Uusimmat artikkelit
Tampereella tiedettä kaikenikäisille: lapsille Laikussa, vanhemmille pubissa Hämeenkadun varrella
Eurooppalainen Tutkijoiden yö tarjoaa asiaa tieteestä vähemmän vakavassa paketissa perjantaina ja lauantaina.
Kaksi Oulun keskustan suosittua ravintolaa vaihtaa omistajaa – Oluthuone Leskinen ja ravintola Kaarlenholvi myytiin kuopiolaisyrittäjille
Leskinen ja Kaarlenholvi siirtyvät osaksi Pro Restaurants Oy:tä.
Lappeenrannan Skinnalarissa sijaitseva puistobaari raivataan häiriökäyttäytymisen vuoksi
Pieni metsikkö on ollut laitapuolen kulkijoiden suosiossa.
Korona-ajan tuoma piikki taittui ravintoloiden alkoholin ulosmyyntiluvissa, lupien määrät laskussa
Monelle normaalille baarille alkoholin ulosmyynti on niin vähäistä liiketoimintaa, että sitä ei kannata tehdä. Pienpanimoiden omat ravintolat ovat kuitenkin asia erikseen.
TTVK valvoo, ettei MM-kiekkoa näytetä ravintoloissa luvatta
Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus on tehnyt ”kisastudiovalvontaa” useiden vuosien ajan. Moni katseluoikeuden hankkinut ravintoloitsija on käräyttänyt kilpailijoitaan luvattomista lähetyksistä.
Kajaaniin aukeaa uusi kahvila: asialla on yrittäjä seinän takaa
Robert's Coffee avaa ovet Kauppakadulla vapun jälkeen.
Baari otti käyttöön Lidliä muistuttavan logon – kauppaketjun reaktio ei pelota
Lidlin logo on rekisteröity maailmanlaajuisesti sekä sana- että kuviomerkkinä. Tamperelaisbaari näkee logovalintansa eräänlaisena kunnianosoituksena.
Moni suomalainen käy päiväkaljoilla, mutta ketkä, missä ja miksi? Tämä juttu kertoo vastaukset
Matkasimme metrolla idästä länteen ja kävimme reitin varrella satunnaisissa pubeissa. Ison kolmostuopin hinta vaihteli vajaan neljän ja liki kahdeksan euron välillä.
26-vuotias Elina Kurvi sai luvan tulla baariin, jos pärjää siellä ilman apua: "En mä uskalla käydä enää missään ilman kaveria"
Moni vammainen ihminen ei saa tarvitsemaansa apua kodin ulkopuolella esimerkiksi vessa-asiointiin. Ongelma on yleinen, vaikka se ei näy kaikille.
Hanna-Maarit Kuvaja on kuunnellut tiskin takana yksinäisten tarinoita 18 jouluna – tällaista on ravintolassa ennen tipatonta tammikuuta
Vuoden viimeiset seitsemän päivää näkyvät baareissa yllättävinä kohtaamisina tai joulun pakoiluna.
Kerro ikimuistoisesta majapaikasta tai kuppilareissusta!
Mitä kuppilaa olet jäänyt kaipaamaan? Mikä hotelli- tai motellireissu unohdu koskaan?
Surullisenkuuluisa baarilautta on vihdoin saatu hinattua pois Kotkan keskustasta: ”Helpottunut olo”
Kukaan ei vielä tiedä, miten kymmenien tuhansien kilojen painoinen entinen baari siirretään kuivalle maalle.
Mereen vajonnut Ocean Bar nostetaan ensi viikolla – operaatio osoittautui odotettua työläämmäksi
Ravintolalautan nostamisen valmistelut etenevät parhaillaan Kotkan Kantasatamassa. Tarkka vetopäivä varmistuu alkuviikosta.
Tampereella uskotaan elävän rokin voimaan – ”Live on aina live”, sanovat uuden rokkibaarin perustajat
Tampereen keskustassa avautuu perjantaina rokkibaari, jossa soitto raikaa myös arki-iltaisin.
