Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Armi ja Danny yhteiskuvissa poseeraavat kameralla. Oikeassa yläkulmassa lukee teksti "Miten biisi jatkuu?"

Kuinka hyvin tunnet Armin ja Dannyn kappaleiden sanoitukset? Testaa!

Tahdon sulle olla hyvin... Muistatko, miten biisi jatkuu?

Hunajamelonit esiintyy Lista-ohjelmassa 1996.

Hunajamelonit toi diskon kimallusta ja purkkaa ysäri-Suomeen

Vuonna 1991 perustettu yhtye esittelyssä.

Lasse Mårtenson soittaa.

Myrskyluodon Maija monella tavalla

15 erilaista sovitusta klassisesta kappaleesta.

Yle Areena logo.

Olen erilainen nuorisoidoli – Danny, Lasse Liemola, Cay Karlsson, Antti Einiö ja Frank Robson

Suomirockin sensuroimattomasta arkistosta kaivetaan tällä kertaa esiin Suomen ensimmäisiä nuorisotähtiä: Lasse Liemola, Danny, Cay Karlsson, itsekin levyttänyt promoottori Antti Einiö ja vuonna 1967 kaupungistuvaa Suomea ihmettelemään muuttanut britti Frank Robson. Suurin osa haastatteluuista tehtiin suomirockin varhaisvaiheita käsittelevään Olet paha -sarjaan.

Petri & Pettersson Brass -yhtye esiintyy TV2:n "Iltatähti"-ohjelmassa. Petri Pettersson laulaa.

Petri & Pettersson Brassin messingöityä musiikkia

Muusikkoveljesten bändi soitti mm. funkia, soulia ja poppia.

Niilo Wälläri johtaa Ylioppilaskunnan Laulajia.

Beatles taipui Suomessa jopa humpaksi

Beatles-tulkintojen kirjo on loputon.

Yle Areena logo.

Kari Fall: Sixteen Tons

Sixteen Tons oli harvinainen listahitti: sen aiheena oli raskas raadanta hiilikaivoksessa. Siitä tehty suomalainen musiikkikuvaelma otti inspiraationsa satamasta ja jengiväkivallasta.

Yle Areena logo.

Kristina Hautala: Molina

1960-luvun laulajatähti Kristina Hautala tulkitsee CCR:ää vuonna 1971. Säestävän yhtyeen rumpalina toimii sittemmin eduskunnastakin tuttu Lyly Rajala.

Kari Tapio Arto Nybergin vieraana vuonna 2007.

Kari Tapio aloitti kiertue-elämän Dannyn käärmeenhoitajana

Kari Tapio aloitti suomalaisten viihdyttämisen 60-luvulla.

Lauluesitys äidin palkasta

Ilman palkkaa

Äitienpäivälaulujen ylittämätöntä aatelia

Sirpa Suutari-Jääsko ja Jukka Haapalainen tanssivat lambadaa.

Ollaan tosi lähellä ja vatkataan – Lambada villitsi suomalaisia 1989

Lambadan tahtiin keinuttiin Suomessakin 1980-luvulla.

Yle Areena logo.

Kai Lind: Tuhon tietä kuljen

1960-luvun iskelmäsuosikki Kai Lind popsii poskeensa pienoiskokoisen kaksoisminänsä ja laulaa tangoa oman hammaskalustonsa sisäpuolella.

Yle Areena logo.

Janne Hurme: Kirje

Janne Hurme tuli tunnetuksi 1990-luvun puolivälissä etenkin bosnialaista alkuperää olevasta Kirje-laulustaan.

Yle Areena logo.

Pirjo Bergström: Suudelmin suljetut kirjeet

Haikea rakkauslaulu Suudelmin suljetut kirjeet kertoo kesän loppumisesta ja rakastavaisten välimatkasta. Pirjo Bergströmin (1939-2011) tulkintaa säestää sellotaiteilija Károly Garam.

Yle Areena logo.

Mika ja Turkka Mali

Vuodesta 1978 yhdessä esiintyneet ja levyttäneet Malin veljekset ovat tunnettuja erityisesti Forssaan liittyvistä kappaleista ja Vladimir Vysotskin laulujen käännöksistä.

Yle Areena logo.

Markku Aro: Jestas sentään

Jestas sentään on Markku Aron tunnetuimpia hittejä. Se on myös 1970-luvun uuden, pikkurohkean iskelmäsanoituksen ikivihreä monumentti.

Iskelmälaulaja Matti Siitonen eli "Fredi"

Fredi: Delilah

Matti Siitosen versio Tom Jonesin megahitistä vuonna 1968

Pepe Willberg esiintyy (1991).

Pepe Willberg: Rööperiin

Rööperiin, mä kaipaan niin...

Yle Areena logo.

Jukka Virtanen: Hanna ja Niilo

Laulava humoristi leikittelee lyhenteillä. Hanna ja Niilo kertoo tarinan nuoresta parista, jonka toinen osapuoli on fil.yo, toinen puolestaan PA.

Laulaja Marija "Muska" Babitzin Linnunradan pianobaari -ohjelmassa vuonna 1998.

Muska: Kirjoita postikorttiin

Muskan räväkkä rock-klassikko livenä

Yle Areena logo.

Kesä soi

Kesän idea innoittaa iskelmäntekijöitä vuosikymmenestä toise

Paula Koivuniemi laulaa Provinssirockissa.

