Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Rovaniemi sai kaksi uutta museonjohtajaa – molemmat valittiin omasta henkilöstöstä

Paikat tulivat auki, kun edelliset johtajat jäivät eläkkeelle.

Tuulia Tuomi valittiin Lahden uudeksi museonjohtajaksi

Tuomi on johtanut pitkään Hämeenlinnan kaupunginmuseota.

Töhrityn Mannerheimin salonkivaunun kunnostus aloitettiin – "kyse on pikakorjauksesta"

Poliisiilla ei ole vielä tiedossa epäiltyjä tapauksen tiimoilta.

Reetta Heiskanen on valittu Helsingin kaupunginmuseon johtajaksi

Heiskanen aloittaa virassaan syksyn 2020 aikana.

Kajaanin kirjastot ja museot avaavat ovensa – koronaohjeistukset on hyvä pitää vierailulla mielessä

Museonjohtaja toivoo, että ihmiset tulevat museoon vain terveenä ja turvavälejä noudattaen.

Liedon Vanhalinnan rakennuksia korjataan lahjoitusvaroilla

Kiinteistösäätiön lahjoitus on 20 000 euroa.

Suurtulvan uhkaama Lapin maakuntamuseo varautuu evakuoimaan arvokokoelmansa – äärettömän harvinainen lintukokoelma suojaan

Lapin maakuntamuseon arkistoissa olevia ja tulvan uhkaamia arvokkaita kokoelmia on alettu pakkaamaan siirtoa varten.

Ortodoksiselle kirkkomuseo Riisalle erityisavustus kulttuurimatkailun kehittämiseen

Hankkeessa kehitetään mobiilisovellus, jonka avulla Riisan kokoelmiin voisi tutustua omalta kotisohvaltaan.

Turku saamassa uuden museopalvelujohtajan Porista

Valintaryhmä ehdottaa virkaan Porin kaupungin museonjohtaja Juhani Ruohosta.

Virus sulki taidemuseon ja aiheutti suurtappiot: Vincent van Gogh -näyttelyn tulo Suomeen epävarmaa

Toteutuessaan Vincent van Goghin taidenäyttely olisi helsinkiläisen Didrichsenin taidemuseon kaikkien aikojen suurin investointi.

Museoista on tullut elämysbisnestä, jossa yleisön pitää vaikuttua – kärsimättömät haluavat pikakierroksen ja selfienottopaikan

Museokeskus Vapriikissa Tampereella 1800-luvun tehdastyötä havainnollistetaan pienoismallilla, joka sisältää liikkuvaa kuvaa.

Kuopion museoremontti harjakorkeudessaan – laajennusosan ulkonäköä on moitittu, mutta sille on syynsä, sanoo museonjohtaja

Kuopion museoremonttiin ja uuteen Tiedon ja tarinoiden kortteliin voi tutustua torstaina Alatorin Kohtaamossa.

Minna Canthin kadonneeksi luultu näytelmä löytyi 132 vuoden jälkeen – ivailu pilkkaa kännisiä ratainsinöörejä

Työväenmuseo Werstaan museonjohtaja löysi hupailun vanhasta Kokkolan Lehdestä.

Edelfeltin aiemmin tuntematon öljyväriluonnos huutokaupattiin 51 000 eurolla

Lokakuussa löydetty maalaus on luonnosversio Albert Edelfeltin teoksesta Kaukolanharju auringonlaskun aikaan.

Savonlinnan Riihisaaren museota muutetaan Nälkälinnanmäelle

Museorakennuksen on oltava remontin alta tyhjä lokakuun puoliväliin mennessä.

Tupakkatehdas teki pohjalaiskaupungista naisvaltaisen ja kaksikielisen – nykyään paheksuttujen tuotteiden historia on taas auki yleisölle

Pietarsaari kasvoi, naisistui ja kaksikielistyi aikanaan tupakkatehtaan ansiosta. Alan historiaan pääsee taas tutustumaan museossa, joka oli pitkään suljettuna.

Leevi Haapala jatkaa Kiasman johdossa

Museonjohtajan seuraava näytön paikka on Ars 22 -näyttely.

Sara Hildenin taidemuseon pitkäaikainen johtaja Riitta Valorinta sai Museoliiton mitalin

Tunnustus myönnettiin museonjohtaja emerita Riitta Valorinnalle työstä museotoiminnan hyväksi ja alalla saavutetuista ansioista.

Rohkeasta värinkäytöstä tunnetun Tamara Aladinin muistonäyttely on esillä Suomen lasimuseossa

Tamara Aladinin tuotanto on tunnettu vahvasta omaperäisestä muotokielestä ja rohkeasta värinkäytöstä.

Kauppiaantalomuseon sepän paja kunnostetaan Haminassa – Museovirastolta 10 000 euron avustus

Sepän pajan kunnostustöihin ryhdytään syksyllä, jotta työt eivät häiritse museon kesäaukioloa.

Kummallinen vääntö patsaasta: asiantuntijat vastustivat, mutta aktiivit hakivat luvan kaupunginjohtajalta – läänintaiteilija tyrmistyi

Lahdessa ja muuallakin Suomessa pohditaan, miten julkisen taiteen toteutukseen liittyvää päätöksentekoa voidaan selkeyttää.

Amos Rex teki 2,5 miljoonan euron tappion avajaisnäyttelyn suursuosiosta huolimatta – silti juuri se on suuri ilon aihe

Lipputulot siivittivät ennakoitua pienempään tappioon. Museojohtaja: Taidemuseon pyörittäminen voitollisena on käytännössä mahdotonta.

Huge visitor turnout prompts Amos Rex to mull pre-bookings

At its worst queues for Helsinki's new subterranean museum have snaked in front of the venue for hundreds of metres.

Säätiöiden valvoja: Arkkitehtuurimuseota pyörittävän säätiön puheenjohtaja toimi törkeästi – katsoi museonjohtajan matkalaskuja läpi sormien usean vuoden ajan

Patentti- ja rekisterihallituksen mukaan säätiön hallituksen puheenjohtaja Marco Steinberg laiminlöi museonjohtajan kulujen valvonnan. Steinberg kertoo luottaneensa operatiivisen johdon kykyyn dokumentoida menoja.

Poikkeuksellinen ilmiö Suomessa: Museoon pääsyä jonotetaan kuin ilmaista muovisankoa

Jaetaanko täällä ämpäreitä, ihmettelee ohikulkija Helsingin ydinkeskustassa kiemurtelevaa, satoja metrejä pitkää jonoa.

Mikkelin taidemuseon taide tarkistettiin mikrobien varalta – teokset voidaan siirtää muihin tiloihin

Homeitiöille tai mikrobeille altistuneet teokset voivat aiheuttaa oireita niiden seuraavassa sijoituspaikassa.

Kankaanpäässä tarjolla samaan aikaan kaksi kulttuuripuolen johtopaikkaa

Kaupunkiin haetaan sekä kirjastotoimenjohtajaa että museonjohtajaa.

New Ateneum museum director promises newer art alongside classics

A new director arriving from the Kiasma contemporary art museum says the Ateneum will show more modern and avant-garde work.

Vuoden nuori taiteilija seisoi sulavan jäätikön reunalla ja kirjoitti maailmaa puhuttelevan viestin

Miksi emme tee tarpeeksi, vaikka haluamme, pohtii Nastja Säde Rönkkö taiteessaan.

Suomalaiset louhivat jatkosodassa Karhumäkeen massiivisen luolan, nyt venäläiset haluavat sinne turisteja – tältä siellä näyttää

Karhumäen luolaston louhiminen oli yksi jatkosodan suurista rakennusurakoista. Katso täältä video luolan sisältä.

Sotamuseo ei kiirehdi sotilaslääketieteen museon muuttoa – vapaaehtoisten ylläpitämä museo avoinna Hennalassa lähivuodet

Lahden kaupunki lopetti sotilaslääketieteen museon rahoittamisen jo lähes kymmenen vuotta sitten.

Kiasman ex-johtaja Berndt Arell meni töihin silmät mustana, kun miesystävä löi – nyt hän kannustaa uhreja kävelemään ulos suhteesta

Kiasman ja sittemmin Ruotsin kansallismuseon ex-johtaja, kulttuurivieras Berndt Arell, kielsi olevansa väkivaltaisessa parisuhteessa. Vasta ulkopuoliset saivat hänet hakemaan apua.

Ateneumin johtaja Susanna Pettersson Ruotsin kansallismuseon ylijohtajaksi: "En hakenut virkaa, minuun oltiin yhteydessä"

Susanna Pettersson jatkaa Ateneumissa kevään ajan. Hän aloittaa uuden tehtävänsä Tukholmassa elokuun alussa.

Varkaudessa sisällissota johti 21.2.1918 järkyttäviin teloituksiin – Yli 200 miestä ammuttiin taisteluiden tauottua

Pienehkö teollisuusyhdyskunta keskellä Savoa kuului sisällissodan verisimpiin taistelutantereisiin. Koston kierre johti silmittömiin teloituksiin varsinaisten taisteluiden päätyttyä.

Voiko nyt jo lähteä töistä kotiin? Kahdeksantuntinen työpäivä nolotti innokkaimpia työläisiä sata vuotta sitten

Historiallinen päätös tehtiin yön pimeinä tunteina suurlakon pysäytettyä Suomen. Kahdeksan tunnin jaksotus vakiintui arkirytmiksi, joka ei ole sataan vuoteen paljoa muuttunut.

Arkkitehtuurimuseo saa osakseen rajua arvostelua: Huono työilmapiiri, kehnot näyttelyt, perustehtävä hukassa

Arkkitehtuurimuseon johtaja Juulia Kauste näkee kritiikissä muutosvastaisuutta.

Itsenäisyyden lapsi ei leikkinyt, vaan teki työtä tai kerjäsi – lapsuudelle oli aikaa vasta 1950-luvulla

Leikit ja lelut ovat pysyneet sata vuotta samanlaisina, vaikka Suomen itsenäisyyden vekarat eivät välttämättä niistä päässeet nauttimaan töiden ja köyhyyden vuoksi.

Vetoomus pienten museoiden puolesta - niissä on menneisyys ja tulevaisuus!

Mitä Minna Joenniemi oppi Salatuista museoista

Aineen taidemuseolle merkittävä avustus – Varjoaineita Aineella etsii uusia oppimisen tapoja museossa

Varjoaineita Aineella -hankkeessa kehitetään uusia tapoja oppia museossa. Museoaineistoja voi hyödyntää muissakin kouluaineissa kuin kuvataiteessa.

Ateneum tekee julkisivun banderollilla pakolaispolitiikkaa – "Meidänkin pitää voida ottaa kantaa"

Taidemuseo haluaa tukea banderollilla kulttuurialan ammattilaisten kannanottoa humaanin pakolaispolitiikan ja ihmisoikeuksien kunnioittamisen puolesta.

Iisakinkirkko siirtyy valtiolta ortodoksiselle kirkolle – museonjohtaja puhuu "raskaasta iskusta"

Pietarin museoliiton mukaan siirrolla tuhotaan yksi Venäjän menestyneimmistä museoista.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle