, auttoivat kierteestä irti äidin sanat

Yli puoli miljoonaa ihmistä ylittää Suomessa alkoholin riskikäytön rajan. Silti alkoholismiin sairautena liittyy yhä tabuja, uskomuksia ja vaikenemista, jotka pitkittävät ongelmia ja estävät sairauksiin puuttumisen.

Toimittaja Satu Kivelä, Havaintoja ihmisestä -ohjelmasta.

Sairastuminen on henkilökohtainen ja kulttuurillinen kokemus

Sairautta määritellään lääketieteessä oireiden ja mittausten perusteella, mutta kyse on aina myös kokemuksesta ja kulttuurista.

Piia Sumupuu työpöytänsä ääressä.

Kainuussa haetaan uusia keinoja riippuvuuksista irtautumiseen verkossa tapahtuvalla vertaistuella

Ryhmät ovat tarkoitettu kainuulaisille, jotka kärsivät riippuvuuksista sekä heidän läheisilleen. Perinteisten riippuvuuksien lisäksi keinoja haetaan netti- ja someriippuvuuksien hallintaan.

Mikko-pojan käsikirjoittama jäähyväisviesti: "Kiitos, anteeksi, hyvästi."

Keski-Suomessa uudenlaista tukea itsetuhoisten läheisille – apua voi saada vertaistuesta etänä

Helmikuussa aloittavassa vertaistukiryhmässä käydään läpi muun muassa tuntemuksia, joita itsetuhoinen läheinen aiheuttaa omaisissa.

anonyymi henkilö pitää puhelinta kädessä

Number of services offer support over Christmas

Free and confidential support is available for those struggling during the holidays.

Piirros rikkinäisistä kasvoista

Kun mieli on rikki, on lohdullista tietää, että joku selvisi samasta – siksi Sini Kirvesmäki on kertonut tarinansa jo satoja kertoja

Yksi mielenterveysviikon aiheista on vertaistuki. Kokemusasiantuntijan tuki voi auttaa ja hälventää mielenterveyden häiriöihin yhä liittyvää häpeäleimaa.

Kolumnisti Ulla Järvi, Yle

Ulla Järven kolumni: Mieti kaksi kertaa, mitä kerrot lapsestasi somessa

Monet aikuiset kertovat avoimesti vaivoistaan ja terveydestään sosiaalisessa mediassa. Vastuullinen aikuinen ei tee silti samaa omalle lapselleen, Ulla Järvi kirjoittaa.

nainen hymyilee henkilölle, kuvakulma henkilön olkapään yli.

Kolmikymppinen ”Jani” on ghostannut jo monet ystävänsä ja nyt hän kertoo miksi: ”Siitä on tullut pelottavan helppoa”

Hylätyksi tuleminen voi aiheuttaa häpeää ja asia voi vaivata vuosikausia. Ghostaaja ei kuitenkaan välttämättä katkaise yhteydenpitoa tietoisesti tai edes tarkoituksella. Juttu on julkaistu marraskuussa 2022.

Lippalakkipäinen, harmaaseen huppariinpukeutunut mies seisoo ikkunan edessä. Ikkunassa lukee teksti: Etelä-Saimaan A-kilta ry.

Kaupunki aikoi häätää päihdekuntoutujat kaduille – yllättävä puhelu muutti kaiken: ”Tuntui aivan uskomattomalta”

Lappeenrannassa toimivalta A-killalta loppuivat rahat. Yksityishenkilö astui esiin ja pelasti yhdistyksen toiminnan.

Bild av ungdomars fötter och ben i en soffa.

Kamalat äidit -vertaistukiryhmä käynnistyy Janakkalassa

Janakkalan perhekeskus kutsuu murrosikäisten vanhempia vertaisryhmään ja keskustelemaan chatissa nuorten elämästä.

Kuvassa on Kuopion seurakuntien nuorisotyöntekijöitä.

Kuopion seurakunnat aloittavat nuorten auttamiseen tarkoitetun Saapas-toiminnan – toimintaan etsitään parhaillaan vapaaehtoisia

Saapas-toiminta käynnistetään, koska seurakunta haluaa auttaa alueen nuoria ja olla nuorten tukena.

Mies ja nainen hymyilevinä syyssävyisen pihlajan edessä.

Saman kokenut on arvokas tuki sairastuneelle tai tämän läheisille – uusia kokemusasiantuntijoita koulutetaan taas

Keski-Pohjanmaan Opistolla on jo yhdestoista kokemusasiantuntijakurssi käynnissä. Koulutuksen tarve on kasvava.

Kolme ihmistä seisoo porttikongissa.

Oman lapsen kuoleman kanssa oppii elämään, lääkeriippuvuudesta pääsee eroon – valokuvanäyttely muistuttaa, että kaikesta voi toipua

Elämän ankarista käänteistä voi selvitä. Näin on tapahtunut yhdelletoista ihmiselle, joiden kuvat todistavat toivosta Minun tarinani -näyttelyssä Raumalla.

Päihteidenkäytöstä toipuva Jaakko Nurmi.

Addiktiosta toipuvat nuoret perustivat kohtaamispaikan, joka on auttanut monia pysymään erossa huumeista – nyt rahoitus uhkaa loppua: "Ilman tätä mä olisin yksin"

Homebase on addiktien itsensä perustama päihteetön kohtaamispaikka Lahden keskustassa. THL:n mukaan tämä on Suomessa ainutlaatuista. Toiminnan rahoitus päättyy joulukuussa ja jatko on vielä epävarmaa.

Jarmo Laine sytyttää tulitikun saunassa.

Panttivanki Jarmo Laine uhattiin teloittaa, ja se tuli uniin vasta vuosien kuluttua – laki estää monia rauhanturvaajia saamasta apua traumoihinsa

Kriisinhallintaveteraanien terveys on tuoreen selvityksen mukaan pääosin hyvä, mutta psyykkistä hoitoa tulisi kehittää. Vertaistuki on monelle tärkein avun muoto. Sitä voi saada vaikka saunanlauteilla.

Pienen lapsen kädet, jotka ottavat tukea tuohikorista. Taustalla lelulaatikko.

Lapsiperheille uusi kohtaamispaikka kauppakeskukseen Kokkolassa

Tarjolla on vertaistukea, leikkiseuraa ja ammattilaisten neuvoja.

Galler mot en klarblå himmel.

Lapsi tarvitsee tukea ilman ennakkoluuloja, kun läheinen joutuu vankilaan – Turussa kokoontuu vertaistukiryhmä

Ryhmässä lapset voivat esimerkiksi käydä yhdessä läpi tunteita, joita syntyy, kun lähimmäistä ei pääse tapaamaan halutessaan.

Punaiseen t-paitaan pukeutunut poika ja vaaleahiuksinen, mustavalkoiseen mekkoon pukeutunut äiti halaavat toisiaan hymyillessään kameralle. Kuva on otettu ulkona terassilla, taustalla näkyy aurinkoista takapihaa.

Tuija Kaivanto tietää, kuinka arki kehitysvammaisen lapsen äitinä voi uuvuttaa – ja sen takia hän taistelee poikansa ja muiden perheiden puolesta

Pirkanmaalla on pulaa kehitysvammaisten asumispaikoista. Pirkkalalainen Tuija Kaivanto pitää asiasta ääntä poikansa Kallen ja muiden perheiden puolesta, ja oma jaksaminen on joskus kovilla.

Pinkkitukkainen äiti piirtää kahden tyttärensä kanssa.

Yksinhuoltaja Kirsti Leinonen, 26, sai ilmaista uravalmennusta ja löysi varmuuden palata työelämään – "Ennen tätä olin ihan hukassa"

EU-rahoitteinen Suunta selkeäksi -hanke tarjoaa ilmaista työelämävalmennusta ja lastenhoitoa yli sadalle yksinhuoltajalle Suomessa. Tarkoitus on etsiä keinoja yksinhuoltajien työllistymisen tueksi.

Pöydällä on piirros hahmosta, jolla kasvaa puun oksia selästä.

Suru, viha, häpeä tai syyllisyys voivat kieppua psyykkisesti sairastuneen läheisen mielessä – apua haettaessa huoli omasta jaksamisesta riittää

Mielenterveysomaisten keskusliitto toivoo, että psyykkisesti sairastuneiden omaiset otettaisiin nykyistä tehokkaammin osaksi sairastuneen kuntoutusta ja hoitoa.