Nuorten suosimat turkulaisravintolat eivät hanki metallinpaljastimia ovilleen injektioneulojen varalta
Suomessa tutkitaan kahta epäiltyä piikitystä. Piikitykset ovat olleet tämän kesän ikävä ilmiö Euroopassa.
Yökerhoketju varautuu piikityksiin käyttämällä metallinpaljastimia nuorten suosimien ravintoloiden ovella
Kansainvälinen ketju toi metallinpaljastimet myös suomalaisiin baareihinsa.
Moni hoitaja tuli vapaapäivänä töihin, kun asukkaat pääsivät karaokebaariin – hoivakodin johtaja: "Musiikki koskettaa jokaista"
Lahtelaisen Esperi Hoivakoti Launeen väki on vallannut paikallisen baarin ja odottaa karaoken alkamista. Musiikki on hoivakodin henkilökunnalle tärkeä työväline muistisairaiden hoitotyössä.
Ravintolahistoria on tutkimaton aihepiiri – Pohjois-Karjalan historiallinen yhdistys tutki baarihistoriaa
Maakunnan ravintolahistoria on laitettu kirjan kansien väliin. Kesäkuussa on julkaistu teos, joka avaa pohjoiskarjalaista ravintolakulttuuria.
Sotkamossa ollaan ymmällään kesäkahviloiden kohtalosta: Hiukassa avaa kahvila kuitenkin ennen juhannusta
Veneilijät havahtuivat Sotkamossa siihen, että järvien keskellä oleva pitäjä on jäämässä ilman rantakahvilaa kuluvaksi kesäksi
Kuuntele, mitä Bistro Casa Biancan yrittäjä Olli Kolehmainen kertoo ravintolansa lopettamisen syiksi
Koronaepidemia on kurittanut kajaanilaisia ravintoloita. Puolen vuoden sisällä kaksi yksityisomisteista ravintolaa on ilmoittanut lopettavansa. Torstaina 12.5. lopettamisesta kertoi Bistro Casa Bianca.
Legendaarisen ravintola Kairon yrittäjän ilmoitus lopettamisesta sai puhelimet laulamaan Kotkassa – kaupunki perusti työryhmän pohtimaan jatkoa
Kaupunki haluaa löytää hyvän uuden yrittäjän, jotta toiminta jatkuu Kairossa. Ensin kaupunki määrittelee työryhmän johdolla, mitä tulevalta yrittäjältä vaaditaan.
82-vuotias Antero Nylund on vakibaarinsa sitkein karaokelaulaja – "Tämä on tätä kapakkaelämää!"
Virkeä eläkeläinen kuluttaa aikaansa mieluiten ihmisvilinässä. Korona, sota tai kuolema ei tätä miestä pelota.
Ravintolarajoitukset poistuivat maaliskuun alussa – kotkalainen dj: "Sataprosenttisen varmaa, että tanssilattiat täyttyvät"
Anniskelua, aukioloa, asiakasmäärää ja istumapaikkoja säätelevät rajoitukset poistuivat tiistaina.
Karaoke raikasi ja tanssilattia veti puoleensa, kun ravintolarajoitukset poistuivat – näin Helsingissä juhlittiin yöllä
Ravintolat ja yökerhot saavat taas pitää ovensa auki vapaasti. Kuvatarina näyttää, miten vapautumista juhlistettin Helsingin yössä.
Ravintolassa voi taas istua puoleenyöhön, tapahtumia saa järjestää täysille saleille – näin rajoitukset kevenivät tänään
Aluehallintovirastot ovat ryhtyneet purkamaan viimeisiä kokoontumisrajoituksia. Esimerkiksi Uudellamaalla kokoontumisrajoitukset poistuvat kokonaan maanantaina. Myös ravintoloita voi pitää maanantaista alkaen pidempään auki.
Retrohotelli toi pikkukaupunkiin diskon, naistentanssit ja karaoken – korona-aika pakotti iäkkäät yrittäjät luopumaan elämäntyöstään
Myytävänä oleva Hotelli Koskenniska Forssassa veti aikoinaan hämäläisiä diskohileitä. Kolmekymmentä vuotta on muuttanut ravintolaelämää, ja koronan tuomat ravintolarajoitukset olivat viimeinen niitti.
Moni uskoo, että Suomessa on tiukemmat koronarajoitukset kuin muualla – tarkistimme faktat, ja asia on lähes päinvastoin
Tämä juttu kertoo, miten Suomen tämänhetkiset rajoitukset vertautuvat Tanskaan, Saksaan, Englantiin ja Italiaan. Tällä hetkellä yhteiskuntaa avataan osassa Euroopan maita Suomea rivakammin.
MaRa: Risk that bar restrictions will prompt Covid spread at ski cabin parties
The hospitality lobby chief also characterised the government's plan as cosmetic and not enabling establishments to operate profitably.
Kuinka myöhään ravintolassa saa olla, milloin pääsee elokuvateatteriin? Katso täältä, miten koronarajoitukset lievenevät
Koronarajoituksiin tulee helpotuksia helmikuun alussa. Hallituksen työryhmä kertoi höllennyksistä eilen, ja pian on odotettavissa päätöksiä alueellisilta viranomaisilta.
Koronarajoituksia puretaan tapahtumissa ja ravintoloissa – ruokaravintolat saavat olla auki klo 21 saakka
Anniskeluravintoloiden on jatkossakin lopetettava anniskelu kello 17 ja suljettava ovensa kello 18. Koronapassi on jäähyllä ainakin helmikuun puoliväliin asti. Koronaministerityöryhmä suosittaa rajoitusten lieventämistä matalan riskin tiloissa, kuten teattereissa ja kuntosaleilla.
Ravintoloilla mielenilmaus hallituksen koronarajoituksia vastaan
Ravintoloiden eteen sytytetään kynttilöitä perjantaina kello 19 alkaen. Yrittäjät ihmettelevät koronarajoitusten perusteita.
Veljesten ravintolabisnes uhkaa kaatua hitaiden tietojärjestelmien vuoksi – kymmenien tuhansien tukihakemus hylättiin, kun tieto ei päivittynyt ajoissa
Oululaiset Sulkalan veljekset avasivat yökerhon kolmisen vuotta sitten. Pandemian myötä arki muuttui selviytymistaisteluksi. Alan koronatukien saaminen pysähtyi tietokantojen päivittymisongelmiin.
Keskiviikko 12.1.2022 (radio)
Aluevaalien ennakkoäänestys alkoi. THL esittää baarien sulkemista. Korona leviää armeijassa. Uuden Musiikin Kilpailun esiintyjät kerrottiin.
Hallitus päätti ruokaravintoloiden aukioloaikojen kiristyksestä, kiinni keskiviikosta lähtien kello 18 koko maassa
Hallitus päätti kiristää edellisen kerran ravintolarajoituksia ennen joulua. Joulukuun 28. päivästä lähtien koronapassin käyttö ei enää ole vapauttanut ravintoloita niille asetetuista rajoituksista.
Lapin yrittäjät arvostelee valtioneuvoston ravintolarajoituksia: majoitusasiakkaiden anniskelua halutaan jatkaa kello 23 asti
Yrittäjäjärjestö esittää, että omia majoitusasiakkaitaan palvelevat ravintolat voisivat jatkaa anniskelua ruokailun yhteydessä kello 23 saakka.
Koronasulku hiljensi tavallisesti eläväisen Helsingin – tältä näytti yhdellä Kallion vilkkaimmista kaduista välipäivinä
Läpi Sörnäisten ja Kallion kulkevalla Helsinginkadulla moni paikka on sulkenut ovensa koronarajoitusten vuoksi. Epätietoisuus tulevasta kalvaa monia, mutta elämää yritetään jatkaa entiseen tapaan siinä määrin kuin se on mahdollista tässä hetkessä.
Juvalainen baariyrittäjä turhautui uusiin koronarajoituksiin ja joutuu sulkemaan ravintolansa toistaiseksi vuoden alusta: "Onko tässä mitään järkeä enää?"
Juvalainen ravintola-alan yrittäjä Antti Halonen kertoo, että hän joutuu lomauttamaan henkilökuntansa kokonaan uusien rajoitusten myötä.
Oululainen ravintolayrittäjä on huolissaan taas alkavien lomautusten vaikutuksesta ravintolatyöntekijöiden talouteen
1barin ja Joku paikallinen pubin yrittäjä Pekka Paurola perää hallitukselta nyt pikaisia koronatukiratkaisuja. Ainakin osa yhteiskunnan ravintolatyöntekijöille antamasta avusta on pian loppumassa.
Ravintolarajoitukset iskevät taas – jo kerran henkiin herätetty ähtäriläinen klubi on jälleen vaikeassa tilanteessa
Ravintoloiden anniskelu- ja aukioloajat kiristyvät jälleen. Hallitus päätti, että rajoitukset tulevat voimaan jo jouluaattona ja kiristyvät edelleen ensi viikon tiistaina. Nopea aikataulu yllätti ravintolat.
Koronapassin hyllyttäminen osuisi Lapissa keskelle kiivainta joulusesonkia – Hullu Poron varatoimitusjohtaja: "Se ei saa olla vaihtoehto"
Lapin kentille saapuu joulun aikaan noin 150 koneellista matkailijoita, joiden palvelua muutos vaikeuttaisi merkittävästi. "En kerta kaikkiaan voi ymmärtää, miksi hyvästä käytännöstä nyt luovuttaisiin", sanoo Hullu Poro Oy:n Annukka Paksuniemi.
THL suosittaa hallitukselle koronapassin käytön keskeyttämistä erityisesti korkean tartuntariskin paikoissa, mutta ei puolla hätäjarrun vetämistä vielä
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan hätäjarrun käyttö ei ole vielä tarpeen sairaalakuormituksen tai tartuntalukujen takia. Myöskään koulujen sulkemista tai joululoman myöhentämistä ei tällä hetkellä suositella.

Essoten alueelle leviämisvaiheen rajoitukset ravintoloihin: ilman koronapassia anniskelu lopetettava iltaviiden jälkeen
Rajoitukset voi välttää käyttämällä koronapassia.
Ylä-Savon uudet koronatartunnat ovat pääosin yöelämästä – Iisalmessa 12 uutta tartuntaa
Ylä-Savon alueella on todettu runsaasti uusia koronavirustartuntoja viime päivien aikana.

Pikakoronatesteihin pitkät jonot – "kaikkia halukkaita ei ehditä testata"
Testaakorona.fi:n pikakoronatestipisteillä käy päivittäin satoja asiakkaita. Humalainen häiriökäytös johti Kampin pisteen aukioloaikojen lyhentämiseen.
Käytetyt flipperit viedään nyt käsistä – nousukautta elävän retropelin ympärille on muodostunut fanaattinen yhteisö Lahdessa
Lahti Pinball Society on ainoa flipperinpelaajien yhteisö maassamme. Korona-aika on lisännyt flippereiden suosiota Suomessa ja pelikoneita hankitaan koteihin aiempaa enemmän.
Asiakaspaikkojen määrää rajoitetaan Etelä-Karjalan ravintolojen sisätiloissa lauantaista lähtien
Vaihtoehtona rajoituksille ravintola voi edellyttää asiakkailtaan koronapassin käyttöä.
Pohjois-Pohjanmaalle asetettiin ravintolarajoituksia – ravintola välttyy uusilta määräyksiltä tarkastamalla asiakkaiden koronapassit
Keskiviikkona ravintoloiden aukioloaikoja rajoitetaan kello yhteen, ja asiakasmääriä pienennetään. Rajoitukset ovat voimassa vuoden loppuun saakka. Koronapassin käytöllä niiltä voi kuitenkin välttyä.
Reported hate crime figures down slightly in 2020
The most common type of hate crime was assault, according to the Finnish Police University College.
THL's Salminen: Some restaurants use Covid pass only when it suits them
The health agency's security director says switching between following restrictions and then using the pass is contradictory to the Covid pass system's intent.
STT: Bar, restaurant restrictions to be extended
The news agency said the government is reviewing how restrictions could be extended before they expire at the end of the month.