Provinssi 2008: Paula Koivuniemi kotikentällä

Paula Koivuniemi villitsi festivaaliyleisöä.

Yle Areena logo.

Maarit: Lainaa vain

Äidistä ja lapsesta, rakkaudesta ja luopumisen väistämättömyydestä kertova Lainaa vain on Maaritin rakastetuimpia kappaleita.

Tenavatähti-kisasta tutuksi tullut Timo Turunen laulaa ohjelmassa Katri Helenan äitienpäiväkonsertti (1993)

Timo Turunen: Äideistä parhain

Turunen oli Tenavatähti-kisan yleisösuosikki vuonna 1990.

Yle Areena logo.

Nylon Beat: Ding-a-dong

Euroviisut olivat vuonna 1975 normaalia suuremman huomion alla edellisvuotisen Abban esiinmarssin takia. Voiton kisassa vei Alankomaat.

Yle Areena logo.

Frederik: Tsingis Khan

Kun Boney M kohtaa Village Peoplen, syntyy tuote nimeltä Dsinghis Khan, kuvailee Asko Murtomäki Finland 12 points -kirjassaan.

Iskelmälaulaja Lea Laven esiintymässä

Lea Laven: Niin

Gigliola Cinquettin kappale Lea Lavenin esittämänä

Yle Areena logo.

Heidi Kyrö: Säästä suukkosi vain

Vuonna 1976 euroviisut voittanut Brotherhood of Manin Save Your Kisses for Me oli poikkeuksellisen suosittu käännöslevytys Suomessa.

Yle Areena logo.

Anna Eriksson: Waterloo

Eurovision laulukilpailun huimin menestystarina on ruotsalaisen Abba-yhtyeen esiinmarssi Brightonissa huhtikuussa 1974.

Yle Areena logo.

Jiri Nikkinen: Saanhan olla hän

The Shadows -yhtyeen 70-luvun hitti Let me be the one tunnetaan Suomessa etenkin Kai Hyttisen ja Tapani Kansan laulamana.

Yle Areena logo.

Laura: Ennen sua

Uudemmista euroviisukäännöksistä tunnetuimpia levytyksiä on Laura Voutilaisen Ennen sua, joka on Kroatian edustuskappale vuodelta 1998.

Yle Areena logo.

Janne Tulkki: Rakkaus on sininen

Vicky Leandrosin esittämä L´amour est bleu ei voittanut vuonna 1967 Eurovision laulukilpailua, mutta kappaleesta tuli maailmanluokan hitti.

Yle Areena logo.

Mari Rantasila: Penkki, puu ja puistotie

Yksi suomalaisen Carolan suurimmista hiteistä oli Penkki, puu ja puistotie - alunperin Monacon voittoeuroviisu vuodelta 1971.

Yle Areena logo.

Taiska: Tien selvemmin nään

Taiska uudenvuoden konsertissa 1978.

Kari Tapio esittää Olen suomalainen -kappaleen.

Kari Tapio: Olen suomalainen

Italialaisesta iskelmästä tuli suomalaisten tunnuslaulu.

Rauli Badding Somerjoki laulaa mikrofoniin.

Rauli Badding Somerjoki: Paras haihtua vaan

Käännösiskelmä avitti Baddingin uutta nousua.

Yle Areena logo.

Dave Lindholm: Tupaakka, viina ja villit naiset

Esitys Q-klubi-ohjelmasta 1991.

Göran Ödnerin laulaman Tunnista toiseen äänilevyn etiketti (2006).

Varhainen rock kääntyi suomeksi iskelmän muottiin

R&b-hittien coverversioista oli yleensä rock kaukana.

Yle Areena logo.

Finntrio: This Land Is Your Land

Suomi-hootenannyn pioneeriyhtye oli kotimainen vastine amerikkalaiselle Kingston Triolle. Woody Guthrien kuulu folkhymni kuultiin ohjelmassa "Kurkotamme kuuluisuuteen".

Lenita Airisto esittää kappaleensa suomalaisesta miehestä.

Lenitan laulu suomalaismiehistä

Kukkona tunkiolla -ohjelmassa mietittiin miehen mystiikkaa.

Gregorius esittää kappaleen NMKY

Hepskukkuun musiikkivideo "NMKY" oli hetken aikaa maailman suosituin nettivideo

Hepskukkuun videosta tuli hetkeksi maailman suosituin.

Brita Koivunen laulaa

Brita Koivunen lauloi itäisiinkin sävelmiin jazzin svengin

Suklaasydän nosti toimistotyöntekijän iskelmätähdeksi.

Yle Areena logo.

Usko Kemppi muistelee

Menestys alkoi vuonna 1930 ilmestyneestä ikivihreästä ”Tulipunaruusut”.

Sanoittaja ja levytuottaja Vexi Salmi

Miten minusta tuli minä, Vexi Salmi

Suositun radio-ohjelman vieraana Vexi Salmi

Yle Areena logo.

Junnu palasi koulun penkille

Junnu Vainio suivaantui käännösiskelmien tekstittäjille maksettaviin kertakorvauksiin ja ryhtyi 1970-luvun alussa jälleen kansakoulunopettajaksi.

Säveltäjä, laulaja Jukka Kuoppamäki soittaa kitaraa Yleisradion televisio-ohjelmassa "Ohimennen".

Jukka Kuoppamäki huomasi pärjäävänsä omillaan

Laulaja Kuoppamäki kokeili 1960-luvulla monia eri tyylejä.