Markus Kajo estradilla edessään mikrofoni.

Markus Kajo: Asiaa naisten pulista

Hyvyys, pahuus palkitaan vain saduissa?

Mies ja nainen pitävät toisiaan kädestä, kuvassa näkyvät kädet.

Kouvola haluaa antaa ihmisten auttamisesta enemmän kiitosta – kaupunkiin luodaan vapaaehtoisten verkosto, joka yhdistää tekijät ja avun tarvitsijat

Kouvolan kaupungin yhteisötyön palvelussa on luotu kehittämistä varten vapaaehtoistyön malli. Tarkoituksena on luoda verkosto, jonka avulla koordinoidaan vapaaehtoistoimintaa ja järjestetään vertaistukea.

Kaksivuotias Julius Uusitalo istuu pyörätuolissa selin kameraan. Hän ottaa kädellään oikealla puolellaan olevan hyllyn laatikostas leluja. Yllä on t-paita.

Nia Kortelaisen Julius-vauva sairastui tautiin, joka vei kyvyn liikkua ja ennakoi murheita – 83 000 euroa pistokselta maksava lääke muutti kaiken

SMA on harvinainen hermostollinen lihassairaus, joka voi jäädä aluksi helposti huomaamatta. Nia Kortelainen huolestui, kun hänen vauvansa menetti oppimansa taidot.

Harmaaseen huppariin pukeutunut mies seisoo sisällä oven edessä ja katsoo kohti.

Kun mieli tai sydän särkyy, musiikki voi auttaa – kajaanilainen Mika Lukkari tuo sanoituksissa esille omia kokemuksia tukeakseen muita

Ääni särkyneille on kajaanilaisen Mika Lukkarin ja helsinkiläisen Kare Poutasen yhtye, joka tekee musiikkia tsempatakseen muita ihmisiä jatkamaan eteenpäin.

Kaksi lasta leikkii, isä seuraa vierestä vauvan touhuja.

Kuopiolainen kauppakeskus lähti mukaan parantamaan savolaisten mielenterveyttä – samalla avattiin Mielitila

Tänä vuonna 10 vuotta täyttävä kauppakeskus Matkus nostaa juhlavuoden teemaksi mielen hyvinvoinnin. Mukana on koko kauppakeskuksen henkilökunta.

Mikko Byckling ja Timo Karas istuvat kahvilan pöydässä. Heillä on kummallakin edessään pahvikahvikuppi ja pala kakkua.

Kauan odotettu korttelikahvila avattiin Kouvolassa: "Yhteisöllisyys on elämän suola"

Ystävänpäivänä Kouvolan uusi korttelikahvila avasi ovensa. Kaikki ovat tervetulleita Haalin yhteisölliseen kahvilaan.

Toista lastaan odottava äiti Rebekka Taipale sylissään 1,5-vuotias esikoinen Sofia.

Yksinäisyys piinasi tulevaa äitiä korona-aikana, nyt hän odottaa jo toista lastaan pandemian keskellä: "Olen paljon valoisammalla mielellä"

Tutkimuksen mukaan isien poissulkeminen rassasi esikoisiaan odottavia koronan alkuaikoina. Rebekka Taipaletta pelotti, että hän joutuu synnyttämäänkin ilman puolison tukea.

Mies seisoo torin laidalla ja hymyilee suoraan kameralle. Talvinen kuva.

Eron keskellä olevat miehet hakevat apua someryhmistä – eniten puhuttavat ero lapsista, isyys, huoltajuus ja elatusapukysymykset

Yhteishuoltajuus on usein sitä, että isä näkee lapsiaan vain viikonloppuisin ja lomilla. Etenkin nuoremmat miehet haluavat olla kiinteämpi osa perhettä, ja isyydellä on isot myönteiset terveysvaikutukset.

Henkilö kävelee lumisessa maisemassa auringon paistaessa.

Lappilaiset sairastavat enemmän kuin suomalaiset keskimäärin

Lappilaisten elintavoissa on rutkasti parantamisen varaa. Tämä käy ilmi tänään ilmestyneestä THL:n hyvinvointialueelle tehdystä asiantuntija-arviosta.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle